Faralong – Suomalaista innovaatiota vaellusmatkailuun

Mountains

Tehän varmaan tiedätte, että vaellusmatkailu ja aktiiviset matkat ovat suuri kiinnostuksen kohteeni. Mutta joko olette kuulleet suomalaisesta seikkailumatkafirmasta nimeltä Faralong? Kuulin tästä ensimmäistä kertaa keväällä ja seurasin sen lanseerausta suurella mielenkiinnolla. Saatoin itse asiassa villiintyä aiheesta niin, että lähetin keväällä saman tien sähköpostia firman päämiehelle Kalle Viiralle ihan vain kertoakseni, että Faralongin idea on aivan mahtava.

Mikäs sitten sai aikaan näinkin spontaanin reaktion? Pohjustettakoon sen verran, että katson tätä asiaa matkailualan ammattilaisen kannalta, kun juurikin seikkailumatka-alalla olen muutaman vuoden viihtynyt. Lyhyesti sanottuna ja summattuna Faralong on tehnyt seikkailu- ja vaellusmatkojen varaamisesta todella helppoa ja mutkatonta.

Mikä ihmeen Faralong?

Mikä tämä firma sitten oikein on? Mistä se yhtäkkiä popsasti ilmoille? Faralong on siis suomalaisen Manadala Travelin sisaryhtiö, joka on ottanut melkoisen innovatiivisen otteen seikkailumatkailuun. Kesällä lanseeratun firman toimintakielenä on englanti, enkä yhtään epäile etteikö tästä tulisi kansainvälisesti hyvin suosittu konsepti.

Oikeastaan tämä allaoleva video selittää koko homman hyvin näppärästi:

Ja käytännössä tämä tarkoittaa…?

Jos otetaan ihan potentiaalinen käytännön esimerkki, niin kuvitellaanpa että minä tässä kolmenkympin portilla vallan villiinnyyn ja haluan kiivetä Kilimanjarolle (ja tokihan tämä kohde muuten löytyykin bucketlistaltani!). Mukaan matkaseuraksi lähtee tietysti Adam ja Faralongin nettisivuilta voin vikkelästi nähdä reissun hinnan kahdelle henkilölle. Siis vain kahdelle! Halutessani yksityinen reissu järjestyi hyvin kätevästi ilman lukuisia sähköposteja ja uudelleen hinnoitteluja.

Ja jos vaikka pari kaveria haluaisi lähteä tälle reissulle mukaan, niin onnistuu sekin tietenkin – ja hinta tipahtaa 400€ per henkilö. Tässä onkin Faralongin toimintamallin juju; hinta laskee sitä mukaa, kun osallistujia tulee lisää. Uskokaa pois, tämä on täysin nurinkurinen toimintamalli perinteisiin matkanjärjestäjiin verrattuna ja mielettömän kuluttajaystävällinen!

Ryhmien ei tietystikään tarvi olla yksityisiä, voit valita päivän nettisivuilta ja liittyä ryhmään muiden reissaajien kanssa, mutta halutessasi voit organisoida yksityisen reissun muutamalla klikkauksella. Tykkään tästä ominaisuudesta aivan mielettömästi, koska (nyt seuraa tunnustus) en ole oiken ryhmämatkahenkilö. Paljon mieluummin lähden omalla porukalla reissuun tai Adamin kanssa kaksistaan, kuin liityn tuntemattomien porukkaan.

Screen Shot 2015-09-10 at 9.42.54 PM

Muutakin kuin vaellusmatkoja

Jos vaellusmatkat eivät ole sun juttu, niin Faralong voi silti olla. Niiden valikoimassa on nimittäin mukava valikoima kulttuurikierroksiakin ja sama idea pätee näihinkin; matkaan voi lähteä kahdestaan, omalla porukalla tai voit liittyä ryhmään – ja hinta tippuu, mitä enemmän osallistujia on mukana.

Vaikka omien matkojen järkkäys on mulle tuttua puuhaa, niin esimerkiksi Bhutaniin ei ole asiaa ilman maan matkailuviranomaisten hyväksymää matkanjärjestäjää. Joten eipä sillä niin väliksi vaikka osaisikin järkätä kaiken itse, tässä kohteessa sitä ei vain voi tehdä. Toinen esimerkki kohteesta, jonne haluaisin lähteä paikallisen oppaan kera on Keski-Aasian maat. Tai Afrikan safarit. Niin ja tietty nuo jo mainitut vaellusmatkat maailman vuorilla, joille ei jo turvallisuussyistä kannata lähteä itsekseen!

#matkachat, Faralong ja Mandala Travel

Ja nyt seuraa tämän postauksen jännin uutinen; Faralong & Mandala Travel ovat mukana ensi maanantain #matkachatissä! Aiheena on siis tietysti vaellusmatkat ja lisäksi puhutaan kovia kokeneesta vaellusmatkojen kuningaskohteesta Nepalista. Jos tulee kysymyksiä mieleen Nepalista tai vaikka vaellusmatkailusta muutenkin, niin niitäkin voi ilmoille heittää chatin aikana, sillä nyt on ekspertit mukana. Tokihan chatti pelaa ihan normaaliin tapaan, siis että me laitellaan kysymyksiä ja sitten jutellaan niin kuin aina ennenkin Suomen nopeimman puolituntisen aikana – paitsi tällä kertaa siitä tuleekin kolmen vartin mittainen juttutuokio.

Matkachat Twitter hires

Palatakseni vielä Faralongiin, halusin vinkata teillekin niiden kamppiksesta, jossa voi saada 100€ matkarahaa rekisteröitymällä käyttäjäksi (50€) ja kutsumalla kavereitakin (10€ per kaveri). Tähän ei siis tarvitse varata matkaa, vaan rekisteröityä sivuston käyttäjäksi. Olen ollut käyttäjä aika alkumetreistä lähtien ja voin vakuuttaa, ettei sieltä tule spämmiä tai muuta ikävää. Ja oon tässä samalla jo sheivannut 100€ matkani hinnasta pois – vielä kun vain osaisin päättää mikä oikein kiinnostaisi eniten!

* Yhteistyössä Faralong

Oliko Faralong jo ennestään tuttu tapaus ja mitäpä tuumitte sen toimintamallista? Niin ja nähdäänhän maanantaina #matkachatissä?

6 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge