Onko Etelämantereelle matkustaminen oikein?

by Annika

Etelämanner. Tuo mystinen ja kaukainen maapläntti, joka ei kuulu kenellekään, mutta kiinnostaa ellei nyt kaikkia niin ainakin monia. Superlatiiveista ei ole puutetta Etelämantereesta puhuttaessa; se on maapallon tuulisin, kylmin ja kuivin alue, viimeisin todellinen tutkimaton erämaa. Ainoa pysyttävästi asuttamaton manner ja ilmastoltaan taatusti epävieraanvaraisin. Antarktikan pinta-alasta 99% on jään peitossa.

En oikeastaan ollut koskaan ajatellut tosissani meneväni Etelämantereelle, koska ensinnäkin se on erittäin hintavaa ja toisekseen tuumin, että on muissakin mantereissa tutkittavaa sen verran, ettei sille seitsemännelle mantereelle olisi asiaa vasta kuin eläkkellä, jos silloinkaan. Nyt kuitenkin tuli tilaisuus mennä sinne jo tämän vuoden puolella, joten marraskuussa otan nokan kohti Argentiinaa ja Etelämannerta. Olin jo ennen päätöstäni lähteä tälle matkalle pohtinut arktisille alueille matkustamisen eettisyyttä ja sitä, voidaanko matkailu näille alueille toteuttaa kestävästi. Koska kestävästä ja reilusta matkailusta olen kirjoittanut ennenkin, tämä on ehdottomasti aihe josta halusin kirjoittaa.

Kuva: Peter Rejcek, National Science Foudnation

Kuva: Peter Rejcek, National Science Foundation

Kuka, miksi ja kuinka paljon?

Tutkimaton ja tuntematon, kaukainen ja eksoottinen kiinnostavat monia matkaajia, itseni mukaanlukien. Uhkarohkeita ja uteliaita tutkimusmatkailijoita on Antarktikalla käynyt aina 1800-luvun loppupuolelta lähtien, mutta kaupallisia matkoja sinne alettiin järjestää isommassa mittakaavassa vasta 1990 luvulla ja matkailijoiden määrä on kasvanut vuosi toisensa jälkeen. 2013-2014 kautena (marraskuu-maaliskuu)  matkustajien kokonaismäärä oli reilu 37 000, mutta näistä kymmenen tuhatta oli matkustajia, jotka eivät astuneet Etelämantereen maaperälle vaan seilasivat rannikkoa isolla matkustajalaivalla. Tämä tekee noin 5400 Antarktikan maaperällä tallaavaa turistia per kuukausi.

Kuka on sitten tyypillinen Etelämantereen matkaaja? Tilastojen mukaan en minä ainakaan, olen keskimääräistä piirun verran nuorempi ja ‘väärää’ kansallisuutta. Suurimmat yksittäiset matkailijavirrat Etelämantereelle tulevat Yhdysvalloista, Australiasta ja Kiinasta ja suurimmat ikäryhmät ovat 30-60 vuotiaat, paino tuolla vanhemmassa päässä.

Kuva: Ethan Norris, National Science Foundation

Kuva: Ethan Norris, National Science Foundation

Vastuullisen matkailun valvonta

Etelämantereella ei ole hallitusta, poliisia tai armeijaa valvomassa kuinka sen haavoittuvaista luontoa kohdellaan, mutta Antarktiksen sopimus säätelee kuitenkin maiden käyttäytymistä etelämantereella. Alunperin, 1959, sopimus tehtiin sen vuoksi, ettei kukaan toteuttaisi ydinkokeita Etelämantereella tai lähettäisi sinne sotilasvoimia. Alkuperäiset sopimuksen allekirjoittaneet 12 valtiota päättivät, että tämä osa maapallosta jääköön tieteelle ja rauhanomaisille aktiviteeteille. Turismi ja Etelämantere eivät tuolloin vielä edes sopineet samaan ajatuskuplaan, eikä asiaa sen kummemmin käsitelty.

Nykyään Antarktiksen sopimuksen on allekirjoittanut 50 valtiota, mukaanlukien Suomi. Hallituksen puutteessa matkailua alueella on valvottava yksityisten, kansainvälisten organisaatioiden toimesta ja vuodesta 1991 suurin rooli on ollut International Association of Antarctic Tour Operators (IAATO) organisaatiolla. Tämä taho asettaa yhdessä Antarktiksen sopimuksen kanssa rajoja matkustajien määrille, laivojen ympäristövaatimuksille, retkikuntien matkareiteille ja matkustajien käyttäytymiselle. Yksi sääntö on mm. se, ettei samalla maihinnousupaikalla saa olla yli 100 ihmistä yhtä aikaa ja laivat, joilla on yli 500 matkustajaa kyydissä eivät saa nousta maihin ollenkaan. IAATOn rekisteröimiä laivoja on 58, joista suurin osa on alle 200 matkustajan paatteja ja vain 7 on noita isompia useamman sadan hengen matkustajalaivoja.

