Tulivuorisaari La Isla de Ometepe

13021416305_3d8587a3ca_k

Isla de Ometepelle matkaa suunnittelevien kannattaa oitis unohtaa aikataulut ja luottaa siihen, että kyllä ne asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Tai ainakin viimeistään kolmannella. Nicaraguan järvessä sijaitseva tulivuorisaari on varmasti lähes kaikkien Nicaraguan reissaajien matkalistalla ja sietää se ollakin, se oli uskomaton paikka.

Saarella on kaksi tulivuorta, Conception ja Maderas, joista jälkimmäinen on matalampi ja uinuvaa sorttia, mutta molemmat upean näköisiä noustessaan vedestä. Parhaiten niitä voi ihailla järveltä päin lauttamatkan aikana. Niin kuin taisin jo vihjata aiemmin, meidän paattimatka Ometepelle oli aika ikimuistoinen ja sää oli tuona päivänä vähän suttuinen, joten valokuvien ottamisen sijasta keskityin lähinnä pitämään penkistä kiinni.

ometepe boat

boat

Paluumatkalla manterereelle sen sijaan sain näpsittyä identtisiä tulivuorikuvia sydämeni kyllyydestä, sillä paluumatkan lautta oli huomattavasti vakaampi ja isompi. Enemmänkin matkustajalautta, eikä rahtipaatti.

volcano

Olipa missä päin saarta tahansa, ei tulivuorimaisemilta voinut välttyä. Meidän majoituspaikka oli suurinpiirtein noiden tulivuorien välissä, vähän isompana tuota isompaa Conception tulivuorta, mutta meidän poukamasta oli loistavat näkymät Maderakselle. Meidän majoituspaikka, El Tesero del Pirata, koostui kolmesta vaaleanpunaisesta mökistä, joissa kaikissa oli kaksi huonetta. Mökkien edustalla oli pari riippumattoa, mitkä olivat aivan loistava paikka nauttia aivan vieressä olevan järven aaltojen liplatuksesta. Alueellla oli myös muutama hevonen, jotka vaelteli vapaana ja koiriakin juoksenteli jokunen. Apinoita hyppi puissa, mutta ne pysyivät onneksi hyvällä etäisyydellä, vaikka meidän herättivätkin mörinällään aamuisin. Tämä paikka on itse asiassa aika vaikea paikka saavuttaa ilman omaa autoa, mutta se oli just sen takia aivan ihanan rauhallinen. Ruokajuttuja ei tarvinnut pahemmin miettiä, kun siellä oli yksi ruohokattoinen ravintola ja seuraava ruokapaikka olisi ollut ties kuinka monen kilometrin päässä. Vähemmän stressiä, kun ei tarvi miettiä että missä sitä söisi 😉 Kunhan vain oli pimeän tullen mökillä takaisin, sillä pimeällä sitä paikkaa ei kyllä olisi kyllä löytänyt Kolumbuskaan. Mutta varsin viihtyisä seinätön ravintola meillä oli, vai mitä tuumatte?

restaurant
Ometepe cabin beach

Pääsimme saaren toiselle puolelle kolmen ranskalaisen mökkinaapurin tarjoamalla autokyydillä ja onneksi niin, sillä ei olisi ollut hajuakaan, miten tuolta olisi omin avuin päässyt yhtään minnekään. Busseista opimme sen verran, että niitä (tai ainakin yksi kappale) kulkee kyllä ja jopa iltaviiteen asti, mutta sehän on sitten ihan eri asia, että monenko aikaan se/ ne missäkin on. Kovasti tarjottiin vastauksia kyllä, mutta mikään niistä ei käynyt toteeen. Koko saarella (joka muuten oli huomattavasti isompi, kuin osasin odottaa) on yksi päällystetty tie ja muut onkin sitten enemmän ja vähemmän hiekkateitä. Kylien lähellä oli ihan normaalia nähdä kylttejä mainostaen mopojen, pyörien ja hevosten vuokrausta -Olisi saanut aika halvalla hevosen päiväksi! Paljon niitä olikin liikkeellä, ne ovat ilmeisen hyvä keino liikua paikasta toiseen.

little church
Mitä tekemistä tällä saarella sitten on? Kertoilinkin jo aiemmin kahviplantaasin kierroksesta, mutta muita aktiviteetteja ovat tulivuorille kiipeäminen, ilmeisen isolle vesiputoukselle kävely, hieroglyfien ihastelu ja yleinen chillaus. Meillä ei ollut niin paljon aikaa, että olisimme tuhlanneet päivän tulivuorelle kiipeämiseen, mutta tutustuimme kahvintuotantoon, koitimme etsiä hieroglyfejä (vaikka löysimme siis vain niitä äänekkäitä apinoita) ja sitten vain rentouduttiin riippumatoissa löhöten.

