Instagram Travel Thursday: Ottawa – Parliament Hill

by Annika

No niin, meikäläinen on nyt sitten taas ajan kehityksessä mukana -Olen nimittäin luonut Instagram-tilin itselleni! Tällainen villi idea syntyi vasta lanseeratusta Instagram Travel Thursdaysta, jolloin siis torstaisin postaillaan matkailuaiheisia instakuvia. Tämä on suht uusi juttu Suomessa, ja järjestäjinä on muutamia hienoja suomalaisia matkablogeja, mm. Kaukokaipuu, jotka listaavat osallistuvat blogit sivuilleen. Käy kurkkaamassa matkainsipiraatiota! Kun kerran reissukuvat on kyseessä, niin tokihan sitä minunkin pitää hypätä mukaan. täältä pääsee kurkkaileen mun instagram tiliä, jonne toki sujahtelee muitakin kuin matkailukuvia. Se on aika lapsenkengissä vielä, mutta eiköhän se siitä kehity pikkuhiljaa!

Ensimmäisen Travel Thursdayn ajattelin aloittaa läheltä kotoa eli luvassa on minun kotimaanmatkailua omassa kotikaupungissa Ottawassa. Mutta sehän on kaukomatkailua jollekin toiselle! Viime viikonloppuna oli niin kaunis ilma (josta todisteena mojovat rusketusraidat), että päätin lähteä turisteileen keskustaan. Ottawalla on täällä Kanadassa vähän tylsimyksen maine, koska se on pienempi kuin muut tunnetut kaupungit ja tietenkin täällä on kaikki mahdolliset valtion virastot ja maan hallintoon liittyvät organisaatiot. Boooring! (Ellei sitten ole hillitöntä kiinnostusta politiikkaan). Ottawasta sanotaakin leikkimielisesti usein, että kaupunki menee kiinni 17:30, jolloin virkamiehet hipsivät kotiin työpäivän jälkeen.

2013-07-25_1374753804

Mutta itse asiassa Ottawalla on aika paljonkin tarjottavaa, sen olen tässä parin vuoden aikana huomannut. Etenkin nyt kesäaikaan Ottawa kuhisee turisteja ja onhan täällä monta ihan kunnon nähtävyyttäkin. Jos siis vertaa esimerkiksi Torontoon, jossa on se CN Tower ja… ja..niin Hockey Hall of Fame..ja..? (lupaan ottaa asiakseni lähteä tutkimaan mitä muuta sieltä löytyy!). Ottawan pääpointtina on tietenkin se paikka, josta koko maata pyöritetään eli Parliament Hill.

2013-07-25_1374780951

Se ei kuitenkaan ole ihan vaan politiikkaan ja hallintoon keskittyvä alue, vaan se on myös paikka, jossa on maan isoimmat Kanada-päivän kekkerit, ryhmäjoogaa kesä-keskiviikkoisin, virallinen vahdinvaihto (ihan kunnon brittityyliin) kesäaamuisin ja valoshow joka värjää koko parlamentin keskimmäisen rakennuksen aina kesäiltaisin. Puhumattakaaan mielenosoituksista ja vuotuisasta 4/20 tapahtumasta, joka kerää tuhansia marihuanaa polttavia ihmisiä Parliament Hillille kannabiksen uudelleen laillistamisen toivossa. Ei niin tylsää sittenkään, eh? 😉

2013-07-25_1374754065

Lisäksi Kanadan pääkaupunki on aika vihreä kaupunki, etenkin verrattuna moniin Euroopan kaupunkeihin. Mutta luonnonläheisyyshän onkin Pohjois-Amerikan parasta antia! Ottawan läpi mutkittelee UNESCOn perintökohde Rideaun kanaali, joka nyt tähän aikaan vuodestä täyttyy kajakeista ja veneistä. Sitä pitkin pyöräilen töihin joka päivä, eikä kyllä paremmasta reitistä voisi edes haaveilla.

2013-07-25_1374785936
>Mutta töihin pyöräilystä puheenollen, tässähän on ehtinyt jo aamuteetkin jäähtyä ja kello näyttää, että pitäisi polkaista töihin. Joten lisää Ottawa-juttua tulossa sitten myöhemmin toiseen postaukseen, tämä bloggari lähtee nyt näpytteleen työkoneen ääreen!

 

Saattaisit tykätä myös näistä

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.