Ottawa Red Bull Crashed Ice

by Annika

Tänä viikonloppuna Ottawassa järjestettiin yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista, Red Bull Crashed Ice alamäkiluistelun maailmanmestaruusfinaali. En tiedä miten tunnettu laji tämä Suomessa on, mutta kisaa on järjestetty myös Jyväskylässä ja täällä Ottawassa juontajat povasivat suomalaista junioreiden voittoon jo ennen kisan alkua.

Ja niinhän siinä kävikin, Mikko Lahti voitti ja maanmies Joni Saarinen tuli kolmanneksi! Ei sillä, että olisin mitenkään tarennut olla tuolla pari kolme tuntia kestäneen kisan loppuun, nimittäin täällä tuli pitkään kestäneen lämpimän jakson tilalle -14 asteen sää kipakan tuulen saattelemana.

Ottawa Red Bull Crashed Ice

Start Red Bull Crashed Ice

Me tietysti saavuttiin paikalle noin tuntia ennen kisan alkua ja siinä vaiheessa kun kisa vihdoin alkoi, oltiin jo niin jäässä, että tunto alkoi kadota sormista ja varpaista 😀 Tuon tunnin odottelun aikana kävi myös ilmi, että tämä laji ei itse asiassa olekaan kovin katsojaystävällinen, ainakaan tällä radalla mikä Ottawaan oli rakennettu, sillä oli mahdoton löytää paikkaa, josta olisi nähnyt enemmän kuin kaksi hyppyä.

Final Red Bull Crashed Ice

Ottawa race

Red Bull Crashed Ice Ottawa

Puitteet tälle kisalle olivat kyllä hienot, siitä ei pääse mihinkään. Rata oli rakennettu linnamaisen Chateau Laurier hotellin ja Parlamentin välissä sijaitsevalle Rideaun kanaalin lukkojen päälle. Parhaat näkymät olivat varmastikin hotellin sisältä (lämpimästä!), mutta paikalla oli kuitenkin ulkona katsomassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 20,000 ihmistä, mikä tuntuu hurjalta määrältä.

Voin kuitenkin nyt sanoa, että kävin paikan päällä katsomassa 😀 Huomattavasti mukavampi kokemus nämä on kuitenkin kotisohvalta katsottuna, mieluiten peiton alta… 😉 Kertokaapa, onko alamäkiluistelu teille ennestään tuttu juttu? Mä en tainnut Suomessa asuessa tietää koko lajista, mutta se siitä nyt onkin kohta 10 vuotta kun siellä asuin, että liekö koko lajia ollut olemassakaan silloin 😀

Saattaisit tykätä myös näistä

2 comments

Marimente March 5, 2017 - 2:13 pm

No johan on arktisen eksoottinen laji! Ja mikä parasta, suomalaiset jälleen maailmankartalla 😀

Reply
Annika March 5, 2017 - 2:15 pm

No älä muuta sano! Arktisten kansojen hulluutta vissiin…:D

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.