Laivamatkalla arktisessa Kanadassa

Nunavut community

Välillä tuntuu, että kohtalo tai joku muu ylin voima on päättänyt, että Adamin tulee viettää aikaa Kanadan pohjoisessa. Jo kolmena kesänä se on ollut “kerran elämässä” työ/ yliopistoreissulla aivan Kanadan pohjoisrannikolla, jossa on käynyt vain kourallinen ihmisiä.

Tänä kesänä Adamille tuli yllättäen mahdollisuus lähteä toiselle reissulle Nunavutiin, mutta vähän enemmän tallatuille poluille seilatuille vesille, kun hänestä tuli viime hetken opas nykyisen työpaikkani One Ocean Expeditionsin laivamatkalle Resolute Baysta Iqaluitin. Jos olet miettinyt, mitä Kanadan arktisilla laivamatkoilla näkee, niin kerronpa siitä kuvin!

Yksi asia mitä voi odottaa, on itsensä pieneksi tunteminen näiden vaikuttavien maisemien keskellä. Vuoret ovat suuria, vedet syviä ja maailman murheet jossain kaukana. Näitä katsellessa voi vaikka pohtia, kuinka kauan nämäkin vuoret ja vuonot ovat olleet täällä juuri samanlaisina? Ja kuinka kauan ne sellaisina pysyvät?

DSC_1932

DSC_1788

DSC_1793

DSC_1744

Kanadan pohjoinen on monen mielessä yhtä kuin jää, eikä tämä suinkaan ole harhaluulo. Jäätiköitä, jäälauttoja ja jäävuoria tulee taatusti vastaan eri kokoisina. Usein jää aiheuttaa myös muutoksia matkasuunnitelmiin, jos laivat eivät pääse puskemaan jään läpi. Turisteille tämä on suhteellisen pieni haitta, mutta pohjoisen asukkaille se voi tarkoittaa viivästystä ruokalähetyksiin ja muihin olennaisiin tarvikkeisiin, jotka saapuvat kauempaa.

DSC_2049

DSC_2045

DSC_1824

Pohjoisen pienet yhteisöt ovat myös osa laivamatkaajien ohjelmaa, jos jääolosuhteet mahdollistavat vierailun. Paikat, kuten kuvien Pond Inlet ja Qikiqtarjuaq, herättävät miettimään kuinka erilaista elämä onkaan Kanadan pohjoisessa ja samalla kuinka valtavan kokoinen ja monipuolinen maa Kanada onkaan.

DSC_1568

DSC_1628

DSC_1606

DSC_1962

DSC_1984

Ja tietysti yksi väistämätön matkailun valttikortti näillä alueilla on villieläimet, jääkarhut luonnollisesti pääasemassa. Myös mursut olivat Adamin reissulla mukana sankoin joukoin ja hui että ovat muuten pelottavan näköisiä otuksia! Jos käy oikein hyvä tuuri, niin saattaa nähdä myös arktisen alueen yksisarvisen, eli harvoin nähdyn sarvivalaan.

DSC_2292

DSC_2263

DSC_2205

Vaikuttiko tämä yhtään siltä, mitä olit ehkä etukäteen ajatellut? Minusta olisi hurjan mielenkiintoista käydä näillä alueilla ja Grönlannissa myös. Luulen, että vaikka kuinka näkee kuvia niin silti se yllättäisi livenä nähdä näitä maisemia!

Mentioned in this post
  1. Resolute
    City in Canada

    Baffin Region Canada
  2. Iqaluit
    City in Canada

    Iqaluit Canada
  3. Pond Inlet
    City in Canada

    Baffin Region Canada
  4. Qikiqtarjuaq
    City in Canada

    Baffin Region Canada

11 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge