Neito blogin takana

Hei ja tervetuloa!

Olen Annika, 30-vuotias matkabloggaaja ja maailmanmatkaaja. Tällä hetkellä jalat ovat tukevasti Kanadan maaperällä Ottawassa, jonne muutin syys-talvella 2011. Täältä käsin tutkin etenkin Pohjois-Amerikkaa, pohdiskelen isoja ja pieniä kulttuurieroja sekä suunnittelen reissuja jos jonkinlaisia sekä työkseni että huvikseni. Takana ovat opiskelut Skotlannissa, vaihto-oppilasvuosi ranskankielisessä Kanadassa sekä working holiday loma Australiassa. Viime vuosiin on mahtunut myös vapaaehtoistöitä ja reissausta Lähi-Idässä, sekä tietenkin temmellystä ympäri Eurooppaa. Sydäntäni lähellä on etenkin vaellusmatkailu sekä ulkoileminen muutenkin, etenkin pienen shetlanninlammaskoirani Nisun kanssa.

Muutin pois Suomesta 21-vuotiaana ja siitä lähtien reissaaminen on ollut lähes elämäntapa; aina olen ollut menossa mantereelta toiselle.  Olen aina lähtenyt ennakkoluulottomasti mukaan uusiin haasteisiin ja positiivinen, hieman seikkailunhaluinen asenne ovatkin vieneet kauemmas kuin uskalsin kuvitellakaan. Nyt Ottawassa olen malttanut pysyä paikoillaan ja alkanut nauttia siitä, ettei koko elämää tarvitsekaan mahduttaa rinkkaan ja matkalaukkuun!

Täällä blogissa kerron ulkosuomalaisen elämän arjesta ja juhlasta, sekä tietenkin niistä uusista seikkailuista matkailun saralla. Tietoa löytyy myös pysyvään oleskelulupaan liittyvään paperisotaan, josta selviydyin voittajana alkuvuodesta 2013. Ulkomaille asumaan otsikon alta löytyy enemmän tietoa Kanadassa työskentelystä, sekä myös Skotlannissa opiskelusta ja Australissa työskentelystä. Matkat otsikon alla puolestaan voi selailla vanhempia reissujani ympäri maailmaa.

Toivottavasti viihdyt blogin parissa! Ja minä olen muuten kuulemma suomalaiseksi puhelias, joten mielelläni vastaanotan kommentteja ja ehdotuksia tai jutustelen muuten vaan.