Matkailun aakkoset 2014

by Annika

Näin se on vuosi taas hurahtanut, eikä kuluvaa vuotta ole kuin muutama hassu viikko jäljellä. Loppuvuodesta on aina tapana tuumia mitä sitä tulikaan vuoden aikana touhuttua ja tänä vuonna tuli kyllä oltua reissun päällä niin, että niistä seikkailuista saisi varmasti kirjoitettua kirjan. Tyydyn kuitenkin vain esittämään tämän vuoden matkat aakkosten (ja Instagram kuvien) avulla:

A niin kuin Annecy, kiva kaupunki Alppien kupeessa Ranskassa. Nätti kuin mikä!

British Columbiassa seikkailin sen sijaan pyörän selässä, hieman erilaisella työmatkalla.

Chamonix Ranskassa yllätti positiivisesti. Kuvittelin turistirysäksi,mutta sehän paljastuikin hurmaavaksi paikaksi. Täällä muuten pidettiin ekat talviolympialaiset ikinä!

Grapes

D’Angelos oli yksi monista viinitiloista, joissa pysähdyin lokakuisella pyörämatkalla Kanadan länsilaidalla.

Everything starts with a dream.

everything

Finca Magdalenan luomukahvitilalla kävin tutustumassa kahvintuotantoon aivan paikan päällä Nicaraguassa.

Granada. Ehkä yksi värikkäimmistä kaupungeista, jossa olen käynyt! Kirjoitinpa postauksenkin tästä mieltä piristävästä kaupungista.

Halifaxissa pyörähdin pari päivää työmatkalla lokakuussa.

coast

Italia. Unelmieni matkailumaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Siellä ehdin pikaisesti olla pari päivää vaelluskengät jalassa kesäkuussa.

Juan Santamaria. Ja ei, tämä ei ole latinorakastajani, vaan Costa Rican pääkaupungin lentokentän nimi. Kuvittelitta kuiteski jotain muuta 😉

Kahvi. Lattea, mokkaa ja sumppia jos jonkinlaista on matkojen varrella tullut maistettua. Etenkin lentokentällä minut voi bongata kahvimukin kanssa.

coffee

Le Tourin kylästä alkoi Alppien valloitus. Mistäpä sen parempi aloittaa Tour du Mont Blanc kuin Le Tour-nimisestä paikasta?

Marin kanssa seikkailtiin helmikuussa etelän auringossa! Meitä ei pidättänyt mikään muu kuin meluisat apinat.

Nicaragua. Tänne voisin muuttaa, jos tulisi tarve muuttaa edulliseen maahan asumaan.

drink

Ometepen saari Nicaragua-järven keskellä oli helmikuun reissun kohokohta ja yksi koko vuoden parhaimmista kohteista.

Puntarenas oli eräs Costa Rican provinssi, jonka läpi hujautettiin bussilla Marin kanssa. Tai ainakin aika läheltä.

Québecin provinssi on ihan tuossa pikkumatkan päässä ja naapuriprovinssissa on käyty muun muassa pyöräretkellä!

bike

Ranskan puolelle osui suurin osa Alppien vaelluksesta. Mahtavan monipuolinen maa sekin!

Sveitsi oli maa #25 ja tänä vuonna kolmas uusi maa, jossa kävin.

Trient, pieni kyläpahanen Sveitsissä oli ensimmäinen etappimme Tour du Mont Blancilla.

Unelma. Niitä tuli toteutettua heti monta tänä vuonna.

V niin kuin Victoria, toukokuinen kaupunkilomakohde. Sinne minä vielä joskus muutan…

2014-01-01_1388619643

Washington Dullesin lentokentällä vierähti yksi yö lentokenttähotellissa. Kulutin kirjaimellisesti viimeiset amerikan dollarini ja pennini pitsan tilaukseen hotellihuoneeseen. Hyvin tuli käytettyä nekin roposet.

X-country skiing eli hiihtämistä olis voinut sitäkin harrastaa Alpeilla kesäkuussa.

YOW eli Ottawan lentokenttäkoodi. Sitä on tullut näpyteltyä lentohakukoneisiin aika paljon!

Zurichissä oli pikainen koneenvaihto kesän vaellusmatkalla, tosin kaupunkia en juuri nähnyt kuin taivaalta käsin.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday tempausta. Matkakuumetta voi käydä nostattamassa tuttuun tapaan kampanjan järjestäjien sivuilla: Kaukokaipuu ja Destination Unknown. Allekirjoittanutta voi seurailla Instamaailmassa Ankkuliini -nimimerkin takaa.

Saattaisit tykätä myös näistä

21 comments

Anna / Tämä matka-blogi December 4, 2014 - 1:40 am

Hih, mainio idea. Pitääkin itse yrittää tehdä samanlainen joskus.

