Matkakohteena Etelämantere

by Annika

Kuukausi vilahti ohitse kun matkakohteena oli Etelämantere ja näköjään meni toinen kuukausi siitä toipuessa, kun en ole tätä postausta saanut aluille vasta kuin nyt. Täytyy myöntää, että ehdottomasti kului jonkin aikaa prosessoidessa sitä kaikkea mitä tuli opittua, koettua, nähtyä, kuultua, haistettua…Etelämantere on koettava kaikilla aisteilla!

Tällä matkalla olin eniten yllättynyt ja vaikuttunut valaiden määrästä! Ensimmäisellä marraskuisella reissullani pari vuotta sitten näimme 4 miekkavalasta, koko matkalla. Tällä matkalla, joka toki oli monin kerroin pidempi, en mitenkään pysynyt laskuissa mukana! Näin lukuisia eri tyypin miekkavalaita, lahtivalaita ja paljon leikkiviä, korkealle loikkivia ryhävalaita. Se on kuulkaas melkoinen näky, kun tuon kokoinen (about 15 metriä pitkä, 30 000kg) eläin loikkaa meren syvyyksistä pinnalle ja läiskähtää takaisin veteen.

humpback

Lemaire channel

Aika mykistävä kokemus on myös se, kun nuo eläimet nousevat pintaan vain muutamien metrien päässä kumiveneestä. Valitettavasti mun kameran käyttötaidot ja aina epäonnistuneet kameravalinnat johtivat siihen, ettei mulla ole näistä loistokohtaamisista ole juurikaan kuvamateriaalia. Vaikuttavin valaskohtaaminen olikin itse asiassa niin mykistävä, etten edes harkinnut kameran tai puhelimen kaivamista esille.

Se tapahtui kaikessa hiljaisuudessa, nököttäessäni yksin kivisellä, noin parin kolmen sadan metrin korkuisella vuoren/kukkulan huipulla. Sieltä oli upeat näkymät ympäri Paradise Bay- nimiseen lahteen, jossa vesi oli lähes peilityyni ja jäälautat lipuivat hiljalleen siellä täällä. Yhtäkkiä huomasin jonkin liikkuvan aivan veden pinnan alla ja pian ymmärsin, että siellä oli 3 ryhävalasta. Korkealta vuorenhuipulta näin nämä massiiviset eläimet kokonaisuudessaan aivan selvästi kirkkaan veden läpi uiskentelemassa kaikessa rauhassa. Seurasin niiden menoa monta hiljaista minuuttia ja olin aivan mykistynyt. Tämä oli myös yksi harvoista paikoista, jossa olin käynyt edellisellä reissullani, joten pohdiskelin myös pitkän tovin sitä, miten elämä on yllätyksiä täynnä.

penguins

Stormy skies and penguins

seven sisters and penguins

Pingviinejä näin taas toki kymmeniä tuhansia, kirjaimellisesti. Suurimmat “aww-hetket” aiheuttivat pörröiset pikkupingviinit, jotka välillä juoksivat minkä jaloistaan pääsivät ja välillä nuokkuivat vanhempiensa vieressä. Mielestäni parhain pingviinikohtaaminen tapahtui kuitenkin kaukana Etelämantereesta, Falklandin saarilla, jossa näin ensimmäisestä kertaa kuningaspingviinejä. Ne ovat nimensä mukaisesti erittäin majesteettisia ja seisoivat (vai istuivat?) niin hiljaa paikallaan, että mietin jo ovatko ne edes oikeita. Olivat ne 😀

Eläintenystävänä tämä matka oli mieletön kokemus, sillä valaiden ja pingviinien lisäksi näin myös hylkeitä. Opin myös, että krillihylkeet, jotka ovat paitsi avain mielettömän söpöjä, ovat myös ihmisen jälkeen maailman runsaslukuisin nisäkäs! Hylkeistä tuli vähän sellaisia, mitä joskus kuulee seeproista sanottavan safareilla; ensin aivan hurjan kiinnostavia, mutta muutaman päivän päästä niihin suhtautuu huomattavasti vähemmällä innokkuudella, kun niitä vain on niin paljon. Lutusia otuksia ovat siitä huolimatta.

seal time

elephant seals

Eläinten ihastelun lisäksi vietin tovin jos toisenkin kuvatessa jäävuoria, jäälauttoja ja muita jäisiä muodostelmia. Tätä on hankala selittää, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin jää voi olla mitä mielenkiintoisin, kun ympärillä ei ole kuin vettä ja vuoria.

Yksi monista kohokohdista, jonka tulen varmasti muistamaan pitkän aikaa, oli Eteläisen Napapiirin ylitys. Pohjoisen Napapiirin ylittämistä en koskaan pitänyt mitenkään erityisenä, se kun on niin lähellä kotia. Eteläinen Napapiiri tuntui taas niin kaukaiselta ja absurdilta, etten edes koskaan ehtinyt haaveilla sen ylittämisestä. Nyt kuitenkin kun ajattelee miten kaukana nuo kaksi napapiiriä ovat toisistaan ja että olen käynyt molemmilla, on se aika hiljentävä fiilis.

ice sculpture

Jäävuori Etelämantere

antarctic sunset

Tähän loppun on todettava jokseenkin kliseisesti, että kylmästä säästä huolimatta Etelämantere ei jätä kylmäksi. Onko Etelämantere sinun matkalistalla? Entä oletko koskaan haaveillut Eteläisen Napapiirin ylittämisestä, vai onko se käynyt edes mielessä?

 

Saattaisit tykätä myös näistä

7 comments

Suunnaton March 12, 2018 - 12:58 am

Etelämantereella olisi ihana päästä joskus käymään. Siinä houkuttelee se tyystin erilainen ympäristö, hiljaisuus ja autius, toki myös nuo kaikki eläimet. Ja kyllähän Etelänapamantereessa kutkuttaa se fakta, että se on niin kovin kaukana.
Nää sun kuvat on vallan upeita, ja sai taas haaveilemaan matkasta kauas kauas etelään. En ole koskaan ajatellutkaan, että se voisi olla noin hyvä eläinkohde.

Reply
Annika March 13, 2018 - 8:07 pm

Osuit kyllä aivan naulan kantaan kuvaillessasi Etelämanteretta! Ja todellakin se on loistava eläinkohde sekin, vaikka toki ne aikalailla rajoittuu lintuihin (pingviinit mukaanlukien), hylkeisiin ja eri tyyppisiin valaisiin, mutta noita kaikkia on niin monia eri lajeja!

Reply
Noora | Kerran poistuin kotoa March 12, 2018 - 5:07 am

Voi kyllä houkuttaa! Olen nyt Ushuaiassa, niin lähellä mutta silti niin kaukana. Tälle reissulle rahavarat eivät tuonne riittäneet mutta muutaman vuoden sisällä ehdottomasti tulee toteutumaan. Falklandinsaarille haluan silloin myös. Kävin eilen laivaretkellä Beagle Channelissa, mikä oli toistaiseksi mykistävin paikka missä olen ollut. Jotenkin tämän paikan karu kauneus vetoaa muhun ja Etelämanner varmasti tulee tekemään saman 🙂

Reply
Annika March 13, 2018 - 8:05 pm

Voi Noora, olet tosiaan jo lähes Etelämantereella! Ushuaia on kiva paikka sekin. Suosittelen kyllä ehdottomasti Falkandin saaria myös, jos palaat noille suunnille reissaamaan. Mä yllätyin tosi paljon Falklandin saarista, en ollut edes juuri ajatellut mitä siellä voisi olla ja se oli kyllä mielenkiintoinen paikka sekin!

Reply
Fiia March 13, 2018 - 8:57 am

Etelämanner on ihan ehdottomasti mun matkalistalla! Sen verran upealta ja uniikilta paikalta vaikuttaa, että kyllä sinne on vielä joskus lähdettävä. Se taas onkin sitten eri asia, että milloin on rahaa ja aikaa se haave toteuttaa, mutta vielä jonain päivänä 🙂 Hurjan mielenkiintoista on lukea näitä sun kokemuksia sieltä!

Reply
Annika March 13, 2018 - 8:03 pm

Kiva kuulla, että mun postaukset kiinnostaa 🙂 Etelämantere on kyllä ihan mieletön ja nimenomaan uniikki kohde ja ihan valtavan iso!

Reply
Falklandinsaaret – pingviinejä, delfiinejä ja albatrosseja brittiläisellä vivahteella | Tarinoita Maailmalta March 18, 2018 - 11:36 am

[…] sillä en tiennyt niistä juuri mitään etukäteen. Ajattelin, että ne olivat vain se Etelämantereen matkan alku-ja loppupaikka, mutta minusta ne voisivat olla ihan mielenkiintoinen kohde itsessäänkin, jos […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.