Pyörämatka läpi British Columbian viinitilojen

by Annika

Edellisessä postauksessa kirjoittelin Euroopan pyöräreiteistä ja mainitsinkin, että idea moisiin pyörämatkoihin lähti viimesyksyisestä pyöräseikkailustani British Columbiassa. Ja sittenpä aloinkin miettimään, että hetkonen, missäs se postaus tästä reissusta onkaan. Niin, no sitäpä ei ollutkaan olemassa, olin näköjään vallan unohtanut kirjoittaa koko reissusta! Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan ja nythän pyöräilykausi on vasta aluillaan, käyköön tämä  siis pyöräilyinspiraatiosta. Joten palataanpa hetkeksi syksyisempiin tunnelmiin läntiseen Kanadaan.

Pyöräilyseikkailuni kulki Kanadan läpi risteilevän Trans Canada Trail- reittiä pitkin ja tarkemmin vielä Kettle Valley Rail Trail pätkällä. Kettle Valley Rail trail eli lyhemmin KVR on nimensä mukaisesti vanha rautatiereitti, joka rakennettiin 1900-luvun alussa. Reitille ei enää nykyaikana ollut käyttöä junareittinä, joten se purettiin ja jäljelle jäi vain tasainen ja leveä reitti, joka on sittemmin otettu ulkoilukäyttöön. Koska junien piti päästä tällä reitillä kulkemaan, oli se tehty hyvin tasaiseksi, vaikka itse maasto onkin melko kumpuilevaa. Enimmillään reitillä on vain 2.2 asteen ylä-tai alamäki, eli ei juuri mitään.

KVR reitti löytyy Kelownan lähistöltä, noin kolmen tunnin automatkan päästä Vancouverista itään. Yksi reitin kohokohdista on Myra Canyon Trestles, vanhat puiset sillat, jotka rakennettiin, jotta junat pääsisivät kanjonin yli. Mikä työ niiden rakentamisessa on täytynyt olla, etenkin sata vuotta sitten, sillä osa niistä on todella korkeita. Junat lakkasivat kulkemasta alueella jo 60-luvulla ja nämä sillat kärsivät huomattavasti mm. tulipaloista, sään vaihteluista ja ihmisten tekemästä ilkivallasta. Osa silloista oli lopulta vain puolen metrin levyisiä kaistaleita, mutta kävelijät ja pyöräilijät käyttivät niitä silti. Valitettavasti se vaati kuolonuhrin, ennen kuin sillat kunnostettiin uudelleen turvallisiksi.

BC trestle

BC canyon trestle

BC Kelowna view

Nykyään tuo Myra Canyonin osa KVR-reitistä on varmasti se kuuluisin ja eniten kuvatuin. Niin kuin ylläolevista kuvistaa huomaa, aurinko loisti poissaolollaan lokakuisella reissullani ja itse asiassa pyöräilinkin aika tuli persuksen alla sadetta peläten. Turhaan pelkäsin, ei se satanut. Aloitin oman pyörämatkani Myra Canyonilta, mutta reitin olisi voinut aloittaa hieman kauempaakin ja majapaikka olisi löytynyt aivan pian kanjonin jälkeen. Itselläni oli vähän hoppu, joten yhdistin 1.5 puolen päivän pyörämatkan ja polkaisin 80 kilometriä kerralla. Kuulostaa ehkä pitkältä matkalta, mutta reitti oli tosi nopea pyöräillä, kun mäkiä ei juuri ollut nimeksikään.

Puisten siltojen kohdalla olin itse asiassa aika korkealla ‘kukkuloilla’ 1200 metrin korkeudessa ja päivän aikana laskeuduin noin 1000 metriä alaspäin aivan huomaamatta. Siltojen jälkeen reitti vei metsän läpi ja välillä puiden lomasta näkyi komeat järvimaisemat alas laaksoon. Jälleen kerran, varmasti aurinkoisena päivänä olisi vaikuttavammat näkymät, mutta aina sää ei vain osu kohdalleen!

BC wine valley

BC tunnel

Reitti jatkui aika pomppuisella metsäpolulla, mutta onneksi se kulki alueellisen puiston läpi, mikä tarkoitti sitä, että vessoja oli tasaisin väliajoin – Aina bonus, kun ulkoillaan keskellä ei mitään. Päivän pyöräily alkoi olla lopuillaan, kun ensimmäiset viinitilat ja -viljelmät tulivat näkyviin. Ahh, miten tervetullut näky! Upeat järvimaisemat ja viiniviljelyksiä melkein niin kauas kuin näki, ja isot kukkulat molemmin puolen laaksoa. Oli aika hienoa kurvata viinitilalle päivän päätteeksi ja majoittua siellä yön yli.

Seuraavan päivän pyörämatka oli naurettavan lyhyt edelliseen päivään verrattuna, vain noin 18km, mutta se oli tosi upea pätkä (ja sääkin suosi!) kirjaimellisesti viinitilojen välistä ja pitihän sitä pistäytyä katsomassa muutamalla tilalla, kun kerran kyltit niin kehottivat. Monet pienemmät tilat olivat itse asiassa jo kiinni lokakuun lopussa, mutta omistajat avasivat mielellään maistiaishuoneen ovet pyöräturistille. Isommille tiloille olisi sitten saanut jäädä syömäänkin, sillä viinitila + bistro- yhdistelmä on aika suosittu.

BC winery visit

BC lavender farm

Okanagan alue on tosi kaunista ja tuntuu, että tällä alueella on kaikkea: kukkuloita, järvi, viini- ja hedelmäviljelmiä, Kanadan kuivin ja lämpimin sää ja jopa Kanadan ainoa aavikko (!) löytyy aika läheltä. Miten hienoa on, että kun kokkailee illallista, niin voi pyytää parempaa puoliskoa pistäytymään lähinaapurin viinitilalle ostamaan pullon illallisjuomaksi? Lisäksi majoituspaikat näyttivät kaikki olevan tasoa erittäin hyvä ja luksus, mitään huonompaa ei tullut vastaan netissä tai paikan päälläkään.

BC sunset

BC breakfast

Erityisesti mieleen jäi Crooked Tree B&B, jossa oli kyllä niin paras aamiainen, joka oli varta vasten mulle tehty vegaaniversiona. Lisäksi yöpyminen Therapy viinitilalla oli mielenkiintoinen kokemus, harmitti vain että saavuin sinne illalla pimeällä, joten maisemat jäivät ihastelematta terassilta. Sen sijaan upeaa auringonlaskua ihastelin Myra Canyon Ranchin huoneeni massiiviselta parvekkeelta ja tämäkin paikka oli ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Jos vain olisi ollut aikaa enemmän, niin olisin kyllä lainannut yhtä reilusta kymmenestä hevosesta ja lähtenyt ratsastamaan. Noh, tämä jääköön ensi kertaan ja se on ehdottomasti tulossa. Kävi nimittäin niin, että löysin taivaallisen hyvän viinin, jota myydään vain BC:n alueella. Hain reissullani pullon suoraan viinitilalta ja kunhan pääsen taas Kanadan länsilaidalle, niin haen ehdottomasti lisää!

Onkos teidän lukijoiden joukossa viinitilankävijöitä, pyöräilijöitä tai jopa pyöräileviä viinitilankävijöitä? 😀

Saattaisit tykätä myös näistä

54 comments

Maarit Johanna April 22, 2015 - 11:18 am

Tällainen retki olis mun unelma! Vanha junarata vielä ja ei paljoa mäkiäkään. Markku haaveilee Whistlerin pyöräilymaastoista, mutta mulle kelpais tällainenkin vallan mainiosti.
Viinitilavisiitit kiinnostaisi, mutta ei ole koskaan vielä ehtinyt sellaiseen paikkaan kunnolla vierailulle, jossa niitä olisi.
Mielettömän hienoja maisemia kyllä näissä kuvissa! Tulee jostain syystä vähän Teneriffa mieleen 😀

