Mutkia matkalla

before the rain

Vaikka Tour du Mont Blanc reissuni oli kokonaisuudessaan aivan loistava, ei tällä(kään) matkalla kaikki mennyt aivan nappiin joka päivä. Tässä siis hieman sitä reissaamisen toista puolta, kun sää ei suosi, ranskalaisten suosimat lakot sotkevat aikatauluja ja kun reitti häviää kartalta.

lost

Eniten pelkäsin tällä reissulla huonoa säätä, johon oli vallan hyvät mahdollisuudet kesäkuussa. Matka alkoikin sateisissa merkeissä ja ehdin jo huolestua, että koko viikko menee sadetakki päällä. Näin ei onneksi käynyt, mutta sadevaatetukselle tuli kyllä käyttöä jo heti ensimmäisenä vaelluspäivänä. Olimme juuri ylittäneet päivän korkeimman etapin, kun tummanpuhuvat pilvet kerääntyivät päällemme ja ukkonen kaikui kauempana. Odotimme sadetta, mutta saimmekin pitkän raekuuron niskaamme! Jatkoimme matkaa sadevaatteet päällä, koska mitäs muutakaan me olisimme tehneet? Kun kipeästi poukkoilleet rakeet sulivat kaatosateeksi ja ukkonen ärjyi lähempänä, näimme kuin tilauksesta kivirakennelmia hieman alempana. Kipitimme juoksujalkaa rakennuksia kohti suojan toivossa.

Suoja
Kolme tai neljä erikokoista kivirakennusta olivat puoliksi lumen peitossa ja monessa ovessa oli lukko. Yhdessä lukitussa ovessa oli kuitenkin kyltti, jossa luki että yksi ovista on auki vaeltajille. Ja eikun koomisesti juoksemaan kaatosateessa ovelta toiselle (yhdessä rakennuksessa oli aina useampi ovi) etsien sitä yhtä joka olisi auki. Ja kas, löydettiinhän se, mutta oviaukko oli juuri ja juuri näkyvissä. Kaivoimme hetken lunta pois oven edestä ja lopulta saimme aikaan tarpeeksi ison kolon, että pystyimme pudottautumaan oven eteen ja puskemaan sen auki. Ja voilà, meillä oli sadesuoja! Itse rakennus oli melko iso huone, joka yhdistyi toiseen samanlaiseen huoneeseen. Kivirakennus oli kylmä, mutta vedenpitävä joten se oli juuri täydellinen tuohon tilanteeseen. Aloimmekin saman tien tekemään ruokaa ja teetä. Tämä oli kyllä aika seikkailu heti ensimmäisenä vaelluspäivänä!

Shelter2
Tuo edellinen sade hellitti, mutta seuraavana päivänä satoi melkeinpä koko päivän tai ainakin usemman tunnin. Suurin ongelma toisena vaelluspäivänä oli kuitenkin se, että valitsimme aivan väärän reitin! Matkan varrella ei aina ollut selviä kylttejä opastamassa tietä ja tässä kohtaa kirjoitetukin ohjeet sanoivat vain, että ole tarkkana ja valitse oikea reitti kylästä pois. No shit sherlock! Mikähän se oikea reitti sitten olisi? No ei ainakaan se mikä me otettiin, lehmäaitauksen läpi (siellä ei tosin ollut lehmiä) ja ylämäkeen 1.5 tuntia. Lopulta tuumittiin, että ei tämä reitti kyllä vielä yhtään minnekään  ja palattiin takaisin, yli pari tuntia hukanneena heti aamusta. Kyllä ketutti! Se oikea reitti meni sekin lehmäaitauksen läpi, lehmien lypsypisteen vierestä (oli muuten melko mutainen paikka), kunnes lopulta siellä oli polku ja reittimerkkejä taas. Ja sitten alkoikin vesisade…

Stream
Toisen päivän sähläykset eivät suinkaan loppuneet tähän, sillä myöhemmin illalla otimme jonkin ihmeellisen lumikenkäreitin majatalollemme ja olimme vakuuttuneita että olimme taas valinneet väärän reitin. Emme kuitenkaan olleet ja olimme perillä juuri ruoka-aikaan, yli 10 tunnin matkan jälkeen. Pienenä päivän piristeenä oli matkan varrella nähty pikkuinen maatila, Buvette (virvokkeita) joka sijaitsi korkealla kukkulalla matkamme varrella. Sen piha oli aivan täynnä raparperia ja se oli sateisena päivänä hiljaisen näköinen. Vanha kivirakennus (1800-luvulta) oli kuitenkin sen verran houkutteleva että astuimme sisälle, kun kyltitkin niin kehottivat. Tiedättehän kun aina länkkärileffoissa joku kaupungin ulkopuolinen henkilö menee saluunaan sisälle ja pianonsoitto lakkaa, ihmiset lopettavat puhumisen ja vain tuijottavat sisäänastunutta henkilöä? Kutankuinkin tällainen kohtaus toistui, kun astuimme sisälle hämärään huoneeseen. Ei siellä sentään pianoa ollut, mutta kaksi nuorta tyttöä jotka siellä asuivat hiljenivät kuin napista painamalla, eivätkä sanoneet sanaakaan toisilleen tai meille kun olimme siellä. Nautimme siellä kupposen kuumaa teetä katsellen sisutuksena käytettyjä järjettömän kokoisia lehmänkelloja, lehmäjulisteita, lehmämaalauksia..Taisivat ne matkan varrella olleet lehmät siis kuulua heille.

