10 vuotta sitten sanoin hyvästit Suomelle

10 vuotta ulkomailla

Elokuu 2007 muistuu mieleen aika häilyvästi enää. Muistan, että rakkaimmat ystäväni olivat läksiäisbileissä Pohjois-Pohjanmaalla, joita taisi edeltää pienen, tiivin ystäväporukan läksiäiset Kajaanin suunnalla pian entisessä opiskelukaupungissa. Silloin soi Fergien Big Girls Don’t Cry, mutta luulen, että jokunen kyynel saattoi karatakin 🙂

Toinen juttu, minkä muistan elokuusta 2007 on se, että taisin hyppäsin junaan kotoa Oulaisista ja seuraava muistikuva on lentokoneella laskeutumisesta Edinburghiin iltamyöhällä.

Siitä se seikkailu alkoi ja se jatkuu edelleen.

10 vuotta ulkosuomalaisena
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tiedostan olevani onnellinen sanoessani, että tuo pieni tiivis ystäväporukka on edelleen erittäin rakas, ja vaikka välillä menee pidempäänkin ilman jutustelua niin aina voi jatkaa juttua livenä tai Facebookissa ihan niin kuin ei oltaisi erossa oltukaan. Osa ystävyyssuhteista on kuihtunut kasaan vuosien saatossa ja mannerten vaihtuessa, mutta niin siinä joskus käy.

Kymmenen vuotta poissa Suomesta, hui. Tuntuu aika uskomattomalta; kolmasosa koko elämästäni! Tosin uskallan myöntää, että jo lähtiessä olin salaa sitä mieltä, että kun lähden niin en ole takaisin tulossa (asumaan siis, käymään tietysti!) ja mieli ei ole vuosien saatossa vaihtunut. Jos jonnekin palaisin nyt, niin se olisi Edinburgh.

Kaduttaako Suomesta lähteminen? Ei yhtään, ei kertaakaan 10 vuoden aikana. Harmittaako missata sisarusten lasten synttärit, perhejoulut ja muut perhetapahumat? Kyllä. Tietysti harmittaa se, että olen se kaukainen täti, jota sisarusten lapset saattavat vähän vieraastaakin kun harvoin livenä tavataan. Tätä en ollut tietysti edes ajatellut lähtiessäni 10 vuotta sitten, sillä heitä ei vielä ollut olemassa.

Ja entäs sitten Suomeen paluu? Pari ensimmäistä vuotta kyseltiin, että milloin muutan takaisin Suomeen, mutta lopulta kyselyt lakkasivat. Ja hyvä niin, sillä minä löysin oman paikkani ulkomailla.

Photo collage from abroad

Vuosikymmen maailmalla

Mitä kymmeneen vuoteen on sitten mahtunut? Kylläpä tuntuu aivan älyttömältä ajatella, että lähdöstäni on vuosikymmen, koska mielessäni olen edelleen se sama juuri ja juuri parikymppinen pohjanmaan tyttö, joka rinkka selässä lähti intoa puhkuen maailmalle.

Kolme vuotta vilahti Edinburghissa ja olihan se paikka asua ja elää parikymppisenä! Kavereita, opiskelua, illanistujaisia, matkailua, jälkikäteen muisteltuna ihan käsittämättömän monia bileitä viikossa, mutta ah niin rakkaat muistot. Nyt kolmikymppisenä tuntuu, että juuri tuollaisia nuo vuodet piti ollakin. Koetin kovasti miettiä kaduttaako jonkin tekemättä jättäminen, mutta ei kyllä. Taisin siis selvitä opiskeluvuosistani hyvin arvosanoin!

Yksi opiskeluvuosi hujahti ranskankielisessä Kanadassa, Québec Cityssä. Uusi kieli tuotti alussa ongelmia, mutta onneksi yliopistolta löytyi avulias kanadalaismies, joka opasti niin kirjastokortin hakemisessa kuin uudessa kaupungissa suunnistamisessakin. Québecistä lähtien olemme Adamin kanssa suunnistaneet uusissa kaupungeissa kaksistaan ja nykyään ranskakin sujuu sen verran hyvin, että hyvänä päivänä uskallan kutsua itseäni kolmikieliseksi.

Kun yhdistää kaksi seikkailunjanoista ja perusarkea kammoavaa haaveilijaa, on matkailu välttämätöntä. Toiset matkustavat lomaillakseen, toiset matkustavat muuttaakseen – me taidetaan olla enemmän noita jälkimmäisiä! Asuinpaikat ovat vuosien varrella vaihtuneet Skotlannista Australiaan ja sieltä Kanadaan. Ottawassa vierähti ennätykselliset viisi vuotta, ja vain pari kuukautta sitten pakkasimme kimpsut ja kampsut ja ajoimme Kanadan halki Brittiläiseen Kolumbiaan.

Saavutettuja unelmia

Siitä on pitkästi yli 10 vuotta kun haaveilin joskus asuvani ulkomailla, edes hetken aikaa vaihto-oppilaana. Voi mihin tämä pieni vaatimaton haave johtikaan! Näin jälkikäteen voin onnitella nuoruuteni minää, joka haaveili isomman kaavan kautta.

Aiempi kokemus ulkomailta oli 10 vuotta sitten vielä hyvin vähäinen, matkaokemusta ei ollut kuin muutamasta läheisestä Euroopan maasta, en tuntenut ketään, joka olisi opiskellut tai asunut ulkomailla, kukaan kaveri ei ollut lähdössä mukaan… mutta olin päättänyt, että minä lähden. Ja niin minä sitten lähdin, unelmia toteuttamaan.

Eikä se unelmien toteuttaminen suinkaan loppunut päätökseen lähteä ulkomaille opiskelemaan, päin vastoin! Vuosien saatossa mietin, että olisipa hienoa mennä vapaaehtoistöihin jonnekin kauemmas – vietin yhden kesän Lähi-Idässä. Olisipa hienoa opiskella Euroopan ulkopuolella – olin vaihto-oppilaana Kanadassa. Yläasteelta asti haaveilin asumisesta Australiasta – yliopistosta valmistuttua muutin Australiaan.

Tällä haluan kai vähän itseäni esimerkkinä käyttäen sanoa, että elämä on sitä mitä siitä tekee. Pelkkä “olisipa hienoa”- ajattelu ei vielä vie asiaa yhtään eteenpäin, vaan pitää uskaltaa ottaa se seuraavakin askel. Ja kuka tietää mihin se sitä seuraava askel johtaa.

Haaveilkaa isosti <3

10 Comments

  • Marimente says:

    Juuri noin, “haaveilkaa isosti”! 🙂 Ihan mieletön tämä sinun elämän nverending seikkailutarina, ja olenpa edelleen hyvin onnellinen että ystävyys on säilynyt kaikki nämä vuodet sieltä Kajaanin italian tunneilta asti! <3

    • Annika says:

      Never ending seikkailutarina – kuulostipa hyvältä 🙂 Ja minä olen myös erittäin onnellinen, että ollaan oltu ystäviä jo YLI 10 vuotta <3

  • Minttu says:

    Ai että, kaltaisesi ihmiset inspiroisi monia suomalaisia nuoria… Mekin kovasti koetamme innostaa nuoria esim. Working holidaylle, vaikka itse olemme liian vanhoja siihen, mutta paljon on tavattu nuoria ystäviä Ausseissa… Opiskelukin ulkomailla avartaa. Eikä koskaan voi tietää, minne pieni seikkailu johtaa, kun nuorena lähtee rohkeasti.
    Hienoa, että olet viihtynyt maailmalla ja kaikkea hyvää jatkossakin!

    • Annika says:

      Toivon Minttu ainakin, että onnistun inspiroimaan nuoria lähtemään maailmalle! Opiskelu ulkomailla avartaa todellakin aivan erilailla kuin matkustaminen. Voisin sanoa, että siihen uutuuden viehätyksen tuntuun jää suorastaan koukkuun!

  • Nancy says:

    Miten tulikin niin nostattava fiilis tätä lukiessa 🙂 Ihanaa Annika, älä lopeta liikettä koskaan!

    • Annika says:

      Lupaan jatkaa seikkailua tulevaisuudessakin, ihan on liian paljon nähtävää ja iso kasa haaveita vielä toteutettavana 🙂

  • Anna says:

    Aivan ihana lukea sun blogia, vaikutat sellaiselta ihmiseltä joka itsekin haluan olla tuohon ikään tultuani! Sitä utelisin, että mitä lähdit opiskelemaan ulkomaille ja kuinka rahoitit kaiken?
    Ehdottomasti jään seuraamaan seikkailujasi!

    Kaikkea hyvää 🙂

    • Annika says:

      Kiitos Anna kommentista! Mä opiskelin kieliä (ranska ja espanja) sekä matkailua. Skotlanniss opiskelu on EU-kansalaisille ilmaista, joten sen kummempaa rahoitusta ei tarvinnut miettiä, etenkin kun KELAlta saa ulkomaan opiskelutukea 🙂

  • Fiia says:

    Tosi ihana postaus! Itsellä on nyt vuosi working holidaylla Australiassa takana ja ihan pari päivää sitten laskeuduin Edinburghiin aloittamaan nelivuotiset yliopisto-opinnot täällä 🙂 Kiva lueskella kokeneempien ulkosuomalaisten fiiliksiä useampien ulkomaanvuosien jälkeen! Itsellä on kyllä kans jo nyt melko vahvana se ajatus, että tuskinpa täältä koskaan enää Suomeen pysyvästi tulen palaamaan, vaikka en kyllä koskaan sano ei koskaan. Elämästä kun ei tiedä 😀
    Fiia recently posted…A day in Riga, Latvia / Throwback ThursdayMy Profile

    • Annika says:

      Voi Fiia, haluaisin niin olla sinun kengissä nyt! 😀 Hurjasti onnea opiskelutielle, et varmasti tule katumaan Skotlantiin lähtöä 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge