Kuka?
Annika - Tarinankertoja
Olen Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupungista maailmalle ponnistanut tarinankertoja, oman elämän seikkailija ja ylpeä kaksoiskansalainen.
Tavoitteeni on viettää elämää, joka on muistelemisen arvoinen, eikä harmitella toteuttamattomia unelmia. Puhun vastuullisen matkailun puolesta, rakastan ulkoilua ja retkeilyä. Lisäksi haluan innoittaa ja opastaa muitakin ulkosuomalaisuuden kiemuroihin
UUSIMMAT TARINAT BLOGISTA
uusimmat tarinat blogista
Melko lailla päivälleen kuusi vuotta sitten olin pienellä kevätpyrähdyksellä Amsterdamissa. Kevät oli silloin vasta aika aluillaan ja muistan tuiman tuulen puhaltaneen ennestäänkin sekavaa hiuskuontaloa vielä sotkuisemmaksi monenakin päivänä. Koska kyseessä …
Voi sadepäivä ja sairastaminen! Ulkona on kökkö kevätkeli, vettä sataa ja on harmaata. Lisäksi olen ollut vähän puolikuntoisena jo monta päivää, mutta tänään vihdoin annoin periksi ja jäin kotiin sohvanpohjalle …
Lauran maaliskuisen Britannia-aiheisen postauksen innoittama inspiroiduin minäkin pohdiskelemaan positiivisia asioita Kanadasta ja syitä miksi täällä onkaan niin kiva asua. Jos siis Kanadassa asuminen tai muutto Kanadaan kiinnostaa, niin luepas eteenpäin! Kanadassa …
Viime viikolla hypistelin paksun paksua opusta kirjakaupan matkailuosastolla. Siihen oli listattu kaikki UNESCOn Maailmanperintölistalla olevat paikat, joita on lähes tuhat, joten syystäkin kirjassa oli kokoa. Tietysti aloin miettimään, monessako UNESCOn …
Pidemmittä puheitta, suoraan asiaan! Maanantaina meinasi aamulla olla väsy, mutta korjasin tilanteen heti aamusta kahvilla ja sitten olinkin duracel pupuna loppupäivän. Ihanaa, kun kahvista saa oikeasti potkua, kun sitä ei …
Sushia, kahvia, kipeitä lihaksia ja kuntosalivandalismia – Siinäpä tämän viikon avainsanat! Niin ja tietenkin Luontoäidin kevät-talvi-talvempi-ei toivoakaan keväästä-peli on jatkunut taas tälläkin viikolla.
MATKAKOHTEET
-
Ranskan voisi tiivistää matkailumielessä sillä, että siellä on kaikkea. On vuoristoja, on aurinkorantoja, on suurkaupunkeja, …
by Annika -
Tour du Mont Blanc (TMB) on 170km pituinen vaellusreitti Ranskan, Sveitsin ja Italian Alpeilla ja …
by Annika -
Meillä suomalaisilla on jokamiehenoikeuksissa ihan maailmanlaajuisesti upea oikeus luontoon ja siellä liikkumiseen. Kun aloin pohtia …
by Annika
-
Nuotion savuinen tuoksu, käsiä lämmittävä teekuppi lapasissa ja lähes täydellinen hiljaisuus. Ei huolia, ei somea, ei läppäriä, ei koronaa, ei kiirettä, ei stressiä. Vain nuotiosta …
by Annika -
Calgary oli sellainen kohde, jolta en paljon odottanut. Se oli lähinnä pitkän automatkan varrelle sopiva stoppi, josta löytyi mukava, koiraystävällinen hotelli. Varasin hotellin onneksi kahdeksi …
by Annika -
Minulla on ollut auto kaksi vuotta ja olen ajanut Kanadan halki molempiin suuntiin eli reilusti yli 10,000km. Uskotteko siis, että minulla on muutama miete siitä, …
by Annika
-
En yleensä käy samassa kohteessa useampaa kertaa, mutta jokseenkin ironisesti Etelämantere on se matkakohde, jonne …
by Annika -
Tiedättekö, välillä pitää ihan ihmetellä, että kuinka minun ja Adamin ammatilliset polut ovat löytäneet niin …
by Annika -
Kuukausi vilahti ohitse kun matkakohteena oli Etelämantere ja näköjään meni toinen kuukausi siitä toipuessa, kun …
by Annika
Muu Maailma
-
Etelämantereen matkani alkoi ja loppui Port Stanleysta, Falklandinsaarilta. Tämä kahden pääsaaren ja satojen pikkusaarien ryhmä …
by Annika -
Euroopassa asuessa en juuri ajatellut Väli-Amerikkaa potentiaalisena matkakohteena, mutta kun muutin Kanadaan, niin Väli-Amerikasta on …
by Annika -
Marokosta jäi mieleen höyryävän minttuteen maku, berberien rikas värimaailma ja huutonaurut illallisella oppaiden kanssa. Yksityiskohtaiset …
by Annika -
Buenos Aires on mielestäni yksi maailman metropoleista, jossa pitää käydä ainakin kerran elämässä. Vähän niin …
by Annika -
Ah kuinka toivoisin, että tämä olisi seuraava reissuni, mutta tällainen reissu on jo takanapäin. Tiistaisen …
by Annika -
Kun selvisi, että matkani käy Marokkoon, en voinut edes kuvitella reissua ilman aavikolla käyntiä. Punainen …
by Annika
