Kestävä matkailu: Vuoden 2020 suurin matkailutrendi

by Annika

Näin loppuvuodesta alkaa olla jo aika kääntää katseet tulevaisuuteen ja reilun parin kuukauden päässä häämöttävään vuoteen 2020. Vuosi 2020 polkaisee vauhtiin uuden vuosikymmenen, mutta jo sen ensimmäisen vuoden odotetaan olevan kestävän matkailun juhlaa, sillä muutoksen makua on selvästi ilmassa. Kestävä matkailu on jo näkynyt uutisissa, politiikassa, puheensorinana sosiaalisessa mediassa sekä matkailualan yrityksissä, ja tämän trendin ennakoidaan jatkuvan vahvana uuteen vuoteen.

Olet ehkä jo kuullut puhuttavan lentohäpeästä, lisäksi ilmastokriisin vallitessa otsikoita on haastavaa miettiä matkailua ilman siihen liittyviä ympäristövaikutuksia. Paljon hyvää on kuitenkin jo tapahtunut kestävän matkailun saralla, joten tehdäänpä pieni tilinpäätös ennen kuin katsotaan tulevaisuuteen:

MITÄ MERKITTÄVIÄ MUUTOKSIA ON JO TAPAHTUNUT?

Kestävä matkailu & julkkisten voima

Julkkikset ovat ottaneet näkyvästi kantaa kestävän matkailun puolesta. Prinssi Harry lanseerasi Travalyst-nimisen aloitteen yhdessä matkailualan jättinimien, Booking.comin, Skyscannerin, TripAdvisorin, Visan ja CTripin kanssa. Aloitteen tarkoituksena on lisätä tietoutta ja edistää kestävää matkailua näiden mukana olevien firmojen avulla. Ihan konkreettisia tekoja tämä aloite ei ole vielä saanut aikaan, sillä se on aika uunituore tapaus, mutta jäämme odottelemaan mitä tuleman pitää.

Kirjailija J.K Rowling on myös vast’ikään alkanut kampanjoimaan orpokotiturismia vastaan lisäten tietoutta vierailevien turistien ja pidempiaikaisten vapaaehtoisten tuottamista haittavaikutuksista orpokotien asukkaisiin. Minusta on aina positiivista kun julkisuudessa olevat ihmiset, olipa ne sitten Instagram-vaikuttajia tai Hollywood-tähtiä, tekevät työtä hyvän asian eteen, sillä he tavoittavat suuren yleisön ja etenkin sellaiset matkaajat, jotka eivät muuten välttämättä tietäisi mikä orpokotiturismissa on vikana.

Isoja kannanottoja isojen eläinten puolesta

Yhä vain suositummaksi tuleva TripAdvisor (ja sen omistama Viator) ilmoitti juuri lopettavansa lippujen myynnin turistinähtävyyksiin, jotka pitävät delfiinejä ja valaita vangittuina, sekä niiden mainostamisen vuoden 2019 loppuun mennessä. Tähän joukkoon lukeutuu mm. pahamaineinen SeaWorld sekä Teneriffan Loro Parque.

TripAdvisor lopetti epäeettisten eläinnähtävyyksien, kuten elefanttiratsastusten ja tiikeritemppeleiden lippujen myynnin jo 2016, World Animal Protection-järjestön painostamana. Ja muuten, World Animal Protection kampanjoi tällä hetkellä sen puolesta, että myös Expedia lopettaisi lippujen myynnin delfinaarioihin. Anna täällä äänesi delfiinien puolesta, ja lähetä selvä viesti Expedialle, että eläinrääkkäyksellä ei tule rahastaa.

Täällä Kanadassa, kolmen vuoden väittelyn jälkeen, hyväksyttiin aiemmin tänä vuonna lakialoite, joka kieltää valaiden ja delfiinien pitämisen vangittuina sekä niiden pariuttamisen, jotta uusia poikasia ei syntyisi vankeuteen. Nykyisin vankeudessa elävät eläimet pysyvät siellä missä ovat, mutta nämä paikat eivät saa ottaa lisää eläimiä ja nykyisten eläinten myynnin tai kuolemisen myötä tällaisia paikkoja ei enää Kanadasta tule löytymään.

Kaupungit ja nähtävyydet sanovat EI

Yksi Australian kuuluisimmista nähtävyyksistä, maan keskiosissa sijaitseva Uluru on nyt nähnyt viimeiset kiipeilijänsä. Alueen alkuperäisasukkaat ovat jo vuosia vedonneet matkailijoihin, etteivät he kiipeäisi ja häpäisi heidän pyhää kohdettaan, mutta valitettavasti pelkkä nätisti pyytäminen ei toiminut. Tällä viikolla Uluru on nyt virallisesti suljettu kiipeilijöiltä – kuten sen olisi pitänyt aina ollakin. Ulurua voi edelleen käydä katsomassa etäämpää, eli koko paikka ei ole suljettu, pelkästään sille kiipeäminen.

Venetsia sanoi periaatteessa “ei” isoille risteilylaivoille ja tästä innostui (vai panikoitui?) ainakin kansainvälinen media. Henkilökohtaisesti tukisin ehdottomasti tällaista kieltoa, mutta käytännössä tämä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut eikä voimassa näytä olevan minkään valtakunnan virallista määräystä tai lakia, joka tulisi risteilyalukset kieltämään.  Optimisesti toivon kuitenkin, että tämä on askel oikeaan suuntaan. Tietenkin, jos nämä isoja risteilyaluksia operoivat firmat olisivat fiksuja, niin he lopettaisivat Venetsian kanaaleilla kulkemisen oma-aloitteisesti kasvavan kielteisen mielipideilmaston vuoksi, mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan.

Belgian Brugge ja Kroatian Dubrvonik ovat molemmat vähentäneet risteilyalusten määrää kahteen päivässä. Esimerkiksi Bruggessa kävi ennen jopa 5 ja Dubrvovnikissa vielä enemmän risteilyaluksia päiväseltään. Nyt määrä on huomattavasti pienempi ja helpommin hallittavampi.

Kertakäyttömuovit ovat kirosana

Jos pitäisi valita yksi ympäristöön liittyvä asia, jonka tietoisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti, niin se on kyllä muoviset pillit. Montako brändiä tiedät, jotka ovat ilmoittaneet lopettavansa muovisten pillien käytön? McDonalds, Starbucks, Hilton hotellit, American Airlines, Royal Caribbean -ja liuta pienempiä brändejä. Muovipillien käytön lopettaminen on sinänsä helppo ratkaisu monille yrityksille ja sen takia se onkin niin suosittu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä teko ei yksistään ratkaise mitään, mutta se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

Toinen huonoa mainetta enenevissä määrin saava muovituote on hotellien minishampoopullot. Marriott hotellit ilmoitti lopettavansa minipuollojen käyttämisen huoneissaan viimeistään joulukuussa 2020. Tämä on paljon merkittävämpi asia, kuin vain yhden hotelliketjun valinta, sillä hiljattain kasvaneeseen Marriott Bonvoy-brändin alle kuuluu nyt 31 hotellibrändiä. Kaikki Marriottin omistamat hotellit eivät siis ole Marriott nimen alla ja näihin kuuluvat mm. Delta, Sheraton, Westin ja Ritz-Carlton hotellit. Näistä kaikista pitäisi minipullojen poistua reilun vuoden sisällä! Jes!

Positiivisia uutisia kaikuu myös Kaliforniasta: uuden lain myötä kaikkien hotellien Kaliforniassa on lopetettava minimuovipullojen käyttö viimeistään 2023.

MITÄ ON ODOTETTAVISSA 2020?

