Valmiina matkaan -Mitä pakata viikon vaellukselle?

by Annika

Se on kuulkaas kesäkuun 13. päivä melkoisen lähellä, vaikka se on pitkän aikaa tuntunut aika kaukaiselta. Tätä päivää on tietysti odotettu siksi, koska silloin hypätään komeamman puoliskoni kanssa koneeseen kohti Sveitsiä ja Mont Blancia.

Tämä seikkailu sisältää ensin muutaman päivän Ranskan Chamonixissa, sitten viikon vaellus Sveitsin, Italian ja Ranskan alpeilla ja sen jälkeen pari päivää Ranskan Annecyssa. Kovin uudentyyppinen seikkailu minulle, joten pakkausta on saanut miettiä tosissaan. Mitä kaikkea siis pakata mukaan tämän tyyppiselle reissulle?

le mont dore
Heti alkuun pitää myöntää, että jouduin tekemään erinäisiä hankintoja tätä reissua varten, koska kotoa ei yksinkertaisesti löytynyt kaikkea tarvittavaa. Vaikka meillä onkin ihan hyvä valikoima ulkoilujuttuja ja kaikenmoiset vempaimet telttailua varten niin tämä reissu on sen verran uudenlainen, että jouduimme investoimaan muutamaan juttuun, mitkä toki kaikki ovat myöhemmin käytettäviä.

Vaellusosa reissustamme sisältää trekkailua 5-8 tuntia päivässä majapaikasta ja kylästä toiseen. Emme siis telttaile tällä reissulla vaan majoitumme vuoristomajoissa ja hostellityyppisissä paikoissa pienissä kylissä. Menemme Mont Blancille heti kauden ensimmäisellä viikolla, joten sää tulee olemaan iso kysymysmerkki. Voi olla, että siellä on vielä lunta, voi olla että tulee vettä joka päivä, saattaapi olla että on aurinkoista.. Jossain lähemmäs 3000 metrin korkeudessa sää voi muuttua hyvinkin nopeasti, joten  mukaan lähtee sadevaatteet ja paljon vaatekerroksia!

horse
Vaatepuoli

Vaelluskengät ja tavalliset kengät

Sadetakki ja -housut

Päällyskerros: Lämmin vetoketjullinen hupparitakki

Keskikerros: Pitkähihainen ohut huppari

Kevytkerros: Valikoima nopeasti kuivuvia t-paitoja

Housut, jotka lyhenee capreiksi ja shortseiksi

Merinovillaisia sukkia (pitää jalat kuivina ja hajuttomina!)

Hattu / päähine/ lippis

“Tavallisia” vaatteita kaupunkilomailua ja lentomatkoja varten

france2
Muut tavarat

Makuupussin sisäpussi – Makuupusseja ei tarvitse tällä reissulla, peitot ja tyynyt löytyy majoista

Kävelysauvat  -Teleskooppisauvat, joten mahtuu pieneen tilaan!

Retkikeitin lounaita varten (kaasu toki ostetaan vasta paikan päältä). Aamupalat ja illalliset tarjotaan majoituspaikoissa, mutta vegaanina tuolla alueella ei paljon juhlita joten otamme omia naposteltavia mukaan ja tietysti lounaaksi kanssa.

Puhelin hätätapauksia varten (ihan niin kuin se ei muuten olisikaan mukana ;))

Vesipullo ja repussa oleva 2 litran hydration pack..Nyt kyllä ei ole hajuakaan suomennoksesta. Siis sellanen vesipussi mistä tulee letku repun ulkopuolelle..?

Aurinkolasit ja aurinkovoidetta – Jos vaikka sattuis että paistaakin välillä

Ensiapupakkaus – Sisältää ainakin kokoelman rakkolaastareita ja muita juttuja vähän kaikenlaisiin tilanteisiin

Käsidesiä ja monitoimiveitsi -Mitä mielenkiintoisempia tilanteita varten 😉

Otsalamput – Pimeällä hortoiluun, jota ei kyllä ole suinkaan tarkoitus harrastaa

Kamerakokoelma. Mukaan lähtee toivottavasti mukaan ehtivä palkintokamera Sony Cybershot Hx50v, jo mukana kulkenut uskollinen Canon EOS 600D, johon saadaan lainaksi aivan mahottomat lisävarusteet. Jännää!

breakfast
Reppuina tietysti noin 30 litran päiväreppu ja 60 litrainen duffelikassi, joista jälkimmäinen kuljetetaan aina odottamaan seuraavaan majapaikkaan. Naureskelin tuossa omia varusteitani katsoessa, ne ovat nimittäin niin mahdottoman värikkäitä ettei minua varmasti voi hukata sumussakaan. Kengät ovat aikalailla punaiset, ohut huppari pinkki, paksumpi takki vihreä, reppu sininen, sadetakki viininpunainen…Eli mennään nyt sitten teemalla mitä värikkäämpää, sen parempaa. Lupaan ottaa kuvatodisteita.

Keksittekö mitään muita hyödyllisiä juttuja mitä pitäisi ottaa mukaan? Onko teillä jotain tavaroita mitä ilman ette reissaa? Vinkit jakoon 🙂

 

Saattaisit tykätä myös näistä

10 comments

Jenni Manninen June 3, 2014 - 10:55 pm

Apua!! Olin unohtanut että tää matka tuli jo näi äkkiä!!!! Mahtavaa matkaa en malta oottaa kuvia ja raportteja! Jos oisitte menossa täällä päin vaeltamaan lisäisin listaan BEAR SPRAY hahah mutta ei alpeilla taida olla karhuja haha!

Reply
Annika June 3, 2014 - 11:17 pm

No todellakin tulee ihan pian tämä reissu, ens viikolla jo! Ja hei bear spray on muuten hyvä idea myöhemmälle kesälle kun me lähtään telttaileen. Viimeksi sitä ei ollut, mutta ne kanisterit piti olla. Kaikkeen sitä pitääkin varautua! Ja ne kanisterit on maailman ärsyttävimpiä kantaa 😛 Mutta kai sitä mieluummin niitä kantaa, kuin ryhtyy karhun syötiksi…:)

Reply
Maarit Johanna June 4, 2014 - 12:37 am

Oi mikä kohde teillä! Luin vasta Johanna Sinisalon kirjan jossa hän seikkaili kyseisissä maisemissa ja on kyllä purrut Alpeille se reissukärpänen jo aikoja sitten. Just tuollainen vuoristomajassa yötä-tyylinen seikkailu olis itelläki mielessä. Ihanaa matkaa ! 🙂

Reply
Annika June 4, 2014 - 7:52 am

Kiitos Maarit Johanna! En meinaa kyllä itsekään malttaa odottaa ja Alpeille on mullakn tehnyt mieli jo piiitkän aikaa!

Reply
adventuredime June 4, 2014 - 10:15 am

Pari pakkausvinkkiä tuohon listaan: joku hattu/lippis tai muu vastaava suojaamaan päätä auringolta! + Usko tai älä, pipo/buff ja hanskat, edes ohuet. Täällä on ollut aika kylmä, joten harmittaa et jätin untuvatakin kotiin… ottakaa kerrastot mukaan! Satanut on tasaiseen tahtiin mutta pitäisi lämmetä lähiaikoina 🙂 Todella vaihtelevaa säätä. Itellä on myös aina vaelluskenkien lisäksi sandaalit jotka vaihtaa illalla jalkaan villasukkien kera 🙂 Kevyet! Ja joku monitoimiveitsi on aina hyvä olla mukana. Käsidesi, retkipyyhe & baby wipes.

Annecyssä on myös päivähaikkeja jos vielä innostaa Chamin jälkeen, muutenkin ihanan kaunis paikka. Ihanaa matkaa teille!

-Nancy

Reply
Annika June 4, 2014 - 10:23 pm

Ai joo totta tosiaan, hattu pitää muuten vielä hommata. Jos sattuu että paistaa, niin saan kyllä auringonpistoksen alta aika yksikön. Untuvatakki, apua eikä siellä niin kylmä saa olla! Adamilla olikin joku veitsi ja nuo käsidesitkin löytyy kun muistaa vaan ottaa mukaan. Päivitänpä tuota listaa niin on nämäkin asiat mukana 🙂

Hahah, luulen että me ollaa ihan tyytyväisiä ihan vain chillailuun Annecyssa 😀

Reply
Laura June 5, 2014 - 2:30 am

Huh, tuollaiselle reissulle lähtiessä joutuu kyllä miettimään melko tarkasti mukaan otettavien tavaroiden määrä ja se, mitä sinne rinkkaan ylipäänsä kannattaa pakata! Uskon, että pakkausvalmistelut ovat toimineet melko loistavana ajattelupähkinänä viime aikoina 😀 Reissu häämöttääkin tosiaan jo ihan nurkan takana, hurjaa! Suunnitelmista päätellen matka tulee takuulla olemaan huikea… 🙂

Reply
Annika June 6, 2014 - 8:03 am

No todellakin, on saanut miettiä ihan toden teolla! Kohta saa alkaa laittaa tavaroita kasseihin niin voi alkaa uudelleen panikoitumaan, jos ne mahdukaan jne. Pitää vielä laittaa kartalle teillekin meidän suunnitelmat, siitä postausta tulossa ensi viikolla ennen lähtöä 🙂

Reply
Marimente June 7, 2014 - 4:40 am

Apua, teilläkin koittaa tuo reissu jo näin pian! Värikkäät asusteet ja otsalamppu kuulostaa varsin hyviltä mun korvaan ;D Tuollaselle reissulle etukäteen valmistautuminen on varmasti enemmän kuin paikallaan (nimim. pakkasin Istanbuliin lähinnä ite lähtöaamuna.. 🙂 ) Jennin mainitsema Bear Spray ois varmaan aika eksoottinen varuste, mut jospa teillä ei tulis minkään värisiä kontioita siellä vastaan! 😉

Reply
Annika June 11, 2014 - 7:36 am

No älä muuta sano! Värikkästä ja valoisaa, eikohän sitä niillä pärjätä 🙂

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.