Kuvankaunis Annecy

by Annika

Romanttinen. Iäkäs. Hurmaava. Eloisa. Tässä ne adjektiivit, jotka jäivät päällimmäisinä mieleen kuvankauniista ranskalaisesta Annecyn kaupungista. Vierailuni Annecyssa oli suunniteltua lyhyempi (kiitos ranskalaisten junalakon), mutta tykästyin tähän pieneen kaupunkiin kovasti. 
Street
Annecy sijaitsee Haute-Savoien alueella lähellä Sveitsin rajaa. Chamonixista sinne on matkaa noin 60km, Lyonista noin 100km ja Sveitsin Genevestä vain reilu 30km. Annecyn viehättävin piirre ja suurin syy matkailun suosioon lienee sen sijainti nimikkojärvensä ja vuorien edustalla – Vuoret ja vesistöt ovat aika lyömätön yhdistelmä!

lake
Lisäksi Annecy on ranskalaiseen, tai paremminkin eurooppalaiseen, tapaan vanha; sen historia ulottuu vuosisatoja taaksepäin. Nykyään yllätyn aina kun näen jossain todella vanhaa arkkitehtuuria ja pian huomaan kulkevani katuja pitkin aivan historian hurmiossa. Vain muutama vuosi Pohjois-Amerikassa ja tähän on tultu! Toinen syy miksi Annecysta tuli mielenkiintoinen fiilis on se, että se sijaitsee vain reilut 40 kilometrin päässä Chamberyn kaupungista. En ole koskaan käynyt Chamberyssä, mutta viisi vuotta sitten olin muuttamassa sinne vuodeksi sillä nimenomaan Chamberyn piti olla se paikka minne lähdin vaihto-oppilaaksi opiskelemaan ranskaa. Hakemukset oli jo täytetty ja lähetetty mutta viime hetkellä, tai oikeastaan vähän sen jälkeen, kohtalo puuttui peliin ja päädyin Kanadan Québeciin. Se ei aivan vuoden visiitiksi jäänytkään ja tästä päästänkin takaisin siihen, miksi nykyään historialliset kaupungit ovat harvinaista herkkua!

old
Annecyn vanhakaupunki on oikeastaan ainoa alue, mitä kaupunkivisiitillani kiertelin ja syystäkin. Vanhan kaupungin ulkopuolella oleva kaupunki on vain tavallinen ranskalainen kaupunki, ei mitään ihmeellistä vaan tavallisia kerrostaloja ja aika mitään sanomatonta yleisilmettä. Mutta se vanhakaupunki! Se oli jotain se. En väitä olevani ekspertti Euroopan kaupunkien suhteen, mutta asuin sentään kolme vuotta kaupungissa joka oli kokonaisuudessaan UNESCOn maailmanperintölistalla, joten ihan vähästä en minäkään vaikutu.

Water

boats
Mukulakivikadut, vaaleansävyiset rakennukset, punaiset kukat ikkunalaudoilla, joita reunustivat puiset ikkunaluukut. Pienet kahvilat, suklaakaupat ja turisteja täynnä olevat ravintolat kalpenivat huikean gelatokioskien määrän rinnalla. En ole koskaan pitänyt Ranskaa varsinaisena jäätelön mekkana (Italia kun on siinä ihan vieressä), mutta Annecyn vanhankaupungin kadut olivat täynnä jäätelökioskeja, jotka mainostivat paikallista suussa sulavaa gelatoa. Ja vaikka perinteinen gelato ei vegaanin ruokalistalle kuulukaan, siellä missä on gelatoja on myös sorbettia eli mehu-ja hedelmäpohjaista jäätelöä. En tietenkään voinut vastustaa kiusausta (kun sitä joka kulmalta tyrkytettiin) lämpimänä kesäiltana, vaan nappasin mansikkasorbetin mukaan.

sorbet

cheese

Kun googlen kuvahakuun pistää hakusanaksi ‘Annecy’ tuloksena on kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia samasta kohteesta; Palais de l’Isle. Keskellä kaupungin halkovaa kanaalia sijaitseva 1100-luvulta oleva linna on pieni, mutta se on vuosien saatossa toiminut niin alueen hallitsijoiden päämajana kuin vankilanakin. Nykyään Palais de l’Isle toimittaa museon virkaa. Lisäksi Annecysta löytyy ihan oikea ‘normaalikokoinen’ linna sekä terävähuippuisia katedraaleja ja kirkkoja.

castle

Savoyard

Jos satut liikkumaan tuolla alueella, niin suosittelen lämpimästi Annecyssa käymista. Itse haluaisin tuolle alueelle takaisin ja tutkimaan muitankin itäisen Ranskan pikkukaupunkeja, kuten satumaisen kaunista Colmaria, jonne pitäisi vielä joskus päästä. Ranska on ehkä turistiklisee, mutta on se kuulkaas ihan syystäkin maailman suosituin matkakohde vuosi toisensa jälkeen!

 

 

 

Saattaisit tykätä myös näistä

15 comments

Laura July 17, 2014 - 2:42 am

Oih, niin söpön näköistä! Rakastan eurooppalaisia vanhoja kaupunkeja, ne ovat kyllä niin tunnelmallisia ja kauniita. Olisi kiva tehdä road-trippi Ranskassa ja kiertää vain noita pieniä kyliä matkan varrella.

Reply
Annika July 17, 2014 - 3:13 pm

Oh, road trip olisi tosiaan aika huikea! Tosin en ole varma kenellä riittäisi hermot ajamaan, ei minulla ainakaan 😀 Mutta maisemat olisivat aika upeat varmasti.

Reply
Tiina, Kinttupolulla July 17, 2014 - 6:00 am

Nättiä! Täytyypä piipahtaa kun siirrytään asustelemaan lähemmäs Annecya 🙂

Reply
Annika July 17, 2014 - 3:12 pm

Ehdottomasti Tiina! Tosi kaunista aluetta muutenkin.

Reply
Anna July 17, 2014 - 3:38 pm

Annecy on aivan ihana! En ole koskaan kesällä käynyt, mutta talvella myös todella kaunis. Hassua, minunkin piti mennä alunperin Chamberyyn vaihtoon, mutta partnerikoulu vaihtuikin La Rochelleen, Ranskan länsirannikolle 🙂 Kivoja kuvia myös!

Reply
Annika July 17, 2014 - 6:34 pm

Kiva kun kommentoit Anna! Oi, talvinen Annecy olisikin varmasti kiva! Ja huomattavasti rauhallisempi kuin kesällä.. Vitsi mikä sattuma tuo La Rochelle, poikaystäväni nimittäin oli menossa sinne vaihtoon, mutta myöskin viime hetkellä muutti mielensä ja lähti Québeciin 😀

Reply
Anna July 20, 2014 - 3:47 pm

Hauska sattuma kyllä 😀 Mutta varmasti teidän ei ole tarvinnut valintojanne katua (eikä onneksi munkaan)!

Reply
Satu VW / Destination Unknown July 18, 2014 - 3:26 pm

Aah, Annecy!! Ystäväni asuivat tuolla aikoinaan (itse olin silloin Lyonissa) ja ihastuin kaupunkiin kovasti myöskin. Viime visiitistä on jo paljon aikaa joten oli kiva kurkata kaupunkiin kuviesi kautta. Kovasti yritin tuolta löytää itse muuten työharjoittelupaikkaakin mutta päädyin sitten Pariisiin… Se kyllä harmitti aikoinaan ja paljon!!

Reply
Annika July 18, 2014 - 6:07 pm

Hahah, ei ole hullummin pullat uunissa jos Pariisi on se huonompi vaihtoehto! Mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, iso kaupunki vs söpö Annecy..:) Nättihän se on kuin mikä! Jonain päivänä lähden tuonne viinikierrokselle ja tsekkailen muitakin alueen kaupunkeja läpi!

Reply
Marimente July 18, 2014 - 6:25 pm

Kauniin näköinen kaupunki ja ekasta kuvasta tuli aivan mieleen Venetsia! Ja kuvassa, jossa oletettavasti ranskalaiset nautiskelevat erilaisia juustoja on jollain aivan ihana, oletettavasti Minni-hiirikassi! 🙂 Tiedän, keskityn olennaiseen…

Reply
Annika July 18, 2014 - 10:47 pm

Joo todellakin oli Venetsiamaisia maisemia 🙂 Joo tuo juustokuva oli kyllä napattu just oikeaan aikaan 😀 Ja taidat olla ainoa ihminen, joka on huomannut tuon laukun! Mutta, nyt kun sanoit, niin Minni-Hiiri siinä taitaa olla…:D

Reply
Matkailun aakkoset 2014 | Tarinoita Maailmalta December 3, 2014 - 9:17 pm

[…] niin kuin Annecy, kiva kaupunki Alppien kupeessa Ranskassa. Nätti kuin […]

Reply
Euroopan Top 8 – kaupunkini (+ pari inhokkia) | Tarinoita Maailmalta August 23, 2015 - 11:35 pm

[…] niitä kiertää lisää. Tähänastinen suosikkini on Annecy, josta kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Tämä on kyllä niin kuvauksellinen paikka, että. […]

Reply
Marja-Liisa Kurvinen February 5, 2018 - 3:55 pm

Ihanaa kun löysin tämän jo jonkin vuoden takaisen postauksesi. Tänne on tarkoitus mennä toukokuun alussa Espanjasta Suomeen palatessa. Paikka näyttää tosi sievältä. Vanhat pikkukaupungit ovat niiiiin ihania. Ajamme tänne Nimesistä, joka valikoitui myös tutustumiskohteeksi historiansa ansiosta. Aikamoinen sattuma oli sinun maininta Colmarista, jonne jatketaan Annecysta. Matkalla käydään vielä patikoimassa yksi kanjoni. Olipa kiva tämä sinun juttu. Ei malttaisi millään odotella toukokuun alkuun.

Reply
Chamonix: Patikoijan tukikohta Ranskan Alpeilla - Tarinoita Maailmalta April 19, 2019 - 12:53 pm

[…] eloisampi kuin Chamonix. Tästä satumaisesta kaupungista olen kirjoittanutkin jo aiemmin täällä. Kannatan ehdottomasti päiväreissua (tai pidempäkin) […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.