Koska Etelämantereelle ei luonnollisesti ole minkäänlaisia maahantulovaatimuksia, periaatteessa kuka tahansa voi sinne matkata omalla laivallaan -jos uskaltaa koettaa Drake’s Passagen eli Drakensalmen ylittämistä. Näin ollen kaikki alueella vierailevat laivat eivät siis välttämättä noudata IAATOn noudattamia ympäristövaatimuksia ja minusta tämä on aika pelottava ajatus. IAATO esimerkiksi vaatii, että laivoista maihinnousevat matkustajat läpikäyvät perusteellisen kenkien ja vaatteiden pesun ennen maihin nousemista, ettei vain mitään vieraita lajeja pääsisi Etelämantereen maaperälle. Maissa ei myöskään saa useimmiten olla kolmea tuntia kauempaa kerralla (paitsi tietyillä paikoilla, joissa saa telttailla yön yli) eikä siellä saa käydä vessa-asioita hoitamassa (tai jos hoitaakin, niin kaikki ‘tuotokset’ on vietävä takaisin laivaan). Pingviinejäkään ei saa rynniä halailemaan, vaan näpit tulisi pitää kurissa eläinten kanssa ja nälkäkin täytyy pitää kurissa, sillä kaikki syömiset täytyy hoitaa laivan sisällä.

Kuva: Paul Ponganis, National Science Foundation

Kuva: Paul Ponganis, National Science Foundation

Onko turismi uhka Etelämantereelle?

Tietysti lisääntyvä matkustajien virta näennäisen koskemattomalle Etelämantereelle huolestuttaa, minua ainakin,  ja syitä tähän on kuusi – Ne kaikki muut mantereet, joiden (luonnon)suojelussa ihmiset ovat kollektiivisesti epäonnistuneet. Lisäksi riskinä niin ympäristölle kuin matkustajille itselleenkin on onnettomuuden mahdollisuus. Kuinka nopeasti öljyä vuotava laiva saataisiin haltuun, ennen kuin uutisvirtaamme läjähtäsi kuvia sadoista öljyyn hukkuneista pingviineistä? Kuinka kaukaa apu edes tulisi? Enemmän laivaliikennettä tarkoittaa enemmän potentiaalisia onnettomuuksia ja sen vuoksi kannattaisin matkustajamäärien tarkkaa valvontaa ja pienentämistä nykyisestä määrästä.

On myös heitä, joiden mielestä matkailu Etelämantereelle tulisi lopettaa kokonaan. Jos ympäristö sitä vaatisi, saisi matkailun Etelämantereelle minunkin puolesta lopettaa, ennen kuin tapahtuu peruuttamatonta vahinkoa. Tästä ei olisi edes varsinaista haittaa, koska Antarktikan päässä ei ole asukkaita, jotka saavat matkailusta toimeentuloa, jos nyt verrataan muihin kaukaisiin alueisiin. Turismi on kuitenkin suhteellisen uusi juttu Antartikalla ja sen toteuttamiseen on kiinnitetty paljon huomiota, huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi surullisen kuuluisissa Euroopan ja Aasian resorttikeskuksissa vuosikymmeniä sitten. On kaikkien edun mukaista, että Antarktika pysyy turmeltumattomana. Siellä ei myöskään ole tarvetta varsinaiselle kehitykselle tai rakentamiselle (hotellit, ravintolat jne) eli sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan.

Kymmenien tuhansien matkailijoiden kausittainen vierailu Antarktikalla kuulostaa ehkä äkkiseltään hurjalta numerolta, mutta on hyvä muistaa että Etelämantere on valtava. Se on pinta-alaltaan, 14 miljoonaa neliökilometriä, isompi kuin Australia, suurin piirtein samaa kokoa kuin Yhdysvallat ja Meksiko yhdessä. Reilu 5000 turistia kuukaudessa ei tunnukaan tässä valossa enää niin isolta numerolta, vaikka olosuhteiden pakosta matkailu keskittyy toki vain tietyille saavutettaville alueille rannikolla.

Kuva: Ethan Norris, National Science Foundation

Kuva: Ethan Norris, National Science Foundation

Summa summarum

Vaikka olenkin etukäteen vakuuttunut oman matkani eettisyydestä ja siitä, että paattini täyttää korkeat ympäristövaatimukset, aion kyllä katsastaa matkaani ympäristökriitikon lasit nenällä, koska kasvavat turistimäärät ovat huolenaihe. Osana työtäni on nimenomaan tarkkailla, että kestävän matkailun periaatteita noudatetaan laivani miehistön toimesta ja vaikkei minulla ole aihettakaan epäillä tätä,  en tuudittaudu harhaluuloihin. Minusta arktisille alueille matkustamisessa ei ole haittaa, kunhan se toteutetaan kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti,  sitä valvotaan asiaankuuluvasti ja matkustajamääriä ei päästetä överisuuriksi. Etelämantereelle matkustamisen hinta ja sen vaikea saavutettavuus rajoittavat matkustajanumeroita jo itsessään, mutta silti vuosittaiset kävijämäärät kasvavat koko ajan, joten jonkinlaisia rajoitteita olisi hyvä olla ellei niitä jo ole.

Mitäpä te olette mieltä, saisiko tai pitäisikö Etelämantereelle saada matkustaa vai tulisiko se jättää vain tutkijoille (joita muuten heitäkin on 1000-4000 vuoden ympäri!)?

Saattaisit tykätä myös näistä

13 comments

sarrrri June 7, 2015 - 1:40 am

Minusta tuossa ei ole ongelmaa kunhan kaikki sujuu kuten sanot, ja matkustajamäärät pidetään kurissa, matkustajien toimintaa valvotaan tarkasti ja matkanjärjestäjät huolehtivat kalustostaan siten, että ne täyttävät asetetut ympäristövaatimukset.

Varsinkin tuo matkustajamäärä on sellainen asia josta helposti ahneuspäissään lipsutaan, tuli heti mieleen Perun Machu Picchu, jossa käy päivittäin paljon enemmän ihmisiä, kuin mitä paikan luonnollinen kantokyky sallisi (sallittu vierailijamäärä ylitetään joka ikinen päivä yli 30 prosentilla!)… Unesco on tähän jo puuttunut, mutta toistaiseksi tuloksetta. Toivotaan siis, että Antarktiksella pystytään pysymään näissä maltillisissa matkailijamäärissä, eikä mennä kaikessa aina raha edellä. 🙂

Mielenkiintoinen postaus, kiitos!

Reply
Annika June 7, 2015 - 4:05 pm

Joo Machu Picchu on kyllä varmasti ongelmasaitti. Tosin ainakin sen sinne vievän inkatrailin suhteen on joten kuten onnistuttu kävijämääriä rajoittamaan, 500 lupaa päivässä ja 200 niistä menee turisteille ja loput kantajille ja oppaille. Mutta onhan tuo silti ihan mahoton määrä 40 kilsan polulle, joka tietysti päättyy sinne Machu Picchulle. Pitikin googlettaa lisätietoa Machu Picchun määrien ylittämisestä, tosi mielenkiintoinen aihe.
Ja hei kiva, että tykkäsit postauksesta 🙂

Reply
Milla - Pingviinimatkat June 7, 2015 - 2:52 am

Uskon itse, että jos matkat sinne kiellettäisiin, niin luvattomien matkojen riski kasvaisi merkittävästi. Silloin ei myöskään pystyttäisi enää kontrolloimaan samalla tavalla kuin toivottavasti nyt pystytään. Etelämanner kiinnostaa itseäni todella paljon ja onnekseni pääsin käymään löytyöretkeilijä Patan kanssa lyhyen keskustelun aiheesta. Odotan todella mielenkiinnolla reissuasi, sillä kestävän matkailun teema tuolla suunnalla kiinnostaa oikein erityisesti. Upeaa päästä virtuaalimatkalle mukaasi!

Reply
Annika June 7, 2015 - 4:07 pm

Olet muuten varmasti aivan oikeassa tuosta, että sinne kyllä mentäisiin, saisipa sinne mennä tai ei. Ja hankalahan se olisi kieltää, se kun ei ole oikein kenenkään aluetta, niin kuka sen kieltäisi?
Voi Patan kanssa olisi varmasti mielenkiintoista rupatella, olenkin lukenut hänen juttujaan Antarktikalta, aika hurjan ja hauskan kuuloisia juttuja 🙂

Reply
Jerry / Pako Arjesta June 7, 2015 - 4:06 am

Todella hyvä, mielenkiintoinen ja informatiivinen postaus!
Valitettavasti minulla ei ole tähän keskusteluun mitään sen kummempaa annettavaa, mutta toivon siitä huolimatta, että Etelämanner pidetään kunnossa, vaikka turistimäärät kasvaisivatkin.

