Eeppisiä mokailuja -Niitä todellisia tarinoita maailmalta

by Annika

Tiedättehän kuinka aina sanotaan, että on tärkeä osata nauraa itselleen, että elämää ei kannata ottaa liian vakavasti? Itse kyllä puhisten kiukusta mokaillessani, mutta jälkeenpäin yleensä naurattaa. Tämä aihe tuli mieleen, kun eilen kävin lounastunnilla ruokakaupassa ja raahasin suht painavaa ruokakaupan kassia mukanani. Kannoin tätä tuikitärkeää kassia (siellä oli seuraavan päivän aamupalavärkit) ensin kaupasta töihin, sitten töistä syömään ja sieltä kirjastoon kuuntelemaan erään australialaisen seikkalijan esitelmää. Esitelmä venyi ja venyi ja lopulta kiirehdin bussille, ennen kuin se karkaisi. Pääsin vihdoin kotiin yhdeksän jälkeen ja huokaisin helpotuksesta. Ainakin siihen asti, kun tajusin että unohdin sen saakelin kauppakassin sinne kirjastoon! Onneksi työkaverit olivat noukkineet sen mukaansa ja se samainen kauppakassi odotti aamulla toimistossa pöytäni vieressä uutta seikkailua.

Tästä tuli mieleeni muutama muukin eeppinen moka, mitä on tullut matkoilla ja ulkomailla asuessa vastaan. Listasin niitä teidänkin iloksi, sillä vaikka omille mokille on hyvä nauraa, onhan paljon hauskempaa hihittää muiden töppäyksille.

– Suunnittelu on tärkeää ja yleensä aika olennaista lomaillessakin. Ainakin sen verran, että tietää, missä kaupungissa tai ennalta sovitussa majoituksessa olla minäkin päivänä. Kroatiassa ja Sloveniassa couchsurffaillessani olin niin hyvin lomatunnelmissa, että saavuin sohvasurffariemäntieni luo päivän etuajassa. Yllätys oli molemminpuolinen, mutta hetken selitysten jälkeen kaikki oli hyvin ja siitä alkoi mahtava sohvasurffailu, jota olisi voinut jatkaa pidempäänkin.

-Joskus on kuitenkin kiva matkustaa niin, ettei tee sen kummempia sitovia suunnitelmia, kunhan menee paikan päälle ja aloittaa seikkailun. Lähinnä lennot on se ainoa rajoittava tekijä. Niiden kanssa kannattaakin olla tarkkana, jotta tietää, minne on sen lennon itse asiassa varannut. Lensin kerran Edinburghista Frankfurtiin huippuhalvoilla Ryanairin lennoilla. Saapumisaika oli vähän niin ja näin, puoli kolmen aikaan lauantaiaamuyönä, mutta kun halvalla sai niin ei sen niin väliä. Tiedättekö missä on se Ryanairin käyttämä kenttä “Frankfurtissa”? Alla oleva kuva saa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ja tuolla olin sitten keskellä yötä.

Screen Shot 2013-11-07 at 10.35.40 PM

-Tiedättehän, kuinka maateitse tapahtuviin rajanylityksiin kehoitetaan aina varaamaan aikaa? Minullekin on selvinnyt se syykin. Israelista Jordanian puolelle bussilla mentäessä koko iso bussilastillinen poistui sisätiloihin hankkimaan tai tarkastuttamaan tarvittavat asiakirjat. Minä lähes ainoana länsimaalaisena olin mukana, hain kyllä viisumin, mutta siinähän kesti tietysti kauemmin kuin 40:llä kanssamatkustajallani. Lopulta kipitin viimeisenä bussiin, jossa kuljettaja vielä tarkasti, että kaikki oli passissa kunnossa. No eipä ollut, kun vielä puuttui joku mikä lie turhake leima. Ja eikuin takaisin kipitys raja-asemalle, ja vihdoin sieltä nolona bussiin närkästyneiden katseiden saattelemana. Istuin vielä tietenkin bussin takaosassa, niin siitä tuli oikein kunnon walk of shame.

-Alku on aina hankalaa. Kun muutin Skotlantiin, oli minulla siellä asunto odottamassa valmiina. Siellä oli muutama kämppis, joiden kanssa olin etukäteen mesessä tai facebookissa vähän jutellut. Kun vihdoin saavuin yllättävän pitkän päivän jälkeen (tuolloin ei vielä ollut suoria lentoja Suomesta Edinburghiin) perille ilta kymmenen aikaan, soitin ovikelloa innoissani. Täällä ollaan! Ei vastausta. Olin saanut kämppikseni puhelinnumeron onneksi, joten soitin. Ei vastausta. Muutaman yrityksen jälkeen kämppis vastasi ja kertoi rehellisesti olevansa baarissa, eikä ole varmaan tulossa takaisin ennen kolmea. Just. Onneksi naapurikin ihmetteli, että mitä siellä rappukäytävässä istun tavaroineni ja tarjosi asunnottomalle yösijaa.

-Alku voi joskus olla todella takkuista. Toisena päivänä Edinburghissa olin päässyt vihdoin asuntooni, mutta en ollut tavannut kaikkia kämppiksiäni vielä. Mitään ajattelematta tai kuulematta menin vessaan ja kas! Siellähän se oli kämppis suihkussa. Terve vaan sullekin. Oikein kiva tavata.

-Ulkomaille muuttaminen on näköjään ollut oikein mokailurikasta aikaa minulle (tähän onkin hyvä laskea viimeiset 6 vuotta kokonaisuudessaan). Kun olin asunut muutaman kuukauden Québecissä ja nukuin Adamin luona, aloin kuvitella, että tuo paikallinen seuralainen on aivan vajaaälyinen. Heräsimme puhelimensoittoon keskellä yötä ja jotain sanoin Adamille ja se ei vaan tajunnut, että mitä sanoin, vaikka monta kertaa toistin ja hitaasti ja selkeästi ääntäen. Olin ihan varma, että se on vielä unessa ja taisin komentaakin sitä heräämään vähän isommalla äänellä. No, se komensi takaisin, että lopeta se suomen puhuminen! Ai what?

6791164_460s_v1

-Sitten ihan rehellinen eeppinen epäonnistuminen, niitäkin on kuulemma hyvä osata myöntää. Kunnianhimoisena opiskelijana lähdin Québeciin opiskelemaan ranskaa, mutta koska olin kielten opiskelija, halusin opiskella myös espanjaa. Ranskaksi. Tästä jo olisi pitänyt tajuta, että äidinkieleltään suomenkielisen, espanjan alkeet englanniksi opiskelleen ihmisen ei pitäisi jatkaa espanjaa ranskaksi, joka oli sillon vain himpun verran parempi kuin espanja. Mutta ei, olin kurssilla ensimmäiseen kokeeseen asti, kunnes aivot eivät suostuneet erottamaan ranskaa ja espanjaa toisistaan, tai ymmärsivät kyllä espanjaa, mutta ei sitä mitä opettaja sanoi ranskaksi. Jätin kurssin kesken, kerta se on ensimmäinenkin.

-Joskus pitäisi osata sanoa ei. Jossain Edinburghissa tapahtuneissa bileissä löin vetoa jostain (varmaan jostain tosi olennaisesta, en muista yhtään) ja panoksena oli lusikallinen vegemiteä. Siis häviäjän piti se syödä kokonaisuudessaan (kyllä vain, tämä oli aussikämppikseni älynväläys). Hävisin. Yritän vieläkin unohtaa.

-Pidemällä reissulla voivat vaatteetkin pettää. Sen huomasin kahvilassa Sunshine Coastilla Australiassa, kun bikinieni yläosan muovinen lukko poksahti paukahtaen palasiksi. Onneksi oli edes jonkinmoinen rantamekko päällä! Uiminen jäi siltä päivältä väliin sitten.

-Pakkaus on tarkkaa hommaa ja ainahan sitä vähän stressaa, että tulikohan nyt kaikki mukaan. Kerran pakkasin oikein ajatuksen kanssa ja sulloin passinkin matkalaukun syövereihin. Check-innissä olikin sitten hauskaa huomata, että hei, annapas se matkalaukku takaisin niin esittelen teille alusvaatteeni samalla kun kaivelen jostain passini.

-Rohkaisen aina muita puhumaan vierailla kielillä, vaikkei niitä juuri puhuisikaan. Itse olisin voinut jättää arabian ja heprean sönköttämisen vähemmälle Israelin (hepreankielinen) palestiinalaiskaupungissa (arabian kielinen), sillä onnistuin loukkaamaan / suututtamaan erästä vanhaa palestiinalaiskauppiasta tervehtimällä häntä hepreaksi. Vastauksena oli englanninkielinen tokaisu “Luuletko, että olen juutalainen!?”. Vieläkin hävettää!

sign2
-Ja vielä viimeisenä asia, josta kuulen kuittailua edelleen. Itse asiassa, kun kerroin Adamille mistä aiheesta kirjoitan, kysyi hän heti, että muistinhan mainita Adirondacks reissun. Reittisuunnittelija ja organisoija Adam oli printannut melko yksityiskohtaiset ohjeet pariin eri leiritymispaikkaan alueella, jonne olimme menossa vaeltamaan. Telttailupaikkoja oli Mt Marcyn ympäristössä vain pari, joten oli hyvä tietää minne olimme suuntaamassa. Olimme jo edenneet hyvän matkaa, kun tuli aika tarkastaa, että mihinkäs suuntaan seuraavaksi. Kartta ja ohjeet esille! Ai mut..ne jäi autoon. Arvatkaa kenen vastuulla oli pitää niistä huoli? Ilman ohjeita ei löydetty kuin yksi reppana telttapaikka ja eksyttiinkin vielä ja päädyttiin kävelemään 20km ilman että edes yövyimme vuorella. On muuten hyvä ajatella mailit maileina ja kilometrit kilometreinä, muuten tulee käveltyä monta tosi pitkää kilometriä.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

 

Saattaisit tykätä myös näistä

15 comments

Inkku November 9, 2013 - 12:45 am

Tää oli hauska 🙂
Tekisi mieli itsekin kirjoittaa tälläinen postaus, sillä aivan samanlaisia mokia on tullut tehtyä vaikka kuinka paljon. Nyt niille voi onneksi nauraa 🙂

Reply
Annika November 9, 2013 - 8:45 am

Joo ehdottomasti tee sinäkin vastaava postaus! Tätä oli myös hauska kirjoittaa, eikä mulla ainakaan ollut hankalaa edes muistaa noita juttuja. Mitä se sitten kertoneekaan minusta..Voisin varmaan kirjoittaa jatko-osankin 😀

Reply
Soile November 9, 2013 - 2:50 am

Hauskoja mokia 🙂 Itsekin on varmasti tullut paljon mokailtua, mutta olen ne autuaasti unohtanut.
Puhun silloin tällöin väärää kieltä väärille ihmisille. Ja kun opiskelin espanjaa Ecuadorissa, meni mulla usein espanja ja arabia sekaisin…

Reply
Annika November 9, 2013 - 8:47 am

Ah, unohtamisen jalo taito. Olen tainnut itsekin unohtaa (onneksi!) aika monta mokaa, mutta kyllä ne joskus aina pompsahtavat mieleen. Espanjan ja arabian sekoitus on muuten varmaan aika hyvä yhdistelmä 😀 Puhutko paljonkin arabiaa? Minusta olisi tosi hauska joskus ottaa haasteeksi joku haastavampi kieli, kuten arabia tai kiina. Mutta en tiedä, onko se ihan toivoton ajatus 😀

Reply
Soile November 9, 2013 - 12:16 pm

En puhu paljon, sanoja vain, en lauseita. Mutta takoitus olisi kyllä täällä ollessa tällä kertaa sitä opiskella 🙂

Reply
Annika November 9, 2013 - 12:20 pm

No ehdottomasti kannattaa hyötyä siitä, että olet paikanpäällä, jossa sitä kieltä puhutaan! Suomessa arabian opiskelu olisi varmasti hiukkasen hankalampaa 😉

Reply
Mari November 9, 2013 - 5:37 am

Huippuja mokia, nauroin täällä aivan ääneen! 😀 Mokailun hetkellä ei ehkä hymyilytä mutta myöhemmin muisteltuna nuo on just niitä juttuja, jotka tekee reissuista ja kokemuksista ikimuistoisia.

Reply
Annika November 9, 2013 - 8:49 am

Tavoite saavutettu siis, hauskaa lauantaita 😉 Ei kyllä tosiaan paljon naurattanut minkään noiden tapahtuessa, mutta nyt on onneksi jo aikaa kulunut niin, että tohtii vähän tirskuakin! Ja ei kun kohti uusia seikkailuja (ja mokia!)

Reply
Annika November 12, 2013 - 8:29 pm

Hahaha, nää oli hauskoja juttuja 🙂 pitäis miettiä vastaavia, eiköhän niitä multakin takataskusta löydy!

Reply
Annika November 12, 2013 - 9:11 pm

No varmasti kun sinäkin olet asunut vieraissa kulttuureissa ja matkustellut, niin et ole voinut välttyä mokailuilta 😀 Innolla siis odotan raporttia!

Reply
Inka November 18, 2013 - 5:34 am

Haha, huippuja juttuja! 😀 Niin se varmana on että mitä enemmän reissaa, sitä enemmän mokailee.. Mun pahin moka toistaiseksi (näitä tulee taatusti lisää) oli hillua Ramadanin aikaan libanonilaisen isoäidin sohvalla niin lyhyissä shortseissa, että vastapäätä istuville mun persus oli käytännössä paljaana. Onneksi pidin shortseja kuukauden päivät jalassa miltei joka päivä, ja tajusin mokani vasta reissun jälkeen nähdessäni vastapäätä otetun valokuvan… Ens kerralla paremmin.

Reply
Annika November 18, 2013 - 8:01 am

Joo, sitä kun touhottaa, niin aina tapahtuu…;) Voi ei tuota sun Ramadan juttua! No, ainakin tajusit jälkeenpäin vasta, paikan päällä ois voinut olla kuumat oltavat, jos yhtäkkiä olis tajunnut! On se vaan mielenkiintoista tämä eri kulttuureissa seikkailu, eikö? 🙂

Reply
Annika March 12, 2014 - 6:14 pm

Mä olin jotenkin missanut tän postauksen ja nyt satuin tän sivupalkista bongaamaan – meillähän on näköjään jotain muutakin yhteistä kun vain etunimi ;D

Reply
Annika March 12, 2014 - 6:44 pm

Hahah, taidat olla oikeassa! Ehkäpä se etunimi selittääkin kaikki nämä..err tapahtumat ja sattumukset 😀

Reply
Tarina Maailmalta: Kuulustelussa lentokentällä | Tarinoita Maailmalta May 27, 2014 - 9:27 pm

[…] vastaavaa. Tuumin, että voisin aloittaa pienen juttusarjan vähän samalla teemalla kuin suosittu Eeppisiä Mokailuja- postaus, mutta vain yhden tarinan julkaisuvauhdilla. Tästä alkaa siis säännöllisen […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.