Mediassa on viimeisen vuoden, parin aikana aina aika ajoittain keskusteltu oman sukupolveni, eli milleniaalien työetiikasta, usein vanhempien sukupolvien toimesta eikä kovinkaan mairittelevaan sävyyn. Omasta mielestäni tämän sukupolven motivaatiossa tehdä töitä ei suinkaan ole mitään vikaa, vaan me vain arvostetamme eri asioita mitä edelläkävijämme.
Ehkä olemme oppineet vanhemmilta sukupolvilta, joiden mietteitä on julkaistu monessakin tutkimuksessa. Ehkä kapinoinnissa perinteistä “ole kiltti tyttö-hanki koulutus-hanki hyvä työ-mene naimisiin-hanki lapsia-tee kovasti töitä eläkeikään asti”-mallia vastaan on jotain perää, eikä se ole vain tuulesta temmattua. Mitä pitäisi tehdä, kun he, jotka vuosikymmeniä noudattivat yllämainittua perinteistä ohjeistusta sanovat kuolinpedillään seuraavaa:
Kadun sitä, etten elänyt sitä elämää, jonka halusin, vaan tein mitä minun kuului tehdä.
Kadun sitä, että tein liikaa töitä.
Kadun sitä, ettei minulla ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.
Kadun sitä, etten pitänyt yhteyttä ystäviini.
Kadun sitä, etten sallinut itseni olla onnellisempi.
Tässä voisi suorastaan argumentoida, että milleniaalien sukupolvi on tehnyt sen, mitä monet ovat yrittäneet: oppineet muiden virheistä, ennen kuin itse tekevät samat virheet.
Tämänpä takia olen itse kamppaillut sen kanssa, että pohjois-amerikkalainen työkulttuuri on liian…noh, työpainotteinen. Tätä väitettä minun täytyy pohjustaa sillä, etten itse ole oikeastaan ollut Suomessa niin sanotuissa “oikeissa töissä” kesätöitä enempää, koska ulkosuomalaisuutta on takana jo 11 vuotta, lähes koko aikuisikäni. Mutta mitä olen Facebookissa seurannut suomalaisten kesälomia, uskon että kantani on silti aivan asiaankuuluva.
Tunnettu tosiasia on se, että Pohjois-Amerikassa lomapäiviä on paljon vähemmän kuin Suomessa tai Euroopassa. Kanadan minimimäärä on 10 päivää vuodessa, vaatimattomat 4% vuodesta. Monilla työkaverillani on juuri tämän verran lomaa. Itse onneksi jo työhaastattelussa tein selväksi, että en ota työtä vastaan 10 päivän lomalla, ja sain 15 lomapäivää. Edellisessä työpaikassa kaikilla oli 15 lomapäivää. Suomen lomiin verrattuna kolme viikkoa kuulostaa varmasti aika mitättömältä, täällä se on jo aika hyvin.
Lomapäivien vähyys ei kuitenkaan ole ainoa syy siihen, miksi pohjois-amerikkalainen kulttuuri pistää työn kaiken muun edelle. Tiedättekö milloin olin viimeksi lomalla? Tasan vuosi sitten, ennen kuin aloitin nykyisessä työssäni. Vuosi sitten ajelimme Adamin kanssa Kanadan halki muuttokuorman kanssa intoa puhkuen uudesta työstä ja asuinpaikasta. Nyt se päätös on alkanut kaduttaa.
Tässä muuten myös syy siihen, että matkajutut ovat hieman huvenneet ja keskittyvät vain lähialueisiin täällä blogin puolella. Nyt kesällä ajattelin kuitenkin ottaa lomaa. Suunnittelin San Franciscon reissua, tai ehkä jopa Väli-Amerikkaa tai Suomen lomaa.
“Ei onnistu nyt ottaa lomaa, seuraavat muutamat kuukaudet ovat niin kiireisiä”. Siinä oli vastaus, jota piti pitkään jahdata ja monesti kysyä. Ei onnistunut myöskään lähimmällä (työ)kaverillani, joka ei sattumalta hänkään ole Pohjois-Amerikasta kotoisin. Olimme molemmat niin yllättyneitä, ettemme edes tienneet mitä sanoa. Siis miten niin, emme voi ottaa lomaa nyt tai lähitulevaisuudessa? Mahdollista ehkä joulukuussa??
Tämä ei liene harvinainen tarina tällä puolen Atlanttia, mutta kyllähän tämä pistää mietityttämään. Työni on stressaavaa, sitä odotetaan pitävän silmällä viikonloppunakin ja virheet nousevat äkkiä viisi-kuusinumeroisiksi summiksi. Tunnistan työuupumuksen merkit googlettamattakin, mutta pikainen haku vain vahvisti aavisteluni. Työmotivaationi on nyt sukeltanut aika alas ja tämä kirjoitus toimii suorastaan vähän jo terapiana.
Onko työlle omistautuminen sen arvoista? Mielestäni tienaan ihan hyvin, mutta en sentään ole mikään sijoituspankkiiri, joka voisi vuodessa parissa tienata tarpeeksi koko loppuelämäkseen. Raha ei ole itselleni minkäänlainen motivaattori, se vain mahdollistaa tarvittavat asiat. Työlläni ei ole mitään elämää suurempaa, maailmaa pelastavaa tavoitetta, vaan se on business siinä missä mikä tahansa muukin. Ehkä olen vain höpsö milleniaali, joka kuvittelee, että työn ja muun elämän kuuluisi olla tasapainossa keskenään, tai että työssäjaksaminen on aika oleellista menestykselle.
Tämä oli tällainen vähän harvinaisempi avautuminen, joka on mielestäni tarpeen, koska alkoi jo tuntua että tätä asiaa pitää käsitellä muuallakin, kuin vain pääni sisällä. Tuossa ylempänä kysyin, onko työlle omistautuminen sen arvoista ja minusta jonkun muun firman pyörittämiselle ei kannata uhrata yhtään enempää kuin on pakko. Eri asia sitten jos uhraudut omalle yritykselle, tai yleisesti hyvää tekevälle aatteelle. Jos tämä tekee minusta huonon työmotivaation omaavan milleniaalin, niin itsejulistautunut milleniaali täällä terve!
10 comments
Tämä oli hyvä postaus! En ole milleniaali vaan vanhempi nainen joka on jo kerran ollut sairaslomalla vakavan työuupumuksen ja masennuksen vuoksi. Masennuksesta olen selvinnyt mutta tuo työuupumus.. . Se on kuin heinä joka on niitetty vähän tylsällä terällä eikä ole oikeastaan poikki vaan ainoastaan laonnut ja sieltä se vaan nousee aina vaan… Tunnistan nuo samat tunteet itsessäni mitä tuossa kuvailet.
Vaikka minulla on 6 viikkoa lomaa vuodessa ja mahdollisuus vaihtaa lomarahatkin vapaaksi jos rahatilanne siihen antaa myöden (juu ei… ). Eli kaikkiaan mahdolliset 8 viikkoa vapaata ja silti… Olen oppinut armollisemmaksi itselleni, teen juuri sen mitä jaksan ja ehdin normaalin työpäivän puitteissa enkä ala itseäni enää rikki repimään minkään työpaikan takia. Ei ehkä työnantajan näkökulmasta paras tapa mutta minulle pakollinen että jaksan.
Tuo äkkipysäys oli sen verran raju että päätin että ei koskaan enää. Olen paljon miettinyt että tässäkö tämä elämä oli? Käy töissä ja maksa laskusi ja verosi. Pidä lomaa mutta silti kroppa ei ehdi palautua normaalitilaan kun taas jo pitää palata töihin.
Haluaisin uskoa että jotain muutakin on! Jotain jolla on jotain vaikutusta muihin ihmisiin ja josta jää jälki. Että voin sanoa: “minä elin”.
Kiitos Mervi kommentista! Mä luulen, että sitä tottuu siihen määrään lomia, mikä on. Ei täällä paikalliset vaikuta kovin valittavan lomien vähyydestä, koska ovat kasvaneet sen idean kanssa että kaksi viikkoa niitä on ja sillä sipuli.
Tuota minäkin vähän pelkään, että vaikka ei nyt ihan loppuun asti palaisikaan, niin voiko työuupumus silti jättää jälkensä. Minusta tuntuu jo nyt, että keskittyminen yhteen asiaan on paljon hankalampaa kuin ennen. Eikä kyllä varmasti mikään työ ole itsensä rikki repimisen arvoista!
Niinhän se vähän on, että elämästä pitää tehdä sellaisen minkä haluaa, jotta voi todellakin sanoa, että kyllähän sitä tuli elettyä ja koettua vaikka minkälaista. Eikä vain että no tulihan sitä tehtyä töitä niin maan pirusti 😛
Kiitos tästä postauksesta! Olen fiilistellen seurannut sun julkaisujasi sieltä mun unelmapaikastani, läheltä Kanadan Kalliovuoria. Tää oli oikein hyvä muistutus siitä, että vaikka Suomessakin lomapäivät tuntuvat loppuvan kesken, on meillä todella hyvä tilanne verrattuna moniin länsimaihinkin.
Tosi ikävää, ettei loman pitämistä siellä arvosteta. Kyllähän ihmisen pitäisi saada pitää lomaa edes kohtuullisella aikajänteellä. Ei ole työnantajallekaan etu, jos työntekijät palavat loppuun.
Tsemppiä ja halauksia! Toivottavasti saat vedettyä itsellesi sopivat rajat työntekoon ja rentouduttua vapaa-ajalla mahdollisimman hyvin.
