6 asiaa, joita en odottanut löytäväni Etelämantereelta

En yleensä käy samassa kohteessa useampaa kertaa, mutta jokseenkin ironisesti Etelämantere on se matkakohde, jonne olen palannut. Itse asiassa olen tainnut viettää siellä enemmän aikaa kuin useimmissa muissa matkakohteissani, mikä tekee minusta varsin onnekkaan matkailijan, sillä Etelämantere jos mikä on nimenomaan “kerran elämässä”-tyylinen kohde.

Meillä kaikilla on varmasti tietynlainen mielikuva Etelämantereesta ja se sisältää aika varmasti lunta, jäätä ja pingviinejä. Näitä siellä näkyikin, mutta lisäksi Etelämantereelta löytyi monia yllättäviä asioita, joihin en odottanut törmääväni lainkaan. Odottaisitko, että näihinkin asioihin voi törmätä Etelämantereella?

Valaiden luurankoja

Useat valaslajit suuntaavat Etelämantereen vesille marras-maaliskuun välisenä aikana syömään siellä odottavia krillejä. Kun valaanpyynti oli vielä suosittua 1910 -1970 luvuilla, valaanpyytäjät käyttivät Etelämantereen kesäkauden yötöntä yötä hyödyksi ja pyytivät valaita runsaasti, osan ihan sukupuuton rajalle. Muutamissa paikoissa, kuten Deception Island-saarella voi nähdä hylättyjä valaankäsittelylaitoksia, joissa valaiden ihraa keitettiin ja ne ovat kyllä aika kummitteleva näky nykypäivänä.

Suurin osa valaista kuitenkin pyydettiin muualla kuin käsittelylaitosten läheisyydessä ja valaat paloiteltiin ja “käsiteltiin” rannoilla. Näistä valaista on jäljellä luita ja jopa lähes kokonaisia luurankoja, ja ovathan ne vaikuttava näky, niitä kun on kokonsa puolesta hankala olla huomaamatta. Muutamissa paikoissa löytyy myös puuveneiden jäänteitä valaanpyyntiajoilta ja nekin ovat kyllä vaikuttava näky. Tulee kyllä mietittyä millaista oli olla valaanpyytäjä pienessä puuvenessä Etelämantereen kylmillä vesillä 20-luvulla…?

Pirtua

Silloin tällöin risteilylaivat vierailevat eri maiden tiedeasemilla, sillä monella maalla kuten Kiinalla,  Argentiinalla, Venäjällä, Chilellä, Ukrainalla ja Iso-Britannialla on oma asemansa (joillain jopa useampi). Kävin näistä sisällä asti kahdessa viimeiseksi mainitussa ja Ukrainalaiselta asemalta löytyi myös baari. Tästä baarista puolestaan voi ostaa tiedemiesten valmistamaa moonshine, eli suomalaisittain pirtua. Tätä jalojuomaa saa huhujen mukaan (en ole siis todeksi omin käsin todistanut, mutta kolleagani väittivät näin tehneensä) myös vaihtokauppana rintaliivejä vastaan 😀

50-luvun hylättyjä tiedeasemia

Yllämainittujen yhä toimivien tiedeasemien lisäksi Etelämantereelta löytyy kokoelma 50-60-luvuilla rakennettuja ja hylättyjä tiedeasemia, jotka syystä tai toisesta eivät ole jääneet pitkäaikaiseen käyttöön. Yleisin syy oli ankarat sää- ja jääolosuhteet, jotka tekivät elämästä liian riskialtista ja ennalta arvaamatonta. Nämä suht pienet mökit ovat kuin aikakapseleita 50-luvun Etelämantereen elämään, siellä monet niistä todellakin hylättiin kiireellä ja mukaan otettiin vain ne mitä ehdottomasti tarvittiin. Eteläisen napapiirin eteläpuolella sijaitsevalla Detaille Hut-nimisessä mökissä näkösällä on yhä (nyt jo kovasti kuivahtaneita) ruokatölkkejä, pulloja, vaatteita, kirjoja sekä sen ajan radio- ja tiedevälineitä.

Tuohon aikaan vielä sai Etelämantereelle viedä koiria ja koiravaljakko olikin yleinen kulkupeli. 40-luvun Wordie House-nimisessä mökissä  on näkyvillä valokuvia huskeista, joilla oli myös oma huoneensa mökissä. Yhdessä mökissä oli pieni kirjanen, jossa oli kaikkien koirien nimet, tuntomerkit ja muut tiedot. Löytyipä sieltä myös Etelämantereen antimiin keskittyvä keittokirja – ja kyllä, siellä oli ohjeet miten pingviini tulee valmistaa ruokalautaselle.

Postitoimistoa

Pingviiniposti kulkee…No ei vaan postitoimiston löytää Port Lockroyn asemalta, joka on brittiläinen asema, osittain museo mutta siellä tehdään myös nykyaikaista tutkimusta ja siellä asuu pieni tiimi aina osan vuodesta. Matkamuistomyymälän yhteydessä toimii myös postitoimisto, eli voit ostaa sieltä postikortit ja lähettää kotiin…mJa olet taatusti itse perillä kotona kauan ennen kuin posti Etelämantereelta saavuttaa määränpäänsä.

Sisäpiirin tietona kerrottakoon, että postisäkit annetaan siellä vierailevien laivojen kuljetettaviksi mantereelle, jossa ne toimitetaan paikalliseen postiin. Postisäkit saattavat kuitenkin istua laivassa pidemmänkin aikaa (lue: viikkoja) ennen kuin ne laitetaan postiin. Sitten ne kirjeet ja kortit hiljalleen lähtevät pitkälle matkalle kohti määränpäätänsä joko Argentiinasta tai Falklandin saarilta.

Jäävuoritaideteoksia

Kaikki odottavat näkevänsä jäätä ja jäävuoria Etelämantereella, mutta minut löi ällikällä niiden kauneus! Näin upeita luonnon veistämiä taideteoksia en odottanut, sillä oletin kai jäävuorien olevan sellaisia piirrosten kaltaisia kolmion mallisia möhkäleitä.

Ajojahtia ja vaarallisia eläimiä

Vaaralliset eläimet eivät olleet juttu, jonka yhdistin Etelämantereeseen, koska eihän siellä ole juuri muita kuin pingviinejä, hylkeitä, valaita ja lintuja. Sitten kuulin tarinoita turkishylkeistä (tunnetaan myös merikarhuina, englanniksi fur seal) ja näiden lutuisen näköisten eläimien aiheuttamista, hengenvaarallisista puremista. Muita hyljelajeja ei tarvitse Etelämantereella pelätä, mutta yleisesti aggressiivisia turkishylkeitä varten annetaan turisteillekin omat ohjeensa: pidä pitkä välimatka, älä juokse karkuun, jos se tulee kohti, nosta kädet ylös ja näytä isolta.

Maalla hytkyvät hylkeet näyttävät liikkuvan suhteellisen hitaasti, mutta ne liikkuvat yllättäin monin kerroin nopeampaa kuin kumisaapasjalkaiset turistit epätasaisella maalla. Valitettavasti todistin noin 50m etäisyydeltä kun utelias turisti meni liian lähelle turkishyljettä, eikä kuullut oppaan huutoja. Teini-ikäinen hylje huomasi turistin ja lähti uhoamaan ja ampaisi turistin perään – joka siis unohti kaikki ohjeet ja juoksi karkuun. Onneksi rohkea, 70-vuotias opas ennätti väliin ja karjaisi kunnoittavan isosti kädet ylhäällä niin kuin kuuluikin ja hylje hylkäsi ajojahtinsa.

Oliko näissä jotain sinulle yllättävää? Mikä sinusta oli yllättävin asia näistä?