Elämyksiä Nicaraguassa

by Annika

Nicaraguassa seikkaillessa tuli koettua monta upeaa elämystä, mikä on mielestäni onnistuneen reissun merkki. Minulle ainakin matkailun perimmäinen tarkoitus on hakea uusia kokemuksia maailmalta ja olen aika varma, että matkaseurani Marin kanssa tullaan vielä vuosienkin päästä aloittamaan tarinoita sanoilla “Muistatko silloin Nicaraguassa…”

Mutta jos sattuu, että meistä tulee Marin kanssa dementoituneita vanhuksia, niin lienee kuitenkin parempi listata top-kokemukset täällä blogin puolella talteen.

Taisinkin jo mainita, että Isla de Ometepe-saari Nicaraguan järvessä oli yksi mieleenpainuvimmista paikoista koko reissulla. Jo matka tuolle kahden tulivuoren saarelle (jonka paikalliset väittävät olevan ainoa laatuaan maailmassa, mikä voi olla toki ihan tottakin) alkoi melko legendaarisesti. Ometepe sijaitsee noin 17km päästä mantereesta ja lauttamatka sinne kestää noin tunteroisen. Satamaan saapuessamme ilma oli kovin tuulinen, mutta paikalliset vakuuttivat että ihan on normaalia aallokkoa, vaikka suomityttöjä vähän hirvitti. Mutta sitten järki sai voiton; no ei kai se nyt järvessä voi tuuli kovin heitellä! Laivavaihtoehtoja oli meillä kaksi ja päätimme ottaa jälkimmäisen, jotta saisimme kerättyä hieman vielä rohkeutta nousta kyytiin.

Paattikuva
Laivaa lastattiin riisillä, sipulilla ja muilla elintarvikkeilla ja sitten vielä lopuksi matkustajillakin. Tulimme valinneeksi paatin, jossa näytti olevan huomattavasti vähemmän väkeä kuin yllä olevassa kuvassa olevassa vaihtoehdossa ja toki se oli matkallakin pienempään satamaan. Matka alkoi ja keinuttihan se ihan kivasti kun isommille vesille päästiin. Tuulikin kovasti ja sitten alkoi vielä vettäkin satamaan kaiken lisäksi. Ai mitkä tulivuorinäkymät, eihän tältä sateelta ja sumulta näe mitään!  Yhdellä tai kahdellakin länkkärimatkustajalla alkoi vatsan sisältö kivuta ylöspäin, mutta onneksi laivassa ei ollut ikkunoita joten vatsantyhjentäminen yläkautta onnistui helposti vähän laidan yli kurkottamalla. Alatteko jo saamaan kuvan, miksi tämä oli mieleenpainuva matka? Samaan aikaan kuin kanssamatkustajamme haukkoivat raikasta ilmaa laidan yli, paikalliset vanhat herrat vetelivät nokosia vaarallisen näköisesti pilkkien paatin heiluessa puolelta toiselle.

old men

Jatketaan kulkuvälinelinjalla! Etenkin Nicaraguan puolella tuli testattua ajopelejä jos minkälaisia; lauttoja, virallisia ja etenkin vähemmän virallisia takseja, isoja busseja ja kuuluisia “kanabusseja” (joissa en kyllä nähnyt yhtään kanaa nimestä huolimatta), mutta mieleenpainuvin oli ehkä tinkimisen tuloksena otettu kolmipyöräinen pyörätaksi, jonka kyytiin sullouduimme rinkkoinemme. Kävimme kovaa tinkimistä Rivasissa auto-taxikuskin kanssa, joka olisi meitä veloittanut ihan tyhmältä kuulostavan summan ($2) 2 kilometrin matkasta bussiasemalle. Silläkin hinta tippui, mutta viereen tullut mies pyöränsä kanssa vei voiton hinnan ja kulkupelin hauskuuden kannalta, joten hypättiin kyytiin. Pyörän kyydistä pystyi hyvin näpsimään kuvia, kun vauhti ei ollut kova ja kyyti oli yllättävän tasainen kuoppaisillakin teillä. Ja tietenkin matkan aikana tuli näpättyä oikein kunnon Matkakuva isolla M:llä!

fun times

Eräänä aamuna Isla de Ometepellä heräsin jo ennen kuutta, juuri samoihin aikoihin kun aurinko nousi. Hipsin hiljaa mökistämme ulos ihailemaan auringonnousua ja hiljaisen ranta-alueemme ihanaa aamutunnelmaa. Totaalinen rentoutuminen  katsoessa auringon nousua ja kuunnellessa aaltojen liplatusta. Kun seiskoskelin varpaat mustassa hiekassa, huomasin että ranta-alueen toisessa päässä oli muutakin elämää, nimittäin paikalliset aamutoimissaan. Naapurissa asuva mies oli pesemässä tai vilvoittelemassa valkoista hevostaan rantavedessä ja pian he menivätkin aamu-uinnille -sekä mies että hevonen! Aivan mahtava aamutunnelma oli katsoa noita kahta uimassa auringon noustessa tulivuoren takaa. He olivat sen verran kaukana, etten saanut kuvaa otettua, mutta rantaa itsessään kuvailin kyllä loputtomiin asti.

Isla de Ometepe
Tuona aamuna rannan päässä oli myös neljä lasta uiskentelemassa ja keräämässä vettä muovikanistereihin. He tervehtivät hymyillen valkoista matkaajaa ja juttelin heidän kanssaan hetken veden tarkoituksesta. Kaikki neljä selittivät muovipuolloissa olevan veden tarkoitusta turkasen nopealla espanjalla yhtä aikaa, joten päätarkoitus jäi hieman epäselväksi. Jotain se oli heidän äidilleen kuitenkin! Juttelimme hetken aikaa perusjutuista, mistä olen kotoisin, kuinka vanhoja kukanenkin on ja niin edelleen. He halusivat kovasti, että ottaisin kuvan heistä ja sitähän siinä sitten ihasteltiin ja naureskeltiin. He suorastaan vaativat myös, että otetaan kuva, jossa minäkin olen ja voin kertoa että oli aikamoinen ihonvärikontrasti siinä kuvassa. Mieleenpainuva tapaaminen joka tapauksessa!

kids of isla de ometepe

Samaiset lapset myös huomasivat, että läheisessä puussa hyppi apina ja se olikin ensimmäinen apina, jonka olin koskaan nähnyt. Myöhemmin kävimme Marin kanssa kiertelemässä saaren metsissä etsien ilmeisen kuuluisia hieroglyfejä, mutta tästä kävelystä tulikin aika eläimellinen patikointi. Olimme ilman opasta liikenteessä, koska hieroglyfit olivat kuulemma tosi lähellä ja helppo löytää (oikeasti, en kyllä enää koskaan usko, jos joku sanoo mitään vastaavaa yhtään mistään!). Olimme jo tovin kävelleet ja mielestämme ajan puolesta olisi pitänyt jo jotain näkyä – mutta sen sijaan jalkojeni edestä luikerteli käärme! Meille oli kuitenkin vakuutettu, että sillä alueella ei ole vaarallisia elukoita, eikä se käärme kovin pelottavalta näyttänytkään (myöhemmin kuulimme kanssamatkaajilta, että he olivat nähneet samalla alueella turkasen myrkyllisen käärmeen, jonka opas oli heti pistänyt viidakkoveitsellä kahtia…). Siinä hetken henkeä haukkoessamme huomasimme, että kas yläpuolellamme olevissa puissa hyppeli apinoita! Käärmehuolet unohtuivat sen siliän tien kun seurailin kamerallani apinoita.

monkey isla de ometepe

Ne olivat itse asiassa aika söpöjä otuksia, etenkin kaksi nuorempaa, jotka leikkivät puissa ja roikkuivat hännistään milloin missäkin. Kuvailimme ja ihailimme apinoita ehkä noin kymmenisen minuuttia, kun pistimme merkille, että aiemmin kauempana kuuluneet apinoiden kutsuhuudot kuuluivat nyt paljon lähempää. Pian seuraamamme apinat alkoivat liikkua yhteen kasaan ja sitten tuli se hetki, kun luonto säikäytti suomineidot niin maan perusteellisesti. Ympäriltämme, ja läheltä, alkoi yhtäkkiä kuulua apinoiden melua (onko se sitten apinointia nimeltään..jumalaton mekkala kuitenkin!), joka oli kyllä niin sydänveret pysäyttävän karmean kuuloista, että katsoimme Marin kanssa toisiamme ja lähdimme takaisin päin niin nopsaa kun kivipolulla vain uskalsi loikkia. Hittoon hieroglyfit, täältä viidakosta on päästävä jonnekin ihmiset ilmoille ja pian! Söpö lakkasi olemasta sopiva adjektiivi apinoiden kuvaamiseen muuten aika pian tuon jälkeen.

monkey

Tässä siis muutama matkaelämys Nicaraguasta. Niitä kyllä oli niin paljon, että tullennee jatko-osa tähän 🙂

Saattaisit tykätä myös näistä

11 comments

Annika February 22, 2014 - 6:24 pm

Ihania tarinointia, matkakertomusta parhaimmillaan! 🙂 ja hienoja kuvia!

Guatemalan viidakossa kuulin ensimmäistä kertaa elämässä kuinka karseaa ääntä noista “söpöliineistä” oikein voi lähteä. Ja kuinka vmäisiä ne voi olla, yrittivät mm. kakata meidän niskaan. Ei ne tyhmiä olentoja ole ollenkaan!

Reply
Annika February 22, 2014 - 6:26 pm

Kiitos Annika! Ja apua, aika apinoita oot sinäkin tavannut..Mä oli tosiaan eka aivan innoissaan, et jee apinoita! Mutta säikäyttihän se kun ei noiden ääniä ollut ennen kuullut ja kun niitä yhtäkkiä oli useampi ympärillä! Ja etenkin kun oltiin Marin kans kaksistaan keskellä viidakkoa 😀 Ne ei tieten tykänneet, kun jäätiin sinne seiskoskeleen. Mutta ei ne sentään yrittäneet kakkia meidän niskaan..! Guatemalassa olivat kai kans saaneet tarpeekseen turisteista!

Reply
Inka February 23, 2014 - 2:05 am

Voi vitsi mitä reissuhetkiä! Mulla on apinat vielä näkemättä mutta tiedänpähän olla vähän varuillani sitten, kun se aika koittaa.

Reply
Annika February 23, 2014 - 9:12 am

Voi varohan vain jos meet jonnekin missä noita apinoita on! 😉 Nuo ei onneksi olleet mitenkään kesyjä, vaikka jossain päin tuolla saarella on kai apinoita, jotka tulee tyyliin syömään sun ruoat jne. Mieluummin pidän etäisyyteni!

Reply
Milla - Pingviinimatkat February 23, 2014 - 3:00 am

Tuo teidän yhteiskuva on paitsi The Matkakuva, niin myös The Kaverikuva! Ootte ihan huikean onnellisen näköisiä ja jo itsessään tuon kuvan pitäisi kertoa jokaiselle epäilevälle miksi se rinkka kannattaa pakata ja reissuun lähteä 🙂 Jatko-osia odotellessa.

Reply
Annika February 23, 2014 - 9:18 am

Hahah, oikeassa olet Milla! Eli jos joskus tulee mietittyä, että pitäiskö (taas) lähteä reissuun, niin ei kun tämä kuva esille 🙂

Reply
Laura February 23, 2014 - 7:38 am

Ihan loistava postaus! Teidän matka kuulostaa kyllä ihan loistavalta ja parasta on kyllä kun pääse aloittamaan kertomuksia lauseella:”muistatko silloin kun oltiin…” Nauroin kyllä tuolle apianajutulle, kun olin Singaporessa käytiin yhdellä luonnonpuistoalueella patikoimassa jossa just oli paljon apinoita. Ne oli eka todella suloisia kunnes niitä alkoi tulemaan enemmän ja enemmän sun ympärille ja sit alkoi just se mekkala…se oli creepyä!

Reply
Annika February 23, 2014 - 9:26 am

Kiitos Laura! Nyt kyllä naurattaa itseäkin tuo apinajuttu 😀 Oli kyllä ihan kauhea, kun tuon episodin jälkeisenä aamuna meidän mökin alueella oli noita samaisia apinoita ja ne alkoi huuteleen aamuyöstä..Creepy!!

Reply
Mari February 23, 2014 - 10:09 am

Vieläkin pisti naurattamaan tuo riksakyydin tunnelmakuva 😀 Jossa myös on ikuistettuna se “viidakon apinan ohimoon riipasema naarmu” ;D

Reply
Annika February 23, 2014 - 10:16 am

Tunnelmakuva todellakin 🙂 Ja voi viidakon apinan naarmut 😀 En kyllä löydä sitä enää, mutta jossain se siellä on 😀

Reply
Tulivuorisaari La Isla de Ometepe | Tarinoita Maailmalta January 14, 2015 - 3:57 am

[…] tutustuimme kahvintuotantoon, koitimme etsiä hieroglyfejä (vaikka löysimme siis vain niitä äänekkäitä apinoita) ja sitten vain rentouduttiin riippumatoissa […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.