Luotu kulkemaan -Mutta ehkä ei koiravaljakolla

dogs4

Viime lauantai vierähti vauhdikkaissa merkeissä työpaikan pikkujouluissa. Täytyy kyllä myöntää, että en ole näin haastavissa ja kivuliaissa pikkujouluissa ennen ollutkaan! Läksimme työkavereiden kanssa aamulla jo yhdeksän jälkeen kohti Québecin korpea ja reilun tunnin ajelun (ja vain muutaman harhamutkan) jälkeen saavuimme hotellillemme kuta kuinkin keskelle ei juuri mitään, mutta oikein kauniille paikalle järven rannalle. Emme kuitenkaan jääneet sinne loikoilemaan, vaan jatkoimme matkaa kohti päivän pääaktiviteettia; koiravaljakkoajelua.

Olen ajanut koiravaljakolla Suomessa kerran aiemmin 4 koiran valjakolla ja se oli oikein mukava ja rentouttava kokemus kirpakassa pakkasessa järven jäällä ja peltojen hangilla. Kukaan meistä ei ollut ihan varma millainen koiravaljakkoajelu tällä kertaa olisi kyseessä, ajaisimmeko itse, istummeko kyydissä vai sekä että? Meitä oli ohjeistettu tuomaan kypärät mukana ja jättämään paksut talvitakit kotiin. Lisäksi yksi työkaverimme, joka on raskaana parin kuukauden verran, ei saanut lähteä seikkailuun mukaan. Näistä olisi jo varmaan pitänyt aavistaa, että kyseessä ei ollut samanlainen rennon letkeä ajelu, kuin ensimmäinen kertani Suomessa. Paikalle päästyämme selvisi, että saamme kukin 2-3 koiraa ja ajamme kukin omillamme, mikä kuulosti oikein kivalta vaihtoehdolta.

sleigh
Ulkona odotellessa ehdin jo vähän kylmettyä, sillä olin kerrospukeutunut ohjeistuksen mukaisesti. Ennen lähtöä saimme turvaohjeistuksen, jonka pääpointtina oli lähinnä älä päästä irti. Eli jos kelkka kaatuu, roiku mukana ja koirat pysähtyvät – mutta vain siksi aikaa, kunnes käännät kelkkaa vain vähänkään pystyyn, jonka jälkeen koirat ampuvat taas eteenpäin. Opimme myös, että nämä koirat eivät toimi äänikäskyillä, vaikka ne saattavat  kyllä hieman hidastaa, jos möriset matalalla äänellä. Alkoi tuntua ihan hyvältä idealta laittaa kypärä päähän.

dogs3
Vihdoin lähdimme matkaan ja  nopeasti lähdimmekin! Kaksi koiraani ampaisivat muiden perään kapealle metsäpolulle ja seuraavat 10 minuuttia olivatkin sellaista haipakkaa että! Aloitimme reitin siis todellakin metsästä, jossa meni moottorikelkan levyinen polku, jonka pian huomasin ihan pirun kapeaksi. Ensimmäinen iso alamäki tuli vastaan nopeasti, mutta niin tuli mutka ja pari puutakin! Nurinhan siinä mentiin, mutta tein niin kuin oltiin käsketty ja roikuin yhdellä kädellä kiinni kelkassani. Onnekseni koirani pysähtyivät ja pääsin takaisin kyytiin, vain nähdäkseni edellä olevan työkaverini kampeavan myös ylös lumihangesta! Matka jatkui ehkä noin 100 metrin verran alamäkeen ja ylämäkeen ja taas alamäkeen. Tällä kertaa pysähdyksen aiheutti irrallaan ollut  lenkkeilijöiden koira, joka hyppi edelläolevan työkaverini koirien eteen. Tässä sopassa kului hetki, sillä työkaverini koira keplotteli itsensä irti valjaistaan, mutta kukaan ei oikein päässyt sitä hakemaan, kun sitten omat koiramme olisivat karanneet. Ryhmämme johtaja kiroili railakkaan quebeciläisesti, mutta lopulta hän köytti koiransa puuhun ja lähti hakemaan lomailevaa koiruliinia. Ja taas matka jatkui! Tällä kertaa ehkä sen 50 metriä alamäkeen (nämä olivat siis tosissaan isoja ja mutkikkaita alamäkiä) ja näin kun edellä viilettävä työkaverini paiskautui puuta vasten ja ei kuin jarrua painamaan, jotta saan omat koirani pysähtymään. Tässä vaiheessa rankan kyydin saanut työkaverini päätti jättää leikin kesken ja aloin itsekin epäilemään olinkohan sittenkään luotu kulkemaan koiravaljakolla.

