Syystunnelmia vuorilta

by Annika

Syksy ja vesisade, lyömätön parivaljakko. Ulkona on harmaata, sukat on märkinä lätäkköihin astumisesta ja aloit jo miettimään, miksi olitkaan innoissasi pimenevistä illoista ja syksystä ylipäätään. Alppien vaellukselleni sattui pari sateistä päivää, jotka muistuttivat pilviverhoineen ihan tavallista syyspäivää, vaikka olikin kesäkuu. Sillä hetkellä sadekamppeet päällä ei juuri huvittanut riemuita sateesta, kun edessä oli 8 tuntia ulkonaolemista..Positiivisella ajattelulla tästäkin selvittiin ja näin jälkikäteen tuli huomattua, että sadepäivinä tuli loistavan tunnelmallisia kuvia!

Joten koitetaan olla masentumatta, vaikka ilma olisikin vähän harmaa ja aurinko leikkii kuurupiiloa. Halusin jakaa muutaman syksyisen otoksen, joissa on mielestäni aivan syksyn tuntua mikä sopii tämänhetkiseen ajankohtaan vallan loistavasti. Olen edelleen vankasti sitä mieltä, että vaikka syysilmat ovatkin välillä tympeitä, on tämä silti kaikkein tunnelmallisin vuodenaika.

Tree

Tietysti sitä mielellään katselisi sadetta ikkunalasin takaa teekuppi kädessä ja kirja toisessa, mutta nyt on pakko myöntää että tätä alla olevan kuvan nopeasti kehittyvää sumupilveä oli huikea seurata paikanpäältä. Näimme kun se alkoi muodostua laakson pohjalla ja sieltä se nousi meitä kohti ja pian emme nähneet kuin muutaman hassun metrin eteenpäin. Vuoristossa saakin olla varovainen, etenkin jos on tuntemattomassa maastossa. Meidänkin ohjeissa luki, että jos sumu yllättää, lopeta kävely ja odota että se menee ohitse. Onneksemme löysimmekin hylätyn suojan, josta jo kertoilinkin Mutkia Matkalla-postauksessani. 

Fog

Kivimajassa sateelta suojassa lämmittelimme teen avulla ja kun sade ja sumu vain jatkui, päädyimme syömään lounastakin majan suojissa. Ja oli muuten tunnelmallinen lounas sateen ropistessa majaa vasten, usvan leijuessa vuorilla, eikä paikalla ollut ketään muuta kuin me, keskellä Ranskan Alppeja.
Tea

Mitenkäs teidän maisemissa, joko on syksy ja sateet vieneet voiton kesän rippeistä? Onko kynttilät jo kaivettu kaapeista esille? Täällä vielä kesä jatkuu, mutta kynttilät sentään piti jo ottaa esille, ihan vain tunnelmasyistä!

Saattaisit tykätä myös näistä

7 comments

Marimente September 9, 2014 - 11:24 am

On noissa syksyisen utuisissa ja usvaisissa kuvissa silti hienoa syystunnelmaa! Täällä vetää just aika harmaaksi keli, mutta lohduttaudun vanilla-hasselpähkinäkahvilla ja ehkä parilla muutamalla suklaapalalla 😉 Ja lainasin just kunnon chicklit-kirjan, joka kertoo suomalaisesta kirjeenvaihtajasta Afganistanin Kabulissa vähän Bridget Jones-henkisen humoristisella otteella, mikäs sen parempaa! Huumoria kehiin tähän syksyyn 🙂

Reply
Annika September 9, 2014 - 6:02 pm

Onpas hyvän kuuloinen kahvi sulla! Melkein kateeksi käy 😀 Ja kirjakin kuulostaa vähintäänkin seikkailulliselta. Loistava yhdistelmä syysiltaan!

Reply
Tiina, Kinttupolulla September 9, 2014 - 5:04 pm

Heh, täällä Andalusiassa tais sataa viimeksi toukokuussa…. Tänään oltiin patikoimassa vuorilla ja nähtiin taas iso maastopalo rannikon suunnilla. Ei kai se auta kuin sadetanssia 😛

Reply
Annika September 9, 2014 - 6:05 pm

Vau, tuolla sun ilmastolla tulisikin kyllä jo ikävä sadetta! Näinkin nuo maastopalot, aika hurjia!! Ei muuta kuin jalalla koreasti nyt 😉

Reply
Jenni / Globe Called Home September 10, 2014 - 1:07 am

Haha, minä kaivoin kynttilät ja saderomppeet esille muuttaessani Luxemburgiin, ja laitoin ne pois muuttaessani Coloradoon. Ensimmäisessä oli loputon syksy, jos syksy tarkoittaa tihkusadetta ja harmaata, ja jälkimmäisessä toki sataa välillä, mutta kuiva ilmasto ja 300 aurinkoista päivää vuodessa ei paljon paina.

Tajusin viimein viimeisen puolentoista vuoden aikana, mistä ihmiset valittavat, kun napisevat Suomen talvesta. Minä olen aina tykännyt talvesta eikä pimeäkään haittaa, mutta minulla samanlainen “heikko kohta” on jatkuva tihkusade. Päivä menee pinkeissä Hai-saappaissa, toisena päivänä iloa saa värikkäästä sadetakista, mutta seitsemäntenä päivänä putkeen kun sama harmaus jatkuu niin en kestä.

Reply
Annika September 10, 2014 - 8:08 am

Hahah, mullakin on kyllä osa kynttilöistä ollut esillä, täällä kun tulee pimeä kesälläkin niin voi poltella 😉 Joo ei sitä tihkusadettakaan jaksa loputtomiin, tai lähinnä sitä värittömyyttä puista ilman lehtiä ja pimeistä päivistä. Teillä on kyllä aika passeli ilmasto sielä nyt 🙂

Reply
Jerry / Pako Arjesta September 12, 2014 - 12:21 am

Jokin outo asia on ottanut minutkin valtaansa tänä syksynä. Yleensä lähes tulkoon vihaan nimittäin tätä vuodenaikaa (kaikkia muita paitsi kesää), mutta jostain syystä minutkin on vallannut sellainen tunnelmoiva fiilis :). Eli ymmärrän kyllä, että syksyssä on omat hyvätkin puolensa.

Mutta ei näissä kotioloissa taida päästä yhtä hienoihin fiiliksiin kuin tuossa kivimajassa :)!

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.