Lohikäärmeitä & jäätä – Ottawan Winterlude

Chinese lanterns

“Jos täällä asuu, niin on tykättävä talvesta”, tuumasi québeciläinen vuokraemäntäni muutamia vuosia sitten. Ja oikeassahan hän olikin, sulaa hulluuttahan se olisi kituutella monta kuukautta talven keskellä, kun sille ei mitään voi. Syksymmällä vannoin, että tänä talvena aion ottaa talvesta ilon irti vaikka pakon edessä ja noh, kai siinä on enemmän ja vähemmän onnistuttukin.

Helmikuussa täällä on aina vuosittainen Winterlude talvifestivaali ja kävin siellä peräti kaikkina kolmena viikonloppuna. Tämän festivaalin kantava idea on jäinen Rideaun kanaali, josta tulee talvisin maailman pisin luistirata 7.8 kilometrin pituudellaan ja se meneekin aivan asuntoni vierestä, joten tekosyyt luistelun välttämiselle ovat aika vähissä.

Ottawa Rideau Canal

ICE DRAGON BOATS

Winterlude festivaalista olen kirjoitellut ennenkin, täällä. Tällä kertaa halusin kertoa teille eriskummallisesta kisasta, joka on osa Winterlude festivaalia, nimeltään Ice Dragon Boat Festival. Kyseinen kisa / festivaali on ainakin mainosten mukaan ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa, vaikka se perinteinen kesällä pidettävä Dragon Boat Festival on ollut tuttu juttu jo monta vuotta.

Ice dragon boat2

Jää ja veneet harvemmin kuuluvat yhteen, joten lähdin mielenkiinnolla katsomaan mistä tässä oli oikein kyse. Perinteinen dragon boat on siis pitkä soutuvene, jossa on noin 10 soutajaa (+ pari huutajaa) ja veneiden etupäätä komistaa lohikäärmeen pää. Paljastui, että talviseen versioon tästä kisasta käytetään ihan samoja veneitä, niihin on vain laitettu terät alle! Airojen sijasta käytössä olivat jonkinlaiset jääpiikit, joilla osallistujat (kieltämättä aika koomisesti) pökkivät vauhtia.

Ääntä soutajista lähti heti reilusti ja kisaajat vaikuttivat ottavan homman aika vakavasti. Tämä oli ehkä niitä hetkiä, jolloin itse hymistelin että kaikkea sitä keksitäänkin… 😉 Mutta katsojana tämä oli ihan hauska tapahtuma ja kun alkoi kyllästyttää niin jatkoin luistelua eteenpäin.

Dragon racers 2

Dragon boat festival

Dragon boat girl2

Winterlude festivaali on säästä riippuen joko menestys tai jotain aivan muuta. Vieläkin hytisen muistellessani 2015 vuoden Winterludea, jolloin melkein koko kolme viikkoa oli -25 astetta..! Tänä vuonna sää on ollut mitä mainioin, mitä nyt muutama lumimyrsky vähän hidasti menoa. Mutta eikös se ole niin, että ei ole huonoa säätä, vain huonot varusteet 😉

ARVONTA (päättyi 22.2.2017)

Yhteistyössä Haglöfsin kanssa.

Ja tästä aasinsiltana päästäänkin tähän kauan suunnittelemaani arvontaan! Sain nimittäin jo Etelämantereen matkalla tutuksi tulleen yhteistyökumppanin Haglöfsin hupparin käyttööni ja se on kyllä tullut tarpeen Ottawan talvessa, jossa kerrospukeutuminen on ehdoton juttu. Serac Hood-huppari on paitsi ihanan pehmoinen, niin myös todella lämmin. Kerran jos toisenkin olen pitänyt tätä huppari ihan sisälläkin talvipakkasilla. Passaa hyvin siis kirjan ja teekupin seuraksikin 😉

Annika Haglofs2

Erityisesti tykkään siitä, että vihdoinkin löytyi lämmin huppari, jossa on peukalonreiät hihoissa ja hyvin istuva huppu, josta ei tuule korviin. Nämä on mun kaksi asiaa, joita aina haen ulkoiluvaatteissa, koska ne on niin hyödyllisiä vaikkapa patikointimatkalla, jossa sää minun tuurilla vaihtelee laidasta laitaan.

Nyt kun olin luistelemassa lämpötilat oli nollan ja kuuden asteen välillä ja aivan loistavasti tarkeni pelkästään tällä hupparilla. Toki olin liikkeellä suurimman osan ajasta, ja siihenhän tämä tuote on tarkoitettukin. Talvipakkasilla tämä on ollut loistava välikerros Nisun kanssa lenkkeillessä – niin kuin varmaan arvaattekin, niin Nisu ei paljon kylmästä hätkähdä ja ulos on mentävä säällä kuin säällä… Joten parempi pukeutua lämpimästi!