Huh, paljon on siis jo tapahtunut kestävän matkailun saralla. Mitäs sitten on odotettavissa ensi vuonna?

kestävä matkailu

Häpeällistä ja verotettavaa

Puhun tietenkin lentämisestä, sillä lentohäpeä on etenkin Greta Thundergin myötä kasvava tunne. Henkilökohtaisesti en lukeudu niihin, joiden mielestä kaikkien tulisi lopettaa lentäminen. Tämä on minusta täysi epärealistinen tavoite ja totaalisen “lentokiellon” sijasta minusta on tuloksellisempaa keskittyä tekemään lentämisestä ympäristöystävällisempää. Monet kuitenkin ennakoivat, että lentokoneella kaupungista toiseen suhailu ei tule olemaan kehuskelun asia vaan vähän häpeällistä, etenkin lyhyillä ja usein toistuvilla matkoilla. Erään kyselyn mukaan lentämisen suosio tulee laskemaan, sillä 16% brittiläisistä ja 24% amerikkalaisista sanovat vähentävänsä lentämistä ensi vuonna – mielenkiinnolla odotan, käykö tämä todeksi.

Lentovero on näkynyt Suomenkin uutisissa viime aikoina ja onhan se jo käytössä mm. Ruotsissa, Norjassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. Uskon vakaasti, että lentoverosta tullaan puhumaan yhä enemmän ja veikkaanpa, että se Suomeenkin rantautuu ennen pitkää. Jos olet lentoveron kannalla tai haluat oppia siitä lisää, niin lentovero.fi-osoitteesta saat lisätietoa ja voit allekirjoittaa kansalaisaloitteen.

Laatu korvaa määrän

Tämä liittyy vähän tuohon lentämiseenkin, mutta myös matkailuun yleisesti. Lyhyiden ja pienen budjetin kaupunkilomien (etenkin lentämistä sisältävien) suosion arvellaan laskevan ja sen sijaan aletaan suosia pidempiä ja laadukkaampia matkoja. Tämän myötä kohteiden odotetaan näkevän “laadukkaampia” matkailijoita, jotka pysyvät pidempään ja kuluttavat enemmän rahaa kohteessa.

Yliturismista kärsivät kohteet alkavat olla jo tunnettuja ja tämä ongelma on saanut paljon huomiota. Tämän myötä ennakoidaan off-season-matkailun suosion nousevan, mikä olisi ihan tervetullut trendi!

Junamatkailun suosio nousee

Lentohäpeän myötä junamatkailun suosio tulee kasvamaan ja Eurostar on jo huomannut kasvutrendin ensi vuoden varauksissa. Ja miksikäs ei, Euroopassahan on loistava junaverkosto!

Lisäksi myös nimenomaan luksusjunamatkojen suosion oletetaan kasvavan ja myönnettäköön, että kyllähän luksusjunamatka kiinnostaisi vaikkapa täällä Kanadan Kalliovuorilla, tai Etelä-Afrikassa tai Euroopassa…Kelpaisi!

kestävä matkailu

Kestävä matkailu: Luonnossa ja lähellä

Retkeily ja vaellus näyttää elävän pientä nousukautta ja osasyynä tähän on varmasti lähimatkailun suosion kasvaminen. Lähimaastoissa retkeily ja yön yli telttailu voi olla loistava korvike toiseen maahan lentämiselle -ja tietysti omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että vaellukseen on helppo hurahtaa!

Kotimaan matkailun suosion uskotaan myös nousevan ja onhan Suomessakin loistavia kohteita ihan junamatkan päässä. Kotimaan matkailu ja retkeilyn suosio kertoo myös low impact– matkailun suosion noususta ja siitä, että matkailijat miettivät kestävää matkailua enemmän kuin ennen.

Miltä siis vaikuttaa sinun mielestä tuleva matkailuvuosi? Hyviä trendejä vai huonoja? Tunnetko jotain näistä jo omaksesi?