Itse laskeskelin maita tuossa, mutta Travelloverin Annika oli keksinyt myös hauskan tilaston, eli hän oli laskenut matkapäivät.

Reply
Annika December 4, 2014 - 7:48 am

Kiitos Anna! Tässä loppuvuodesta tulee kyllä niin monenlaisia ideoita, että pitää melkein pistää ylös taas ensi vuotta varten 😀

Reply
Laura/My post-University Life December 4, 2014 - 3:32 am

Haha, hauska idea 🙂 sulla on kyllä ollut todella hyvä matkailuvuosi, paljon on tullut nähtyä! Mitäs reissuja on tiedossa sitten ensi vuodelle ;)?

Reply
Annika December 4, 2014 - 7:50 am

Voi ensi vuodelle on kivaa suunnitteilla… 😉 Heti ensialkuun Suomeen tammikuussa ja jos kaikki tähdet osuu kohilleen oikeen niin voi olla melko seikkailu edessä jo maaliskuussa…! Fingers crossed 🙂

Reply
Satu VW / Destination Unknown December 4, 2014 - 4:29 am

Juan Santamaria, hah… 🙂 Ja komppaan Annaa ja Lauraa, tosi kiva idea!

Reply
Annika December 4, 2014 - 7:52 am

Kiitos Satu!

Reply
Katja December 4, 2014 - 4:32 am

Hauskasti toteutettu matkailuvuosi postaus!
Paljon olet ehtinyt nähdä ja kokea vuoden aikana. 🙂

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:23 pm

Kiitos Katja! Kyllä sitä tosiaan ehti vuoden aikana näköjään aika paljon 🙂

Reply
Marimente December 4, 2014 - 5:00 am

Ihan huippu postaus ja näytästää olleen aika mahtava matkailuvuosi sulla! Luonnollisestikin oon aika imarreltu M-kirjainkunniasta ja röhähdin ihan ääneen tuolle Juan Santamaria-“lattarirakastajalle”! 😀

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:24 pm

Hahah kiitos Mari! Tokihan sulle suon mielelläni tuon M-kirjain kunnian 🙂

Reply
Jenna December 4, 2014 - 5:12 am

Kiva idea tämä matkailun ääkköset 🙂 Kyllä sullakin on ollut huikea vuosi!

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:25 pm

Kiitti Jenna, oli kyllä oikein mahtava reissuvuosi ja muutenkin 🙂

Reply
Tiina, Kinttupolulla December 4, 2014 - 5:14 am

Hauska kooste ja hieno matkailuvuosi 🙂 Täytyypä selata sun kaikki Ranskajutut läpi oikein ajan kanssa 🙂

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:26 pm

Kiitos Tiina! Juu niitä Ranska-juttuja onkin kertynyt muutamia 🙂 Provencessa on niin huiput maisemat, että siellä haikkailisin mielellään minäkin!

Reply
Pirkko / Meriharakka December 4, 2014 - 7:00 am

Samaa mieltä kaikkien muiden kanssa, että tosi kiva idea tämä aakkosiin jutun sitominen. Itse olin ajatellut tehdä Vuoden matkat jutun vuoden viimeisinä päivinä, samaan tapaan kuin kaikissa lehdissä ja televisio-ohjelmissa tehdään kulunut vuosi -katsauksia, nyt on jo esimerkeissä valinnan varaa 🙂

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:27 pm

Minäkin mietin että pitäisikö jättää myöhemmälle tämä tämmöinen postaus, mutta sattui tuo Instagram travel thursday taas sopivasti. Sullakin on varmasti kertynyt aika monta reissua tälle vuodelle!

Reply
Annika | travelloverblogi December 4, 2014 - 9:38 am

Rakentelin joskus risteilymatkustajan ABC:n samalla periaatteella, mutta kivempi tällainen on, kun ollaan liikkeessä!
V-paikkaan minäkin haluan muuttaa: Vevey tai Venetsia. 🙂

Reply
Annika December 4, 2014 - 9:28 pm

Voi ei hullumalta kuulosta sunkaan V-paikat! 😀

Reply
Kaukokaipuun Nella December 6, 2014 - 9:26 am

Valchiavennaan haluan minä muuttaa, eli v-teema jatkuu! Ihana postaus kerrassaan. 🙂

Reply
Annika December 6, 2014 - 11:24 am

Kiitos Nella! Meitähän on kohta jo pienryhmä muuttamassa V-kaupunkeihin 😀

Reply
Matkailun aakkoset 2014 | Globe Called Home December 31, 2014 - 10:13 am

[…] tähän postaukseen mahtavasta Tarinoita Maailmalta-blogista. Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.