Vaihtoehto risteilylle – 4 tapaa kokea samat elämykset

by Annika

En ole isojen risteilylaivojen ystävä. Tuhansien ihmisten kelluvat hotellit tuottavat 70,000 tonnia jätevettä pelkästään Karibialla. Isot yhtiöt kuten Carnival Cruises omistavat yksityisiä saaria, joille pääsevät pelkästään maksavat asiakkaat. Etenkin eurooppalaiset kaupungit ratkeavat saumoistaan tuhansien risteilymatkustajien poiketessa kaupunkiin muutamaksi tunniksi, jättäen taakseen vähän rahaa ja paljon harmia. Isot risteilylaivat ovat kestävän matkailun irvikuva.

Ymmärrän kuitenkin risteilyjen, laivojen ja merenkulun viehätyksen – työskentelinhän itsekin risteily-yhtiölle täällä Kanadassa. Olen perehtynyt alan sääntöihin, rajoituksiin ja merimaailman lakeihin, niin jäteveden käsittelyn kuin laivoja liikuttavien polttoöljyjen suhteen. Nämä asiat olivat iso osa työtäni lupa-asioiden koordinaattorina. Haluan tuoda tämän esille, koska haluan teidän lukijoiden ymmärtävän, että en ole asiaanperehtymätön ituhippi, joka haluaa kieltää laivat, lentämisen ja kaiken matkustamisen vähän liikaan Greta Thundbergia seurattuaan.

Mediassa, niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin, on nykyään niin paljon paniikinomaista touhottamista ilmastonmuutokseen liittyen, että haluan kuuluttaa kunnon taustatyön perään ja kannustaa kriittiseen ajatteluun, vaikka ollaankin hyvän asialla.

VAIHTOEHTO RISTEILYLLE – 4 PAREMPAA IDEAA

Auringonlaskun värjäämä taivas merellä, valaiden katsominen laivan kannelta tai rantautuminen kohteisiin, jonne ei pääse muuten kuin vesiteitse. En ikinä haluaisi kieltää näitä kokemuksia muilta matkaajilta, sillä olen itsekin nämä saanut kokea ja ne ovat nyt upeita muistoja. Näitä kokemuksia varten ei kuitenkaan tarvita jättimäistä risteilijää ja 5000 lähintä matkakaveria – ja sanoisinpa, että ne vähentäisivät kokemuksien arvoa aikalailla.

Tässä postauksessa haluan jakaa teille neljä vaihtoehtoa risteilyille. Nämä vaihtoehdot ovat parempia ympäristölle, matkustajille itselleen, työntekijöille sekä matkakohteiden paikallisille asukkaille. Ja silti voit kokea sen viehätyksen, mikä sinut on ehkä vetänyt isojen laivojen puoleen.

vaihtoehto risteilylle

Purjehdusta Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa

#1 – Purjehdusmatka

Ensimmäinen vaihtoehto risteilylle on purjehdusmatka. Tiesitkö, että erikokoisilla purjeveneilläkin järjestetään matkoja? Idea on täysin sama kuin millä tahansa risteilyllä; purjevene on koti, jossa nukutaan ja syödään ja sieltä käsin tehdään rantautumisia mitä upeimpiin kohteisiin. Usein purjevenematkat vievät kohteisiin, jonne isommat laivat tai mikään muukaan kulkupeli ei ikinä pääsisi kokonsa puolesta. Ja purjeveneen mukana tulee luonnollisesti kapteeni, gourmet kokki ja usein kohteen luontoon ja eläimiin perehtynyt ekspertti. Muita matkaajia on mukana ehkä maksimissaan 10. Näin pienellä ryhmällä voi käydä paikoissa, joissa massaturismista ei ole kuultukaan.

Minulle tämä kuulostaa aivan unelmamatkalta! Monet tuntemani purjehdusmatkanjärjestäjät kuljettavat mukana kajakkeja, joilla pääsee lähelle luontoa ja etenkin meren eläimiä. Sukeltaminen ja snorklaaminen onnistuu myös hyvin helposti. Uudet purjehdusveneet voivat olla erittäin luksusmajoituksia, joten laadusta ei tarvitse nipistää.

Purjehdusmatkoja kutsutaan usein nimellä “expedition” eli vähän kuin tutkimusmatka. Tämä kertoo matkaohjelman joustavuudesta; mennään sinne minne sää suosii ja missä on mielenkiintoista nähtävää. Ei tarvitse katsoa kelloa ja kulkea tiukan aikataulun mukana. Vai haluaisitko mieluummin jatkaa matkaa, koska aikataulu niin käskyttää, vaikka vieressä uiskentelee parvi miekkavalaita?

Tällaisia purjehdusmatkoja järjestetään ympäri maailmaa. Täällä Kanadassa yksi loistava esimerkki länsirannikon tuntumassa on Outer Shores Expeditions, lisäksi olen bongannut vastaavia firmoja mm. Meksikosta, Malediiveilla, Australiassa…Ja lista jatkuu varmasti pidemmälle!

vaihtoehto risteilylle

Expedition -tyylinen risteily Kanadan pohjoisessa

#2 – Expedition Cruise Ship

En oikein tiedä miten tämän kääntäisi suomeksi. Kyseessä on siis risteilylaiva, mutta minikoossa – laivalla on yleensä matkustajia noin 50-200. Risteily-yhtiö, jolla olin töissä olin nimenomaan tällainen expedition cruise ship-firma, joka operoi 100 hengen laivoja. Pienemmät laivat ovat ympäristöystävällisempi valinta, sillä ne tuottavat vähemmän jätettä, päästävät vähemmän jätevettä mereen, käyttävät vähemmän polttoöljyä ja aiheuttavat vähemmän rasitusta matkakohteessa kuin isojen risteilijöiden tuoma massaturismi.

Pienemmiltä expedition cruise ship-laivoilta voit silti odottaa erittäin korkeaa mukavuustasoa, mutta et löydä viittä eri buffet-pöytää, joiden antimista suuri osa päätyy hävikkiin. Työni puolesta suunnittelin ja tilasin sadan matkustajan laivalle aina viideksi kuukaudeksi kerrallaan kaikki tarvittavat ruoat ja voin kertoa, että se on erittäin hyvin laskelmoitua ja suunnittelua vaativaa hommaa. Ruokahävikkiä on hyvin vähän, sillä menut on tarkkaan suunniteltu käyttämään kaikkea mitä on tarjolla, sekä uudelleen käyttämään ne mitä ei edellispäivänä syöty.

Expedition cruise ship-laivat matkailevat mm. Etelämantereella, Kanadan ja Norjan arktisilla alueilla, Australiassa, Melanesiassa. Päivittäin on yleensä kaksi retkeä maihin tai kumiveneellä lähivesiä tutkimaan. Kun ryhävalas uiskentelee kumiveneen alla ja lähellä, se on aika mieletön tunne! Monet expedition-risteilyt ovat mukana edistämässä tutkimusta ja usein mukana on alueen luontoon perehtyneitä tutkijoita, jotka paitsi tekevät tutkimustaan, myös kertovat siitä matkustajille.

Tietyt alueet, kuten Etelämantere ja pohjoiset arktiset alueet, ylläpitävät tiukkoja sääntöjä mm. käytettävän polttoöljyn suhteen. Etelämantereella operoivat laivat eivät saa edes kantaa mukanaan saatikka käyttää haitallista (ja halpaa) raskasta polttoöljyä, jota mm. Karibialla ja Välimerellä operoivat jättimäiset risteilylaivat käyttävät ja polttavat aivan kaupunkien vieressä. Samoin näillä alueilla on omat sääntönsä jätevesien ja jätteiden suhteen, kuten myös matkustajien määrän suhteen. Etelämantereen matkailu on erittäin, erittäin tiukasti valvottua ja rajattua – kunpa kaikki matkailu olisi yhtä vastuullista. Jos haluat lukea kokemuksistani Etelämantereelta, niin täältä näet kaikki postaukseni aiheesta. 

 

#3 Vuokraa purjevene (ja kapteeni)

Tämä on vähän samantyyppinen ratkaisu, kuin ensimmäisenä mainittu purjevenematka, paitsi tässä vaihtoehdossa sinä päätät kuka on matkaseurana – vai onko kukaan. Kapteenin ja halutessaan myös kokin saa mukaan lisämaksusta ja matkan hinta on per laiva, ei per henkilö. Tämä on itse asiassa paljon halvempi vaihtoehto kuin purjeveneellä tehty ryhmämatka, jotka voi maksaa useita tuhansia per henkilö. Jos vuokraat purjeveneen ja kapteenin, ja matkustat vaikka 4 -6 kaverin kanssa, hinta per henkilö voi helposti olla alle 1000€ viikolta, hienolla uudella purjeveneellä tai katamaraanilla. Isompiin purjeveneisiin mahtuu helposti 10 henkilöä, ja hinta per henkilö tietysti tippuu mitä enemmän matkustajia on mukana.

Purjevenettä vuokratessa voit itse päättää matkan reitin sekä aktiviteetit – ja saat olla mukana purjehduksessa niin paljon tai vähän kuin haluat. Esimerkiksi Välimerellä vaikkapa Kreikassa tai Kroatiassa tämä olisi niin loistava tapa hypellä saarelta toiselle. Näen itseni helposti purjehtimassa Karibialla tai vaikka Ranskan Polynesiassa seikkaillen välillä maalla ja välillä merellä – loistoseurassa tietenkin, koska valitsin itse matkaseuran!

#4 Jokilaivaristeily

Viimeinen vaihtoehto risteilylle on jokilaivaristeily. Perusidea tässäkin on sama kuin millä tahansa risteilyllä; laiva on kotipaikka ja se kuljettaa paikasta toiseen – useimmiten kaupungista toiseen. Jokilaivaristeilyt ovat erityisen suosittuja Euroopassa ja jokilaivoja on monta eri kokoluokkaa. Esimerkiksi Ranskan kanaaleja pitkin voi lipua alle 20 hengen porukalla, kun taas isommat joet kuten Tonava, voi kuljettaa lähes 200 ihmistä.

Yksi suosittu tapa etenkin Euroopassa on myös yhdistää pyöräily jokilaivaristeilyyn, eli aamulla nouset laivasta kaupungissa A pyörän kanssa, sitten pyöräilet maaseudun upeita maisemia katsellen kaupunkiin B, jossa jokilaiva odottaa. Jokilaivaristeilyjä löytyy kuitenkin ympäri maailmaa, kuten Etelä-Amerikan Amazon-joella, Vietnamin ja Cambodian Mekong-joella, jossa kaupunkien sijasta mielenkiinnon kohteena ovat villieläimet ja paikalliset kylät.

Etenkin Etelä-Amerikassa ja Aasiassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota valitsemasi firman toimintatapoihin ja valita sellainen firma, joka huomioi kestävän matkailun periaatteet. Tämä on erityisen tärkeä näissä kohteissa, joissa käydään paikallisissa kylissä, sillä vierailu täytyy tehdä paikallisten ehdoilla ja heitä hyödyttäen. Yksi esimerkki hyvästä firmasta löytyy ResponsibleTravel.com sivustolta – tämä on muuten hyvä lähde etsiä vastuullisia matkanjärjestäjiä!

Mitäpä tuumit, olisiko näistä joku sinun vaihtoehto risteilylle? Vai kiinnostaako suuret laivat kuitenkin enemmän?

Saattaisit tykätä myös näistä

4 comments

Cilla Maria November 19, 2019 - 3:11 am

Kattava teksti! Sivusin tätä samaa aihetta ohimennen omassa maata pitkin matkailua käsittelevässä postauksessa, ja jos sallit, niin voisin linkata tämän tekstin sen yhteyteen.
https://www.rantapallo.fi/cillamaria/2019/10/13/tietoa-ja-kaytannon-vinkkeja-maata-pitkin-matkailuun/

Suuret laivat ei kiinnosta muakaan yhtään, enkä oikeastaan voisi kuvitellakaan varaavani esimerkiksi jotain Karibian risteilyä. Sen sijaan jokilaivalla taitettu matka Amazoniaa pitkin on aina kiinnostanut 🙂 Olisi ihana nähdä sademetsä niin läheltä ja tutkailla pieniä viidakkokyliä matkan varrella!

Reply
Annika November 19, 2019 - 9:12 am

Kiitos Cilla Maria! Toki saat laittaa linkin omaan postaukseesi. Ja todellakin, tuo Amazonin jokiristeily olisi aika eksoottinen kokemus!

Reply
Älä matkusta tänne 2020 - Tarinoita Maailmalta December 28, 2019 - 9:36 pm

[…] Jättimäiset kelluvat hotellit ovat monelle viehättäviä ja ymmärrän itsekin merenkulun viehätyksen. Olen kuitenkin äänekkäästi sitä mieltä, että isot risteilyalukset – nämä tuhansien ihmisten laivat, jotka seilaavat etenkin Välimerellä ja Karibialla – ovat erittäin huonoja matkailun muotoja. En ole risteilyjä ja laivoja vastaan yleisesti, päinvastoin. On kuitenkin tärkeää tietää, miten nämä isot risteilyalukset operoivat ja samoin on tärkeää muistaa, että on olemassa parempia vaihtoehtoja isoille risteilyaluksille.  […]

Reply
Risteilyt ja mitä matkustajien ei haluta niistä tietävän - Tarinoita Maailmalta February 1, 2020 - 7:38 pm

[…] myös aiemmin kirjoittanut vaihtoehdoista risteilyille, joten tsekkaapas tuokin […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.