Instagram Travel Thursday: Joulun avaus Ottawassa

by Annika

Tasan viikko sitten Ottawassa julistettiin joulu avatuksi. Toki ostoskeskuksissa on joulukoristeet olleet jo monta viikkoa ja joululaulut ovat raikuneet kaupoissa jo heti Halloweenin jälkeen. Virallisesti joulukausi avattiin kuitenkin vasta viime viikolla Ottawassa ja koko Kanadassa. Aina kun Ottawassa on joku tapahtuma, kuten nyt tämä joulunavaus tai kesällä oleva Kanadapäivä, niin ne eivät oikeastaan koskaan ole vain Ottawan kaupungin juhlia. Ottawalla on pääkaupunkina aina rooli koko kansan päänäyttämönä ja siksipä tämä joulunavauskin, joka tapahtui ympäri Kanadaa samana päivänä, oli koko kansan televisioitu tapahtuma.

Eli varsinaista kaupungin yhteisötunnelmaa täällä ei välttämättä niinkään ole, mutta se hyvä puoli näissä koko maan juhlissa on, että Ottawassa ne ovat taatusti näyttävimpiä! Näyttömänä toimii tietysti se paikka, josta Ottawa on kuuluisa; The Parliament Hill. Tämä on uskomattoman monipuolinen paikka, joka muuntautuu tapahtuman kuin tapahtuman mukaan. Koko kaupungissa oli lunta maassa tuomassa vähän valoa pimeisiin talvipäiviin, eikä pakkastakaan ollut montaa astetta, joten joulunavausta saapui katsomaan parisen tuhatta henkilöä.

2013-12-12_1386815924

Pakollisten juhlaseremonioiden ja -puheiden jälkeen ympäri Ottawan keskustaa napsautettiin jouluvalojen ON/OFF nappi ON-asentoon  ja yhtäkkiä puut ja pensaat hohtivat kultaisina, punaisina, sinisinä ja vihreinä. Itse pääshow oli kuitenkin vasta edessä, sillä pitäähän koko kansan juhlassa olla ilotulitteita. Erikoista kyllä, Ottawassa ei ole uutena vuotena lainkaan ilotulituksia (ihmiset eivät yleensä saapuneet paikalle, kun pakkasta on usein yli 30 astetta, joten kaupunki päättti säästää rahat ja vaivan), joten olin positiivisesti yllättynyt, että saimme nauttia ilotulituksista tällä kertaa. Ensimmäiset ilotulitukset olivan oikein hienoja ja näyttäviä, mutta pian mahdoton savu levisi koko alueelle, eikä kukaan nähnyt hetkeen edes ympärillä olevia parlamenttirakennuksia!

2013-12-12_1386815699
Ilotulitteiden savun hälvennyttyä parlamentin päärakennus, originaalisesti nimetty The Centre Block, muuntautui jälleen ja toimii nyt pimeän tullen kanvaasina valoshowlle tammikuuhun asti. Parlamentin ulkoseinälle heijastetaan joka kesä Kanadan historiasta kertova valoshow, mutta nyt oli kiva nähdä sen lisäävään joulutunnelmaa talvisilla kuvioilla, jotka liikkuvat ja vaihtuvat jonkin verran. Näissä tunnelmissa on siis hyvä alkaa suunnittelemaan joulukuusen hankkimista, minkä voi tehdä näin kanadalaiseen tapaan jo monta viikkoa ennen joulua! Vaikka eihän tässä nyt jouluun montaa viikkoa olekaan, joten mukavaa joulunodotusta vaan kaikille!

2013-12-12_1386815527
Matkakuumetta voi käydä nostattamassa tuttuun tapaan Instagram Travel Thursday tempauksen järjestäjien sivuilla: KaukokaipuuRunning With Wild Horses ja Destination Unknown. Allekirjoittanutta voi seurailla Instamaailmassa Ankkuliini -nimimerkin takaa.

Saattaisit tykätä myös näistä

11 comments

Mari December 12, 2013 - 1:12 am

Hiukkasen taisi olla mahtipontisemmat joulunavajaiset kuin täällä Helsingissä 🙂 Ihan mielettömän näkönen tuo parlamentin päärakennukseen heijastuva valoshow!

Reply
Annika December 12, 2013 - 7:56 am

No Pohjois-Amerikassa kaikki on isompaa, vai miten se meni 😉 Sitä kun pitää juhlia koko maan 35 miljoonan asukkaan edestä, eikä vain Ottawan omien yhden miljoonan edestä, niin tuppaa juhlatkin kasvamaan..!

Reply
Satu VW December 12, 2013 - 4:58 am

Aivan mielettömiä nuo jouluvalot siellä teillä! Meillä Norjassa nämä ovat kanssa hieman vaatimattomampia… 🙂

Reply
Annika December 12, 2013 - 7:55 am

Nämä oli kyllä vähän hienommat jo mitä osasin odottaakaan! Ja musta on ihana, että tuon viimeisen kuvan kuviot pyörii tuossa nyt aina iltaisin 🙂

Reply
Lena / london and beyond December 12, 2013 - 9:36 am

Kaunista! Joulunavaukset on aina ihania, etenkin kun on lunta maassa ja valotus kunnossa. 😉

Reply
Annika December 12, 2013 - 9:31 pm

Eikö vain 🙂 Joulunavauksissa on kiva tunnelma, vaikka vähän jäin kaipaamaan jotain pienemmän kaupungin tunnelmaa, mutta meni se näinkin 🙂

Reply
Annika December 12, 2013 - 1:27 pm

Ihanaa, että parlamentti saa noin hienon jouluasun. Helsingissä viime vuosina vastaavasta on tainnut nauttia Tuomiokirkko.
Olin juuri poissa täältä Barcelonasta kun kaupungin jouluvalosesonki alkoi, niin en tiedä millanen härdelli se tapahtuma on, mutta tuskin noin näyttävä kuitenkaan 🙂

Reply
Annika December 12, 2013 - 9:30 pm

Tänne kyllä passaa joulu ja talviset jutut kuin nenä päähän, kun lunta on ja pakkastakin jo 20..brrh. Mutta on se nättiä 🙂

Reply
Kea December 13, 2013 - 8:02 am

Upeat jouluvalot ja show, vaikken ilotulitteista itse perustakaan. Taas tuli tosta parlamenttirakennuksesta sellanen Harry Potter -fiilis. Kuin taikaa! Barcelonassa ihmeteltiin muuten myös sitä kuinka hienoja sikäläiset jouluvalot oli suomalaisiin verrattuna. Monessa korttelissa vaikutti olevan ihan oma juttunsa jouluvalaistuksessa. 🙂

Reply
Annika December 13, 2013 - 7:26 pm

Hahaa, odottelinkin että milloin tulee ensimmäinen Harry Potter kommentti, koska itsellekin se tuli näistä hämyisistä kuvista mieleen! Olisi kiva nähdä joskus paikka, jossa joulua juhlitaan ilman lunta tai talvea paremminkin. Olin aikoinaan Australiassa marraskuun loppuun asti, joten siellä alkoi olla jo koristeita sillon, mutta ihan kunnon jouluhyörinää ei näkynyt. Barcelona ei varmaan olisi yhtään hullumpi paikka tähän 🙂

Reply
VeeraBianca December 13, 2013 - 1:34 pm

Yhdyn lähes jokaisen muun sanoihin; wow mitä jouluvaloja ! 😀

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.