Haavematkoja

by Annika

Nyt kun kotiinpaluusta on kulunut noin kuukauden verran, onkin hyvä suunnata katse uusiin seikkailuihin. Kun pohdiskelen seuraavia matkakohteita, teen usein mielessäni kaksi listaaa; yhden paikoista joissa haluaisin käydä tällä hetkellä ja toisen niistä paikoista, jotka olisivat realistisia tällä hetkellä. Jos joku paikka on molemmilla listoilla, niin siitä on hyvä alkaa seuraavan matkan suunnittelu!

Olen itse asiassa taas vähän siinä vaiheessa, josta kirjoittelin ennen Väli-Amerikan matkaani; suunnittelen taas tulevaisuuden reissuja, vaikka tiedossa on kaksikin reissua 3 kuukauden sisään. Toukokuussa kutsuu Kanadan länsirannikko ja kesäkuussa Mont Blanc ja Alpit. Mutta minkäs sitä pinttyneistä tavoistaan pääsisi. Ja ainahan on kiva haaveilla. Joten tässäpä tämän hetken haavematkakohteita sekalaisessa järjestyksessä (ja kuvia viime vuoden Yhdysvaltojen reissuilta)

1. Bhutan

2. Botswana

3. New York

4. Madagascar

5. Peru

6. Nepal

7. Boston

nyc
Ja sehän on sitten eri asia, moniko noista kohteista ovat sillä Realistiset Matkakohteet listalla, ikävä kyllä. Trekki Nepalin Annapurna alueelle olisi mahtava, mutta ajoitus ei passaa alkuunaan, kun trekkauskausi Nepalissa on kutakuinkin just sama kuin ylipiston lukuvuodet täällä, eli syyskuusta huhtikuuhun. Ja tuollaiselle reissulle ei kyllä ole asiaa yksin mennä, voisi tulla kovastikin sanomista komeammalta puoliskolta 😉 Joten jätetään Annapurnat, Dhaulagirit ja muut huiput vielä hamaan tulevaisuuteen, mutta ehdottomasti sinne käytävien paikkojen listalle.

Peru ja Inca Trail saavat myös odottaa, sillä kaikki luvat ovat jo myyty kesäkuukausille, mikä olisi se paras aika (minun mielestä vähäsateisin on paras!) mennä. Joten sekin siirtynee tuleville kesille. Jos joku muuten suunnittelee tuota Machu Picchulle menoa kävellen, niin täältä voi kurkata reaaliaikaisen trekkilupatilanteen. Noita lupia kannattaa hankkia ainakin 4 kk ennen lähtöä, koska ne menevät kuin kuumille kiville!

hiking
Bhutan on ja pysyy listalla varmaan vielä monta vuotta, sen verran kallis paikka se on. Mutta sitten kun on matkakassaksi säästetty $250/ päivä ja lennotkin katottu, niin sitten minä kyllä tuonne menen. Bhutaniin haaveilevien kannattaa olla tarkkana lentojen kanssa, sillä sinne lentää vain kaksi yhtiötä, joilla ei ole kovin monia päivittäisä yhteyksiä.

Joten tämähän ei jätä listalle sitten juuri muuta kuin pari Afrikan kohdetta ja kaupunkikohteita Yhdysvalloissa! Uskotte varmasti, että lentohinnossa on aika hurjasti eroa ja Afrikan lentoihin saa täältä pulittaa reilun pari tonnia ainakin, Madagascarille vielä enemmän. Kaupunkiloma Yhdysvaltojen itärannikolla alkaakin kuulostamaan aika hyvältä idealta, etenkin kun molemmat kohteet ovat vain parin kolmen tunnin lentomatkan päässä.

flag
Itse asiassa jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin saatoin jo pari päivää sitten tilata flight alert– ilmoituksen New Yorkin ja Bostonin syksyisille lennoille. Ihan vain siltä varalta, että joku päivä oliskin sähköpostissa viesti, että olis lentoja tarjolla 300 dollariin tai vastaavaa. Suureksi yllätyksekseni tuo rakas toinen puolikkaani, joka aika vankasti vastustaa Jenkkien kaupunkilomia, sanoi että jos pitäisi valita niin hän lähtisi mieluummin Bostoniin kuin Washington D.C:hen. Eli siis eikö se tarkoita suurinpiirtein suomennettuna että “mennään vaan syksyllä Bostoniin, loistoidea!”?

Ja tähän loppuun vielä paljastus ja paras itsensä huijaamisidea. Noiden flight alert- ilmoitusten avulla saa hyvän kuvan siitä, minkä hintaisia lennot voisivat olla paikkaan x. Eli jos nyt haluaisin kovasti mennä Madagascarille vaikka vuoden päästä, mutta en tiedä oikein minkä verran lentoihin pitäisi varata rahaa tai mikä on ns. hyvä hinta lennoille. Tämähän ratkeaa tietysti tuolla flight alertilla, josta voi tilata päivityksiä hinnoista, jotta saan idean siitä miten ne hinnat vaihtelevat muutaman kuukauden aikana. Toki tähän tarvitaan aika paljon aikaa, jotta saa hyvän kuvan noista hinnoista ennen kuin niitä lippuja pitäisi olla ostamassa. Ja sitten jonain kauniina päivänä, kun olet melkein unohtanut koko matkaidean ilmoittaa flight alert jostain tosi hyvästä diilistä ja seuraavaksi huomaatkin kaivelevasi luottokorttia esille..;)

Saattaisit tykätä myös näistä

19 comments

Jenni Manninen March 17, 2014 - 10:25 pm

hei miten semmonen flight alert tilataan?

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:40 am

Jenni & Jenna: jos meette esimerkiksi Skyscannerin sivuille, niin siihen etusivulle pistättä haluamanne lennot ja päivät. Siitä kun klikkaa eteenpäin se antaa ne hinnat jne ja siinä boxin vasemmassa ylulmassa lukee aina et “Best price:” ja sen alla on sellanen sininen flight alert nappi 🙂 En tiedä onko muilla hakukoneilla vastaavia tai miten ne laitetaan, mutta mä oon tykännyt Skyscannerista kyllä 🙂

Reply
Laura March 18, 2014 - 1:25 am

Tuo flight alert kuulostaa tosi näppärältä! Mä oon mahdollisesti lähdössä vaihtoon Hong Kongiin ensi vuoden alussa ja vois olla ihan hyvä alkaa jo hyvissä ajoin tsekkailemaan lentojen hintoja ja niiden muutoksia 🙂 Kiitos vinkistä!

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:41 am

Laura, se on tosi kätevä! Ja Hong Kong kuulosta jännittävältä..!

Reply
Jenna March 18, 2014 - 3:47 am

Muakin kiinnostaa tuo flight alert! 🙂
Muuten sun matkalista näyttää hyvältä! Mullakin on listalla Nepal ja Annapurna, Washington, Peru ym.

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:42 am

Jenna, taitaa olla hankala saada mitään matkalistaa näyttämään huonolta? 🙂 Katsopa yläpuolelta ohjeet tuohon flight alertiin!

Reply
Kea | Deep Red Blues March 18, 2014 - 8:11 am

Kayakista löytyy kans hyvät flight alertit! Ja mä todella suosittelen tuota Bostonia… mutta siitähän oli sun kanssa puhe jo aiemminkin. 🙂

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:47 pm

Joo täällä muuten monet käyttääkin tuota Kayakia, josta kuulin eka kerran vasta aika vähän aikaa sitten! Eli siis löytyy flight alertteja muualtakin, hyvä juttu 🙂 Ja tuo Boston kyllä kummittelee..Vitsi kun passais vielä jollekin pitkälle viikonlopulle halvat lennot..;)

Reply
Nancy March 18, 2014 - 8:56 am

Täytyy kyllä kommentoida noihin muutamiin trekkauskausiin; Nepalissa olin itse touko-kesäkuussa ja ihan hyvin siellä Annapurnalla pysty trekkailemaan.. Hyvä puoli tietysti se että muuta porukkaa ei kovin paljoa poluilla näkynyt 😉 Keleissä ei muutenkaan ollut valittamista, saattoi siellä pari sadekuuroa tulla. Sama tuohon Machu Picchuun – helmikuussa Inca Trailia ei voi tehdä koska polut liian huonossa kunnossa (olin itse helmikuussa). Machu Picchulle pääsee kuitenkin vaikka ei tuota trekkiä tekisikään. Aamulla sinne jonottamaan kapuamaan mäkeä ylös, ottavat vain 200 vierailijaa per päivä. Tietysti jos hikijumppa ei kiinnosta niin kyllä sinne ylös asti ne turistibussitkin ajaa 🙂 Mutta tietysti jos haluaa ottaa kelien suhteen varman päälle niin sitten vaan high seasonina reissuun ja saa maksaakin enemmän.

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:46 pm

No joo siis pystyyhän siellä trekkamaan off-seasonillakin, mutta mä en halua mennä sinne omin päin ja olen töideni puolesta jo niin aivopesty, etten meinaa mitenkään muuten kuin WE:n mukana lähteä sinne 😛 Ja meillä nuo reissut on just tuolla syys-huhtikuu välillä, joten siihen on tähdättävä mun reissu 🙂 Sama tuolle Machu Picculle kans, oon nähnyt kuvia ja kuullut ihmejuttuja monista muista firmoista, jotka järjestää trekkejä..Joten pitää mennä oman firman kautta, vaikka en todennäköisesti enää ole edes siellä töissä sitten enää 😀 Kun siis nimenomaan haluan taivaltaa sinne pidemmän kaavan kautta.

Tuo 200 vierailjaa per päivä kuulostaa huikealta määrältä, mutta ne luvat menee aivan toivottoman äkkiä..Töissä on tullut seurattua niiden menekkiä, ja huh nopeaa hupenevat. Tosin nuo luvat koskevat vain sitä Inca Trailia, jos Machu Picchulle menee just jollain turistibussilla/ junalla niin sitten siihen ei tarvi edes lupaa, sen kuin menee vaan. Mut Perussa ois kyllä varmasti muutakin kivaa trekattavaa, kuin tuo kovin tallattu Inca Trail..Joten mietintämyssyssä tämäkin 😉

Reply
Tiina, Kinttupolulla March 18, 2014 - 9:55 am

No johan kuulostaa hyvältä 🙂 Ja sun Costa Rica postaukset toimii mulle nyt inspiraation lähteenä lokakuulle saakka, kun onnistuin nappaamaan sinnepäin superhalvat lennot. Panama ja Costa Rica, täältä tullaan 😀

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:39 pm

Voi huippua, saitko niitä Iberian halpoja lippuja? Apua kun tuntuu, että monet ovat niitä ostaneet! Tulee ihanan Väli-ja Etelä-Amerikka painotteisia blogijuttuja syksylle 🙂 Voi Panama olisi kyllä ollut huippu kanssa, sinne pitää itsekin vielä mennä. Kuulin omalla reissullani monilta reissaajilta ihania juttuja Panamasta ja nyt sitten innolla ootan sun juttuja 🙂

Reply
Tiina, Kinttupolulla March 19, 2014 - 6:32 am

Joo kävi kyllä mainio tsäkä noiden Iberian lentojen kanssa 😀 Mä salaa haaveilin Väli-tai Etelä-amerikan reissusta jo jonkun aikaa ja nyt se ihan oikeasti tapahtuu! Yksi unelma toteutuu!! Ja vielä kun tuo lento lähtee tuosta 30kilsan päästä Malagasta, niin mikäs sen mainiompaa 😀

Reply
Annika March 18, 2014 - 3:17 pm

Ei ollenkaan huonoja paikkoja sun listalla! Bostonista tykkäsin minäkin kovasti, vaikka vietin siellä vain parisen päivää.

Parempi puoliskoni tässä kommentoi, että Machu Picchulle pääsee kyllä, vaikka Inca Trailit olis loppuunmyytyjä. Tarvitsee vain seikkailumieltä mukaan 🙂 Näin siis ainakin viitisen vuotta sitten, joten ehkä ajat ovat muuttuneet. Tai sitten voi tietenkin tehdä kuten allekirjoittanut ja suunnata Peruun, mutta jättää Machu Picchut välistä 😉

Reply
Annika March 18, 2014 - 7:37 pm

Oon vähän kahden vaiheilla New York vs Boston, kun olen jo Nykissä käynyt. Mutta toisaalta olin siellä tammikuussa, joten lumettomana aikana se on varmasti kuin toinen kaupunki 😀

Joo siis Machu Picchulle pääsee kyllä, mutta ei sille “viralliselle” Inca Trailille. Tosin en tiedä haluankokaan sille kolutuimmalle polulle muiden kanssa taapertamaan, kun sinne voisi mennä vähän kaukaisempaa ja pidempääkin reittiä. Mutta onneks ehtii miettiä tätäkin, kunhan se on joskus ajankohtainen!!

