Blogirakkautta – Lukemisen arvoisia matkablogeja

by Annika

Luin äskettäin eräästä seuraamastani blogista, että bloggaaminen ei ole kilpailua muiden blogien kanssa, kuten äkkiseltään voisi ajatella, vaan pikemminkin yhteisö. Minusta tämä oli oikein nasevasti sanottu ja tuumittu! Tästä inspiroituneena halusin jakaa vähän blogirakkautta listaamalla blogeja, jotka ovat inspiroivia, innovatiivisia, mieltä piristäviä, hauskoja, pohtivia ja muutenkin lukemisen arvoisia olivatpa ne sitten kirjoitettu ulkosuomalaisten tai Suomessa asuvien reissaajien näppikseltä.

Välillä elämä menee niin kiireiseksi, että tuntuu jo ihan luksukselta istahtaa ajan ja teekupin kanssa alas lauantai-aamuna ja lukea viikon aikana päivittyneitä blogeja. Inspiroidun monista blogeista niin, että pian huomaankin näpytteleväni uusia postauksia, tai sitten vain jatkan haaveilua uusista upeista matkakohteista. Tässäpä siis joitain omia suosikkejani. Olen taatusti unohtanut listalta muutaman blogin, joten mitenkään täysin kattava lemppariblogilistani tämä ei ole, mutta suuntaa antava kuitenkin. Olipas poliittisen ympäripyöreä vastaus!

elf

Ulkosuomalaiset

Kotiäitina Kanadassa blogin Jenni kirjoittelee myös Kanadasta, Brittiläisestä Kolumbiasta kotiäidin vinkkelistä.

Annika on vuosien ulkomailla asumisen jälkeen äskettäin palannut Suomeen, joten onko tämä sitten ulkosuomalaisen uudelleen suomalaistumista? Annika Home & Away on kivaa luettavaa joka tapauksessa 🙂

Pohjois-Amerikkalaista elämänmenoa ja aktiivisia seikkailuja Coloradosta voi seurata Jennin Globe Called Home blogista. 

Laura kirjoittelee Englannista käsin, jonne hän muutti Skotlannissa opiskelujen jälkeen. My Post University Life on aina positiivista luettavaa! Matkajuttuja, tavallista ulkosuomalaisen arkea ja muuta pientä kivaa. Suosittelen 🙂

Soile kirjoittelee Aidan Takana blogissa sairaanhoitajan elämästä Saudi-Arabiasta. Välillä muualtakin, minä olen kovasti koittanut houkutella Kanadaan seuraavaksi 😉 Monenlaisia kulttuurieroja maasta, jossa taatusti tietää olevansa ulkopuolinen.

Toinenkin Annika on Englannissa, Britannika-blogia näpytellään Lontoosta käsin ja matkajuttuja on kiva määrä. Kaimani on alkanut myös tehdä videoita, mikä on tosi kivaa lukijalle!

Tiina muutti juuri Espanjasta Ranskan Provencen maaseudulle eläintenhoitajaksi. Kinttupolulla-blogissa on aivan ihana karvakavereita ja matkajuttujakin piisaa, tämä neito nimittäin palasi juuri Väli-Amerikan reissulta.

Satu reissaa ja bloggailee Norjasta käsin. Destination Unkonwn blogissa on välillä huikeita seikkailuja yksinään ja välillä kulkee pari lastakin mukana. Outdoors-henkisiä seikkailuja isolla ja pienellä kaavalla.

Parliament xmas

 Suomalaiset reissaajat

Pingviinimatkat-blogissa seikkallaan pariskuntana milloin missäkin, viimeksi luullakseni Marokossa. Upeita kuvia ja hyväntuulen matkajuttuja.

Marimente-blogin Mari palasi juuri Roomasta, viime kuussa oli Brasiliassa ja alkuvuodesta me reissattiin yhdessä Costa Ricassa ja Nicaraguassa. Lisäksi siihen väliin on mahtunut ainakin Turkkia ja Tallinnaa, joten riittänee sanoa, että tämä neito on lähes aina matkalla jonnekin!

Ja kas kun taas löytyy Annika, jolla on matkablogi! Travellover-blogissa ihannoidaan Italiaa ja reissataan vaikka ja missä muualla. Viimeisein matkakohde taisi olla Pohjois-Italia ihan hetki sitten.

Tämä Matka-blogia näpytellään Annan toimesta Oulusta käsin. Monenlaisia reissujuttuja ja usein hyvällä taustatutkimuksella tehtyjä postauksia.

Deep Red Blues blogin Kea seikkailee usein Yhdysvalloissa, mutta myös muualla. Viimeksi Thaimaassa!

Muutakin kuin matkailua

Eräs hyvänmielen blogi, jota tykkään lukea on Kuinka Purjehtijaksi Tullaan. Arkijuttuja, sisutusta, purjehdusta, sporttailua, koirailua ja valokuvausta.

Chocochili-blogista on löytynyt monen monta herkkua meidän vegaaniruokapöytään. Nam!

Niinhän siinä kävi taas viikonloppuna, että suunnittelin kirjoittavani postauksen lauantaina, mutta aloi lukemaan yllämainittuja blogeja ihan liian pitkäksi aikaa. Lukeminen on siis omalla vastuulla 😉

Saattaisit tykätä myös näistä

29 comments

Anna / Tämä matka-blogi December 7, 2014 - 1:32 pm

Hih, mä seuraan tietty aika monia noista jo 🙂

Aidan takana on blogi jota seurasin viime vuonna, mutta se oli tyystin unohtunut nyt jostain syystä. Kiitos että muistutit siitä jälleen.

Reply
Annika December 7, 2014 - 1:49 pm

Olepa hyvä Anna! Mullekin käy juuri noin, luen jotain blogia ja jostain syystä unohdan sen hetkeksi. Ja sitten kun sen taas muistan olen niin mielissäni 😀

Reply
Soile December 8, 2014 - 9:27 am

Apua, mun täytyy ruveta taas enemmän panostamaan noihin teksteihin, mutta kun vain bilettää (ja välillä reissaa) koko ajan, niin ei oikein aika riitä kirjoitteluun ja kärsin kroonisesta univajeestakin 😉 Mulla on monta tekstintynkää tekeillä, lupaan ensi vuonna ryhditäytyä!

Reply
Annika December 8, 2014 - 9:54 am

No reissaamisesta ja bilettämisestähän saa jo kovasti juttua aikaiseksi 😉

Reply
Elina / Vaihda vapaalle December 7, 2014 - 1:37 pm

Hyvä listaus blogeja 🙂 Paria lukuunottamatta kaikki olikin jo lukulistalla! Mutta mikä onkaan tuo upeasti valaistu linna? Kanadassa se epäilemättä sijaitsee lipusta päätellen.

Reply
Annika December 7, 2014 - 1:51 pm

Kiitos Elina! Ja hitsi sinun blogihan pitäisi olla listalla kans, kun sitä tulee luettua myös! Kuten arvelinkin, unohtui yksi jos toinenkin blogi…! Tuo rakennus on Ottawan parlamenttitalo jouluvalaistuksessa 🙂

Reply
Pirkko / Meriharakka December 7, 2014 - 2:01 pm

Me taidamme näissä yhteisöissä olla vielä vähemmän tunnettuja – mutta yli kymmenessä vuodessa meille(kin) on kertynyt uskollinen lukijakuntamme.
Meriharakka.net on sikäli vähän erilainen matkablogi, että harrastamme matkailua ainakin puolivakavissamme maabongausmielessä – tai olemme harrastaneet, nyt kun 100 itsenäistä maata tuli täyteen, niin taidamme pysytellä vähän aikaa niissä maissa!
Viimeksi palasimme Aasiasta – Etelä-Korea, Vietnam, Laos, Kambodza, Malesia ja Brunei -kierrokselta – näistä kaikista, kuten noista muistakin yli 100 kohteesta lisää blogissamme 🙂

Reply
Annika December 7, 2014 - 5:52 pm

Teillä on kyllä Pirkko kadehdittava määrä maita vierailtuna!

Reply
Annika December 7, 2014 - 2:29 pm

“Ulkosuomalaisen uudelleen suomalaistumista” kuulostaa hyvältä 🙂 Kyllä meitä reissaavia Annikoita riittää. Sun blogi taitaa olla yksi niistä, joita oon kauimmin seuraillut ja seuraan edelleen.. en edes uskalla laskea, että kuinka monta vuotta!

Mieletön toi kuva parlamenttitalosta.

Reply
Annika December 7, 2014 - 5:56 pm

Hahah, no en keksinyt oikein miten ‘määritellä’ sun blogi niin tuo uudelleen suomalaistuminen kuulosti osuvalta 😀 Välillä itsekin pysähdyn miettimään, että kuinka kauan tätä blogia on monilla eri ilmeillä ja alustoilla tullut pidettyä! Kiva, että on pidempiaikaisempiakin seuraajia 😀

Reply
Tiina, Kinttupolulla December 7, 2014 - 2:31 pm

Voi kiitos kunniasta 🙂 En sano tätä mitenkään “vastapalveluksena” mutta sun blogi on myös mun yksi suosikki! Asiaa auttaa tietenkin yhteiset mielenkiinnon kohteet kuten luonto, patikointi, vegaaninen elämä, ja tietenkin Nisu <3

Reply
Annika December 7, 2014 - 5:59 pm

Aww kiitos Tiina <3 Meillä on kyllä osuneet kiinnostuksen yhteen just hyvin 🙂

Reply
Satu VW I Destination Unknown December 7, 2014 - 3:14 pm

Ooooo, kiitos kunniasta!!!! 🙂 Näistä monet ovat minullakin jo seurannassa, mutta mukaan mahtui kuitenkin muutama uusikin. Ja jostain syystä minulta oli unohtunut Kuinka purjehtijaksi tullaan aivan täysin, pitääpä lisätä se takaisin lukulistalle. Ja olen kyllä niin 100% samaa mieltä tuosta yhteisöajatuksesta!!

Reply
Annika December 7, 2014 - 6:01 pm

Ole hyvä Satu, kunnia on täysin ansaittu 😀

Reply
Milla - Pingviinimatkat December 7, 2014 - 3:31 pm

Kiitos kunniasta ja kauniista sanoistasi. Näiltä listoilta on aina mukavaa löytää joku uusi blogi seurantaan itsellekin, vaikka tietysti aika monta yhteistä on meillä seurannassa jo entuudestaankin 🙂

Reply
Annika December 7, 2014 - 6:05 pm

Ole hyvä Milla! Teidän blogista on tullut niin monta hyvää matkakohdeideaa, että!

Reply
Laura/My post-University life December 7, 2014 - 5:24 pm

Voi kiitoksia maininnasta, sun blogi on kyllä kanssa meikäläisen ihan yksi lemppareista! Ja kiva kun teit tälläisen, tässä tuli itseasiassa aika monta uutta blogituttavuutta mullekin, eli kiva lähteä tutustumaan niihin!

Reply
Annika December 7, 2014 - 5:47 pm

Ole hyvä Laura ja kiitos kommentista! Sun blogista tulee aina kaipuu takaisin Britteihin..! Toivoinkin, että löytyisi uusia blogeja muillekin. Lukuiloa! 🙂

Reply
Soile December 8, 2014 - 9:29 am

Oi, kiitos maininnasta! Täytyy todellakin ruveat taas skarppaamaan kirjoittamisessa! Ja viimeksi viikonloppuna puhuin mahdollisesta Kanadaan muutosta 🙂

Reply
Annika December 8, 2014 - 9:54 am

Ole hyvä Soile ja jes, jatka vaan Kanadaan muutosta puhumista 😀

Reply
Annika / Britannika December 8, 2014 - 9:39 am

Kiitoksia maininnasta! Ja todellakin vaikuttaa siltä että Annikat tykkää perustaa blogeja 😀 En koskaan “oikeassa elämässä” törmää muihin Annikoihin, mutta blogimaailmassa sitäkin useammin 😀

Ja kiva kuulla että mun videoitakin jaksetaan katsoa! On vähän huolestuttanut kiinnostaako ne ketään kun tuntuu että niiden katsojamäärät on niin paljon pienempiä kuin itse postausten kävijämäärät… Mutta eiköhän niiden laatu tosta pikkuhiljaa kehity, tekemällä oppii ja sitä rataa…!

