The mountains are calling and I must go

by Annika

Tiedättekö mikä tekee vuoristossa vaeltamisesta kaikkein hienointa? Se, että edessä on vain yksi polku, joka vie seuraavaan majapaikkaan ja ainoa tapa saavuttaa se määränpää on askel askeleelta. Ei ole vaihtoehtoja, joista miettiä mikä on tehokkain, kanssamatkaajille sopivin ja itselle mielekkäin. On vain mentävä eteenpäin, kun ei muutakaan voi.

Tuo kuvaus voi kuulostaa jonkun korvaan vähemmän ideaalilta, mutta minusta se kuvaa lähes täydellisen mielenrauhan tilaa. Päivän tehtävä ei ole näpytellä kiireessä kymmeniä sähköposteja, ottaa muistiinpanoja kokouksessa, hoitaa juoksevia asioita kaupungilla, maksaa laskuja ja päivittää sosiaalisen median kanavia. Vuorilla päivän ainoa tavoite on vain kävellä.

Jonkun mielestä aktiivinen loma ei tulisi mieleenkään, jos tarkoituksena on rentoutua. En kuitenkaan äkkiseltään keksi yhtään simppelimpää tapaa viettää viikkoa tai kahta kuin sivilisaation ulottumattomissa, lumihuippuisten vuorien kohotessa korkeuksiin joka puolella minne katseensa kääntää. Päivän patikoimisen jälkeen keho sen verran väsynyt, että uni tulee saman tien ja aamulla voi taas herätä tietäen, että päivälle on vain yksi tavoite; laittaa jalkaa toisen eteen.

Voi kunpa olisi useammin päiviä, joille olisi vain yksi tavoite.

Saattaisit tykätä myös näistä

17 comments

Ansku BCN July 12, 2015 - 3:34 am

Voi niin totta! Ja vielä jos ei tarvitse koko aikaa puhua jonkun kanssa, vaan saa olla omissa ajatuksissaan lähes meditatiivisessa tilassa, niin rentoutuminen on minun kohdallani taattu. Askel askeleelta eteenpäin 🙂

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:48 pm

Nimenomaan, hetken tai toisenkin kestävä hiljaisuus on poikaa. Ja vuorilla se vasta hiljaista onkin!!

Reply
Kea / Deep Red Blues July 12, 2015 - 5:27 am

Niin totta! Siksi oon viettäny niin monta lomaa Alaskassa jossa vuorilta ei voi välttyä ja jossa sielu lepää. Kesällä siellä patikoidaan vehreässä luonnossa, talvella kimmeltävässä lumessa. Best of both worlds! 🙂

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:49 pm

Alaska on kyllä varmasti niin kaunis, että! Ja vuoret on nimenomaan siitä huippuja (pun intended 😉 ), että ne on kauniita kesällä ja talvella!

Reply
Tiina, Kinttupolulla July 12, 2015 - 6:27 am

Ah, niin totta! 🙂

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:49 pm

No kyllä 🙂

Reply
Teea / Curious Feet July 12, 2015 - 9:53 am

Kyllä se näin on! Pitkän patikan jälkeen mieli on takuulla rentoutunut.

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:50 pm

Huomasin viime sunnuntaina, että lyhyenkin patikan jälkeen on mieli heti virkeämpi! Kävin ihan vain puolentoista tunnin metsälenkin uusissa maisemissa (vaikkakin tässä ihan lähellä) ja se oli kyllä aivan mahtava breikki. Pitää ottaa pian uusiksi.

Reply
Maarit Johanna July 12, 2015 - 11:18 am

Juu kyllä tältä näyttää täydellisyys ja tuntuu rentous. Vaikka se saiskin jalat maitohapoille ja pään tyhjäksi, niin se olis just sitä! Onneksi pian kutsuu Norja.

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:52 pm

Tiiätkö mä luulen, että patikoimisen just paras puoli on se, että saa liikuntaa ja kehokin väsyy ja vahvistuu samaan aikaan 🙂 Voi Norja on varmasti ihana!

Reply
Jenni / Globe Called Home July 12, 2015 - 2:23 pm

Aamen! Tosin niitä reittivaihtoehtoja silti tuntuu olevan vuorilla, ja välillä saa ihmetellä, kun on eksynyt reitiltä… 🙂

Reply
Annika July 14, 2015 - 7:53 pm

No se on kyllä totta sekin, myös allekirjoittanut on mennyt ihan metsään vuorilla suunnan kanssa 😀 Mutta noin niin kuin yleistäen, on siellä ainakin aika pitkiä pätkiä, jolloin on vain yksi polku 😀

Reply
Maarit July 12, 2015 - 3:47 pm

Kuulostaa juurikin täydelliseltä lomalta. 🙂

Reply
Annika July 14, 2015 - 8:02 pm

No eikö vain 🙂

Reply
jenni manninen July 17, 2015 - 10:28 pm

kyllä samaa mieltä ja kyllä se luonnon upeus vetää niin sanottomaksi että!!

Reply
Annika July 17, 2015 - 10:55 pm

No teillä päin etenkin, epistä kun kaikki vuoret siellä teidän naapurissa! Ainakin meiltä katsottuna 😉

Reply
Metsään meni ja hyvä niin | Tarinoita Maailmalta July 17, 2015 - 10:50 pm

[…] The mountains are calling and I must go […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.