Reply
Annika April 22, 2015 - 8:27 pm

Ahaha, voin luvata, että Whistlerin pyörämaastot on jokseenkin mäkisempiä 😉 Mäkin haluaisin Whistleriin ihan muuten vain, komeampi puolisko olisi sinne maastopyöräilyn perässä menossa. Mulle sopii kans ennemmin tämmöinen tasainen matka, etenkin viinitilojen keskellä 😉

Reply
Laura/My post-University life April 22, 2015 - 4:02 pm

Ihanalta näyttää – mikäs noissa maisemissa pyöräillessä! Joku pyöräreissu olisi kyllä kiva tehdä, tosin en edes omista omaa pyörää tällä hetkellä 😀

Reply
Annika April 22, 2015 - 8:28 pm

No älä muuta sano, kyllä tuolla reitillä kelpaa polkea menemään, etenkin aurinkoisella säällä. Tosin lokakuussa ei ollut ketään muuta matkan varrella ainakaan, kesällä varmasti on enemmänkin porukkaa.
Mä olen niin onnellinen kun laitoin pyörän pari vuotta sitten, mutta en kyllä Briteissä uskaltaisi pyöräillä!!

Reply
Jenni Manninen April 22, 2015 - 10:27 pm

hei mikä se viini on? Näyttää kyllä mahtavalta toi pyöräily reitti, mutta kuoliskohan siellä kuumuuteen kesäkuukausina?

Reply
Annika April 23, 2015 - 7:53 am

No se Summerhillin Ehrenfelser, ainakin googletuksen perusteella 😀 Se oli aivan taivaallisen hyvää. Ja on siellä muuten kesällä tosi kuuma varmasti, mutta niin se taitaa teilläkin olla 😀

Reply
Heidi April 23, 2015 - 5:50 am

Aivan upealta kuulostaa pyöräilyreissusi! Tällä hetkellä täällä pyöräillään vain töihin ja takaisin, mutta kun ensi syksyn majailen Espanjassa, voisinkin tehdä siellä viinitilaretken pyöräillen! Kiitos ideasta ❤️

Reply
Annika April 23, 2015 - 7:54 pm

Voi ehdottomasti kannattaa ottaa pyörä alle Espanjassa! Etenkin Riojan alueella on hyviä viinireittejä pyöräiltäväksi 🙂

Reply
Satu VW I Destination Unknown April 25, 2015 - 4:47 pm

Tuon pyöräilevän viinitilankävijän tittelin lunastaisin mielelläni itselleni, mutta täytyy myöntää että tuollaista kierrosta ei ole vielä tullut tehtyä! 🙂 Okanagan alue on muuten tuttu, ajoimme sieltä läpi jokunen vuosi sitten kun kävimme BC:ssä melomassa ja tapaamassa sukulaisia. Silloin harmitti että alla oli auto, viiniä olisi mielelään maistellut vähän enemmänkin! 🙂

Reply
Annika April 26, 2015 - 9:42 am

Okanagan oli mulle aivan uusi alue, mutta kieltämättä aika hurmaava ja ilmeisesti siellä tosiaan on Kanadan paras sää. Eikä noissa viinitiloissakaan mitään vikaa ole 😉

Reply
lena / london and beyond April 26, 2015 - 8:54 am

Mun oli tarkoitus kommentoida tätä jo aiemmin, mutta puhelimella lukiessa usein nämä jäävät “vain” lukuasteelle! Äh, pitää tsempata sen puhelinkommentoinninkin kanssa.

Minua kiinnostaa aina asiat, joihin liittyy viini ja ulkoilu. Eli aivan nappi aktiviteetti olisi tämä minulle, voi miten ihana olisi pyöräillä noissa maisemissa ja nauttia viinistä siinä samassa. Mä en oikeastaan tiennytkään että Kanadassa voi yhdistää pyöräilyn ja viinin, niin ne blogit opettavat 🙂 Ps. Mulla asui yksi kaveri Kelownassa ja kehui sen paikan maasta taivaisiin. Kiinnostaisi. 😀

Reply
Annika April 26, 2015 - 9:44 am

Mulle käy puhelimella lukiessa ihan samoin! Tai ainakin kommenteista tulee tosi lyhyitä. Mun mielestä viini ja ulkoilu on just hyvä yhdistelmä 😀 Kunhan ei ole liikaa kumpaakaan 😉
Mulle tuli alunperin kans yllätyksenä, että Kanadassa on edes viinitiloja 😀 Ja Kelowna oli yllättävän kiva paikka, ja kauniissa maisemissa.

Reply
sarrrri April 26, 2015 - 10:12 am

Mä en edes tiennyt, että Kanadassa on viinitiloja… 😀 Oikeastaan mun kaikki Kanadan tietämys on aika lähellä nollaa, ehkä pitäisi perehtyä joskus – ei nimittäin olisi minullakaan mitään sitä vastaan, että lähtisin tuonne vähän pyöräilemään!

Reply
Annika April 28, 2015 - 7:46 am

Hahah voi ei, ehkä mun pitää tehdä joku Kanadan tietopostaus seuraavaksi 😀 Tämä on kyllä yllättävän monipuolinen maa, pakko myöntää.

Reply
Arna | Cocoa etsimässä -matkablogi April 26, 2015 - 12:00 pm

Ihana lukea paikoista, joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin ollut aavistustakaan! Mä olen pitkään haaveillut pyörämatkoista, mutta en ole todellakaan mikään verenmaku suussa sotkija, joten tuollainen leppoisa tasamaalla ajelu yhdistettynä viinitilastoppeihin olis mulle just passeli. Että olipahan kiva inspiraatiopostaus!

Reply
Annika April 26, 2015 - 12:18 pm

No mutta sehän on blogien paras puoli, siis että löytyy uusia paikkoja, joita ei ole ennen ajatellutkaan 🙂

Reply
Pirkko / Meriharakka April 26, 2015 - 12:31 pm

Aika harvinaisia kohtia pyörälenkille, nuo puiset sillat ja ilmeisesti tunneli! Taisi olla Madeiralla, kun käveltiin jonkun tunnelin läpi, otsalamput otsalla. Hiukan karmivaa. Tuolla tunnelissakin piti sitten varmaan olla valot pyörässä tai otsalamppu?

Reply
Annika April 28, 2015 - 7:48 am

Kyllä vain, tuollaisia siltoja en olekaan ennen nähnyt! Nuo tunnelit oli hauskoja, kun ne kaartuivat, niin ei heti saanut käsitystä siitä, kuinka pitkiä ne oikein ovatkaan. Ei ne kuitenkaan olleet kamalan pitkiä, jos valo olisi ollut helposti saatavilla olisin napsauttanut päälle. Se oli kuitenkin sen verran pitkä, että juuri kun valo katosi takaa päin, alkoi se pilkottaa edestä. Lähinnä pelotti jos siellä onkin joku karhu nukkumassa 😀

Reply
Jenna / Journey Diary April 26, 2015 - 12:47 pm

Me ollaan miehen kanssa haaveiltu juuri tuollaisesta pyöräilyreissusta, mutta ei olla vielä saatu aikaiseksi.. Siihen vielä lisätään viinitilat, niin avot (:

Reply
Annika April 28, 2015 - 7:48 am

Niin loistava tapa matkustaa, suosittelen!

Reply
Ida - idaloveslife April 26, 2015 - 1:48 pm

Täällä on yksi viinitiloilla kävijä! Tosin (toistaiseksi) kävelevä sellainen… Täällä Itävallan Wachaun viinalueella on käynnissä Heuriger-aika, jolloin viinintuottajat pitävät viinitupaa pystyssä tilallansa erikoislupien voimin. Usein tarjolla on myös jotain pientä naposteltavaa oikein budjettiystävällisin hinnoin. Paikalliset itse suosivat Heurigereja ja ne onkin oiva kurkistuspaikka kulttuuriin ja täkäläisiin tyyppeihin.
Matkallasi on ollut kyllä todella upeat maisemat! Meikämimmillä ei tulisi polkemisesta mitään kun kameralla pitäisi suhia koko ajan 😀

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:28 pm

Oo, kuulostaapa kivalta tuo Wachaun Heuriger aika! Loistava idea, kelpais kyllä mullekin tuollainen tapahtumajutska 🙂

Reply
Ansku BCN April 26, 2015 - 2:17 pm

Woooww, mitkä maisemat! Pikkuisen liian pitkä matka lähteä täältä sinne pyöräilemään, eli pitänee tyytyä näihin seutuihin. Hyviä reittejä löytyy tosin täältäkin, esimerkiksi juuri tuollainen junaradasta tehty pyöräreitti. Sitä en tiedä onko sen varrella viinitiloja (mielestäni pitäisi olla ;))!

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:29 pm

No tähän reissuun voi kätevästi yhdistää vaikka Vancouverin tai Seattlen tai roadtripin Rocky mountainsien yli, niin ei tarvitse ihan pyöräilyä vasten lähteä Suomesta asti 😉

Reply
Palmuaseman Sanna April 26, 2015 - 2:25 pm

Ihania kuvia! Reittihän näyttää siltä, että se pitäisi tulla sähköpyörätuolillakin kokeilemaan 😀

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:29 pm

No oli se kyllä sen verran tasainen ja osin päällystetty, että olisi onnistunutkin varmaan 😀

Reply
Jenna April 26, 2015 - 2:29 pm

Tällaiselle retkelle mä lähtisin koska tahansa. Yks viini-intoilija myös ilmoittautuu. Meillä on suunnitelmissa pyöräilyreissu Euroopassa. Siihen on kyllä yhdistettävä joku viinitila.

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:30 pm

Ehdottomasti Jenna nyt suunnitteleen viinitilamatkaa Euroopan reissuun 🙂

Reply
Sanna I Siveltimellä April 26, 2015 - 3:41 pm

No huh mitkä maisemat ja mikä paikka! Wow! 🙂 Tykkään itsekin vierailla viinitiloilla ja myöskin pyöräillä, mutta empäs ole niitä koskaan voinut vielä yhdistää 😉 Mutta tässäpä siihen tuli loistava vinkki!

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:31 pm

Suosittelen ehdottomasti näiden kahden yhdistämistä! Ei tarvitse edes olla ketään kuskina, vaan kaikki voi nautiskella, toisin kuin autoillessa 🙂

Reply
Kea | Deep Red Blues April 26, 2015 - 3:57 pm

Mä oon käyny BC:ssä vaan rannikolla ja Whistlerissa, mutta olin kyllä tietoinen noiden viinitilojen olemassaolosta. On se vaan jännä miten ilmasto on niin erilainen vuorten toisella puolen… mutta toisaalta onhan se niin koko Pohjois-Amerikan länsirannikollakin. Kiva nähdä konkreettisia kuvia tuolta kun oon aina ihmetellyt miltä siellä oikein näyttää. Kaunista!

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:33 pm

Älä muuta sano, nuo vuoret ja niitä ympäröivät ilmastot on kyllä kiehtovia. Tämä on mm. Kanadan kuivinta aluetta, kun taas 3 tunnin päässä Vancouver on tosi sateinen. Ja sitten siitä eteenpäin Victoriaan, joka on paljon vähäsateisempi kuin Vancouver – ota noista nyt sitten selvää! Kaunista siellä on joka tapauksessa 🙂

Reply
Maarit April 26, 2015 - 4:36 pm

Kanadassa on jotain niin ihanan kodikasta, mutta samalla se on kuitenkin niin jylhä ja vaikuttava. Upeat maisemat kuvissa! Tuollainen pyöräretki on varmasti loistava tapa tutustua ympäristöön. Itse tykkään kulkea paljon jalkaisin, mutta pyörä hyvänä kakkosena. 🙂

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:34 pm

Olipas hyvin kuvailtu Maarit! Saatan tuota lausahdusta lainatakin, se nimittäin osui aivan naulan kantaan. Kyllä tätä voisi jalkaisinkin patikoida, mutta välimatkat majoitusten välillä olisivat vähän turhan pitkät, enkä haluaisi telttailla karhujen kanssa 😛

Reply
Miika ♥ Gia | matkakuume.net April 26, 2015 - 5:22 pm

Joo, tässä tosissaan yhdistyy kaksi aivan loistavaa juttua – pyöräily ja viini, jotka on molemmat lähellä sydäntä. Unelma olis vetää sellainen Ranskan viinitilapyöräily läpi joskus, mutta ei tämäkään huonolta kuulostanut lainkaan! Tankojuoppoutta pitää tosin vältellä jotenkin. 😀

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:35 pm

Mulla on kans haaveissa Ranskan viinitilapyörämatka, etenkin Alsacessa. Se olis niin täydellistä, tiedän sen jo etukäteen 😀 Tankojuoppous voi tosin koitua ongelmaksi 😀

Reply
Veera Bianca / April 26, 2015 - 9:39 pm

Pyöräilevä viinitilankävijä ilmoittautuu! Just tulin viinimatkalta, jossa osa matkaa meni pyörän kyydissä ja kentältä luen sun blogia ja matkaan kohti Barcelonaa ja viinitiloja, tosin tällä kertaa ei taida olla pyörää! Mutta morjes noita maisemia näissä kuvissa, wow!

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:36 pm

Jee, lisää pyöräileviä viinin ystäviä! Meitähän on tässä kohta jo pieni kerho 😉

Reply
ananas2go / Popot pogoillen April 26, 2015 - 11:35 pm

Kiitos kattavasta postauksesta! Näinköhän pitäisi tarttua pyörämatkailun suhteen aiheeseen jo muutenkin kuin keräilemällä esitteitä messuilta?

Tuossa lähellähän olisi Verla… Muuten on viinitilakokemuksia yli kymmenen vuoden takaa Bordeaux¨n-matkalta.

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:36 pm

Kyllä suosittelen tuumasta toimeen ryhtymistä 🙂

Reply
Terhi / Muru Mou April 27, 2015 - 3:28 am

Aivan mahtavat maisemat! Kyllä noissa passaisi pyöräillä… Ja viinitiloilla tykkään käydä, joten olisi tuplahuippu reissu! 🙂

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:37 pm

Tällä yhdistelmällä ei kyllä voi kuin voittaa 😀

Reply
Meri / Syö Matkusta Rakasta April 27, 2015 - 9:58 am

En oo pyöräilijä enkä viinitilankävijä enkä varsinkaan pyöräilevä viinitilankävijä mutta voi kuule että haluaisin olla kun näitä kuvia katselee!:)

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:37 pm

No hei, vielä ei ole liian myöhäistä 😉

Reply
Mirka/ Reason for a Season April 27, 2015 - 12:20 pm

Oi en ole pyöräilijä enkä viinitilankävijä, mutta mielelläni olisin molempia :D. Nämä ovat minulla aivan tuntemattomia seutuja, mutta todellakin ihanan näköisiä maisemia. Maailmassa on niin paljon upeita maisemia, että ei mitään järkeä <3. Ehkä minusta vielä tulee pyöräilijä ja lähden tällaisiin maisemiin.

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:38 pm

No sama viesti kuin Merille tuossa yllä, vielä ehtii, vielä ehtii! Ei muuta kuin pyörä alle ja viinitiloja kohti 😉

Reply
Arja / Haavematkoja April 28, 2015 - 12:35 am

Vaikuttaapa kivalta reitiltä! Ja hienoja maisemia mukana myös. Toivon, että ensi kesänä Rein-joen varrella mustakin tulee pyöräilevä viinitilankävijä 🙂 Tuosta junaratatiestä tulee mieleen Viron Riisiperestä Haapsaluun rakennettu Tervisetee. Sekin on junaratapohjaan rakennettu, aika kiva (tosin vain 60 km pätkä) vähän pyöräilykokemus. Suosittelen, jos joskus osut Suomeen ja Viroon pyöräilemään 🙂

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:41 pm

Oh Rein-joki olisi sekin upea pyöräreitti viinitiloineen! Innolla odotan kuulumisia 🙂 Ja kas enpä ole kuullut tuosta Terviseteestä, pitääpä tutkia tarkemminkin 🙂

Reply
Rimma - matkablogi May 2, 2015 - 2:01 am

80 kilsaa kuulostaa kyllä hurjalta päivämatkalta! Mutta varmaan tuota vanhaa junanraittia on tosiaan ihanan helppo ajella. Pyöräily on kyllä ihan parasta! Ja miten huippua, että sulle oli tehty oma aamiaissetti. Sitä kyllä osaa arvostaa <3

Reply
Annika May 2, 2015 - 10:42 pm

Yllättävän helposti se sujui loppujen lopuksi, mutta olihan nuo lihakset hieman kipeitä seuraavana päivänä 😀

Reply
Jaaskarit November 9, 2016 - 1:22 pm

Hei Annika! Mehän olemme kesäisin innokkaita alppilomailijoita, mutta nyt ensi kesäksi olisi mielessä jotain muuta, liikunnallista kuitenkin tietenkin. Vancouverin seutu on ollut mielessä ja nyt törmäsimme vielä tähän sinun pyöräilypostaukseenkin. Mainitset tuolla, että “päivän aikana laskeuduin n. 1000m” eli korkeuseroa on tuon verran? Jos tuon tekisi niin miten paluu lähtöpisteeseen, onko julkista liikennettä ja pääseekö pyöräilijät niihin vai olisiko parempi ottaa majoitus jostain ja tehdä päiväretkiä? Alustavasti ajatuksissa olisi ehkä noin 3 viikkoa seudulla Vancouver, Whistler ja tämä pyörä-viinitilaseutu. Onko mitään järkeä sinun mielestäsi? Vuokra-autolla liikkuisimme tietysti.

Reply
Annika November 10, 2016 - 8:17 pm

Moikka moi! Onpa kiva kuulla, että olette tulossa Kanadaan reissaamaan! Joo tuo KVR (Kettle Valley RailTrail) laskeutuu tosiaan melkein kilometrin verran, mutta hyvin pitkällä matkalla. Tuo reitti on vanha junarata eli se on niin loiva, että junat pystyivät siitä muinoin kulkemaan eli se käytännössä aivan tasaista, mutta mutkittelee serpentiininä hiljalleen alaspäin. Tuon reitin aloituspaikka on aikalailla keskellä ei mitään, joten sinne pääseminen lienee suurin mutka matkassa. Reitti loppuu sitten Naramatan viinialueille, joten se on oikein hyvä lopetus 😉 Jonkin verran on julkista liikennettä, mutta ei kovin paljoa, riippuen tietysti mihin olisitte menossa. Vancouver, Whistler ja Okanagan alue on varmasti oikein loistava yhdistelmä lomalle ja lämpimästi suosittelen tuota Okanagan viinialuetta. Sinne voi pysähtyä ainakin pariksi päiväksi kiertämään viinitiloja pyörällä tai autolla (tai viinibussilla!), eli toki siellä voi tehdä ihan päiväretkiäkin. Tuo viinialue on aivan Okanagan järven rannoilla, joten siellä voi myös meloa kajakilla ja maisemat on mitä ihanimmat!

Reply
Parhaat kohteet Brittiläisessä Kolumbiassa | Tarinoita Maailmalta September 8, 2018 - 9:32 pm

[…] Ja pyöräilystä puheenollen, tein pyörämatkan muutama vuosi sitten, kurkkaapa Pyörämatka läpi British Columbian viinitilojen […]

Reply
Euroopan parhaat pyöräilyreitit - Tarinoita Maailmalta October 2, 2019 - 11:28 am

[…] pyörämatkailukokemukseni rajoittuu toistaiseksi vain pyöräreissuuni Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa, jossa viiletin yli puisten siltojen ja läpi viiniviljelmien (kyllä vain, pysähdyin […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.