Vietin kesäkuukaudet muuan vuosi sitten Nasaretissa, Israelin suurimmassa palestiinlaiskaupungissa. Hostellissa asuessa tuli luettua lähes päivittäin kansalliset sanomalehdet ja kaupungin asukkaiden kanssa jutellessa alkoi avautumaan se Israelin piilotettu puoli. Tai eihän israelilaisten ja palestiinalaisten tilanne mikään salaisuus ole, päinvastoin. Mutta kun kesän mittaan kuuli tarinoita toisen perään korkeista muureista, kodeistaan häädetyistä palestiinalaisista, jotka sitten virtasivat juuri Nasaretiin, alkoi uteliaisuuteni lisääntyä. Länsiranta. Palestiina. Millaista siellä oikein on? Saako sinne edes mennä?
Tuumasta toimeen, ajattelin, ja suuntasin Jerusalemin kautta Länsirannalle. Periaattessahan Jerusalemin itäosat ovat jo Länsirantaa, mutta halusin nähdä check-pointtien ja turva-aitojen toiselle puolen. Tai no itse asiassa en ollut edes varautunut check-pointteihin, eli liikkuviin ja välillä ihan paikalla pysyviin tarkastuksiin kesken matkan. Bussista oli poistuttava ja näytettävä passi ja tarvittaessa muita asiakirjoja. Minulle, selvästi ulkomaalaiselle, tämä ei ollut ongelma lainkaan, passiani hädin tuskin vilkaistiin. Tilanne oli eri palestiinalaisille, etenkin Israelin puolelle yrittäessä. Ja yritykseksi se muutamalta jäikin.
Aloitin Länsirannan koluamisen varmasti yhdestä Israelin turisteimmasta kaupungista; Beetlehemistä. Siellä ei juuri huomannut eroa muualle Israeliin, paitsi juutalaissiirtokuntien uusien asuinkompleksien muodossa. Beetlehemiin pääsi helposti Jerusalemista bussilla, eikä matkan varrelle osunut yhtään check-pointia. Seuraavana kohteenani oli Länsirannan suurin kaupunki, Ramallah, jossa majaa pitävät monet hyväntekeväisyys- ja kansalaisjärjestöt, sekä myös YK:n joukot. Siellä ei varsinaisesti ollut juuri mitään nähtävää, mutta se oli yllättävän moderni paikka vaatekauppoineen ja jäätelöbaareineen. Ehdottomasti huvittavin näky oli Stars & Bucks kahvila, oli ihan pakko käydä siellä sumpilla. Mukava paikka ja varsin taitavasti kopioitu. Hotellit olivat törkeän halpoja verrattuna Israelin lähes Eurooppalaiseen hintatasoon.
Matka jatkui yhä syvemmälle Länsirannalle, Hebroniin, josta tämä postauksen ylin kuva on otettu. Ulkoministeriön matkustustiedotteet kehottivat välttämään sinne matkustamista ja muistuttivat iltaisesta ulkonaliikkumiskiellosta. Viesti oli aika selvä; jos jossain pamahtaa, niin se on Gazassa tai Hebronissa. Onneksi luin tämän vasta jälkeenpäin, olisi muuten varmaan jäänyt käymättä! Kun saavuin matkakaverini kanssa niin sanotulle bussiasemalle (lue: kadun varteen), huomasimme etteivät puhelimemme löytäneet yhtään signaalia. Meidän oli saavuttuamme tarkoitus olla yhteydessä yhteen tuttavan tuttavaan, joka oli Hebronissa vapaaehtoishommissa. Keksimme sitten, että etsimme nettikahvilan jostain ja laitamme sähköpostia tälle tuttavan tuttavalle, jonka nimen olen näköjään unohtanut aivan kokonaan. Kyselemällä ohjeita nettikahvilaan, meitä kehotettiin menemään erään ostokeskus-toimistorakennuksen viidenteen kerrokseen, josta piti löytyä nettikahvila. Rakennuksen korkeammat kerrokset olivat aivan hylättyjen oloisia ja kun hissin ovet aukenivat viidenteen kerrokseen, oli sekin melkein autio, pölyinen ja hämärä kerros. Yhdestä nurkkatoimistosta näkyi kuitenkin valoa ja kylttikin oli ovessa “Jomana Media”, joten suuntasimme sinne kysymään lisäohjeita.