Ihana kuulla, että olet seurannut innolla juttuja! Ja kiitos ihanan tsemppaavasta kommentista 🙂 Pääosin Kanada on kyllä oikein hyvä paikka asua, mutta tämä työkulttuuriasia on kyllä sellainen, mistä kannattaa olla tietoinen. Vaikka olenkin ollut täällä jo monta vuotta töissä, niin silti se jaksaa yllättää. Toki työnantajia on myös moneen lähtöön ja varmasti täältäkin löytyy monenlaista käytäntöä. Äskettäin tosin näin työpaikkailmoituksen, jossa mainostettiin “generous vacation allowance” mikä oli 2 viikkoa ekan viiden vuoden aikana ja sitten taisi nousta neljään viikkoon… 😀 Meille nuoremmille, jotka ei välttämättä ajattele olevansa samassa maanosassakaan enää viiden vuoden päästä tuo ei paljon motivaatiota tarjoa 😀
Hyvää ja tarpeellista pohdintaa! En usko, että lomaa on koskaan tarpeeksi, jos ei ole intohimonsa mukaisessa työssä, ja kyllähän lomaa silloinkin edes jonkin verran olisi hyvä olla. Asian kanssa kamppaileville ihanne varmaan olisi löytää työ, josta nauttii niin paljon, että ei kaipaa siitä (juurikaan) lomalle. Mutta liene selvää, että kaikille ei tällaisia töitä yksinkertaisesti voi edes löytyä. Toki kaikki eivät edes haaveile mistään tavallista arkea kummallisemmasta – ihmisten unelmat ovat niin erilaisia yksilöstä riippuen. Itse yritin pätkätöissäkin varmistaa, että saisin pitää edes jonkin verran lomaa, koska olen tehnyt töiden ohessa pari tutkintoakin, mikä on vaatinut veronsa jaksamisessa. Niinpä yritin aina pätkien välissä pitää ainakin pari viikkoa vapaata, vaikka se palkatonta olikin. Mieluummin kuitenkin niin kuin paahtaa itsensä ihan piippuun. Pätkäduunit kun jo itsessään stressaavat helposti. Olen sinänsä aika työorientoitunut tyyppi, mutta siltikään minusta mikään työ ei ole itsensä loppuun kuluttamisen arvoinen ja omista rajoista on itse pidettävä kiinni – kukaan muu ei niistä huolehdi.
Kiitos Jenni kommentista! Tuosta olen kyllä samaa mieltä, että lomaa ei ole koskaan tarpeeksi, jos ei nauti työstään. Minusta toisaalta vaikka olisikin loistava työ, josta ei edes lomaa kaipaisi täytyy sitä lomaa silti ottaa, jotta voi ladata akkuja ja ottaa vähän etäisyyttä. Muuten sitä uupuu ennen pitkää, kukaan ei voi vain painaa eteenpäin ilman paussia!
Hyvä aihe, harmi ettei lomia saa helposti. Uskon että moni sielläkin päin raataa ja ansaitsisi pidempiäkin lomia. Nykyäänhän monet nuoret myös ottavat vapaita välivuosia, tai vaikka opiskelevat pitkään, tai menevät vaihtoon/aupairiksi. Minua kiehtoisi varmaan eniten iltapäivä/iltatyö, mutta suurin osa työpaikoista on aina aamutyötä.
Kyllä minusta kuka tahansa työntekijä on loman ansainnut! Minäkin opiskelin pitkään (no, valmistuin 25 vuotiaana), otin sen jälkeen vapaata matkustamiseen jne. Nyt tuo vuosia sitten pidetty tauko ei kyllä auta mitään, ei siitä enää saa voimaa 😀 Ja niinhän se taitaa vähän olla, että jos haluaa omanlaisensa työn, se täytyy tehdä itse.
Nykyisessä työpaikassani tilanne lomien osalta on aika hyvä, mutta sopimuksien jatkuminen aina epävarmaa. Itselläni n. 180km/suunta työmatka, niin kyllä se vie voimia. En osaa edes kuvitella miten uuvuttavaa se olisi vuoden putkeen! Ystäväni ei saannut reiluun vuoteen pitää lomaa ja kun vihdoin sai, oli se ruhtinaalliset 2vko. Toivottavasti saat pian lomasi ja pääset kunnolla nauttimaan siitä! Olet sen ansainnut. 🙂
Huh, 180km työmatka – En osaa edes kuvitella!! Mulla on noin 200m..! Sain kuin sainkin loman nyt heti alkavalle viikolle, tosin sain siitä tietää vasta kovin myöhään niin en ehtinyt mitään juuri suunnitella. Mutta silti on ihana, että ei tarvitse olla töissä ja voi keskittyä ihan muihin juttuihin!