Kuka?
Annika - Tarinankertoja
Olen Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupungista maailmalle ponnistanut tarinankertoja, oman elämän seikkailija ja ylpeä kaksoiskansalainen.
Tavoitteeni on viettää elämää, joka on muistelemisen arvoinen, eikä harmitella toteuttamattomia unelmia. Puhun vastuullisen matkailun puolesta, rakastan ulkoilua ja retkeilyä. Lisäksi haluan innoittaa ja opastaa muitakin ulkosuomalaisuuden kiemuroihin
UUSIMMAT TARINAT BLOGISTA
uusimmat tarinat blogista
Uusi Vuosi ja uudet kujeet – Luvassa on mun ensimmäinen video! Oon miettinyt, että olisi kiva tehdä videoita, koska niitä tulee aina silloin tällöin otettua reissun päällä, mutta harvemmin sitten …
Tänä vuonna tulee viides joulu, jonka vietän ulkomailla. Ensimmäisen joulun poissa Suomesta vietin Skotlannissa ja loput ovatkin sitten menneet Kanadassa. Edinburgh sattui juuri tuonna vuonna saamaan epätavallisen lumipeitteen ja tietysti …
Tiedättehän sen tunteen, kun päätös lomalle lähtemisestä on tehty, pomolta on saatu hyväksyntä lomapäiville ja lennotkin on ehkä jo varattu. Nyt on se aika, kun reissun suunnittelu voi alkaa ihan …
Aloin miettimään, kuinka about vuosi sitten oli vuoden 2014 matkasuunnitelmat aikalailla tiedossa ja olinkin oikein tyytyväinen alkuvuodesta postatessani 2014 matkasuunnitelmani. Tästä vuodesta tulikin aika huikea reissuvuosi, sillä pitkään suunniteltujen reissujen lisäksi …
Italia on, niin kuin varmasti jo tiedätte, loistava matkakohde. Sinne voi suunnata olipa kiinnostus sitten vuorissa, rantaelämässä tai kaupunkiseikkailuissa. Pelkästään vertaansa vailla olevia kaupunkikohteita siellä on vaikka muille maille jakaa; …
Tadaa, meillä on koiravauva! Maailman pehmoisin pieni pallero ja niin söpö! Kattokaa nyt tuota naamaa, miten voi toinen olla niin nätti? Yllättyneitä? No niin minäkin olen vielä! Olen viime viikon …
MATKAKOHTEET
-
Ranskan voisi tiivistää matkailumielessä sillä, että siellä on kaikkea. On vuoristoja, on aurinkorantoja, on suurkaupunkeja, …
by Annika -
Tour du Mont Blanc (TMB) on 170km pituinen vaellusreitti Ranskan, Sveitsin ja Italian Alpeilla ja …
by Annika -
Meillä suomalaisilla on jokamiehenoikeuksissa ihan maailmanlaajuisesti upea oikeus luontoon ja siellä liikkumiseen. Kun aloin pohtia …
by Annika
-
Nuotion savuinen tuoksu, käsiä lämmittävä teekuppi lapasissa ja lähes täydellinen hiljaisuus. Ei huolia, ei somea, ei läppäriä, ei koronaa, ei kiirettä, ei stressiä. Vain nuotiosta …
by Annika -
Calgary oli sellainen kohde, jolta en paljon odottanut. Se oli lähinnä pitkän automatkan varrelle sopiva stoppi, josta löytyi mukava, koiraystävällinen hotelli. Varasin hotellin onneksi kahdeksi …
by Annika -
Minulla on ollut auto kaksi vuotta ja olen ajanut Kanadan halki molempiin suuntiin eli reilusti yli 10,000km. Uskotteko siis, että minulla on muutama miete siitä, …
by Annika
-
En yleensä käy samassa kohteessa useampaa kertaa, mutta jokseenkin ironisesti Etelämantere on se matkakohde, jonne …
by Annika -
Tiedättekö, välillä pitää ihan ihmetellä, että kuinka minun ja Adamin ammatilliset polut ovat löytäneet niin …
by Annika -
Kuukausi vilahti ohitse kun matkakohteena oli Etelämantere ja näköjään meni toinen kuukausi siitä toipuessa, kun …
by Annika
Muu Maailma
-
Etelämantereen matkani alkoi ja loppui Port Stanleysta, Falklandinsaarilta. Tämä kahden pääsaaren ja satojen pikkusaarien ryhmä …
by Annika -
Euroopassa asuessa en juuri ajatellut Väli-Amerikkaa potentiaalisena matkakohteena, mutta kun muutin Kanadaan, niin Väli-Amerikasta on …
by Annika -
Marokosta jäi mieleen höyryävän minttuteen maku, berberien rikas värimaailma ja huutonaurut illallisella oppaiden kanssa. Yksityiskohtaiset …
by Annika -
Buenos Aires on mielestäni yksi maailman metropoleista, jossa pitää käydä ainakin kerran elämässä. Vähän niin …
by Annika -
Ah kuinka toivoisin, että tämä olisi seuraava reissuni, mutta tällainen reissu on jo takanapäin. Tiistaisen …
by Annika -
Kun selvisi, että matkani käy Marokkoon, en voinut edes kuvitella reissua ilman aavikolla käyntiä. Punainen …
by Annika
