Kulttuurieroja Kanadalaisittain

Olin eräänä päivänä lähdössä töistä, kun pomoni sattui vielä olemaan toimistolla. Siinä hyviä viikonloppuja toivotellessa hän tuli myös sanoneeksi jotain, joka sai minut ihan häkeltyneeksi. Luulin, että olen asunut täällä jo niin kauan etten enää huomaa kulttuurieroja, mutta olinpas väärässä. Tämä pieni ilmaus, joka sai minut aivan miettimään mitä siihen vastata oli niinkin yksinkertainen sana kuin “kiitos”.

Ensireaktioni oli että niin mistä kiittelet, siitä että tulin töihin ja tein työni? Palkkaahan tästä maksetaan, en minä nyt sentään vapaaehtoistöissä ole tai tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Samalla muistin, että aiemmissa töissäni kiiteltiin myös kovasti ja silloinkin se oli mielestäni yhtä kummallista. Toki ymmärrän kiittelyn, jos olen tehnyt jotain normaalista työnkuvastani poikkeavaa tai tehnyt jotain ylimääräistä ja niin edelleen, mutta että ihan normaalin työpäivän päätteeksi? Lainaan tähän erään työkaverini usein käyttämää ilmaisua; “oui, c’est weird“.

Québec City

Toinen pikkujuttu mitä tässä kesän mittaan huomasin etenkin aamulenkeillä, oli että lenkkeilijät tervehtivät muita ulkoilijoita, tai ainakin katsovat silmiin hymyn kera. Tähänkin on tosin oma kaavansa, huomasin, ja tämä pätee vain jalkaisin liikkuvien kesken. Tervehtimisetikettiin ilmeisesti kuuluu, etteivät pyöräilijät tervehdi juoksijoita, tai edes toisia pyöräilijöitä. Ehkä tässä on jonkinlainen solidaarisuus aamulenkkeilijöiden kesken ajattelumallilla, että joku muukin on raahautunut sängystä ylös ennen kuutta urheilemaan, se ansaitsee hyvän huomenen toivotuksen. Tervehtimisten määrä vähenee lähes nollaan päivän edetessä, mutta aamulenkillä voi aina luottaa siihen, että tervehditään. Suomessa en kyllä muista katseita saatika sanoja vaihtaneeni muiden kuin tuntemieni lenkkeilijöiden kanssa.

Palataanpa hetkeksi takaisin meidän pikkutoimistoon. Oli puhe lasten kouluun menosta, sillä työkaverin 5-vuotias aloitti koulutaipaleensa tänä syksynä. En tietenkään voinut olla kommentoimatta, että tuossa iässä Suomessa ei vielä mietitäkään koulujuttuja vaan odotetaan kiltisti 7-vuotiaaksi ennen kuin aloitetaan koulutie. Työkaverini mietti, että minkä kumman takia, ettekö te ole tarpeeksi fiksuja kouluun vielä 5 vuoden iässä? Kyllä piti jo purskahtaa nauruun tuossa vaiheessa. Kun selitin, että itseasiassa suomalainen peruskoulujärjestelmä tuottaa todella hyviä tuloksia, siirryttiin kauhistelemaan että sittenhän päivähoidosta pitää maksaa 6-7 vuotiaaksi asti! Äskettäin Sydneyn toimistosta siirtynyt aussivahvisteemme shokeerasi meitä kaikkia kertomalla, että hän maksoi Sydneyn metropolialueella päivähoidosta $90 AUD (€62 ) päivässä! Minulla ei ole hajuakaan mitä lastenhoito maksaa täällä tai Suomessa, mutta on kai tuo nyt aivan järkyttävä hinta?

Ja pysytäänpä nyt sitten tässä lapsiaiheessa, josta en tiedä juuri mitään, mutta voin silti olla järkyttynyt. Eräs työkavereistani (jälleen kerran, tunnen minä oikeasti muitakin ihmisiä kuin vain työkaverini) sai ensimmäisen lapsensa tässä kesällä. Facebookin kertomana näin hänen kommenttinsa, että sairaalaan oli menty iltapäivällä neljältä ja he menivät takaisin kotiinsa jo puoli kymmeneltä samana iltana!! Ensinnäkin, on mahtanut olla nopea synnytys (minähän tiedän vain ne kauhutarinat 20 tunnin synnytyksistä), mutta jestas sentään että saman tien lähettävät kotiin, samana päivänä! Käsittääkseni Suomessa sairaalassa viihdytään päivä jos toinenkin etenkin ensimmäisen lapsen jälkeen?

Montreal

Tästä olen ennenkin napissut maininnut, mutta tämä Pohjois-Amerikkalainen (tai taitaa olla englanninkielisessä maailmassa yleensäkin) tapa viljellä etunimeä joka paikkaan, aiheuttaa välillä päänvaivaa. Olen koettanut parhaani mukaan oppia käyttämään tätä nyt kun työnkuvani on siirtynyt vähän ‘virallisempaan’ suuntaan, mutta aina se vain kuulostaa yhtä oudolta. “Thank you Paula! So nice to have met you Paula. I look forward to meeting you again, Paula!”. Argh. Ihan omanlaisensa ongelmansahan tästä saa, jos ei muista henkilön etunimeä…

Opiskelen juuri parhaillani autoilun saloja ja toivottavasti saan ensi viikolla paikallisen ajokortin. Tästä prosessista kerron lisää, sitten kun vihdoin selviää mitä kaikkea siihen oikeen pitääkään tehdä, mutta opin sen, että täällä ei saakaan harrastaa samantyyppisiä perjantain huviajeluita, kuin Suomessa. Siis sellaisia, missä kuski on tietenkin selvin päin, mutta muut autossa matkustavat saattavat maistella jotain vettä vahvempaa. Ei sillä, että tämä olisikaan suosikkiharrastukseni, mutta oli mielenkiintoista huomata tämä ero. Alkoholin nauttiminen autossa on siis täysin laitonta touhua täällä, autossa ei saa olla yhtäkään avointa alkoholipulloa edes. Jos olet humaltunut ja saat jostain syystä idean nukkua autossasi, ei tätäkään saa tehdä jos auton avaimet ovat auton sisällä. Miten autoon sitten pääsee ilman avaimia, sitä en tiedä, joten olettaisin että autossa päissään nukkuminen on vältettävien asioiden listalla.

Ottawa

Tulipas nyt mainuttua monta negatiivista juttua, onhan täällä nyt paljon hyvääkin! Esimerkiksi paikallinen miesväki. Todella huomaavaisia ja kohteliaita kaksilahkeisia tulee vastaan koko ajan, mikä on tietysti suuri plussa. Ovet avautuu, ravintolalaskut maksellaan, kysellään kuulumisia ja osataan small talkia. Tämä nyt kyllä pätee  paikalliseen naisväkeenkin, mutta tiedoksi kuitenkin kaikille sinkkunaisille 😉 Ja tämä on siis ihan yleistä kohteliaisuutta, eikä vain sellaista missä yritetään tehdä vaikutus toiseen. Kanadalaiset ovat hyvin kohteliasta porukkaa.

Yksi Kanadan vahvuuksista, etenkin maahanmuuttajalle, on monikulttuurisuus. Vaikka Kanada on hiljattain kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, otetaan tänne siitä huolimatta aika paljon maahanmuuttajia. Työnhaussa ei haittaa, vaikka nimi kuulostaisikin ulkomaalaiselta, sillä se ei vielä kerro mitään siitä kauanko henkilö on Kanadassa ollut. Maahanmuuttajathan ovat luoneet Kanadan ja paikallisten sukunimissä vilahtelee yhtälailla brittiläisiä ja irlantilaisia sukunimiä, kuin italialaisia, puolalaisia ja niin edelleen. Olenpa törmännyt muutamaan suomalaisen sukunimen omaavaan henkilöön, jotka olivat kolmannen polven maahanmuuttajia, eivätkä osanneet suomea sanaakaan tai olleet siellä käyneet.

Victoria

Vielä lopuksi yksi kauhistusta aiheuttava uutinen täällä hetki sitten oli suomalaisille tutut rahapelit kaupoissa. Uhkapelejä, ruokakaupoissa, kaikkien nähtävillä! Onhan se oikeastaan aika kummallista, mutta en ollut sitä koskaan noin ajatellut. Täällä vastaavia rahapelejä ei löydy kuin kasinoilta, joten jos on aina olettanut että vastaavia masiinoita löytyy vain suljettujen ovien takaa, niin olisihan se varmasti aika shokki löytää niitä joka nurkan takana Suomessa.

Ei kun vielä yksi juttu; maapähkinävoi. Jestas sentään, että se voi olla Pohjois-Amerikkalaiselle kuin ruisleipä suomalaiselle. Maapähkinävoita on ihan joka paikassa: paahtoleivän päällä aamupalalla, kekseissä, smoothieissa, joskus ruoassakin. Suomessa tai Skotlannissa asuessa en koskaan huomannut maapähkinävoita kaupoissa, saatika maistanut sitä. Täällä on suuri kansanilo, kun maapähkinävoi on alennuksessa (se on oikeasti aika kallista).

Näyttääpäs siis siltä, että vaikka ulkomailla asumista on takana jo seitsemän vuotta, niin edelleen tulee huomattua jonkinlaisia kulttuurieroja. Oikeastaan odotan innolla sitä, että jonain päivänä taas muutan uuteen maahan ja huomaan kaikki pikkukummallisuudet!

Minkälaisia kulttuurieroja teillä on tullut vastaan, matkoilla tai ulkomailla asuessa?