dogs2

Mutta kukaan ei palannut takaisin, työkaverini siirtyi kyytiläiseksi ja matka jatkui. Olin jo ensimmäisen vartin jälkeen aivan uuvuksissa ja ajatus kahden tunnin valjakkoajelusta ei vaikuttanut enää yhtä hyvältä kuin aluperin. Pian pääsimme kuitenkin avoimille pelloille ja meno rauhoittui, mutta ei varsinaisesti helpottanut. Reitimme oli lähinnä ylä- ja alamäkiä, joista ylämäissä jouduin itsekin puskemaan kelkkaa, kun koiravoima loppui ja alamäissä sain jarrutella, ettei kelkkani törmäisi koiriini. Ei se törmännyt, mutta muutama puska tuli hujautettua läpi. Parissa kummallissa paikkaa olin polvillani maassa edelleen roikkuen kelkassa kiinni ja nyt on polvet hieman haavoilla ja paljon mustelmilla. Matkan varrella minulle tarjottiin kolmatta koiraa, jottei minun tarvitsisi potkia kelkkaa apuna, mutta kieltäydyin siihen vedoten, että ainakin kun kelkka menee nurin tai paksuun lumipenkkaan, kaksi koiraa hidastaa vauhtiaan, kun kolme todennäköisesti vain jatkaisi menoaan olinpa mukana tai en.

forest
Kahden tunnin ajelun jälkeen palasimme vihdoin reissultamme täysin väsyneinä – minä siis, koirat eivät niinkään. Käsivarteni olivat täysin voimattomat ja vannoin visusti, että seuraavalla kuntosalikerralla teen lähempää tuttavuutta kahvakuulien kanssa. Jalatkin vapisivat hyvästi ja pikainen tarkastus paljasti muhkeat mustelmat toisessa reidessä ja molemmissa polvissa sekä sääriluiden päällä. Lounastauon jälkeen kävimme vielä käveleskelemässä metsikössä jonkin aikaa ennen kuin suuntasimme auringonlaskun jälkeen takaisin hotellillemme lämmittelemään. Ja voi mikä ihanuus löytyikään meidän parvekkeen läheltä:

bath

Kuva Auberge Viceroyn sivuilta

Ahh, parasta rohtoa kipeille lihaksille! Siellähän sitä sitten rentouduttiin porukalla hyvän aikaa ja kun alkoi tuntua siltä, että kädet voisivat olla tarpeeksi vahvoja pitämään drinkkilasia kädessä, suuntasimme hotellin baariosastolle. Tai siis illalliselle tietenkin, mutta sitä odotellessa saatoimme maistella paikallisia drinkkejä. Maukkaan kolmen ruokalajin illallisen ja viinin maistelun jälkeen oli aika vaihtaa joululahjoja ja jatkaa baarin antimien tutkimista. Lopulta oli pakko antaa pariksi keskiyön jälkeen ja palata huoneeseen nukkumaan, jotta jaksoimme herätä aamupalalle ja kotimatkalle.

Sellaiset vauhdikkat pikkujoulut täällä päin! Nyt tiistaina vasta olen saanut käsivarsieni lihakset takaisin normaalitilaan, vaikka mustelmat koristavat  jalkojani varmaan vielä koko loppuviikon…Sunnuntain ja vähän kyllä maanantainki olotilaa voisin kuvailla hyvin sanoilla “auts, au, auts…” ja tällä kuvalla:

dogs

Jokos te olette avanneet pikkujoulukauden, ja kuinka vauhdikkaasti?