Pienestä toimistosta löytyi kolme musliminaista, jotka kovasti kehottivat tulemaan sisälle heidän pirteän valkoisen ja pinkin sävyiseen toimistoon. Englantia he eivät juuri puhuneet, mutta internet on tietysti sana, joka taidetaan nykypäivänä ymmärtää missä vain. Sen sijaan, että olisimme saaneet lisäohjeita nettikahvilan etsimiseen, meitä kehotettiin istumaan alas ja pian eteemme kannettiin kaardemummalta tuoksuvaa arabialaista kahvia. Hieman hölmistyneenä vilkuilimme matkakaverini kanssa toisiamme, mutta eihän siinä muu auttanut kuin tehdä niinkuin pyydettiin. Yksi naisista, ilmeisesti paikan pomo, oli puhelimessa toimiston ainoassa erillisessä huoneessa, mutta kun hän lopetti puhelunsa tuli hänkin tervehtimään meitä iloisesti ja hetken aikaa puhuttuaan arabiaksi toisen naisten kanssa, kehotti hän meitä tulemaan sisälle toimistoonsa. Siellä hän viittoi hymysuin tietokonettaan kohti: “Internet, internet!”. Ei löydetty nettikahvilaa, mutta saatiin netti ja kahvia. Tämä on ollut varmasti koko reissuhistoriani ikimuistoisin tapaaminen paikallisten kanssa! Toimistosta lähdettyämme kiittelimme naisia kovasti ja kätellessäni Jomanaa, paikan pomoa, huomasin, että hänen vasen kätensä oli amputoitu ranteesta. Väkisinhän siinä tuli mieleen, että olikohan se vaurioitunut jossain pommituksessa.
Matkalla takaisin Jerusalemiin poikkesin vielä katsomaan yhtä “nähtävyyttä”, nimittäin ylläolevassa kuvassa olevaa väliaikaista turva-aitaa, joka halkoo Länsirantaa. Satoja metrejä pitkä, kahdeksan metriä korkea aita ei kyllä kovin väliaikaiselta näyttänyt…Kumma homma, että aita on määrätty Haagin tuomioistuimen ja YK:n toimesta purettavaksi ja äänestyksessä 150 maata olivat sitä mieltä, että aita on laiton ja pitäisi purkaa. Turva-aidan puolestapuhujia ovat tietenkin Israel, muutama mikronesialainen pikkuvaltio, ehkä vähän yllättäin Australia ja ei yhtään yllättäen Yhdysvallat. Jostain syystä 150 vastaan 6 ei siltikään ole johtanut aidan purkamiseen tai edes sen rakentamisen estämiseen. Merkillistä tuo politiikka.
Jotta tämä ei ihan politikoinniksi menisi, niin voin sanoa että matkakohteena Länsiranta on varsin mielenkiintoinen ja taatusti se “erilainen matkakohde”. En kokenut oloani turvattomaksi missään vaiheessa, paitsi vähän jännitti kun Israelin puolella Tel Avivin lentokentällä paluulennon odottaessa tavaroitani ja tietokonettani syynättiin pari tuntia. Pääsin oikein kuulusteltavaksi! Enkä edes sanonut, että olin käynyt Länsirannalla, vaan visusti kielsin moisen asian -Olisin siellä kentällä varmaan vieläkin. Onnekseni tavaroistani ei löytynyt juuri mitään todisteita, että olin koskaan Länsirannalla käynytkään -Olin fiksuna juuri ennen kentälle menoa nimennyt koneellani olevan “Jerusalem & West Bank” valokuvakansion joksikin ihan muuksi. Vinkki viitonen sinne matkaaville: ei kannata ostaa Palestiinan lippuja tai muuta vastaavaa, jos meinaat Israelin kautta poistua. Minua kuulusteltiin uskoakseni siitä syystä, että olin ollut maassa kolme kuukautta, yksin, tietokoneen (ja taatusti pommilta näyttävän ison ulkoisen kovalevyn) kanssa ja näytin todennäköisesti kovin journalistilta tai muuten vain epäilyttävältä ihmisoikeuksien puolustajalta.
Minäkö muka kirjoittaisin Länsirannasta, ei tulisi mieleenikään! Heheh. No kirjoitin ehkä sitten kuitenkin kotipaikkani sanomalehteen. Ja Matkalehteen (11/2010: Taistelujen runtelema, mutta ystävällinen Länsiranta). Ja City lehdestäkin minua haastateltiin (Vaaran Paikat -Where no tourist has gone before). Ja nyt on blogissakin juttua! Oops, miten tässä nyt näin kävi?
6 comments
Tämä postaushan meni suorastaan jännärin puolelle lentokenttäkuulusteluineen päivineen! Hitsit vie, ite varmaan olisin tuntenut oloni samassa tilanteessa vähintäänkin raskaansarjan rikolliseksi 🙂
Huvittavinta oli, että olin ennen kentälle menoa kuullut näistä kuulusteluista, mutta naureskelin vaan, että ei kai ne nyt yksinmatkaavaa viattoman näköistä blondia mistään epäile..Eipä vissiin juu! Jännitti kyllä, että ehdinkö koneeseenkaan ollenkaan..Onneksi päästivät juuri ajoissa! Ei tarvinnut silloin miettiä, että mitenhän kuluttaa lentokentällä aikaa..:P
Apua, siellä kyllä joutuu aina kuulusteltavaksi. Itseasiassa mun poikaystävän sisko (asuu Jerusalemissa) kertoi, että yksin matkustavat nuoret naiset ovat niitä ykköskohteita mitä tuulee koviin kuulusteluihin ja epäilyihin. Hänen mukaansa joku palestiinalaiskundi (mahdollinen poikaystävä) kun olis vaikka voinut sujauttaa nuoren naisen laukkuun jotain räjähtävää tai muuten vain harmillista.
Käytetäänkö siitä muurista tosiaan nimitystä “väliaikainen turva-aita”? Väliaikainen???
Toi nettikahvila-tarina on ihan mahtava, sellaisia parhaita matkamuistoja 🙂 mua kiinnostaisi ihan mielettömästi käydä Länsirannalla, mutta saa nähdä pääsenkö joskus. En kovin mielelläni Israeliin mene mm. niiden turvatarkastus yms. epäilyiden takia. Ja visiitti Länsirannalle saattais luoda erikoisen tilanteen poikaystävän perheen kanssa.. tai no en tiiä. 🙂
Selvennyksen vuoksi siis, tuo ensimmäinen juttu ei ole poikaystävän siskon “idea” vaan kuulemma nimenomaan israelilaiset virkailijat ja rajavartioston väki ajattelevat näin.
No tuntui kyllä siltä, että olin valittu sieltä jonosta! Ehkäpä ne tosiaan epäili jotain paikallisyhteyksiä..Ne oli kovin kiinnostuneita mun kovalevystä ja läppäristä, piti oikein näyttää, että ne on on yhteensopivia. Ja siltikin ne laittoi mun läppärin ja kovalevyn kahdessa eri paketissa ruumaan (!!). Onneksi tuli molemmat ehjinä takaisin.
Ja joo, totta tosiaan melkoisen väliaikainen turva-aita..Ehkä se oli alunperin tarkoitus, mutta ei se tosiaan kovin väliaikaiselta enää vaikuta. Eikä kyllä turva-aidaltakaan. Separation wall on must just hyvä termi, mutta en tiedä mikä se olisi järkevin suomeksi?? Erikoinen paikka se kyllä on ja oon ihan tyytyväinen, että päätin siellä käydä. Avautuu ihan uudella tavalla se tilanne siellä..Kävin muuten yhdessä rauhaa ajavassa yhdistyksessäkin katsomassa toimintaa ja ne näytti karttoja mm. tuon aidan leveämisestä jne. Suosittelen vastaavaa visiittiä, jos joskus päädyt tuolle alueelle 🙂
Okei, joo. Varmasti kävisin tarkemmin tutustumassa alueeseen, jos alueelle joskus pääsen. 🙂 Luin muutama vuos sitten sen Extreme Rambling -kirjan, jossa brittimies kävelee koko muurin päästä päähän. Tosi mielenkiintoinen kirja!