Haglofs hoodie Annika2

Jos sua kiinnostaisi voittaa samainen huppari niin se onnistuu hyvin vikkelästi kommentoimalla alle ja kertomalla mikä on sun lempijuttu talvessa! 🙂 Arvonta kestää keskiviikkoon 22.2 asti (keskiyöhön Kanadan aikaa EST) ja minä otan voittajaan yhteyttä heti torstaina 🙂

32 Comments

  • Oi, ihana huppari! Lempijuttu talvella on ehdottomasti kuuma kaakao notskilla tähtitaivaan alla posket punaisina!

  • Suunnaton says:

    Näppärän näköinen huppari! Talvessa parasta on upeat valkoiset maisemat kirkkaassa auringonpaisteessa. Nyt helmikuussa aletaan jo päästä näihin keleihin 🙂
    Suunnaton recently posted…Madaban historiallinen mosaiikkikarttaMy Profile

  • Minna says:

    Parasta talvessa on pulkkamäki lasten kanssa 🙂

  • Jos talvi on romanttinen vanhan ajan talvi lumisine puineen, niin ulkoilu esim. hiihtäminen on parasta. Tänä lumettomana ja jäisenä talvena parasta on ollut uudet nastakengät, joilla pysyy pystyssä ja se hetki kun pääsee kotiin hyggeilemään.

  • Mun lempijuttu talvessa on talviurheilulajit laskettelu ja luistelu! Jälkimmäisestä tosin totesin silloin pari viikkoa sitten Ottawassa, että on tuo paikallisen jäähallin jää aika paljon tasaisempaa kuin Rideaun kanaalin luonnonjää. 😀
    Jenni / Globe Called Home recently posted…Matkailijan joulukalenteriMy Profile

  • Tiina says:

    Parasta talvessa on lasten punaset posket ulkoilun jäljiltä.

  • Pirjo Sinilehto says:

    Hiihto on ykkönen talvella. Nuotio retket seuraa hyvänä kakkosena.
    Eilen nautin aurinkoisessa talvisäässä molemmista.
    Huppari näyttää juuri sopivalta asulta minun harrastuksiini.

  • Maria says:

    Rakastan lunta, joten kaikki lumeen liittyvä on parasta talvessa. Esim hiihtäminen jollekin ihanalle laavulle ja siellä vaahtokarkkien paahtaminen nuotiolla ja kuuman kaakaon avulla lämmittely on ihanaa 🙂

  • Liisa Huotari says:

    Rantasauna mökillä Puumalassa,pimeää ja ainoa ääni mitä kuuluu on jäiden kumina pakkasessa.

  • Ansku BCN says:

    Minusta tuntuu, että olen kokeillut kaupassa tuota hupparia, muistan nimittäin nuo kätevät hihansuut! Silloin ei ollut jäljellä sopivaa kokoa eli nyt pidän tosissani peukkuja, että kerrankin voittaisin jotain arvonnassa! Ja talvessa parasta, hmm… Täällä Barcelonassa se, että kontrasti kaupungin ja vuorten välillä on niin iso. Sydän sykähtää joka kerta, kun näkee Pyreneille päin mennessä ensimmäisen vilauksen valkoisista huipuista <3

  • Nancy says:

    Mun lempparia talvessa on tietysti jääkiipeily 🙂 Ja ihana huppari toi, kelpais mullekin!

  • Marimente says:

    Johan siellä on mielenkiintoinen tapa soutaa! 🙂 Ja aivan ihana huppari, passaa muuten sulle tosi hyvin!
    Talvessa on ainakin se hyvä puoli, että kaikki ne Venetsian kostean kesän tuhannet hyttysparvet on poissa 😀 Niin ja karnevaalikauden frittelle-leivosten ilmestyminen leipomoihin!

  • Minna Rautioaho says:

    Parasta talvessa hohtava valkoinen ja koskematon hanki ja lumikengät jalkaan. Nauttia auringosta ja hyvästä seurasta ja tietenkin taukohetki laavulla tai kodassa kera kuuman kaakaon.

  • Milla says:

    Onpa mukava blogi ja kiva huppari! 🙂 Olen ehdottomasti talvi-ihminen, mutta tänä talvena olen jäänyt kaipaamaan lunta. Parasta talvessa on se yleinen fiilis: voi hautautua sohvalle kutimien kanssa tai lähteä luistelemaan tai hiihtämään. Jälkimmäiseen hurahdin viime vuonna pinttyneistä ala-astemuistoista huolimatta – hiihdossa varusteilla on merkitystä! 🙂 Ihanaa kevättä!

  • sari says:

    lumisessa metsässä nuotiokahvit .)

  • Sisko says:

    Kaikkea nuo kanadalaiset keksii!

    Talven lempijuttuja on monta: moottorikelkkailu, luistelu, metsäretket lumikengillä tai ilman koirien kanssa, tähtitaivaan ja revontulien ihastelu ja tietenkin takkatuli, sohva, tv ja oma rakas! Lisäksi talvella (jos on lunta) on ihanan puhtaan ja valoisan näköistä, sekä pakkasella tuuletetut petivaatteet!