Reply
Annika December 8, 2014 - 9:53 am

Hei minäkään en tunne livenä Annikoita ollenkaan! Meillä on kaikilla vaan online elämää 😉 Kyllä mä ainakin tykkään sun videoita katella, niistä saa jotenkin paremman käsityksen itse kirjoittajasta ja muutenkin se on musta kivaa vaihtelua 😀

Reply
Jenni Manninen December 8, 2014 - 8:01 pm

Voi kiitos maininnasta, nyt ei oo kyllä tullu kirjotettua pitkään aikaan. Liian koukussa millon mihinki sarjaan netflixillä 😉 Yllättävän moni blogi on kyllä munkin lukulistalla 🙂

Reply
Annika December 10, 2014 - 9:41 pm

Ole hyvä, kiva että inspiroin uuden tekstin 😉 Hahah, netflix on kyllä varmasti koukuttava!

Reply
Jenni / Globe Called Home December 9, 2014 - 2:47 pm

Luin tämän postauksen jo Salt Lake Cityn lentokenttäloungessa kännykällä, mutta silloin en jaksanut edes ajatella kommentointia. Nyt tulin tänne huikkaamaan ison kiitoksen! On aina kiva tulla mainituksi tämän tyylisissä listauksissa, ja etenkin tässä seurassa… Ja mahtavaa oikeasti, että teet tällaisia postauksia ja nostatat matkabloggaajien yhteishenkeä!

Pohjoisamerikkalainen elämäntyyli tosin vaihtuu viikon päästä takaisin Luxemburgiin. No, ei ehkä kokonaan. Eiköhän mun blogi ole jatkossakin suloinen sekoitus Amerikkaa ja Eurooppaa. 🙂

Reply
Annika December 10, 2014 - 9:43 pm

Ole hyvä Jenni! Minusta matkabloggaajat on kyllä nimenomaan yhteisö, joten hyvä kiertämään 🙂 Tästä saisi melkein tehtyä toisenkin osan, kun tulee huomattua niin monta blogia joiden olisi pitänyt olla tällä listalla. Ja eihän se keneltäkään ole pois, jos levittää vähän blogirakkautta kanssabloggaajien tuotoksista 🙂

Reply
Annika | travelloverblogi December 10, 2014 - 9:27 am

Voi kiitos! Kuinka mukavaa olisi vaikka kaikki päivät lueskella blogeja ja sohvamatkailla, kun koska laatublogeja riittää, mutta ihan liian vähän sellaiseenkin on aikaa. 🙂

Luonnehdintaasi “reissataan vaikka ja missä muualla” saatan joutua lainaamaan. 🙂 Ehkä osa käymistäni kohta sadasta maasta tosiaan on vaikka missä tai ainakin muualla. 🙂

Reply
Marimente December 12, 2014 - 9:58 am

Kiitos hurjan paljon kunniasta ja maininnasta Annika! On aika huikeaa löytää oma pikku blogi listattuna näin upeassa blogiseurassa ja bongasinpa näistä vinkeistä pari itsellekin ihan uutta blogia seurantaan 🙂

Reply
Ella S November 22, 2018 - 11:54 am

Todella hyviä blogeja! Itsekin seurailen monia aktiivisesti 🙂
Tuttuni aloitti juuri myös oman matkablogin http://hellejatkuu.blogspot.com/,
luvassa paljon uniikkeja tarinoita & kuvia ympäri maailman!

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.