Jaossa lippuja Matkamessuille 2014!

by Annika

No niin, on tämän blogin ensimmäisen arvonnan aika! Helsingin Matkamessut lähestyvät jo kovaa vauhtia, etenkin kun joulunaika aina hujahtaa ohitse niin vikkelään. Vuoden 2014 Matkamessut ovat siis 17.-19. tammikuuta, eli juurikin allekirjoittaneen synttäreiden aikaan! Valitettavasti en itse ole tulossa paikalle, mutta aikaisempien vuosieni visiittien perusteella voin lämpimästi suositella tätä tapahtumaa, joka näyttää kasvavan vuosi vuoden jälkeen.

Tänä vuonna olin juuri tuohon samaan aikaan matkamessuilla, mutta New Yorkissa NY Times Travel Showssa, joka oli sekin oikein mielenkiintoinen ja insporoiva tapahtuma. Tykkään hirveästi kierrellä matkamessuilla ja nauttia kansainvälisestä tunnelmasta ja haaveilla tulevista matkoista. Etenkin, jos tietää jo olevansa menossa jonnekin tiettyyn paikkaan, on huippua jutella kyseisen maan edustajien kanssa! Olen myös löytänyt etenkin hyviä matkakirja-diilejä messuilta ja ostin vuosia sitten ensimmäisen Lonely Planetin (Europe on a shoe string) juurikin ensimmäisiltä matkamessuilta joissa kävin Helsingissä.

Homma toimii siis hyvin yksinkertaisesti. Jos mielesi tekee Matkamessuille Helsingin messukeskukseen, jätä kommenttiboxiin kommentti kertoen minne olet itse seuraavaksi menossa tai vaihtoehtoisesti minne haluaisit suunnata seuraavaksi. Arvottavana on kaksi kappaletta lippuja (16€ normaalihinta per lippu) Arvonta sulkeutuu 24. joulukuuta keskiyöllä Suomen aikaa. Eli 25. päivä voi vielä kurkata, tuliko lisä joululahjoihin! Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti, tai huutelen täällä, jos sähköpostiosoitetta ei ole kommenttiboxissa. Arpaonnea kaikille tasapuoliesti! 

Saattaisit tykätä myös näistä

14 comments

Jenna December 15, 2013 - 2:59 pm

Seuraavana suunta Innsbruckiin ja sen ympäristöön laskemaan. 1.1.2014 Garmischin mäkiviikon kisaa katsomaan. 🙂

Reply
Annika December 15, 2013 - 4:16 pm

Oi Itävaltaan, huippua!! Itsekin tässä pohdiskelen juuri Italian vs Itävalta vs Ranska ensi keväälle 🙂

Reply
Jenna January 4, 2014 - 3:58 am

Oli niin mahtava loma 🙂 Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli melko lämmintäkin. Ja ne maisemat <3

Reply
Anu December 16, 2013 - 5:54 am

Seuraavaksi haluaisin suunnata Kuubaan tai Jamaikalle fiilistelemään Karibian leppoista menoa ja tietenki nauttimaan niistä valkoisista hiekkarannoista! 🙂

Reply
Annika December 16, 2013 - 7:42 am

Mmm, kuulostaa hyvältä! Sain pikkujoululahjaksi kuubalaista rommia ja musiikkia, joten ymmärrän hyvin Kuuba-vibat!

Reply
Pälvi December 16, 2013 - 5:54 am

Haaveena olis suunnata vihdoinkin ensi kesänä, jossain vaiheessa toukokuun 24.pv.n jälkeen, …matkalle Italiaan, mikäli nyt toinen puolisko hyväksyy sen kohteeksi 🙂

Reply
Annika December 16, 2013 - 7:41 am

No kuka nyt ei hyväksyisi Italiaa kohteeksi? Aivan paras kohde 🙂

Reply
AnskuliP December 20, 2013 - 2:21 pm

Seuraava matkakohde vois olla Rooma.. Sinne en ole vielä päässyt, vaikka muuten Italiassa olen matkustellu. 🙂

Reply
Annika December 20, 2013 - 6:09 pm

Rooma kuulostaa kivalta, mäkin tahtoisin sinne takaisin kesäaikaan! Olin siellä helmi-maaliskuussa ja sää oli vähän niin ja näin..:)

Reply
Marika December 22, 2013 - 5:16 pm

Seuraava matkakohde on ihan omassa maassa,Lappiin tahtoo 🙂

Reply
Annika December 22, 2013 - 8:18 pm

Eikä muuten yhtääb hullumpi kohde sullakaan 🙂

Reply
Tapsa55 December 26, 2013 - 8:36 am

Seuraavaksi Uuteen Seelantiin.

Reply
Annika December 26, 2013 - 11:04 am

Kuulostaa hyvältä! Uusi-Seelanti on ollut omallakin listalla jo kauan..!

Reply
Anna E. January 4, 2014 - 4:45 am

Seuraavaksi ollaan mieheni kanssa suunniteltu matkaa Pariisiin….

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.