Kuka?
Annika - Tarinankertoja
Olen Pohjois-Pohjanmaan pikkukaupungista maailmalle ponnistanut tarinankertoja, oman elämän seikkailija ja ylpeä kaksoiskansalainen.
Tavoitteeni on viettää elämää, joka on muistelemisen arvoinen, eikä harmitella toteuttamattomia unelmia. Puhun vastuullisen matkailun puolesta, rakastan ulkoilua ja retkeilyä. Lisäksi haluan innoittaa ja opastaa muitakin ulkosuomalaisuuden kiemuroihin
UUSIMMAT TARINAT BLOGISTA
uusimmat tarinat blogista
Muutama viikko sitten lämpimän kesäpäivän kunniaksi kävimme läheisessä Gatineau Parkissa sijaitsevalla seikkailuradalla leikkimässä aamupäivän verran. Köysiratoja, nuorallakävelyä, ylös ja alas kiipeilyä..Kaikin puolin siis hauskaa ja näin lievästä korkeanpaikan kammosta kärsivänä …
Tavoitteenamme oli nähdä vähän muutakin kuin tasaisia maita ja mantuja, joten suuntasimme reilun 300 kilometrin päähän Adirondacks Moutains alueelle New Yorkin osavaltioon. Samaan suuntaan oli moni muukin menossa perjantai-iltana, sillä …
Viime viikot olen pakertanut tämän projektin parissa ja nyt se on vihdoin valmis; tervetuloa uudistettuun Tarinoita Maailmalta blogiin! Blogin uudistaminen on jo pidemmän aikaa ollut mielen päällä ja kun vihdoin …
Tämän viikon instagram kuvat tulevat taas Ottawasta, tuleepahan tässä esiteltyä Ottawaa ihan kunnolla! Nämä kuvat on parin viikon takaisia Päiväni Turistina- kuvia, jolloin tutkiskelin Ottawan keskustaa turistin näkökulmasta. On se …
Oi Edinburgh! Jos yksi kaupunki on ylitse muiden, niin minulle se on kyllä Edinburgh. Kun ensin muutin sinne, en ollut siellä koskaan käynyt, enkä juuri kauheasti paikasta tiennyt netistä löydettyjä kuvia …
No niin, meikäläinen on nyt sitten taas ajan kehityksessä mukana -Olen nimittäin luonut Instagram-tilin itselleni! Tällainen villi idea syntyi vasta lanseeratusta Instagram Travel Thursdaysta, jolloin siis torstaisin postaillaan matkailuaiheisia instakuvia.
MATKAKOHTEET
-
Ranskan voisi tiivistää matkailumielessä sillä, että siellä on kaikkea. On vuoristoja, on aurinkorantoja, on suurkaupunkeja, …
by Annika -
Tour du Mont Blanc (TMB) on 170km pituinen vaellusreitti Ranskan, Sveitsin ja Italian Alpeilla ja …
by Annika -
Meillä suomalaisilla on jokamiehenoikeuksissa ihan maailmanlaajuisesti upea oikeus luontoon ja siellä liikkumiseen. Kun aloin pohtia …
by Annika
-
Nuotion savuinen tuoksu, käsiä lämmittävä teekuppi lapasissa ja lähes täydellinen hiljaisuus. Ei huolia, ei somea, ei läppäriä, ei koronaa, ei kiirettä, ei stressiä. Vain nuotiosta …
by Annika -
Calgary oli sellainen kohde, jolta en paljon odottanut. Se oli lähinnä pitkän automatkan varrelle sopiva stoppi, josta löytyi mukava, koiraystävällinen hotelli. Varasin hotellin onneksi kahdeksi …
by Annika -
Minulla on ollut auto kaksi vuotta ja olen ajanut Kanadan halki molempiin suuntiin eli reilusti yli 10,000km. Uskotteko siis, että minulla on muutama miete siitä, …
by Annika
-
En yleensä käy samassa kohteessa useampaa kertaa, mutta jokseenkin ironisesti Etelämantere on se matkakohde, jonne …
by Annika -
Tiedättekö, välillä pitää ihan ihmetellä, että kuinka minun ja Adamin ammatilliset polut ovat löytäneet niin …
by Annika -
Kuukausi vilahti ohitse kun matkakohteena oli Etelämantere ja näköjään meni toinen kuukausi siitä toipuessa, kun …
by Annika
Muu Maailma
-
Etelämantereen matkani alkoi ja loppui Port Stanleysta, Falklandinsaarilta. Tämä kahden pääsaaren ja satojen pikkusaarien ryhmä …
by Annika -
Euroopassa asuessa en juuri ajatellut Väli-Amerikkaa potentiaalisena matkakohteena, mutta kun muutin Kanadaan, niin Väli-Amerikasta on …
by Annika -
Marokosta jäi mieleen höyryävän minttuteen maku, berberien rikas värimaailma ja huutonaurut illallisella oppaiden kanssa. Yksityiskohtaiset …
by Annika -
Buenos Aires on mielestäni yksi maailman metropoleista, jossa pitää käydä ainakin kerran elämässä. Vähän niin …
by Annika -
Ah kuinka toivoisin, että tämä olisi seuraava reissuni, mutta tällainen reissu on jo takanapäin. Tiistaisen …
by Annika -
Kun selvisi, että matkani käy Marokkoon, en voinut edes kuvitella reissua ilman aavikolla käyntiä. Punainen …
by Annika