Saattaisit tykätä myös näistä

5 comments

Katja Vaulio October 28, 2019 - 3:08 am

Hyvä teksti ja hyviä juttuja nämä kaikki?Samasta aiheesta kirjoittelinkin vähän aikaa sitten yritykseni blogiin.
Lentämisestä olen myös kanssasi täysin samaa mieltä. Mitä tulee pidempiin ja laadukkaampiin matkoihin, olen niitä omassa elämässäni toteuttanut jo hyvän aikaa. Sekös sitten aiheuttaa ihmettelyä, jos tekee yhden pitkän matkan vuodessa monen sijasta…
Kiitos tärkeästä jutusta!

Reply
Saana October 28, 2019 - 6:06 am

Mielenkiintoinen juttu ja suunta on ehdottomasti oikea! ? Matkailun vastuullisuuskysymykset ovat iloisen paljon tapetilla, mutta massojen liikkeelle saaminen on valitettavan hidasta puuhaa. Mutta parhaimmillaan yksi kääntynyt pää auttaa montaa muuta matkailijaa ajattelemaan matkailutottumuksiaan uudelta kantilta, ja sellaista lumipalloefektiä nyt tarvitaan.

Kirjoitin muuten lentovero-aloitteesta omaan blogiin ja pyrin parhaani mukaan perustelemaan, miksi lentovero ei olisi meiltä keneltäkään pois, päivastoin. Koska aloite sulkeutuu jo ensi lauantaina eli 2.11. ja nimiä puuttuu vielä yli puolet, jos sopii, linkkaan jutun tähän. Yksikin lisänimi auttaa eteenpäin (varsinkin, jos se yksi aloitetta kannattava kertoo aloitteesta myös kavereilleen): https://www.livenowdreamlater.net/fi/2019/10/26/allekirjoita-lentovero-kansalaisaloite-lue-miksi/

Reply
Mari December 4, 2019 - 3:06 pm

Löysin blogisi tänään ja kahlannutkin jo useita postauksia läpi 🙂 toivon että kaikki nuo trendit toteutuisivat, etenkin ilmastohätätilan vuoksi. Jotta tulevinakin sukupolvilla olisi paikkoja minne matkustella.
Itse olen jättänyt lentämisen kokonaan jo 8 vuotta sitten ja sen jälkeen olen matkustellut junalla tai autolla (ja lähinnä; en ole matkustellut :D). Vuosi sitten löysimme kuitenkin meidän perheelle sopivan matkailumuodon: asuntoautoilu! Kohteet ovat vaihdelleet luonnosta kaupunkeihin ja kierretty on myös Pohjoismaita. Leirintäalueet ovat yleensä yksityisten yrittäjien pyörittämä joten rahat menevät niiltäkin osin paikallisten yritysten tukemiseen 🙂 ja rakastan sitä fiilistä kun matkalla ollaan heti kun kotipihasta kurvataan pois. Eli toivoisin näkeväni lisää asuntoautoilua/vaunuilua ja lähimatkailua!

Reply
Annika December 4, 2019 - 6:42 pm

Voi ihana, että olet löytänyt tänne blogiin 🙂 Ja hatunnosto lentämisen lopettamiselle, se on kyllä iso teko! Ja olen 100% samaa mielta asuntoautoilusta, se on huippua. Mä olen täällä lähinnä autoillut ja sitten telttaillut tai ollut hotellissa yöt, mutta road trippailu on kyllä lähellä sydäntäni. Ja autollakin pääsee kauas, jos haluaa 🙂 Ja enpä ollut ajatellutkaan tuota aiemmin noin, että on automatkalla on matkalla heti kotipihasta, ihan totta! Lentämällä sitä on matkalla vasta kun istahtaa lentokoneeseen tai pääsee lentokentälle, mikä voi olla useiden tuntienkin päässä asuinpaikasta riippuen.

Reply
Älä matkusta tänne 2020 - Tarinoita Maailmalta December 31, 2019 - 11:40 am

[…] matkailu on nykyään yhä useampien reissaajien huulilla ja ennakoinkin jo aiemmin, että kestävä matkailu on vuoden 2020 (jos ei koko vuosikymmenen) matkailutrendi. Monet matkailijat ovat entistä valveutuneempia matkailun ongelmien suhteen ja se on erittäin […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.