Tweet tweet! Tule matkachattiin maanantaisin!

by Annika

Olettko te Twitterin ihmeellisessä maailmassa? Profiilini mukaan olen näköjään ollut siellä jo vuodesta 2012, tosin muistan kyllä ensimmäisen viikon jälkeen ajatelleeni, että mikä itu tässä nyt sitten oikeastaan on? Sen jälkeen olikin vähän paussia, mutta kyllä minä sitten lopulta lämpenin Twitterille ja nytpä siellä tuleekin sirkuteltua aikalailla päivittäin.

Tästäpä se idea sitten lähti, tai oikeammin se tuli Globe Called Home-blogin Jenniltä ja mukaan lähti myös London and Beyond-blogin Leena-Mari. Niin siis mihinkö mukaan? No matkachattiin! 

Lyhyesti summattuna Twitterissä on monesti käynnissä vauhdikkaita ryhmäkeskusteluja aiheesta jos toisestakin, esimerksiksi viime viikolla osallistuin englanninkieliseen #AdvTravelChattiin, jossa juteltiin pyörämatkailusta. Keskusteluissa on aina muutama emäntä/isäntä, jotka heittelevät kysymyksiä linjoille ja keskustelu pyörähtää käyntiin.

Jennin ja Leena-Marin kanssa päätettiin pistää pystyyn suomenkielinen matkakeskustelu, eli #matkachat. Maanantaisin, alkaen siis nyt 22. kesäkuuta kello 20:00 Suomen aikaa, me olemme siis Twitterissä juttelemassa matkailuaiheisista jutuista ja me tykättäis hirveesti, jos tulisit mukaan! Ekan viikon aiheena on kesälomasuunnitelmat ja seuraavalla viikolla aihe on sitten jotain ihan muuta.

Screen Shot 2015-06-18 at 7.57.10 PM

Miten #Matkachat sitten oikeen toimii?
  • Kirjaudu Twitteriin tai Tweetdeckiin keskustelua voi seurata livenä. Suosittelen lämpimästi Tweetdeckiä, jonka avulla voit nähdä monta eri toimintoa (uudet twiitit omalla feedillä, uudet #matkachat-tägätyt tweetit, notifications etc).
  • Me heitetetään ilmoille kysymyksiä, jotka on merkitty K1, K2, K3 jne. Osallistujat voi sitten vastailla kuhunkin kysymykseen tunnistein V1, V2, V3 jne niin kaikki tietää, mihin kysymykseen vastauksesi liittyy.
  • Heitä kommenttisi loppuun tunniste #matkachat, taas jotta me ja kaikki muutkin näkevät kommenttisi ja voivat jatkaa keskustelua
  • Pidä hauskaa! Tämä on mukava sosiaalinen kokoontuminen, vähän niin kuin oltais kahvilla kavereiden kanssa paitsi että ollaankin Twitterissä ja osallistua voi kuka tahansa missä tahansa.

Screen Shot 2015-06-18 at 7.52.38 PM

Ja jos et vielä ole Twitterissä, niin ei kuin mukaan vain! Vaikka lämpenin itse alussa Twitterille vähän hitaamman puoleisesti, oon huomannut sen olevan tosi mahtava juttu ja loputon lähde mielenkiintoisiin uutisiin, blogeihin, trendeihin ja niin edelleen. Siellä voi seurata kavereita, tuiki tuntemattomia tyyppejä tai vaikka julkkiksia. Oma suosikkini julkkiksista Twitterissä on Ricky Gervais, joka on paitsi huikea koomikko, niin myös äänekäs eläintenoikeuksien puolestapuhuja.

Ja kun tulet mukaan, niin saahan meitä emäntiäkin toki seurata! @annikarautiola @globecalledhome @leena_mari

Tervetuloa mukaan juttelemaan, inspiroitumaan ja jakamaan kokemuksia matkailusta -Nähdäänhän maanantaina?  

Saattaisit tykätä myös näistä

3 comments

lena / london and beyond June 20, 2015 - 4:27 am

Jeeee!! huippua, maanantait tulee olemaan ihan parhaita! 🙂

Reply
Sanna I Siveltimellä June 20, 2015 - 8:05 am

Tää kuulostaa mukavalle ja yritän tosiaan olla maanantaina mukana! Ihan hyvä treeni itsellekin opetella vähän enemmän twitterin käyttöä 😉

Reply
Marimente June 21, 2015 - 3:17 pm

Todella hyvä idea! Ite oon myös lämmennyt Twitterille erittäin hitaasti ja epävasmasti, mutta pikku hiljaa ja etenkin töiden takia oon “joutunut” opettelemaan käyttämään sitä yhä enemmän. Koitan ehdottomasti olla paikalla maanantai-iltana! 🙂

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.