Buvette
Vaelluksen päätyttyä vietimme vielä hetken aikaa Ranskassa ja suuntasimme kohti Annecya. Hauska juttu muuten, että St Gervaisin juna-asema ei suinkaan ole St Gervaisin kaupungissa, vaan viereisessä La Fayetin kylässä -Juna-aseman nimi vain sattuu olemaan St-Gervais-Les-Bains-La-Fayet. Arvaa vaan mistä kaupungista etsimme juna-asemaa tovin sitä löytämättä…Kun lopulta pääsimme tuolle juna-asemalle ostimme liput Annecyyn, mutta jouduimme odottamaan junaa pari tuntia. Söimme pizzat odotellessa ja vihdoin pääsimme matkaan hetkeksi. Meidän oli määrä vaihtaa junaa noin 45 minuutin matkan jälkeen ja kysyin La Rochellen asemalta milloinka seuraava juna menisi. Vastauksena oli että no se vähän riippuu, kun tuo lakko sotkee aikatauluja. Lakko?? Meille ei oltu edes missään vaiheessa sanottu, että meneillään oli joku hemmetin junalakko! Saimme kehoituksen vaan nousta seuraavaan Annecyyn menevään bussiin, junaliput kuulemma kävivät lipusta. No, sitäkin bussia odoteltiin sitten reilu pari tuntia taas..Meni sitten aikalailla koko päivä 50 kilometrin matkaan, kyllä muuten ketutti taas. Jos olisimme tienneet lakosta, niin emme olisi edes lähteneet Annecyyn vaan palanneet viereiseen Chamonixiin alle tunnissa. Argh. Pirun ranskalaiset lakkoineen! En suosittele matkaamista Ranskassa junalakon aikaan.

Cows
Mutta kannattaa silti käydä, siellä on tosi nättiä!

 

11 Comments

  • No voihan lakko ja raekuurot! Mutta tuon teidän sateensuojan, jonne jouduitte kaivautumaan, muistatte varmasti vielä pitkään 🙂 Se ja maisemat näyttää kyllä upeilta.

    • Annika says:

      No älä muuta sano, nuo ranskalaiset kyllä osaa lakkoilun taidon. Mutta tuo sateensuoja oli kyllä aika villi kokemus 🙂

  • No on kyllä nättiä 🙂 Ja jotenkin tuo sählääminen kuuluu aina välillä asiaan….mutta ei hemmetti on kyllä ärsyttävää palata samaa reittiä takaisin, kun tajuaa valinneensa väärään polun! Been there, done that 😉

    • Annika says:

      No älä muuta sano Tiina! Etenkin kun tämä ei ollut edes yhtään nätti reitti, aivan metsässä vaan ja vielä ylämäkeä, argh. Mutta nyt tälle voi jo nauraa 😉

  • Marimente says:

    Voihan Ranskanpullat ja niitten lakot! Ei nyt varsinaisesti liity, mutta tuli tuosta lakkoilusta mieleen, että Italiassa oltiin yllättävää kyllä sen verran järjestäytyneitä, että kaikki aina tiesi tyyliin joka kuun ekana maanantaina olevan bussilakon 🙂

    Aivan upeita maisemia ja hienosti otettuja kuvia – tuon pienen metsäpuron vesikin näyttää jotenkin satumaiselta! Varmasti oli tuo reissu kaikkine noine vastoinkäymisineenkin ikimuistoinen kokemus.

    • Annika says:

      Joo jos joku ehdottaa Ranskaan menemistä pian, niin vastaukseni voi olla aika nyrpeä 😀 Italiassa sen sijaan homma pelas kun eihän siellä voida mitään tehdä väärin. Sinne lähtisin saman tien 😉

      Kyllä tuntuikin, että melko satumaisissa maisemissa seikkailitiin!

  • Annika says:

    Heheh, voi ei. Nämä kyllä naurattaa sitten jälkikäteen. Ehkä pienet vastoinkäymiset tekevät reissuista vielä ikimuistoisemman kun mitä se muuten olisi 🙂

    Barcelonassa osataan myös lakkoilla, mutta esim. metrolakot on sen verran kivoja, että ruuhka-aikoina puolet vuoroista ajetaan (eli 2 min. sijaan joutuu ehkä odottamaan 4 minuuttia) ja muina aikoina neljäsosa. Lakko ei siis suinkaan tarkoita, ettei metrolla pystyisi sinä päivänä kulkemaan. Sopii mulle 😀

    • Annika says:

      Oikeassa taidat olla, siis tuosta että pienet vastoinkäymiset tekevät reissuista todellakin ikimuistoisia 😀

      Hah, no hyvä tietää että sun huudeilla voi reissata vaikka oiskin lakko 😀 Ranskassakin ne päälinjat isojen kaupunkien välillä toimi mutta vähennetyillä vuoroilla ja muita oli sitten korvattu busseilla. Ja tämäkin lakko kesti vissiin jonkun 3 viikkoa! Onneksi en ollut millään reilimatkalla..!

  • Anna Koskela says:

    😀 Ranskalaiset osaa etenkin syrjäkylillä olla aika tympeitä. Joskus ei auta mitkään tervehtimis yritykset, kun ollaan niin nenä rytyssä. Ajoittain erittäin omituinen kansakunta.

    Makeita paikkoja, tosin itse en kyllä tiedä nauttisinko lumessa ja mudassa rypemisestä. Mulle sopii paremmin sellainen hienohelmavaeltelu. Eli autolla johokin, muutama tunti luonnossa ja sitten hotellin puhtaisiin lakanoihin.

    Noista lehmistä. Ne on aika isoja jos viereen sattuu. Itse olen ottanut Itavallassa vuoden juoksut kun piknikki paikalle ilmestyikin muutama lehmä yllättäen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge