Kaupunkien Parhautta: Venetsia

by Annika

Viime aikojen matkustelut on tosiaan jääneet lähinnä haaveilun tasolle, joten olen matkakuumeissani selaillut vanhoja valokuvia reissuilta. Ajattelin, että esittelen teille lähinnä kuvien muodossa joitain lempparikaupunkejani ja ensimmäisenä vuoron saa Italian turistiklisee, Venetsia. Olen käynyt siellä kahdesti, molemmilla kerroilla kesäaikaan ja vieläkin haluan takaisin, seuraavalla kerralla talvisaikaan. Mieluiten tietysti karnevaalien aikaan..Huokaus.
1-P6240034
Yllätin itsenikin ihastumalla kaupunkiin, jossa on turisteja varmaan enemmän kuin asukkaita, mutta kukapa ei tykkäis kanaaleista, historiasta, tuhannen kalliista cappucinoista (vaivaiset 8€ San Marcon aukiolla, mutta kahvin olisi saanut nauttia viulukonserttoa kuunellessa) ja sokkeloisista pikkukujista…Ja silloista! Siltoja Venetsiassa on muistaakseni yli 400, mikä on tietenkin ihan luontevaa ottaen huomioon, että kaupunki kelluu (tai uppoaa) vedessä.
1-P6240031
Kuuntelen juuri italialaista musiikkia, ja haikailen Eurooppaan ‘sivistyksen’ keskelle. Vaikka Kanada onkin ihana maa, ei täällä ole moniin Euroopan maihin verrattavaa historiaa ja kulttuuria. Opiskelin italiaa Suomessa ja se on ehdottomasti mun lempikieleni, mutta ikävä kyllä huomattavasti hyödyttömämpi mulle kuin esimerksiksi ranska. Jos joku tietää hyvän syyn jatkaa italian opiskelua, kertokaa heti! Musta ois ihanaa opiskella esimerksiksi vaikka italiaa ja ranskaa tai jotain muuta kieltä yliopistossa, mutta en sitten tiedä, että mitäs pirua mä tekisin vain kieliin tai kielitieteisiin (linquistics) liittyvällä tutkinnolla..? Noh, eihän sitä koskaan tiedä mihin tässä päätyy, se varmaan olisi pitänyt jo oppia tässä vuosien varrella.
1-P6240022
Mutta takaisin aiheeseen! Venetsia on turkasen kallis, vaikka kyllä sieltä jostain syrjäkujalta aina onnistuu jonkun halvemman pizzan palankin saamaan. Hinnastaan huolimatta Venetsiassa vain on jotain sitä vanhan maailman viehätystä. Vanhoja rakennuksia, pikkukauppoja, tyylikkäitä italialaisia…Monesti olen tosin kuullut moitittavan, että Venetsia haisee pahalta, mutta olen aina ollut siellä juuri kesäaikaan, mutta omaan nenään ei ole kyllä koskaan tuoksunut mikään muu kuin espressot ja pizzat.

Juu, ehdottomasti tämä kaupunki on ja pysyy vielä(kin) vierailtavien kohteiden listalla!
1-P6240029

Saattaisit tykätä myös näistä

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.