Reply
Annika June 7, 2015 - 4:08 pm

Kiitos Jerry, ja kiva että tykkäsit! Ja olihan sitä jo tuossakin kommentissa paljoan annettavaa 🙂

Reply
Jenna / Journey Diary June 7, 2015 - 9:36 am

Tosi hyvä kirjoitus! Etelämantere on kieltämättä eksoottinen ja kiehtova kohde, jossa moni varmasti mielellään vierailisi. Onneksi sinne matkaaminen on suht kallista, jotta todennäköisesti vältytään suurilta turistimassoilta.

Reply
Annika June 7, 2015 - 4:18 pm

Kiitos Jenna, kiva että tykkäsit! Minua huolettaa vähän, että jos jostain syystä yhtäkkiä hinnat tippuisivatkin kovasti (en kyllä keksi minkä takia näin voisi käydä, mutta kuitenkin) ja sitten turistimäärät nousisivat vieläkin korkeammaksi. Tosin tietysti laivoihin mahtuu vain tietty määrä matkustajia, olipa halukkaita kuinka paljon tahansa!

Reply
Elina | Vaihda vapaalle June 9, 2015 - 1:31 pm

Minun on pitänyt jo pidempään lukea tämä postaus. Otsikon olen nähnyt, mutten ehtinyt lukemaan ennen kuin vasta nyt. Aihe on todella mielenkiintoinen. Jokusen englanninkielisen artikkelin olen aiheesta lukenut, mutten oikein ole päässyt vielä puusta pitkälle oman mielipiteeni muodostamisen kanssa. Etelämanner kiinnostaa matkakohteena kovasti, kuten muutkin arktiset alueet (mikä on hullua tälläiselle vilukissalle…). Olen pitkään haaveillut kuningaspingviinien näkemisestä. Kuten niin monen muunkin villieläinkohteen kohdalla sitä vain pohtii miten oikein se on mennä häiritsemään eläimiä, vaikka kuinka pidettäisiin etäisyyttä jne. Silti ne eläimet vain vetävät puoleensa.

Kertomasi matkailijamäärät ei tosiaan kuulosta pinta-alaan suhteutettuna kovin suurilta. Uskon, että tarkkailet tosiaan miehistöä ja laivaa kriittisesti. Lähtisin innosta kiljuen samalle reissulle, joten en todellakaan tuomitsemaan lähde!

Reply
Annika June 13, 2015 - 8:32 am

Huippua Elina, että aihe kiinnostaa! Sulla onkin enemmän kokemusta risteilyistä kuin mulla, en edes muista millon viimeksi olen ollut laivalla..!
Olen lukenut, että esimerkiksi pingviinit tuppaavat käyttäytymään samalla lailla kuin eläimet Galapagoksella, eli ne eivät pelkää ihmisiä lainkaan ja vaikka turisteille on kerrottu, ettei saa mennä kolmea metriä lähemmäksi, pingviinit tulevat oma-aloitteisesti lähemmäs. Mitäs sitten tehdään, juostaan pingviinejä karkuun? 😀

Reply
Laura June 10, 2015 - 6:35 am

Suuret kiitokset mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättäneestä postauksesta! Tää on kyllä kieltämättä hieman kaksipiippuinen juttu ja mietteitä nousi kyllä niin turismin puolesta kuin vastaankin, mutta loppujen lopuksi oon kyllä aika lailla samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa – matkailun salliminen on täysin ok tiettyjen rajoitusten puitteissa. Totaalikielto turisteille saattaisi luultavasti johtaa ojasta allikkoon laittoman matkailun kasvaessa, mutta matkailijoiden määrän rajoittaminen voisi tosiaan toimia 🙂 Mua kyllä kiinnostaisi kovasti itseäkin päästä tutkailemaan Etelämanteretta!

Reply
Annika June 13, 2015 - 8:34 am

Olepa hyvä Laura, kiva että tykkäsit 🙂 Etelämantereelle matkailussa on tosiaan hyvät ja huonot puolensa, mutta haluan olla sen verran positiivinen, että uskon ettei matkailua siellä päästetä ihan valloilleen pilaamaan itse kohdetta!

Reply
Jenni / Globe Called Home June 16, 2015 - 12:13 am

Tosi mielenkiintoista muuten lukea sitten sun reissun jälkeen päivitys tähän asiaan! Eli että miten tarkalleen näitä laivalla noudatettiin. 🙂

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.