Arvomaailma, aktivismi & arvonta

by Annika
Lush shampoopala

Onnistuuko sinulta pelkästään käsimatkatavaroilla matkustaminen? Nyt kun lentoyhtiöt yksi toisensa jälkeen tiukentavat matkatavaramääräyksiä ja vaativat niistä lisämaksua, on pelkillä käsimatkatavaroilla matkustaminen yhä useammin mielen päällä.

Tunnustaudun minimalistiksi ja huonoksi shoppailijaksi, joten sinänsä ilman isoa matkalaukkua matkustaminen ei ole ennenkuulumaton juttu. Muun muassa 10 päivän Väli-Amerikan reissu meni pelkillä käsimatkatavaroilla – Tämä tosin oli sattumaa enkä ollut sitä suunnitellut, mutta kun lentokentän täti sanoi, että sen verran pieni on rinkka (puolitäysi 50 litrainen), että se menee käsimatkatavaroissa niin mikä ettei! Rinkassa ei ollut nesteitä,  joten tästäkään ei koitunut ongelmaa.

Joku voi ruudun takana nyt miettiä, että miten voi pärjätä 10 päivän reissun ilman nesteitä – Eikö shampoo, suihkugeeli tai kasvojenpuhdistus ole pakkauslistalla mukana? Ostinko kaiken paikan päältä? Pöllinkö matkakaverin kosmetiikkaa?

Voin vakuuttaa, että mukana oli hiustenhoitotuotteet ja muut puhdistustuotteet ja ne kulki mukana samassa muodossa kuin käytän niitä kotonakin – Kiinteänä. Jos jollekulle Lushin kiinteät shampoopalat tai tuorepuhdistusaineet ei ole tuttu juttu, niin luehan eteenpäin niin kerron mistä on kyse!
Lush tuotteet

Miksi Lush?

Lush on ollut yksi suosikkifirmoistani jo Edinburghin ajoista, eli 2007 vuodesta eteenpäin, lähtien. Herttinen, kohta 10 vuotta! Kuten varmasti tiedättekin jo, olen suuri eläintenystävä eikä eläinkunnan tuotteita löydy lautaseltani – eikä kosmetiikastani. Suurin syy miksi pidän Lushista firmana on se, että pystyn luottamaan sen etiikkaan ja arvoihin. Lush ei testaa eläimillä ja Lushin tuotteista noin 80% on vegaaneja. Eläinkokeeton kosmetiikka on Lushille yksi sen pääarvoista, eettisten raaka-aineiden, pakkauksettomuuden ja säilöntäaineettomuuden ohella.

Yksi syy miksi suosin Lushia on myös se, että ymmärrän tuoteselosteen – siis ne mitä aineita se tuote sisältää. Yleensä kun kosmetiikkatuotteiden etikettejä lukee, suurimmasta osasta aineista ei saa mitään käsitystä mitä ne ovat. Esimerkkinä Lushin Angels on Bare Skin-tuoreputsarin raaka-aineet ovat luontoperäisiä ja sellaisia, mitkä on tuttuja ilman googleakin (jauhettu manteli, glyseroli, kaoliinisavi, vesi, laventeliöljy, ruusu absolute, kamomillaöljy, samettikukkaöljy, bentsoehartsitinktuura, laventelin kukinnot), joten niitä voi käyttää huoletta ilman pohdintaa siitä, mitähän sitä kasvoilleen laittaa. Ja sivuhuomiona, Kanadassa ollaan nyt vasta kieltämässä muovin palasten käyttäminen esim. kasvojen kuorintatuotteissa, joten eipä sitä todellakaan aina tiedä mitä niiden etikettien takaa löytyy.

Lush joulutuotteet

Lush tuotteet matkalla

Monet tuotteista, kuten juuri suosikkini shampoopalat, tuoreputsarit kasvoille ja kuorintapalat vartalolle, ovat aika erikoinen konsepti, mutta tosi toimiva. Tykkään siitä, ettei niistä tule välttämättä ollenkaan pakkausjätettä ja monet purkit (esim showerjellyt) voi palauttaa Lushin liikkeeseen, ja jos palautat niitä viisi niin saat tuorekasvonaamion vaihdossa. Ja koska monet tuotteista ovat kiinteitä (jopa hammastahnaa saa tablettimaisena!), ovat ne oivia matkaajille. Niitä ei tarvitse pakata erilliseen läpinäkyvään litran pussiin, niitä ei tarvitse ottaa laukusta pois turvatarkastuksessa – Helppo ja nopea turvatarkastus on parhautta!

Hyvällä asialla

Englannin kielessä on sanonta ‘ignorance is bliss’, mikä voisi suomentua muotoon tietämättömyys/välinpitämättömyys on autuutta. Tämä sanonta ehdottaa, että silmänsä sulkeminen ikäviltä asioilta johtaa siihen, ettei niistä tarvitse murehtia tai tehdä mitään niiden hyväksi. Jos olet seurannut blogiani pidemmän aikaa, muistat varmaan #ReilutBlogit kampanjat ja tiedät, etten minäkään ihan tuppisuuksi mene epäkohtien äärellä. Jos kurkkaat Lushin kampanjoita, huomaat että Lush on tehnyt paljon työtä monien tärkeiden asioiden eteen ja kansainvälisten kampanjoiden aiheena ovat olleet mm. eläinkokeet, Kanadan öljyhiekkakentät, hait, turkisteollisuus, vetokoirien kohtelu, palmuöljy, Kanadan hylkeidenpyynti…ja lista jatkuu tärkeillä aiheilla.

Lush shampoopalat

Lush Love – voita tuotepaketti

Suomen Lushin tiimi oli oikein joulumielellä, ja he laittoivat kokoon tuotepaketin yhdelle onnekkaalle Tarinoita Maailmalta lukijalle. Paketti sisältää  sinun hiuksille sopivan (eli valinnaisen) shampoopalan, From Dusk Till Dawn -hierontapalan, 45g purkin Dream Cream -voidetta, kiinteän Rub Rub Rub -kuorintapalan, Pumice Power-jalkasaippuan ja T For Toes -jalkapuuterin. Iso kiitos Lushin tiimille! 

Arvontaan osallistuminen onnistuu simppelisti kommentoimalla alle, oletko käyttänyt Lushin tuotteita aiemmin ja jos olet, mikä on suosikkisi. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä voiton sattuessa kohdalle ja pistää sinut yhteyksiin Lushin tiimin kanssa. Heidän kanssaan voit sitten päättää mikä on sopivin shampoopala ja he laittavat paketin tulemaan sitten jonnekin päin Suomea 🙂

Arvonta päättyy keskiyöllä 9.12 Suomen aikaa ja julistan voittajan sitten viikon päästä ensi lauantaina 10. joulukuuta. Onnea arvontaan!

EDIT: Arvonta on päättynyt! Voittajaksi valikoitui Maija, onneksi olkoon! Mailia on laitettu voittajalle.

Saattaisit tykätä myös näistä

33 comments

sarsa December 3, 2016 - 2:12 pm

En ole vielä testannut Lushin tuotteita, mutta kiinnostaisi kyllä. On ollut mielessä, hankkia mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt on mahdollisuus päästä testaamaan, joten arpaonnea mulle ; )))

Reply
Maiqqu December 3, 2016 - 2:24 pm

Lushin kylpytuotteita joitain löytyy. Tyttö rakastaa ihania vaahtokylpyjä ja nehän Lushin tuotteilla onnistuu takuuvarmasti.

Reply
Laura Hietanen December 3, 2016 - 2:53 pm

Mulla oli muutava vuosi sitten kiinteät shamppoot ja saippuat, mutta ne jäivät peltirasioissaan vahingossa reissulla hostelliin. Surettaa vieläkin varsinkin, kun lähistöllä ei ole Lushin liikettä.

Reply
Maija December 3, 2016 - 3:09 pm

Ystävä tutustutti jokin aika sitten Lushin tuotteisiin ja sen jälkeen niitä on tullut metsästettyä USA:ta ja Ruotsia myöden. Suosikkini tällä hetkellä Buffy ja Dream Cream. Sopivat tällaiselle kuivalle, atooppiselle iholle täydellisesti!

Reply
Maarit December 3, 2016 - 3:27 pm

En ole aiemmin käyttänyt, mutta ollut kiinnostunut tuotteista ja pitkän tovin. Liikettä ei ole lähistöllä joten tuotteiden kokeilu on jäänyt tekemättä. Nyt olisi mitä parhain tilaisuus.

Reply
Emppu December 3, 2016 - 3:29 pm

Olen käyttänyt Lushin tuotteita monestikin,suosikkina kasvovoiteet ja kasvojen pesuun suunnitellut palat. Tuotteet tuoksuvat niin ihanan luonnollisilta,mitä ne toki ovatkin 🙂

Reply
Milja Terävä December 3, 2016 - 3:55 pm

Mielelläni tutustuisin tuotteisiin.

Reply
Jasmin December 3, 2016 - 4:07 pm

Flown palashamppoot on tuttuja, mutta Lushia en ole jostain syystä koskaan kokeillut vaikka kaikki sitä tuntuu hurjasti kehuvan 😀 Tähän tulee onneksi muutos lähiaikoina, tajusin nimittäin että Lushilla on tarjolla myös palashamppoon lisäksi myös palahoitoainetta!

Reply
Taru December 3, 2016 - 4:10 pm

Tutustuin Lushin tuotteisiin tänä vuonna ystävän kautta ja ostin Fairly traded honey – shampoon. Siitä tulee ihanan kiiltävät hiukset ja on ihanaa tietää, ettei tuotteita ole testattu eläinkokein ja muutenkin haluan vaihtaa jatkossa luonnollisempaan kosmetiikkaan. 🙂

Reply
Emu December 4, 2016 - 12:34 am

En ole käyttänyt aiemmin, mutta tahtoisin kyllä kokeilla 🙂

Reply
Maria December 4, 2016 - 3:02 am

Mäki haluun! Olen kyllä kokeillut jotain tuotetta kaverin luona mutta minulla on melko herkkä iho enkä tykkää kovin hajustetuista tuotteista niin en ole koskaan sattunut niitä itselle ostamaan. Mieluusti kuitenkin kokeilisin!

Reply
Jenna O December 4, 2016 - 3:42 am

En ole vielä käyttänyt, mutta olisi todella mukava kokeilla! 🙂

Reply
Katja December 4, 2016 - 6:09 am

Ihana arvonta. Lushin saippuoita olen aikaisemmin testaillut ja olen pitänyt niistä silloin tällöin käytettynä. Jokapäiväisessä käytössä ovat usein liian voimakkaan tuoksuisia omaan nenääni. Lushin tuotteiden selkeistä tuoteselosteista pidän minäkin 🙂

Reply
Sanna December 4, 2016 - 7:31 am

Olen kokeillut ainoastaan Lushin kasvojen kuorintaa, mutten muista enää sen nimeä. Kovasti tykkäisin tätä merkkiä käyttää mutta saatavuus on täällä vähän huono…

Reply
Meri / Syö Matkusta Rakasta December 4, 2016 - 10:23 am

Oon käyttänyt tuota palashampoota joskus vuosia sitten, mutta unohtanut sen täysin. Kiitos muistutuksesta, nimittäin sehän on ihan superkätsy reissatessa! Täytyy rientää pian Lushiin, jos ei voitto osu kohdalle. 🙂

Reply
Pauliina December 4, 2016 - 10:30 am

Ihana arvonta. En ole vielä kokeillut Lushin tuotteita, mutta mielelläni tutustuisin niihin 🙂

Reply
Sansa December 4, 2016 - 12:29 pm

Olen käyttänyt Lushin tuotteita kolmisen vuotta ja seanik-shampoopala on osoittautunut omaksi suosikiksi. Kirkastaa vaaleiden hiusten väriä hyvin. Toinen hyvä tuote on hierontapalat, jotka tarvittaessa menevät myös kosteuttavana rasvana.

Reply
Jenni / Globe Called Home December 4, 2016 - 2:27 pm

Mulle Lush onkin tuttu ja shampoita olen käyttänyt jo pitkään, mutta kasvojenpuhdistus Lushin tuotteilla ei ole käynyt mielessäkään. Kun nykyään lennän pari kertaa kuukaudessa työkseni, tämä olikin mainio vinkki!

Reply
Inka Valtamo December 5, 2016 - 7:24 am

Hei, en ole käyttänyt Lushin tuotteita. Meillä on käytössä Flowcosmeticsin saippuat & shampoopalat. T: inka

Reply
Päivi December 5, 2016 - 9:47 am

Lushin tuotteet eivät ole tuttuja, mutta oi olisipa kiva testailla näitä tulevalla reissulla. Nesteetön matkustaminen helpottaisi kyllä elämää 🙂

Reply
Maarit Johanna December 5, 2016 - 11:08 am

Tiiätkö ostin toissapäivänä ensimmäisen palashampooni koskaan! Ostin äidille isomman joululahjaksi ja päätin itsekin ottaa kokeiluun. Lush ei ole millään tasolla tuttu merkki, varmaan koska täällä pohjoisessa se ei ole edustettuna. Oman palaseni löysin Punnitse & Säästä-liikkeestä. Olipa hyvä sattuma nyt tämän suhteen ja kuulostaa tosi fiksulta nimenomaan matkaillessa ottaa kiinteää kosmetiikkaa vain matkaan. Täytyypä poiketa Lushin liikkeessä seuraavan kerran Helsingissä. Ainakin tiedän, että se sijaitsee suosikkini L´Occitanen naapurissa 🙂

Reply
Mirje / Kotona kaikkialla December 6, 2016 - 12:42 am

Mulla on ollut Lushin palashampoot käytössä jo vuosikausia, ja niitä on tullut metsästettyä ympäri maailmaa reissujen varrella. Uusi suosikkini on Full of Grace kasvoseerumi, joka taltuttaa tropiikista Suomen pakkaisin siirtyessä kapinoivan ihon.

Reply
Marjo December 6, 2016 - 1:58 am

Lushin vartalokuorintaa olen joskus käyttänyt.

Reply
anna s. December 6, 2016 - 8:45 am

Olen käyttänyt Lushin vartalon hoitoainetta ja se oli ainakin aivan ihanaa! 🙂

Reply
hilkka December 6, 2016 - 2:49 pm

Olen niistä kuullut, mutta en ole vielä käyttänyt 🙂

Reply
Anna K. December 8, 2016 - 1:26 pm

Mulla on käytössä Lushin ihana suolashampoo (ei kylläkään pala), joka tuoksuu tosi raikkaalle, muutenhan niiden tuotteet on turhankin hajustettuja, kaupassa voin hädin tuskin käydä sen tuoksun vuoksi. Monta kertaa ollut mielessä kuitenkin ostaa palashampoota sieltä. Yhtä suomalaista olen käyttänyt silloin tällöin, mutta 3-4 pesukerran jälkeen tukka sojottaa päässä kuin Michael Monroella, koska shampoo ei huuhtoudu kunnolla. Onko Lushin palashampoossa sama ongelma/lisäbonus? 😀

Reply
minttu47 December 8, 2016 - 2:03 pm

Ihan uusi tuttavuus.

Reply
Hiisukas December 8, 2016 - 2:05 pm

Olen kuullut vain nimeltä.

Reply
Eeva December 8, 2016 - 2:30 pm

En ole käyttänyt, mutta kaupassa joskus käynyt nuuhkimassa. 🙂

Reply
Mira December 9, 2016 - 4:59 am

Lushin kiinteät saippuat ja shampoot ovat itselläkin kulkeneet mukana reissuilla ja kotikäytössä myös 🙂 Ihania ja eettisiä tuotteita !

Reply
Riikka December 9, 2016 - 12:32 pm

Kiinteä shampoo on reissukäytössä loistava, hoitoaine on nyt ostoslistalla. 🙂 mukana arvonnassa!

Reply
Soile December 9, 2016 - 1:32 pm

En ole ennen kokeillut, mutta kun menen lomalle Suomeen aion ostaa shampoo palan ym, hyvä idea ottaa ne matkalle mukaan!

Reply
Rauni Pyykkönen December 9, 2016 - 1:34 pm

En ole vielä kokeillut.

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.