  • “Oikeissa” talvissa parasta on ulkoilu niinä kevättalven päivinä, kun aamulla pakkanen nipistelee poskia ja päivällä aurinko jo lämmittää. Ja näissä etelän talvissa parasta on ne päivät kun on lunta…

  • Ode says:

    Parasta on lämmin mökki, takkatuli ja viinilasi rinnepäivän jälkeen.

  • Johanna says:

    Parasta talvessa on ehdottomasti kevättalven pilkkireissut, kun aurinko paistaa ja kala syö!

  • Ritva-Liisa Kettunen says:

    Parasta on kevättalven aurinkoiset päivät, jolloin alkaa tuntua että elämä voittaa pitkän pimeyden jälkeen?. Ihania olivat myös shelttilenkit juuri näillä kevättalven säillä mutta valitettavasti Leevi muutti autuaammille metsästysmaille viime kesänä?joten nyt ei ole enää koiralenkkejä vaan ihan tavallisia lenkkejä. Ihana huppari, toivon arpaonnen osuvan kohdalle!

  • Marja says:

    Talvessa parasta ovat mm. ne hetket illalla, kun kuu ja tähdet hehkuvat kirkkaalla taivaalla, ja niiden valo heijastuu hangesta niin, ettei edes pimeällä metsätiellä tai -poluilla tarvita lamppua. 🙂

  • Haha, tuo talviversio dragon boatista näyttää ihan hurjan hauskalta. Olen joskus nuorempana ollut kirkkovenesouduissa mukana, miksiköhän ne ei ole Suomessa keksinyt kehittää siitä talvilajia tällä tavalla? 😀 (Tai ehkä sellainen onkin jo kehitetty, ei vai ole osunut silmään…)

    Omasta mielestäni talvessa on parasta kaikki ihanat talviaktiviteetit, vaikka ne ovatkin etelän olemattomien talvien vuoksi jääneet valitettavan vähiin. Lumilautailusta ja -kenkäilystä avantomulahduksiin, saunabreikeillä lumihangessa kieriskelyyn ja lumiukkojen väsäämiseen – ihan mikä tahansa lumen kanssa peuhaaminen pitää aikuisenkin mielen virkeänä! 😉
    Saana | Live now – dream later recently posted…Pohjois-Irlanti, oletko valmis? 4+1 päivän road trip alkaa NYT!My Profile

  • Ulla says:

    Mökkisauna, puusaunan tuoksu. Hiihto jään päällä. Takkatuli, ulkotulet.

  • Henna Lyttinen says:

    Kyllä se lempijuttu on vaan joka vuosi se ensilumi. Se kupliva riemun tunne kun ensimmäiset hiutaleet sataa taivaalta, ilma on raikas ja vaaleus peittää harmaan maan.

  • Maija says:

    Hiihtoreissu Lappiin ja kunnon pakkaskelit ❄

  • Tanja says:

    Minä tykkään retkiluistelusta tuossa kotijärven jäällä. Kirpeät pakkaspäivät ovat ihanampia. Talvinen auringonlasku ja luistimien ääni on pettämätön yhdistelmä. Kuuma kaakao luistelun jälkeen kruunaa kaiken.

  • Maria says:

    Parasta talvessa on kaikki! Mutta erityisesti lempiääneni: lumen narina kenkien alla!

    Haluan myös vinkata kaikille talvesta tykkääjille että kannattaa tutustua talvirakastajien järjestöön: http://www.protectourwinters.fi

  • Fiia says:

    Ihana huppari, tulis kyllä tarpeeseen varmasti kun Skotlantiin muutan syksyllä! 😀 Lempparijuttu talvessa on kyllä ehdottomasti lumi ja se, mitä se saa aikaan maisemille. Kaikki vaan on niin valkoista ja taianomaista – ainakin mun mielikuvissa helmikuinen pohjois-Suomi on aivan upea paikka 😛

  • anna s. says:

    Ihana huppari! 🙂 Lempijuttuni talvessa on ehdottomasti ihanan pehmeä lumisade ja puuterimainen lumi maassa. 🙂

  • hilkka says:

    Mielestäni on ihana tarpoa lumihangessa. Varsinkin koirani rakastavat pitkiä kävelylenkkejä lähimetsissä, kun on paljon lunta 🙂

  • Taru Nyström says:

    Talvessa parasta on lumi ja kylmyys. Ja tietysti avantouinti!

  • Soile says:

    Mun lempijuttu talvessa on se, että asun Saudi-Arabiassa ja tulevaisuudessa ehkä yhdessä USAn eteläosavaltiossa, joten toivottavasti en kauheasti joudu talvista enää kärsimään 😉 Mutta täällä Riadissakin on oikeaati kylmä talvella, yöllä lähellä nollaa, päivällä 10-20c, joten kyllä täälläkin olisi tuolle hupparille käyttöä!
    Soile recently posted…Vuodenalun kuulumisiaMy Profile

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge