Miten tässä nyt näin kävi? Jäin reissuleskeksi

by Annika

Minä olen meidän taloudesta yleensä se, joka lähtee reissuun. Milloin Suomeen, millon työmatkalle, milloin Marin kanssa jonnekin lämpimään – vaikka toki me Adamin kanssa reissataan yhdessäkin. Nyt kuitenkin minä olen se, joka jää kotipiiaksi kun Adam lähtee seikkailemaan.

Tuo komeampi puoliskoni on siis lähdössä ensi viikolla reissuun ja vieläpä koko kuukaudeksi. Kohteena on kaukainen, asuttomaton Ellesmere Island -Kuulostaa ihanan eksoottiselta, eikö? Tässä vielä kartalla sen sijainti.

Adam map

Eli kuten kartan perusteella voitte arvata niin aivan aurinkolomasta ei ole kyse. Tai no itse asiassa noilla leveyksillä sitä aurinkoa vasta saakin, kun pohjoisnavalle on matkaa noin 800 kilometriä. Sijainnista voinee päätellä, että kyseessä ei ole löhöloma vaan työmatka, joka sisältää telttailua kolmisen viikkoa, jäätikköjen kuvaamista, helikopterilentoja ja mittauksia jos jonkinlaisia. Eksoottista kai se kuitenkin on! Ja on muuten huomattavasti kalliimpi reissu (vaikka siis toki yliopiston maksama) kuin mun Etelämantereen reissu, sillä viimeisin 1000km mittainen räätälöity lento yksinään maksaa siinä $20,000 dollarin tienoilla, per suunta. Ehkä tämä selittää Kanadan kalliita lukukausimaksuja! Ei niitä kai ihan turhaan maksella.

Ottawa downtown

Ottawa downtown, Suomen suurlähetystö tuossa vasemmalla

Eli minä ja Nisu ollaan sitten heinäkuu täällä Ottawan helteissä ihan kahdestaan ja toivotaan, ettei kuulla pihahdustakaan koko miehestä. Ei sillä, että oltais katkeria toisen seikkailusta, vaan sen takia että ‘tuolla ylhäällä’ kommunikointivälineenä on kaksi nappia, joilla reportoidaan päivittäin. Toinen nappi viestittää tukikohtaan, että kaikki kunnossa ja toinen nappi viestittää, että joku on vialla, apua tarvitaan. Jos jälkimmäiseen nappiin ei kosketa, mulle ei tule ilmoitusta yhtään mistään. Joten toivomme hiljaista heinäkuuta! Onhan ne kaikki (huikeat neljä) osanottajaa käyneet jääpelastuskurssit, kantaa aseita jääkarhujen varalta ja ovat ensiaputaitoisia, mutta onhan ne myös aika oikeasti keskellä ei mitään – Lähin asutettu alue on siis 1000km etelään päin.

Ottawa downtown 2

Ottawassa lounastuntikävelyllä

Tämän takia meidän kesälomasuunnitelmat on nyt vähän olemattomia tänä vuonna. Pakko hihitellä kuitenkin, sillä meidän matkakohteiden ironia ei ole mennyt hukkaan;  toinen menee Pohjoisnapaa hipoen ja toinen suuntaa muutaman kuukauden päästä melkein yhtä lähelle Etelänapaa! Kaukosuhdetta kerrakseen… Ei sentään yhtä aikaa olla menossa. Onneksi me kuitenkin näiden napareissujen välissä poiketaan yhdessä Marokkoon, joten jotain yhteisiä matkasuunnitelmiakin sentään on.

Toivottavasti me päästään yhdessä myös kesäreissulle New Yorkin puolelle (tässä kun siis asutaan tunnin päässä Yhdysvaltojen rajalta), tosin jostain syystä tuo toinen puoliskoni on vakuuttunut, että se kolmas pyörä eli Nisu hajottaa teltan kynsillään ja suivaannuttaa kanssatelttailijat. Se ei selvästikään ole seurannut Camping With Dogs instagram tiliä – maailman ihanin instatili, suosittelen! Ja jos jollain on mitään vinkkejä koiran kanssa telttailuun, niin kertokaa ihmeessä, koska tämä asia on kyllä ihan uusi juttu.

Ensi viikolla tulee siis koettua, mitä tämä reissulesken elämä oikein on. Onneksi on kuitenkin karvakorva Nisu kaverina ja minä ennustan kyllä tehokasta ja blogin suhteen tuotteliasta kuukautta, kun ei ole mitään häiriötekijöitä 😉 Jäättekö te yleisimmin reissuleskeiksi, vai oletteko niitä jotka ovat itse reissussa? Vai reissaatteko puolisonne kanssa erillään lainkaan?

Saattaisit tykätä myös näistä

12 comments

Elina | Vaihda vapaalle June 27, 2015 - 3:14 am

No huhhuh millaiseen paikkaan Adam on menossa :O Aika mielettömän siistia ja samalla vähän pelottavaa. Toivotaan tosiaan, ettet kuule miehestä pihaustakaan reissun aikana.

Minäkin jään aina silloin tällöin reissuleskeksi, kun miehellä kertyy vuodessa lomaa enemmän kuin mulla. Viimeksi tänä keväänä Tomi reissasi pari viikkoa Euroopassa yksin ja yhdessä kavereidensa kanssa, kun minä paahdoin töissä. Toissa vuonna taas olin lätkäleskenä, kun Tomi oli kaverinsa kanssa katsomassa NHL:ää ja roadtrippailemassa Jenkeissä parin viikon verran.

Reply
Annika June 27, 2015 - 8:41 am

No älä muuta sano Elina 😀 Mä sille koitin sanoa, että eikö se vois alkaa tutkimaan koralliriuttoja niin olisi nuo työreissutkin vähän erilaisia, mutta ei… 😀

Reply
Marimente June 27, 2015 - 5:43 am

Aika huikean kuuloinen reissu Adamilla tiedossa (ja sullakin myòhemmin Antarktiksen merkeissà!)

Mà olen tainnut yleensà olla se, joka làhtee reissuun, olipa kumppani sitten làhdòssà mukaan tai ei…mutta reissuun on pààstàvà! Mistà puheen ollen, juuri nytkin olen metsàstàmàssà lentoja itselleni erààseen kaukokohteeseen… 😉

Reply
Annika June 27, 2015 - 9:10 am

On se vaan outoa olla se joka jää kotiin ruikuttamaan 🙂 Ja jes, kaukokohteet on parhaita 😉

Reply
Maarit Johanna June 28, 2015 - 4:53 am

Voin samaistua! Markku on tällä hetkellä viettämässä yhdeksän viikon työkomennustaan Perussa Andeilla. Työ on vienyt sitä milloin Turkin Rizeen, Australiaan tai Serbiaan. Jossain vaiheessa puhuttiin jopa Grönlannista, mutta se ei onneksi ole vielä toteutunut. Silloin varmasti kuolisin ennemmin kateudesta kuin ikävästä vaikka molemmat tunteet olisivat varmasti karmaisevia siinä tapauksessa 😀
Mutta onneksi se tulee kuukauden päästä jo kotiin ja olen optimistisesti varannut hotellin Longyearbyenistä kolmeksi yöksi, vaikka en ole kysynyt edes esimieheltä vielä lomia kummallekaan sille ajalle. Meki tosiaan saman vuoden aikana Australiaan ja Huippuvuorille. On tässä matkabloggaajilla kontrastia kyllä! Mutta mitäs sille voi jos kaikki kiinnostaa? 🙂
Kirjoitteliskohan Adam vieraspostauksen tuolta pohjoisesta? Olis niiiin mielenkiintoista!

Reply
Annika July 2, 2015 - 9:15 pm

Vau, 9 viikkoa! Tuo on jo aika pitkä aika. Tosin Markulla kuulostaa olevan huomattavasti paremmat kohteet kuin Adamilla 😀 Ja meinaan kyllä ainakin kuvia siltä pölliä pohjoispostausta varten, pitää kysyä jos se innoistuis ihan kirjoittelemaankin!

Olipa hassu sattuma, että mainitsit Longyearbyenin, nimittäin saatta olla että tuo toinen puolisko hakee sinne vielä vaihtoon! Tosin se on tässä vaiheessa aika pieni mahdollisuus, mutta mistäs sitä koskaan tietää 😉 Talvi huippuvuorilla tosin..jaa-a, johonkin kai se raja pitää vetää??

Reply
säppä June 29, 2015 - 3:09 am

Meillä ainakin sesset viihtyy hyvin teltassa, ei mitään ongelmia. 🙂 Toinen jopa viime reissulla ihan kerjäsi päästä sisään telttaan nukkumaan, kun alkoi ulkona juoksentelu kyllästyttää. 😀 Huomenna uudestaan!

Reply
Annika July 2, 2015 - 9:18 pm

Kiva kuulla, että teillä onnistuu koirien kanssa telttailu! Minäkin toivon parasta, mutta pitänee ensin ottaa tuo teltta esille ja katsoa mikä reaktio sillä on 🙂 Ainakin ideatasolla tykkään tosi koirien kanssa telttailusta, toivottavasti se toimii yhtä hyvin käytännössä kuin mun mielessä 😀

Reply
Matti July 2, 2015 - 3:30 pm

Hei!

Hauska löytää tällanen blogi! Itsekin asustelen Ottawassa ja sattumalta kävin nyt toukokuussa myös Ellesmeren saarella näytteenotossa omaa väikkäriäni varten. Olin itse tuolla Ellesmeren pohjoisosassa näkyvällä järvellä.

Olen nyt asustellut Ottawassa vuoden verran, mutta aika harvoin on muihin suomalaisiin täällä törmännyt. Jos huvittaa vaihdella kokemuksia, olen mm. tänään menossa CouchSurfing tapaamiseen: https://www.couchsurfing.com/events/641014

Olisi muuten hauska myös tavata Adam – opiskeleeko (tai työskenteleekö) hänkin Ottawan yliopistossa? Satuin törmäämään ensiapukoulutuksissa muutamaan muuhun jäätikkötutkijaan, jotka itseasiassa taitavat olla tuolla samaisella reissulla 🙂

Reply
Annika July 2, 2015 - 6:28 pm

Heippa Matti! No olipas aika sattuma 🙂 Aika harvoin tosiaan suomalaisia tulee vastaan täällä, ellei suorastaan hengaile suurlähetystön oviaukossa.
Ja mikä sattuma, että sinäkin olet käynyt tuolla Ellesmeren saarella! Adam opiskelee Carletonissa, mutta se kyllä oli tässä keväällä ensiapukursseilla ja jääpelastuskursseilla jne, joissa oli Ottawan yliopistostakin porukkaa. Mahdoittekohan olla samalla kurssilla? 😀 Voi hyvänen aika, onpas tämä maailma sitten aika pieni kuitenkin 🙂
Kiitos kutsusta CS tapahtumaan, valitettavasti tänään on jo menoa (tuikitärkeää pitsan syöntiä ravintolassa), mutta joskus olisi kyllä mukava tavata!

Reply
Uusia reissusuunnitelmia: äkkilähtö kaukomaille! - Marimente July 4, 2015 - 1:36 am

[…] tämä parhaillaan reissuleskenä Kanadan pääkaupungissa majaileva […]

Reply
Metsään meni ja hyvä niin | Tarinoita Maailmalta July 17, 2015 - 10:49 pm

[…] Adam on innostunut viime aikoina maastopyöräilystä ihan tosissaan (vaikka siis tällä hetkellä olen edelleen reissuleskenä, kun Adam on Nunavutissa vielä pari viikkoa), joten pitänee palata tuolle reitille sekä jalkaisin että […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.