Havaintoja Suomesta ulkosuomalaisen silmin

Vietin viimeiset pari viikkoa Suomessa yli neljän vuoden tauon jälkeen ja siellähän tuli tehtyä monta havaintoa suomalaisuudesta, lähes kulttuurishokkiin asti. Monet näistä havainnosta pistivät silmään kuin puinen tikku ja saivat minut pyörittelemään silmiäni epäuskoisena. Aloinkin epäilemään, että näin  kaksoiskansalaisena taidan olla enemmän kanadalainen kuin suomalainen, mikä ei sinänsä liene ihme 12 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen.

Eli varoituksen sana näin heti alkuun, näistä saattaa joku vetää herneen nenään. Kerron kuitenkin vain omasta kokemuksestani ja mielipiteistäni, ja niitähän on tunnetusti moneen lähtöön. Ja tietenkin nämä on yleistyksiä, eivätkä kuvaa jokaista suomalaista.

Asiakaspalvelu? LOL

Suomalaisilla ei tunnetusti ole small talk-taitoa ja omien havaintojeni perusteella paria poikkeusta lukuunottamatta yhdistäisin tämän myös asiakaspalvelun puuttumiseen. Monessa maassa, etenkin englanninkielisissä, nämä kaksi menevät käsi kädessä. Suomessa vaikkapa kaupassa käynnin voi kuitenkin summata sanoilla “Hei. 13.50€. Kiitos.” Siinä ei kyllä kuulumisia kysellä, saati puhuta säästä tai muusta vastaavasta. Silmiin katsominen oli myös kiven takana!

Jatkan vielä tällä asiakaspalvelun puuttumisella, sillä sen todella pistin merkille. Olin kaupassa jonossa ja edelläni oli huonosti liikkuva vanha mummo. Nuori parikymppinen kassatyttö kysyi mummolta, olisiko hän tiennyt mehupurkin hintaa kun siitä oli hintalappu repeytynyt eikä sitä voinut skannata. Mummohan ei sitä tiennyt. Eikä kassatyttö lähtenyt sitä katsomaan (kyseessä on muuten pienikokoinen kauppa, ei suinkaan mikään iso Prisma tai vastaava). Kassatyttö ei myöskään soittanut ketään muuta hintaa tarkastamaan. Mummo päätti sitten jättää mehun kassalle kun hankala ostaa jotain, minkä hintaa ei tiedä.

Katsoin suu auki tätä tapahtumasarjaa ja olin kyllä niin hämmästynyt, etten tajunnut edes itse tarjota lähteä hintaa katsomaan. Uskallan sanoa, että tätä ei kyllä ainakaan minun käymissä kaupoissa Kanadassa tapahtuisi, vaan hinta kyllä selvitettäisiin kassan puolesta vuolaiden anteeksipyyntöjen kera. Kanadassa muuten kassan työntekijä myös pakkaa ostokset kasseihin, niitä ei suinkaan itse tarvitse laittaa. Ei mitenkään hirveän olennaista, mutta kertoo kuitenkin palvelukulttuurin erilaisuudesta.

Töykeys kukkii ja käytöstavat puuttuvat

Suomalaiset ovat maailmankuulusti vähäsanaista kansaa ja vaikka siitä on monta vitsiä väännetty, niin olisi kuitenkin aika ihana jos nyt vaikka sanan “anteeksi” lisäisi siihen usein sanottavien sanojen joukkoon. Tällä tarkoitan nyt sellaista englannin “excuse me“- vastinetta. Kanadassa ja myös Briteissä vaikkapa kaupan käytävällä tai bussin käytävällä voi ohittaa toisen ihmisen vaikka käsivarren mittaisen matkan päästä ja silti sieltä kuuluu “excuse me“, “sorry, I’m just going to squeeze through here, my apologies” ja muuta vastaavaa. Suomessa pusketaan pienimmästäkin raosta suu supussa ja kyynärpäitä apuna käyttäen. Koska eihän sitä nyt voisi pyytää ketään väistymään, kun se tarkoittaisi tuntemattomille puhumista.

Vielä aivan Suomen reissuni loppumetreillä parin kanssamatkaajan töykeys sai minut kiivastumaan. Olin jo lentokentällä bussia odottamassa bussipysäkillä kun siihen tuli pariskunta ja alkoi tupakoimaan. Siis siinä bussikatoksessa. Yritin ottaa kasvoilleni pöyristyneen ilmeen ja sanoin että hei tää bussipysäkki ei varmaan ole paras paikka tupakoinnille. Mitäpäs tähän tuumattiin? Suorastaan pelästyneellä ilmeellä (olihan joku tuntematon juuri heille puhunut) sanottiin, että “ei, ei ole niin”. Ja ottivat kaksi askelta sivummalle.

Katsoin heitä suomalaisittain pitkään ja sanoin kuuluvasti “No minäpä menen sitten itse tänne sivummalle” ja kävelin usean metrin päähän pois tupakan savusta. Sieltä vielä sinkoilin moittivia katseita pariskuntaan päin, joka lopulta siirtyi vielä muutaman askeleen kauemmas muista bussipysäkillä olleista.

Ottawassa tätä ei ikinä tapahtuisi, koska ensinnäkin tupakointi on kielletty 9 metrin päässä bussipysäkeistä, rakennuksien sisäänkäynneistä ja myös useissa puistossa kokonaan, sekä 20 metrin päässä kouluista ja urheilualueista. Second hand smoking otetaan täällä vakavasti, kuten myös käytöstavat. Toki tässä vaikuttavat paikalliset lait ja säännöt, onhan Helsingin lentokentälläkin tupakointihuone, mikä on minusta ehkä edelleen maailman ällöttävin juttu, johon harvoin törmää muualla.

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että vaikka säännöt eivät tupakointia estäisi, niin jo käytöstavat estäisivät kanadalaisia tupakoimasta parin metrin päästä muista ihmisistä. Ei suinkaan ole huhua, että Pohjois-Amerikkalaiset (ja Britit ja monet muut) ovat paljon kohteliaampia kuin suomalaiset.

Mitä väliä?

Nämä mainitsemani jutut ei ehkä tunnu kamalan isoilta asioilta, mutta ne ovat kuitenkin suuri osa arkipäivää. Jotenkin mitä vähemmän sitä on muiden kanssa tekemisissä ja puhumisissa, niin sitä sisäänpäin kääntyneemmäksi sitä tulee itsekin. Siitä se kynnys positiiviseen ja avoimeen kommunikointiin sitten vain nousee ja ennen kuin huomaammekaan, kuljemme silmät maahan tuijottaen hiljaisina muista välittämättä.

Minusta on paljon mukavampi kokemus tilata vaikkapa kahvia ja baristan kysyessä kuulumisia kerron juuri olleeni työhaastattelussa ja kerron miten se meni. Lähtiessä barista vielä huikkaa, että toivottavasti saan sen työn. Jotenkin sitä tulee itsekin iloisemmaksi, kun on jutustellut mukavia jonkun kanssa, vaikka ihan vain bussipysäkillä. Lenkillä Nisun kanssa pysähdyn usein juttelemaan pitkäksikin aikaa koirista tuntemattomien kanssa ja aina siitä tulee hyvälle mielelle. Eilen juuri juttelin lenkillä yhden pariskunnan kanssa, jotka lopulta tarjoutuivat koiravahdiksi jos koskaan tarvitsen!

Luulen, että osittain juurikin tämän suhteellisen pienen asian vuoksi tykästyin niin kovin ulkomailla asumiseen ja avoimiin ihmisiin jo heti Skotlantiin muuttaessa. Suomessa minua pidettiin ujona, mutta onko se ihmekään siellä kasvaneena, kun oppii ettei tuntemattomille tarvi sanoa mitään, kaupan kassalla ehkä voi tervehtiä murahtaen ja kommunikointi on muutenkin minimaalista tai ainakin lyhytsanaista, ihan jo perheen ja tuttavien kanssa.

Jos jokaisen nuoren pitäisi viettää vaikka kesä ulkomailla oppien kanssakäymistä ja kommunikointia, niin minusta se olisi ainoastaan positiivinen asia. Suomessa osataan moni asia paremmin kuin muualla, mutta näissä olisi kyllä rutkasti parantamista.

Tietenkään minun takia ei kenenkään tarvitse muuttaa käytöstään suuntaan tai toiseen, kaikkihan saavat olla sellaisia kuin haluavat (käytöstapoja peräänkuulutan silti). Samoin kaikki saavat olla ja elää siellä missä tykkäävät ja tämä parin viikon Suomen visiitti kyllä vain vahvisti sitä, että minulle tämä paikka ei ole Suomessa. Minusta meidän kaikkien pitäisi pyrkiä olemaan se paras versio itsestämme ja minulle (ja veikkaan että myös monelle muulle) tämä on mahdollista ulkomailla. Tässä muuten siis vinkki kaikille ulkomaille muuttaville, olkaa asiasta tehden ekstrakohteliaita, jotta normaalia suomalaista käyttäytymistä ei tulkittaisi töykeytenä. Ulkomaille muuttaminen ja siellä menestyminen vaatii kielitaidon lisäksi myös muutosta käyttäytymiseen!