Marokosta jäi mieleen höyryävän minttuteen maku, berberien rikas värimaailma ja huutonaurut illallisella oppaiden kanssa. Yksityiskohtaiset mosaiikit, suussasulavat tagine-annokset ja Marrakechin vilinässä suunnistaminen (ja eksyminen). Marokko oli sopivassa suhteessa seikkailua ja rentoutumista, luonteva yhdistelmä ominpäin tutkimista ja oppaiden kanssa oppimista.

Berberioppaan värikäs koti ja vaimon mattotehtailut.

Marokko: Mattoja ja minttuteetä! Oli muuten hienoja mattoja ja mukaan lähti yksi pienempi, kun isommat ei millään mahtuneet mukaan.
Mieleen jäivät myös ihanat majoitukset, joissa monesti toivoin, että olisimme voineet jäädä vähän pidemmäksikin aikaa. Tunnelmalliset riadit olivat monesti niin viehättäviä, että päätimme illallistaa kattoterassin ravintolassa, sen sijaan että lähtisimme etsimään ravintolaa. Ei ehkä se edullisin vaihtoehto, mutta oli se kyllä sen arvoista! Marokko saa täydet pisteet majoitusten osalta!

Kynttilänvaloa ja tähtitaivasta Marrakechissa

Ilta-uinnille ennen illallista? Paikallisten mielestä oli liian kylmää 😀

Marokkolaisia lyhtyjä ja hengailua iltasella. Aivan parasta, kun on päivän kävellyt jalat väsyiksi!
Marokossa oli myös tunne, että olin jossain kaukana, ainakin kulttuurillisesti. Periaatteessa vain pari viikkoa Marokon seikkailun jälkeen olin maantieteellisesti kauempana Buenos Airesissa, mutta se ei tuntunut lainkaan yhtä kaukaiselta tai eksoottiselta paikalta, kuin mystinen Marokko.

Täällä sitä ollaan, linnakkeen huipulla, aavikolla – Atlasvuoret näkyy taustalla, kun oikein siristelee silmiä

Sama linnake, jossa olen ylläolevassa kuvassa, mutta nyt riadin kattoterassilta nähtynä. UNESCOn maailmanperintökohde Ait Ben Haddou.

Ruoanlaittoa Marrakechin kujilla – liha ja kasvikset purkkiin ja purkki hiilille pariksi tunniksi! Samat hiilet sitten lämmittävät hammam-saunaa.
Ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, Marokosta jäi mieleen se juuri sopivan lämmin sää. Sellainen leppoisa 25-30 astetta ja illalla viileämpää. Lokakuun lopussa tämä oli juuri se mitä kaipasin, kun Ottawassa kelit olivat jo paljon kylmemmät ja tylsän harmaat.
Marokko. Suosittelen lämpimästi!
**Yhteistyössä Incoming Services Morocco.
8 comments
No on kyllä ihan mielettömän värikkäitä ja ihania kuvia! Näyttää ihanalta reissulta, Marokkoon minäkin haluaisin palata jossain vaiheessa.
Kiitos Laura! Suosittelen kyllä ihan oikeasti, Englanti ei edes niin kovin kaukana ole niin voi lyhyemmällekin reissulle palata 🙂
Mä haluaisin hirmuisesti Marokkoon, mutta toisaalta mua kauhistuttaa ajatus niistä Marrakeshin turistiansoista ja huijareista, joista aina saa kuulla 😀
Haha uskon, että Marrakech voi vähän hirvittää! Meidän ainoa riesa oli vain teinipojat, jotka huutelivat, että mennään väärään suuntaan, jos ollaan paikkaan X menossa. Eihän niitä tohtinut uskoa ja monet sanoivatkin, ettei kannata lähteä niiden mukaan, koska ne vie vaan jonnekin kauas ja sitten vaatii rahaa. Muuten meni ihan ok, mutta en suosittele nälkäisenä Marrakechin kujilla kiertelyä iltapimeällä 😛
Marokko on upea maa ja erityisen valokuvauksellinen sellainen! Riadit (majapaikat) ovat niin kauniita, että voisin viettää kokonaisen loman vain fiilistellen niiden kaunista ja harmonista tunnelmaa. Ystävä opiskelee tällä hetkellä arabiaa Marokossa, ehkä olisi hyvä aika taas palata. Huomasitko muuten, että ihmiset eivät halua olla kuvauksen kohteina?
No älä muuta sano! Tykästyin niin riadeihin, olispa joka paikassa vastaavia 😀
Joo huomasin muutaman kerran, että ihmisiä ketä en varsinaisesti kuvannut, mutta jotka olivat kuvassa (siis esim torilta otetuissa kuvissa) ihmiset saattoivat nostaa kättä eteen. Muutamilta kysyin, kuten tuolta yhden kuvan naiselta ja se nyökkäili myöntävästi. Olen hirmuisen huono ja ujo ottamaan ihmisistä kuvia, valitettavasti 😛
Voi, Marokko! Nää kuvat ei ainakaan helpota mun kasvavaa Marokko-kuumetta, joten kait se on pakko tunnustaa myös itelle että aika vauhdilla tuonne olis nyt päästävä. Näyttää niin upealta!!!
Kiitos Inka! Marokko on kyllä oikein suositeltava kohde, sinne vaan 🙂 Sopivasti seikkailua ja matkailun helppoutta, just passeli yhdistelmä.