Ja hei, miten pystyit käymään Perussa ilman Machu Picchua! Mua kaihertaa vieläkin kun en Israelissa käynyt Kuolleella merellä, joten en osaa edes kuvitella käyväni Perussa ilman Machu Picchua 😀 Tai no mulle se onkin kyllä lähes ainoa syy mennä Peruun, joten ehkä siinäkin on eroa 🙂

Reply
Annika March 24, 2014 - 7:15 am

Joo, he olivat nimenomaan vaeltaneet vapaasti junaraiteita pitkin, eikä tehneet sitä Inca Trailia.
Suuntasin silloin Argentiinasta Chilen kautta Peruun maateitse ja alkuperäinen tarkoitus oli kai mennä Machu Picchulle asti, mutta tajusin ettei aika tule millään riittäämään (koska halusin jouluksi Argentiinaan), etäisyydet on niin hurjan pitkiä ja kun 500km bussimatka voi kestää 12h, niin… kävin silloin vain Arequipassa kaveria moikkaamassa (tosi kiva kaupunki!) ja Punossa Titicaca-järven rannalla.

Reply
Narulelu maailmalla March 21, 2014 - 3:39 am

Käytiin kuukausi sitten (onko siitä tosiaan jo niin kauan!) Machu Picchulla. Oltiin 10 päivää Perussa helmikuussa ja olimme varautuneet suuriin sademääriin. Todellisuudessa ei satanut kuin kahtena kertana ja nekin noin puoli tuntia illalla. Ei siis kannata pelätä sadekauttakaan 🙂 Toki voi käydä paljon huonompikin tuuri kuin meillä. Helmikuussa ei kylläkään voi Inca Trailia trekkailla, kun se on suljettu. Me mentiin ihan junalla ja bussilla, kun ei oikein jalat kestä trekkailua.

Perussa on muuten paaaljon muutakin nähtävää kuin Machu Picchu. Minut se maa yllätti todella positiivisesti!

Toivottavasti saat mahdollisimman monen matkahaaveistasi toteutettua!

Reply
Annika March 21, 2014 - 7:52 am

Huippua, että sattui hyvät säät sun kohdalle! Ja joo tuo Inca Trail on kunnostusten takia suljettu aina helmikuisin, ja oishan se varmaan aika mutainen jos sattuukin enemmän satamaan! Peru on kyllä jännä maa, en ennen tiennyt sieltä oikein yhtään mitään muuta kuin Machu Picchun, mutta olen viime aikoina oppinut paljonkin uutta ja se kyllä vaikuttaa oikein mukavalta matkailumaalta. Minkälainen hintataso on sun mielestä? Ja kiitos, toivottavasti nämä kaikki haaveet käy toteen jossain välissä 🙂

Reply
Narulelu maailmalla March 21, 2014 - 8:08 am

Hintataso oli ihan edullinen. Me oltiin ekaa kertaa ryhmämatkalla (ei tullut juurikaan kalliimmaksi kuin mitä omatoimisesti olisi tullut maksamaan), joten kovin paljoa en osaa esim. julkisten kulkuneuvojen tai majoitusten hinnoista sanoa. Ravintoloita ja majoituksia löytyy kaiken hintaisia. Vatsan saa kyllä viidellä dollarilla täyteen Cuscon vanhassakin kaupungissa, jos haluaa. Itse pidän tosi paljon perulaisista käsitöistä ja ostettiin esim. kaksi suoraan nahalle tehtyä maalausta yhteensä 50 dollarilla. Länsimaissa tuollaiset maksaisi varmaan satoja dollareita.

Mun blogista löytyy paljon juttua ja kymmeniä kuvia meidän reissusta, jos kiinnostaa lueskella enemmän 🙂

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.