Ometepe hammock

hammock
Tuon saarikierrospäivän aikana kävelimme hyvän matkaa sillä päällystetyllä tiellä, kun silloin vielä uskoimme bussien oikeasti kulkevankin ja toivoimme saavamme kyydin sillä tavalla. Siinä taapertaessa tuli nähtyä saaren ihan tavallista elämää; kuorma-autoja täysissä banaanilasteissa (saarella on myös siis paljon banaaniviljelmiä), lapsia koulupuvuissa, eläimiä juoksentelemassa siellä täällä. Ohi ajanut banaanikuorma-auto pysähtyi ja kysyi, että minne meillä oli matka ja kohteen kuultuaan kuski kovasti osoitti juuri toiseen suuntaan ja sanoi, että meillä on aivan väärä suunta. Ja ei kun takaisin…Juuri kun olimme saaneet tarpeeksi kävelystä, tuli vastaan kahvilantyyppinen rakennus, joka mainosti myyvänsä jäätelöä. Se kuulosti aivan taivaalliselta idealta, kun olimme taapertaneet vähän sinne sun tänne iltapäivän auringossa ja väsy alkoi jo tuntua jaloissa.

rest moment
Varjoa ja jäätelöä saatiin ja oltiin tyytyväisiä! Olisi saanut muuten pirtuakin tuosta paikasta, joten se tarjosi jotain vähän jokaiselle. Pirtu jäi testaamatta, vaikka siellä oltiinki hyvän aikaa ja auringon suunnatessa alaspäin aloimme olla jo aika epätoivoisia bussikyydin saamisesta. Ja vaikka olisimme bussiin päässeetkin, olisimme siltikin saaneet kävellä 1-2km päällystetyltä tieltä meidän majoitukseen. Kysyimme siis tarjoilijalta josko hän tietäisi kyytiä, jolla pääsisimme kutakuinkin saaren toiselle puolelle.

cafe

cafe2
Viimeistään tässä vaiheessa olimme hyväksyneet sen faktan, että saarella ei taida olla kuin se yksi ja ainoa taksi, jolla menimme ekana päivänä lautalta majoitukseemme. Niinpä nousimme luottavaisina auton kyytiin, kun tarjoilijan tuttava/sukulainen/kukalie saapui kaverinsa kanssa turistien pelastukseksi. Oli ainakin vauhdikas puolen tunnin matka parin paikallisen jäbän kyydissä ja siinä sai pitää kiinni melkein yhtä lujaa kuin paatissa, joka meidät tälle saarelle toi.  Ometepellä lähes kaikki on kyllä mahdollista, ainakin jos hinnasta sovitaan. Pääsimme kuitenkin perille mökillemme ennen auringonlaskua ja uiskentelimme hetken aikaa Nicaraguan järvessä ihastellen molempia tulivuoria. En taida hetkeen uida yhtä hienoissa maisemissa! Ja yleensä kun aurinko laski siinä kuuden jälkeen, olikin jo kauhea nälkä ja loppuilta meni ravintolan puolella istuskellessa ja herkutellessa.

sunset
Ometepen viimeisenä aamuna heräsimme aamulla aikaisin ja pian selvisikin, että mökeissä oli käynyt varkaita, mikä on sinänsä ihme, sillä alueella ei tosiaan ole juuri muita asukkaita. Pari perhettä näytti asuvan saman tien varrella ja eräänä päivänä harhailimme puolivahingossa heidän pihalleen ja oli kyllä vähän shokki kuinka köyhissä oloissa he näyttivät elävän. Eli sen puolesta ei varmaan olisi pitänyt ihmetellä, että tavaroita lähtikin kävelemään..Meillä oli Marin kanssa onneksi mökin ovi lukossa ja ainoa menetetty omaisuus oli molempien bikineiden alaosat ja kun hoksasimme, että tosiaankin vain alaosat olivat kelvanneet  vaikka ylöosat olivat myös tarjolla, niin tuumasimme, että tarpeeseen on mahtanut mennä. Naapurillamme vanhemmalla saksalaismiehellä ei kuitenkaan käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä häneltä oli viety mökistä sisältä (siis silloin kuin se oli ollut nukkumassa!) laukku ja sieltä pöllitty läppäri ja rahaa. Varas oli kuitenkin jättänyt laukun kuistille ja jättänyt passin ja luottokortit sinne.

moyogalpa
Ikävä tapaus, joka antoi vähän ristiriitaisen päällimmäisen mielikuvan tästä paikasta, mutta koitui tästä jotain hyvääkin. Tulimme nimittäin jutelleeksi tämän saksalaisherran kanssa (jolle palautin löytämäni kännykän rantahiekalta, jonne varas oli sen kai tiputtanut) ja kävi ilmi, että hänkin oli menossa lautalle sinä aamuna. Hetken juttelun ja tanskalaisnaisen avustuksen jälkeen saksalaismies tarjosi meille kyytiä autossaan ja taas olimme tyytyväisiä, ettei tarvinnut odottaa bussia, joka ei ehkä koskaan tulisi. Kun pääsimme Moyogalpaan (yllä oleva kuva), jonne suurin osa lautoista saapuu, olimme aivan haltioissamme, sillä sehän oli iso paikka! Kokonaisen kolmen tuhannen asukkaan kylä, näimme monta autoa yhtä aikaa, monta ravintolaa ja jopa niitä paljon puhuttuja busseja- Niitä siis oli oikeasti olemassa!

 

9 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CommentLuv badge