Dreaming of… US east coast

by Annika

Aloin miettimään, kuinka about vuosi sitten oli vuoden 2014 matkasuunnitelmat aikalailla tiedossa ja olinkin oikein tyytyväinen alkuvuodesta postatessani 2014 matkasuunnitelmani. Tästä vuodesta tulikin aika huikea reissuvuosi, sillä pitkään suunniteltujen reissujen lisäksi tuli pari lisämatkaa, joten voin tyytyväisenä sanoa, että tänä vuonna tuli kyllä matkustettua!

Tilanne ei voisi olla päinvastaisempi ensi vuoden kohdalla, sillä tällä hetkellä mulla on vain yksi reissu lukkoon lyötynä. Yksi! Tämä on siis tietysti tuleva Suomen reissu tammikuussa, mikä ei siis oikeastaan edes ole varsinainen lomamatka siinä mielessä. Kuten arvelinkin, nyt kun edellisestä reissusta on kolmisen viikkoa, niin väkisinkin tulee mieleen, että jotain pitäisi kyllä suunnitella.

Nyt kun on tuo karvapallero, niin oletan että ensi vuoden reissutrendi on lyhempiä reissuja useammin. Tosin Adam kyllä sai juuri tietää, että se lähtee hyvin todennäköisesti ehkä koko heinäkuuksi niin pohjoiseen Kanadaan, kuin vain mahdollista. Siis ihan kirjaimellisesti, jos katsotte kartasta Kanadan pohjoisimman kolkan, niin sinne. Kesälomakohde se on sekin… Minä kuitenkin mietin, että ehkäpä ensi vuonna saisin vihdoin toteutettua suunnittelemiani Yhdysvaltojen itärannikon reissuja. Siellä olisi nimittäin aika monta mielenkiintoista kohdetta ja sitähän ei koskaan tiedä kuinka kauan me täällä itäosissa itse viihdytään, joten parempi käydä niissä nyt kun ne ovat vain lyhyen lentomatkan päässä.

Haluaisinkin teiltä nyt vinkkejä ja kokemuksia noista USAn itärannikon paikoista; oletteko käyneet ja onko joku ihan ehdoton paikka tai puolestaan ajanhukkaa? Tietenkin makuja on monia, mutta kokemuksia on aina kiva kuulla. Tässäpä olisi potentiaalista haavelistaani lähialueen matkailusta:

Boston

1478850

Parin kolmen tunnin lento voisi viedä minut Bostoniin. Siellä kävisin tsekkaamassa ainakin lähettyvillä olevan Harvardin yliopiston ja tietenkin nauttisin kaupungista itsessään, sen kontrastista historian ja moderniuden välillä.

New York

nyc-world-hd-wallpaper-1920x1080-9852

Ilmoitin jo komeammalle puoliskolleni, että jos se tosiaan lähtee koko heinäkuuksi meneen, niin minut löytää hyvin todennäköisesti New Yorkista. Tämä on ainoa listan paikka, jossa olen jo käynyt ja jonne Adam puolestaan ei halua lähteä, joten tännehän on suorastaan pakko lähteä soolomatkalle. Tai mielellään kaverin kanssa, tosin olisi se varmasti mielenkiintoinen paikka yksinkin tutkia. Onko kukaan teistä ollut itsekseen Nykissä?

Washington DC

836-277-I-Q14A

Tokihan White House pitäisi käydä näkemässä omin silmin! Lisäksi olen koukuttunut House of Cards-sarjaan, joten sitä kautta tulee melkein jatkuvaa muistutusta tästä. Olen tosin siinä ymmärryksessä, ettei se kaupunkin itsessään niin kummoinen ole, mutta siellä olisi paljon museoita ja vastaavia, jotka olisivat mielenkiintoisia.

New Orleans

cafe-orleans-photography-hd-wallpaper-1920x1080-14143

Hmm, kai tämäkin vielä menee itärannikon kohteeksi vaikka vähän etelämpänä onkin? Joka tapauksessa New Orleans olisi kaikessa turisteisuudessaankin kiva kaupunki vierailla ja täältä on usein aika halpoja lentoja tuonne, siis samaa hintaluokkaa kuin noihin ylempiin kohteisiin, jotka ovat lähempänä. Löytyykös New Orleansissa käyneitä?

Todennäköisesti keksin muutakin kivaa ensi vuodelle, mutta tästä olisi hyvä aloittaa. Joten tässäpä kysymys -edellisten lisäksi – mihin kaupunkikohteeseen pitäisi laittaa flight alert päälle ensi kevättä/ kesää suunnittellen? Vai pitäisikö tähän listaan lisätä joku kaupunki?

Saattaisit tykätä myös näistä

10 comments

Laura/My post-University life November 16, 2014 - 12:36 pm

Mä olen ollut noissa muissa paitsi New Orleansissa (jonne kyllä mielelläni menisin kanssa!), mutta mä ehdottomasti ehdottaisin Nykkiä ja Bostonia. NYC on nyt vaan paras ja Boston on upea kanssa, Bostonissa haluaisin itseasiassa käydä uudestaan ruskan aikaan. Se on jotenkin niin kiva kaupunki!

D.C. ei sen sijaan taas vakuuttanut, olin siellä yksikseen reissulla ja jotenkin kaupunki jätti vähän tyhjäksi. En edes osaa sanoa minkä takia, jotenkin kaupunki vaikutti vähän “kylmältä”….

Reply
Annika November 16, 2014 - 1:08 pm

Kiitos kommentista Laura! Mulla on kans sellanen fiilis että DC on ehkä vähemmän persoonattomapi kuin muut paikat. Tajusin myös, että en listannut Chicagoa ollenkaan, sekin on tuossa ihan lähellä ja olen kuullut paljon kivaa siitä!

Reply
Milla - Pingviinimatkat November 16, 2014 - 11:46 pm

No oma kantani on aina New York, mutta D.C.:ssäkin käytiin pari vuotta sitten (blogista löytyy juttuakin). Hyvin erilaisia ovat nämä kaksi ja voin kuvitella, että Boston ja New Orleans taas täydin omanlaisiaan. Me kyllä tykättiin pääkaupungistakin ja parin yön jälkeen jäi fiilis että tarpeeksi ei nähty. En kyllä ihmettele miksi juuri nämä kaupungit listasit, kovasti kiinnostaisi nuo muutkin.

Reply
Annika November 17, 2014 - 12:14 pm

Jes huippua, lahden kahlaamaan teidan DC jutut 🙂 Sehan tassa tosiaan hauskaa onkin, kun nama on kaikki tosi erilaisia kohteita! New York on taatusti listalla, mutta olis kiva kayda joku minireissu toisessakin kaupungissa.

Reply
Mirje - Kotona kaikkialla November 17, 2014 - 8:27 am

Kaikki ihan loistokohteita!
DC kaupunkina jäi ehkä siellä käydessä ehkä hieman etäiseksi, mutta ne museot oli kyllä ihan huippuluokkaa (ja suurin osa ilmaisia). Ehdittiin kiertämään niistä vain osa (intiaanimuseo oli mun suosikki), joten pitää palata kaupunkiin ihan vaan käymään niissä muissakin.
Bostonissa oli paljon historiaa ja se sataman alue oli mukava hengailupaikka. Harvardissa käytiin, mutta mun mielestä MIT oli mielenkiintoisempi (ja Yale siinä Nykin ja Bostonin välimailla).
New Orleans on hyvä paikka jos livemusa ja bileet kiinnostaa. Lähellä myös upeita suo-alueita ja vanhoja kartanoita.
Ja New York nyt vaan on New York, siellä on aina paljon tekemistä, näkemistä ja kokemista.
Eli summasummarum, en taitaisi itsekään osata valita 😀

Reply
Annika November 17, 2014 - 12:20 pm

DC:ssa kiinnostaisi nimenomaan ne museot ja tietty White House, juuri muuta en sielta tiedakaan 😀 New Orleansissa ei bileet tai livemusa niinkaan kiinnosta, tosin varmasti haluaisin jotain livemusiikkiakin nahda. Eniten kiinnostaisi ne pelottavat suot alligaattoreineen ja ne historialliset kartanot jne..Eli joo, hankala valita 😀 Pitanee laittaa flight alert joka paikkaan ja katsoa mika noista olisi edullisin 😀

Reply
Annika November 18, 2014 - 2:09 am

Olen käynyt vain NYCissä ja Bostonissa, mutta kumpaakin suosittelen tottakai. Bostonissa oli jotain tosi jännää ja erilaista, tykkäsin kovasti. Oltiin siellä vain pari päivää, mutta kierreltiin Harvardissa – päädyttiin jollekin opiskelijoiden vetämälle puolivahingossa ja istuskeltiin kahviloissa.

Reply
Annika November 18, 2014 - 7:48 am

Kiva kuulla positiivista Bostonista! Luulen että se on Nykin jälkeen korkeimmalla matkalistallani. Juuri tuollainen Harvardissa haahuilu ja kahviloissa istukskelu olis just kivaa 🙂

Reply
Jenni / Globe Called Home November 19, 2014 - 8:57 pm

Mä kävin DC:ssä yksin äänestys- ja työhaastattelureissulla melko tarkkaan vuosi sitten, ja ihastuin kaupunkiin ihan täysin. Sohvasurffasin ensin paikallisen opiskelijan ja sitten lobbaripariskunnan luona, ja oli tosi mielenkiintoista kuulla heiltä juttua kaupungista. Museoiden lisäksi se kaupunkihan on täynnä kaiken maailman muistomerkkiä, joiden välissä on kiva pörrätä kaupunkipyörällä aurinkoisena päivänä.

Oon mä noissa muissakin käynyt (Bostonin seuduilla asunutkin), ja sanoisin, että ovat kaikki käymisen arvoisia. New Orleansin säästäisin ehkä kuitenkin johonkin muuhun kuin keskikesään. Me oltiin siellä Labor Day -viikonloppuna, ja silloin siellä oli jotkut homofestarit, jotka sai ihan kivasti vipinää keskustaan, mutta oli ehkä kuitenkin vähän liian kuuma – ja tuolla päin kuumuus saa kadut haisemaan ja rotat puikkelehtimaan kujilla…

Mun blogista löytyy tunnelmia DC:stä täältä: http://globecalledhome.fi/category/usa/washington-dc/ …ja New Orleansista täältä: http://globecalledhome.fi/category/usa/louisiana/

Reply
Annika November 19, 2014 - 9:53 pm

Kiitos Jennni linkeistä! Joo keskikesä ei ole mun suosikkiajakohta isojen kaupunkien vierailuun (hyiii, rottia!), ennemminkin mietin kevättä tai syksyä. Musta tuntuu että New Orleans on muutenkin tarpeeksi villi paikka, joten minkään valtakunnan festarin aikaan en haluais sinne mennä 😀

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.