2014 Matkasuunnitelmat

by Annika

Uusi vuosi on jo hyvällä alulla ja olen malttamattomana odottanut, että saan teille kertoa tämän vuoden matkasuunnitelmista! Olisin kovasti jo halunnut suunnnitelmani julkaista heti vuoden ensipäivinä, mutta kärsivällisyyttäni koetellen odotin kuitenkin hieman, että saan yhden reissuista varmistettua. Ja nyt sitten pidemmittä puheitta suoraan asiaan, sillä tämän vuoden ensimmäinen seikkailu alkaa jo  neljän viikon päästä! 

Helmikuussa otan suunnan kohti kauan haaveilemaani Väli-Amerikkaa. Tiedossa on ollut jo monen monta kuukautta, että tänne alueelle on päästävä, mutta maiden valinta paljastui haastavaksi. Alkuperäinen suunnitelma oli tutkia Guatemalaa, mutta sitten alkoi kuitenkin vähän hirvittää villit matkatarinat bussien ryöstöistä ja muista epämääräistä sattumuksista. Ja sitten kun muutaman vaihtoehdon kautta pääsimme matkakaverini Marin kanssa päätökseen kohdemaista, mietimme että no miksei me näitä ajateltu heti alunpitäen? Eli Nicaraguaa ja Costa Ricaa tietenkin!

nicaragua

Matkan pääpaino on Nicaraguassa, jossa vietämme suurimman osan ajasta, mutta lennot olivat huomattavasti halvemmat naapurimaahan, joten matka alkaa ja loppuu Costa Ricasta. Niin kuin lomaillessa yleensäkin, aikaa ei ole tarpeeksi tutkia molempia maita kattavasti, mutta toivottavasti saamme edes pintapuolisen kuvan Costa Ricastakin. Tätä reissua varten piti alkaa petraamaan espanjan kielen taitojakin jo kauan sitten, mutta ne kuuluisat muut kiireet menivät edelle ja itse asiassa aloitin espanjan kieliopin muistelun vasta joulun jälkeen. Onneksi matkakaverini opiskeli noin vuosi sitten espanjaa Meksikossa, joten Marilla lienee espanja enemmän mielen päällä kuin minulla!

Adamin kanssa on tarkoitus harrastaa hieman kotimaan matkailua, vaikka tarkoitus on kyllä suunnata niin kauas läntiseen Kanadaan kuin vain mahdollista; yli 4000km:n päässä sijaitsevaan Victoriaan British Columbiassa. Tämä kaupunki on ollut matkalistalla jo pitkän aikaa, mutta Kanadan sisäiset lennot ovat ikävä kyllä törkeän hintaisia ja Victoria on kuitenkin sen verran kaukana, ettei sinne ihan vain viikonlopuksi lennä 7-9 tuntia suuntaansa. Lentoja ei olla vielä ostettu, mutta suunnitelmissa on ajoittaa reissu joko toukokuun tai elokuun pitkälle viikonlopulle. Victoria viehättää monestakin syystä, eikä vähiten siitä, että se on todennäköisin ehdokas seuraavaksi kotikaupungiksi Ottawan jälkeen.

Victoria

Ja sitten se reissu, jonka lukkoon lyömistä piti odotella viime päiviin asti, eikä se lopulta ole vieläkään kiveen hakattu. Kyseessä on työmatka, mutta onneksi varsin mukava sellainen! Osana uutta rooliani töissä pomoni halusi lähettää minut Eurooppaan tarkoituksena tehdä hieman taustatyötä ja tehdä tuttavuutta meidän partnerin kanssa paikan päällä. Minulla oli lähestulkoon vapaa valinta maan ja aktiviteetin suhteen ja ette kuulkaa usko, että meni hankalaksi! Asiaan vaikutti monta muuttujaa (ajankohta, lähteekö Adam mukaan vai ei, sää kohteessa, kesäloman ajankohta…), mutta lopulta sain päätöksiä aikaiseksi ja pomon hyväksynnän…

Kreikka
Ja lähden syyskuussa sitten Kreikkan saarihyppelylle viikoksi! Koska kyseessä on kuitenkin aktiivimatka, niin päivät tutkin saaria pyörän selästä käsin. Ei pöllömpi työmatka! Tosin tässä on vielä pari muuttujaa mukana ja kohde voi vielä muuttua Kroatiaksi (tai minut tuntien melkein miksi vaan). Mutta kuitenkin, syys-lokakuussa Europpaan!

Nyt kun on taas yksi joulu vietetty täällä Ottawassa kaksistaan, niin tulimme pohtineeksi että ensi joulun voisi viettää jossain lämpimässä. Tämä oli hetken aikaa suunnitelma jo viime joululle, mutta keksimme tämän idean auttamattoman myöhään. Joten nyt meinasin olla ajoissa suunnitelemassa tätäkin! Eli ajankohta olisi joulu, mutta matkakohde on vielä vähän hakusassa. Jonnekin Keski-Amerikan tai Karibian suuntaan kuitenkin, mutta tämä on kyllä näistä suunnitelmista epävarmin. Täytyy katsoa, jos vielä rittää matkakassaa noiden ylläolevien reissujen jälkeen ja jos ollaan plussan puolella, niin mikä ettei sitä voisi viettää joulun hiekkarannalla.

joulutoive
Tässäpä näitä suunnitelmia siis uudelle vuodelle! Sitähän ei koskaan tiedä mitä kaikkea pientä ja suurta kivaa vuoden aikana oikein tulee eteen, mutta näistä on ainakin hyvä aloittaa. Minkälaisia suunnitelmia itse kullakin on siellä ruudun toisella puolella?

Saattaisit tykätä myös näistä

13 comments

Laura January 11, 2014 - 1:36 am

Vautsi, nää suunnitelmat kuulostaa kyllä aivan mielettömiltä! Kaikesta päätellen sulla on siis antoisa reissuvuosi tulossa 🙂
Mun suunnitelmat ovat vielä tällä hetkellä erittäin auki ja mittakaavaltaankin aivan eri luokkaa kuin nuo sun mainitsemat: helmikuun lopussa suuntaan viideksi päiväksi Prahaan ja matkustan samalla ekaa kertaa viettämään lomaa yksin. Kesälle yritän kovasti löytää töitä ulkomailta, mahdollisesti jostain Pohjoismaista, ja syksyllä harkitsen piipahtavani mutkan Lontoossa. Koska haaveissa siintää kuitenkin kevät 2015 vaihto-oppilaana, täytyy rahaa alkaa säästämään jo pikkuhiljaa sinne eikä kovin massiivisia reissuja ole mahdollista tän vuoden aikana toteuttaa. 🙂

Reply
Annika January 11, 2014 - 10:19 am

Kiitos Laura! Ajattelin tänä vuonna ottaa hieman takaisin, kun viime vuonna ei niin tullut reissattua 🙂 Mä en ole vieläkään päässyt Prahaan, enkä voi uskoa miten se on mahdollista!! Olen kuullut niin hyviä juttuja Prahasta, toivottavasti sulle tulee kiva reissun- ensimmäiset reissut on aina jännittäviä! Ihanaa, jos on joku iso juttu mitä varten säästää, vaihto-oppilasvuotta varten etenkin kannattaa kiristellä kukkaron nyörejä 🙂 Minne päin meinaat vaihto-oppilaaksi?

Reply
Laura January 11, 2014 - 1:50 pm

Hong Kong kiinnostais mua todella paljon vaihtokohteena ja sinne yritän ensisijaisesti päästä 🙂 Myös Singapore kiinnostaisi, mutta kyllä Honkkari taitaa silti mennä ykköseksi. En oikeastaan ees tiiä, miksi juuri tuo kohde kiinnostaa niin paljon – jonkinlaista Aasia-rakkautta tässä on kai ilmassa sen lisäksi, että oon kuullut Polytechnic Universityn olevan loistava paikka matkailun opiskelijalle. 😉
Mäkin toivon, että Prahan reissusta tulee hieno: ainakin couchsurffaus-paikkoja on haeskeltu ahkerasti ja odotukset oman reissun suhteen ovat korkealla! 🙂

Reply
Annika January 11, 2014 - 2:09 pm

Voi mahtavat vaihtoehdot! Toivottavasti pääset ykkösvaihtoehtoosi 🙂

Reply
Soile January 11, 2014 - 2:20 am

Hyvät suunnitelmat! Mun tän vuoden matkasuunnitelmiin, jotka siis varmasti vielä muuttuvat, kuuluu: Dubai (huomenna!!!), Jeddah, Bahrain, Pietari, Istanbul ja ehkä Oman tai Kuwait. Ja Suomi tietty myös 🙂

Reply
Annika January 11, 2014 - 10:15 am

No ei kuulosta hullumalta sullakaan Soile!! Mietinkin, että tuo Pietari oli vähän joukosta poikkeavana, mutta jos Suomeenkin menet niin sittenhän sekin sopii joukkoon 🙂 Mukavan lämpimän kuuloisia maita sulla kyllä tulossa..Istanbuliin menisin itsekin mielelläni!

Reply
Mari January 11, 2014 - 5:38 am

Hieno matkavuosi sulla tiedossa! 🙂
Ja kiva kun oletat mun espanjan olevan jotenkin ruodussa, hehheh.. ;D
Eka reissuhan on kohta jo aivan nurkan takana!

Reply
Annika January 11, 2014 - 10:14 am

Hahah, no jollain täytyy olla espanjaakin hallussa 😀 Mä taidan keskittyä opettelemaan jotain olennaisia lausahduksia kieliopin sijaan, meillähän loppuu tosiaan aika pian 🙂

Reply
Kea January 11, 2014 - 7:06 am

Hyviä suunnitelmia kyllä! Katsotaan mitä oma vuosi tuo tullessaan… ensin helmikuussa Ruotsiin laskemaan ja kesällä varmasti jonnekin kauemmas, mutta kaikkea tätä varjostaa hieman maaliskuussa alkava putkiremontti. Kunhan siitä ensin selvitään!

Reply
Annika January 11, 2014 - 10:13 am

Juurikin eilen illalla selailin sun Yosemite postauksia, alkaa vähän vielä kuumottamaan sinnekin suunnalle..;) Voi remontti voi olla kyllä stressaavaa aikaa, toivottavasti se menee ohi sujuvasti ja sukkelaan!

Reply
Kasku January 13, 2014 - 12:40 am

Paluumatka ois edessä vajaan kahden kuukauden päästä. Tässä pitäis yrittää päästä tavarasta eroon, ennen kuin muutan pois. Eli jos joku on muuttamassa Torontoon ens kuun loppuun mennessä niin vinkki, vinkki, miulta sais tavaraa.

Kaveri on muuttanut Nottinghamiin, ja siellä olis tarkoitus käydä nyt kesän aikana. Tosin yks kaveri kyttää miuta lähtemään matkalle sen kanssa, joten pitää kattoa kui sitä jaksaa. Tuollaiset aurinkolomat, missä ei muuta tehdä kuin maataan rannalla, ei ole oikein miuen makuun. Tykkään enemmän käydä kavereitten luona ja tutustua paikalliseen elämään. Olen kyllä käynyt muutaman muun kaverin kanssa rantalomalla, mutta sekaan on mahtunut vaellusta, ratsastusta sekä kaupunkeihin tutustumista.

Ehkä pitäisi intterrailata kesällä euroopassa… Jotain olis kyllä hyvä tehdä sen kunniaksi, et (toivottavasti) toukokuun lopussa saan MBA tutkinnon.

Reply
Annika January 13, 2014 - 7:38 am

Huikeeta Kasku, ehdottomasti palkintomatkaa suunnittelemaan, MBA on vaatinut varmasti sen verran työtä, että palkintokin saa olla sen mukainen 🙂

Reply
USAn itärannikon kaupunkikohteet | Tarinoita Maailmalta November 16, 2014 - 12:09 pm

[…] 2014 matkasuunnitelmat aikalailla tiedossa ja olinkin oikein tyytyväinen alkuvuodesta postatessani 2014 matkasuunnitelmani. Tästä vuodesta tulikin aika huikea reissuvuosi, sillä pitkään suunniteltujen reissujen […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.