8 Comments

  • Laura says:

    Aivan ihania koiria! Eka ajattelin että tuollaista olisi kiva päästä myös itse kokeilemaan mutta kuulostaa kyllä todella rankalta!! Mutta samalla oli varmaan aika ikimuistoiset ja ainakin erilaiset pikkujoulut 😉

    • Annika says:

      Koirat olivat kyllä ihan söpöjä, mutta muuttuivat heti kun lähdettiin liikkeelle! Ilmeisesti se on tosi vaarallista jos ne koirat pääsee irti kelkasta, koska ne on niin adrenaliinihöyryissä, että ne alkavat heti tappelemaan. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään tuollaista, mutta voin kyllä hyvin kuvitella! Ja about 20 koiraa pitää muuten melkoista mekkalaa haukkuessaan..:D Mutta juu, olihan pikkujoulut!! Kauhulla odotan mitä ensi vuodelle keksitään 😀

  • Annika says:

    Apua! Nauroin ihan kippurassa kun yritin kuvitella sut roikkumassa vaaka-asennossa kädet kiinni kelkassa ja koirissa. Kuulostaa aika kammottavalta. Jääkö monelta ensi vuonna pikkujoulut väliin? 😛
    Suomessa oon päässyt kokeilemaan vain porovaljakkoa ja pienenä oman koiran vetämänä “koirvaljakkoa”, muttei meno ollut ihan noin kova!

    • Annika says:

      No oisin varmasti itsekin nauranut, jos en olisi ollut siellä itse sähläämässä 😀 En tiedä, aika hurjat pikkujoulut kyllä oli, pitää kyllä tarkkaan harkita mitä aktiviteetteja ehdottaa.. Ja kaiken hauskan lisäksi tässähän oli käynyt niin, että tämä koirapaikka jonne menimme, niin sen omistaja oli lainannut lisää koiria kaveriltaan, jolla myöskin oli valjakkokoiria. Mutta se oli mennyt jotenkin näin “hei otapa sitten nopeita koiria mukaan, kun nää tyypit on jostain adventure travel paikasta, niin ne varmaan tykkää mennä lujaa” 😀

      Mäkin olen kotona ollut yhden mastiffin vetoisessa ahkiossa ja se oli oikein rentouttavaa 😀

  • Mari says:

    Melko railakasta menoa teillä, harmi ettei kellään varmaan ole aiheesta videomateriaalia? 😀

    Tulipa tästä mieleen Vuokatin astetta rauhallisempi huskysafari, jossa lähinnä nautittiin raikkaan ilman parantavasta vaikutuksesta keskiviikkoisten opiskelijapirskeiden jäljiltä! 😉

    • Annika says:

      Itse asiassa tästä on videomateriaalia 😀 En vain tiennyt miten sen saa tähän postaukseen ilman youtubeen tms laittamista..Video ei kyllä ole minusta vaan parista työkaveristani, mutta hyvän kuvan se antaa siitä mitä se homma oli 😀 Ja tätä hommaa ei kyllä olis auttanut krapulassa yrittääkään..:D

    • Annika says:

      Niin ja tästähän tehtiin laulukin toimistolla! 😀 Tuo kuuluista edellä kurvaillut työkaverini, joka läiskähti puuhun kehitti tällaisen loistavan rallatuksen, joka lauletaan Kulkusten tahtiin:

      Mushing though the snow
      Dog drool on my face
      A rocket sled I’m on
      Screaming all the way!

      Ripping through the bush
      Flying through the air
      Oh what fun to drive a sled in Ripon nonetheless

      Chorus:

      Oh! Jingle Bells, doggie smells
      This cruise is not so bad
      Wind rushing by my head
      And holding on my sled

      Oh! Jingle Bells, doggie smells
      The trees are getting near
      The dogs are going way too fast
      Why don’t they have first gear?


      What is that I see?
      I think it is a tree!
      The dogs they make the turn
      While my skidding feels the burn!

      We wrap around the tree
      Twisted up in lumps
      What’s that poking out the snow?
      The sled the gear, and mine and doggie rumps!

      Chorus:

      Oh! Jingle bells, doggie smells
      I limped into the house
      Drew a bath and slid on in
      Boy! That feels nice!

      Oh! Jingle Bells, doggie smells
      What a poor excuse
      But I think I’ll try again next year
      ‘cause I like the self abuse!

      😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge