Milloin kannattaa varata lennot?

by Annika

Matkasuunnittelu on mielestäni yksi parhaista tavoista kuluttaa aikaa ja innostua tulevista reissuista. Tämä on sattumoisin aikalailla sitä mitä teen työksenikin. Matkasuunnittelun olennainen osa on tietenkin lennot ja niiden varaus – Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että itse en työni puolesta ole (onneksi!) lentojen kanssa tekemisissä lainkaan. Pari työkaveriani tekevät meidän toimistolla kaiken mahdollisen lentoihin liittyvän ja utelin heiltä joitain yleisiä vinkkejä lentojen varailuun.

Ei liian aikaisin! Mutta ehdottomasti ei liian myöhäänkään.

Minä tykkään suunnitella kaikki reilusti etukäteen, ja nytkin on ensi vuoden vuosilomapäivät jo hyvin suunniteltu päivälleen käytettäväksi (nämä nihkeät kolmen viikon lomat kyllä vaatiikin melkoista suunnittelua, että saa kaiken mahtumaan..). Lentojen kanssa ei kuitenkaan kannata olla liian hyvissä ajoin liikenteessä.

Lentoyhtiöt laittavat liput myyntiin 11kk ennen lähtöpäivää, luonnollisesti niillä kallimmiilla perushinnoilla. Alennetut liput tulevat usein myyntiin noin 4-5kk ennen lähtöpäivää, jos näyttää, että kone ei täytykkään odotetusti perushinnoilla. Kotimaan, tässä tapauksessa Pohjois-Amerikan sisäisten, lentojen halvemmat liput tulevat saataville hieman myöhemmin, 3-4 kuukautta ennen lentopäivää. Tämän jälkimmäisen aikajanan uskoisin olevan todennäköistä myös Euroopan sisäisille lennoille.

Olen usein kuullut, että kaksi kuukautta ennen lentopäivää olisi paras mahdollisuus saada halvimmat lennot. Tämä oli viime vuoden Suomen lennoillani totta, halvimman diilin sain kaksi kuukautta ennen lentopäivää. Kolme kuukautta aiemmin hinta oli 400€ kalliimpi. Ensi kuussa olevan Suomen reissuni lennot noudattavat aika hyvin noita yllämainittuja aikajanoja.

Ostin Ottawa-Helsinki lentoni työpaikan kautta 4 kuukautta ennen lentämistä ja sain mielestäni hyvän hinnan (noin 790€, $1080). Aiemmin katselin lentoja ja ne olivat $1200 ja $1400 välillä. Helsinki-Oulu lentoja katselin Momondo.fi:stä , Expediasta  ja muista vastaavista, mutta löysinkin lopulta Norwegianin lennot 25€:llä!! En ole kyllä tuollaisilla hinnoilla lennellyt koskaan Suomessa. Junakin olisi ollut 80€ ja kestäisi 6 tuntia pidempään.

Kotimaan lennoilla tuli myös todistettua tuo maaginen kahden kuukauden raja; Helsinki Oulu välin ostin melkein päivälleen kaksi kuukautta ennen lentoa ja se maksoi 25€ plus matkalaukku -ja luottokorttimaksut. Oulu-Helsinki välin ostin 5 viikkoa ennen lentopäivää ja kas, hinta oli 68€.

Toki näihin lentoihin vaikuttaa aina niiden menekki; jos lennot myyvät hinnalla millä hyvänsä, niin miksipä lentoyhtiö laskisi hintoja. Tämän takia esimerkiksi joulun ja pääsiäisen aikaan lentäminen on lähes poikeuksetta kallista. Eli ylläolevat aikarajat eivät ole kiveen hakattuja, mutta kyllä ne ovat melko hyvin paikkansa pitäneet edellisillä lennoillani.
1-DSCF0003

Viikonpäivillä on väliä

Tätä en meinannut itsekään uskoa, mutta niin ne vain viisaammat väittivät. Halvimmat päivät lentää ovat ovat tiistai, keskiviikko ja lauantai. Olen kyllä huomannut, että perjantaisin ja sunnuntaisin lentäminen on kallista, sillä olen koettanut suunnitella weekend get awayta juuri noille lentopäiville. Kalliiksi meni.

Kaukomatkojen hinnoilla en ole toistaiseksi ainakaan huomannut hurjaa eroa lentopäivien välillä, vaikka pitää myöntää, että enpä ole tainnut asiaa tarkistaakaan. Mutta mitä joustavammat lentopäivät, sitä edullisemmat lennot! Valitettavasti omalla kohdallani olen yleensä sidottu aika tarkalleen päiviin, tai ainakin matkan kestoon.

Viikonpäivällä on väliä myös ostopäivän kannalta, tosin tämä ei nyt ihan niin varma vinkki ole kuin tuo ylläoleva. Mutta kuulemma jos joku viikonpäivä pitäisi valita, milloin ostaa edullisia lentoja, olisi se tiistai. Ja ehdottomasti aina iltapäivisin, aamuisin lennot ovat kuulemma monesti hintavampia kuin myöhemmin päivästä.

Näin tarkkaan en ole kyllä koskaan suunnitellut lentojen ostoa! Mutta toisaalta, jos olisin rahan ahne lentoyhtiön omistaja, niin toki laittaisin hinnat ylös siksi aikaa, kun ihmiset surffailevat koneella vapaa-ajallaan; iltaisin ja viikonloppuisin.
plane1

 Muita vinkkejä ja muistettavaa

Aikaiset aamulennot ovat lähes poikkeuksetta ne halvimmat. Tämän olen huomannut niin Euroopan sisäisten, kotimaan (Suomen ja Kanadan) sekä kaukolentojen kohdalla. Olen siis varmaan ikuisesti tuomittu aamuöisiin herätyksiin ennen lentoja!

Kaukolentojen kohdalla, kohteesta riippuen, kannattaa tarkistaa, onko halvempaa ostaa lennot erikseen vaiko pakettina. Jokunen aika sitten matkahaaveilujen keskellä katselin lentoja Myanmariin ja nehän olivat turkasen kalliit. Mutta lennot Bangkokiin olivat huomattavasti edullisemmat ja sieltä olisin voinut ostaa erikseen lipun Myanmariin ja näin olleen säästää $300.

Kannattaa myös olla tarkkana siitä, mille kentälle olet lentämässä. Esimerkiksi New Yorkissa on kolme kenttää, joista kolmas, Newark, ei itse asiassa ole lähelläkään isoa omenaa. Täältä on halpoja lentoja juuri tuonne Newarkin kentälle, mutta onko se sen arvoista lentää kentälle, josta matka Manhattanille voi maksaa $60 per suunta ja kestääkin huonolla tuurilla ruuhkassa pari tuntia. No eihän se yleensä ole. Allekirjoittanut on myös laskeutunut keskiyöllä Ryanairin lennolla Frankfurtiin -Tai siis 125km Frankfurtista pienelle kentälle in the middle of nowhere.

Kannattaa myös poistaa evästeet eli cookies selaimesta, kun etsit lentoja tai vaikka hotelleja, sillä hinnat voivat nousta, kun lentoyhtiö tietääkin, että olet juuri näitä lentoja katsellut pari päivää. Jos menet uudelleen anonyymina katsomaan lentoja / hotellia, hinta voi hyvinkin pudota – Tämän olen testannut henkilökohtaisesti ja huomasin hinnan putoamisen. Teknologia auttaa kaikenmoista kieroilua 😉

Eli tarkkana kannattaa olla ja tuuriakin soisi lentojen etsinnässä olevan. Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain hyötyä muillekin lennoista stressaaville. Tämä suunnittelija koittaa nyt parhaansa olla ostamatta lentoja liian aikaisin!

Saattaisit tykätä myös näistä

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.