Naisena matkustamisen hyvät ja huonot puolet

Viime päivinä olen lueskellut monista blogeista matkasuunnitelmia tälle vuodelle ja voi kuinka mahtavista seikkailuista varmasti saankaan lukea vuoden aikana. Pysähdyin hetkeksi miettimään, että on se vaan hienoa, kuinka suomalaiset naiset reissaavat! Toki miehetkin varmasti, mutta valtaosa seuraamistani bloggaajista nyt sattuu olemaan naispuolisia ja itse tietysti samaistun muihin naismatkaajiin. Luin vastikään I am Malala-kirjan, omaelämänkerran teini-ikäisestä tytöstä, joka puhui Talebania vastaan tyttöjen koulutuksen puolesta Pakistanissa ja joka sai lopulta luodista päähän. Hän onneksi kuitenkin selvisi ja jatkaa kampanjointia koulutuksen ja naisten oikeuksien puolesta Pakistanin ulkopuolella. Tämä kirja sai minut jälleen kerran pohtimaan sitä, kuinka onnekas minä ja kaikki me suomalaiset naiset olemme, kun olemme syntyneet yhteen maailman tasapuolisimmista maista.

Meidän ei tarvitse taistella oikeudestamme koulutukseen tai samanarvoisuuteen miesten kanssa, olemme kasvaneet naispappien ja naispresidentin aikakaudella ja me matkustamme. Yksin. Ympäri maailmaa. Eikä siinä ole mitään erikoista meidän mielestämme, mutta jos kertoisimme nämä asiat kanssasiskoillemme Saudi Arabiassa, El Salvadorissa tai Pakistanissa, niin mitkä olisivat heidän reaktionsa?

Vaikka matkustus on meille itestäänselvyys, olimmepa sitten itseksemme tai kaverin kanssa maailmalla, on monia seikkoja, joita meidän naismatkaajien kannattaa pitää mielessä ja tilanteita, joita kannattaa välttää. On monen monia hyviä puolia, mutta totta puhuakseni on ollut tilanteita, joissa naispuolisena matkaaminen on ollut kaikkea muuta kuin valttikortti. Listasin pari mietelmää naisena reissaamisesta:

Sterotypiat

Naisista ja miehistä on olemassa tietyt stereotypiat, olimmepa samaa mieltä perintesten roolijakojen suhteen tai emme. Eri kulttuureissa nämä stereotypiat ovat eriasteisia, mutta varmasti tunnistettavia kaikkialla. Naisilla etenkin on varsin kotivoittoinen rooli (ruoanlaittaja, jälkikasvun tuottaja, kodin ylläpitäjä jne), vaikka me seikkailulliset naishenkilöt tehokkaasti todistammekin näitä vanhentuneiksi ja harhaanjohtaviksi mielikuviksi. Mielenkiintoinen tilanne, eikä aina positiivisella tavalla, syntyy kun itsenäinen seikkailijatyttö matkustaa maihin, joissa on miesvoittoinen kulttuuri ja naisten asema radikaalisti erilainen. En ole koskaan käynyt esimerkiksi Saudi Arabiassa tai vastaavissa maissa, jossa erot miesten ja naisten välillä ovat yhtä suuret. Olen kuitenkin käynyt Jordaniassa, joka on monin tavoin edistyksellinen arabivaltio – Ja silti se oli kulttuurillinen isku kasvoille.

Giza, Egypti

Olen ihonsävyltäni suomalaisittainkin vaalea ja suurin meikkeihin liittyvä ongelmani onkin löytää tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta. Lisäksi hiukseni ovat vaaleat, joten minulla ei ollut rusketuksen ja pitkähihaisten vaatteidenkaan kanssa mitään mahdollisuutta sulautua massaan Jordaniassa. Olin siis oiva kohde loputtomalle tuijotukselle. Pääkaupunki Ammanin ulkopuolella en juuri nähnyt naisia ollenkaan ja ne jotka näin, olivat verhottuina mustaan (valkoinen väri on varattu vain miehille) muodottomaan kaapuun ja burkaan, joka peitti kasvot kokonaan ja silmien alueella oli pitsiverkko. Heidän rinnalla länsimaisiin (pitkähihaisiin) vaatteisiin sonnustautuneet vaaleat naismatkaajat olivat melkoinen shokki kaikille osapuolille. Hassu kontrasti Jordanian reissulla oli se, että vaikka sain osakseni lähes jatkuvaa ei-toivottua huomiota, niin silloin kuin olisin halunnut huomiota minulle ei sitä suotu. Tätä jälkimmäistä tapahtui ravintoloissa (pienemmissä paikoissa Petran ja Ammanin ulkopuolella) ja esimerkiksia auton ja kuskin vuokrauksen yhteydessä. Olin tavannut hostellissa muutamia reissaajia, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, joiden kanssa matkasimme paljon yhdessä porukassa. Edellä mainituissa tilanteissa meitä naispuolisia ei edes katsottu saatika kuunneltu, vaan kaikki kysymykset ja kommentit suunnattiin seurueemme miespuolisille jäsenille.

Positiiviselta kannalta naismatkaajana on helppo saada apua, olipa kyse sitten painavan rinkan heittämisestä junan hattuhyllylle tai viimeisestä vapaasta istumapaikasta bussissa. Muiden reissaajien ja miksei paikallistenkin on helppo lähestyä etenkin yksin reissaavia naisia, jotka ainakin minun mielestäni ovat helpommin lähestyttäviä kuin miespuoliset matkaajat. Etenkin backpacker-paikoissa reissaajien keskuudessa on yhteisöllisyyttä ja monesti sellainen “katsotaan toisemme perään”-meininki, eli tarjoudutaan kävelemään hostellille/ kauppaan tms kaverina ilta-aikaan, ettei kenenkään tarvitse yksinään mennä. Olen kerran jos toisenkin hyödytänyt miespuolisia kanssareissaajia, mm. jakamalla taksin Egyptin rajalta välttääkseni yksinään matkustamisen epämääräisen kuskin kera ja Palestiinalaisalueilla kovasti uskottelin olevani naimisissa miespuolisen kanssareissaajan kanssa, sillä en muuten olisi saanut huonetta hotellista! Eli ehkä naisena matkustamisen jalo taito on yhdistää sopiva sekoitus naisellista hurmaavuutta ja muka-avuttomuutta yhdessä itsenäisen ja itsevarman asenteen kera, kumpaakaan liioittelematta.

Itsevarmuus

Itsevarmuudesta puheen ollen, matkustaminen jos mikä kasvattaa itsevarmuutta, itsenäisyyttä ja positiivista itsetietoutta, kun huomaakin selviävän mitä erikoisimmista tilanteista. Itselleni tämä on matkustamisen ehdottomasti paras puoli ja olen täysin varma, että jos en olisi matkustanut yhtä paljon kuin olen, olisin aivan toisenlainen henkilö. Kun tapasin tuon rakkaan toisen puoliskoni, olin juuri tullut kolmen kuukauden Lähi-Idän reissulta yksin ja takana oli mm. myöskin soolo-reppureissu Euroopassa. Viime vuosien aikana en ole juuri reissanut ilman Adamia missään ja huomasin yllätyksekseni miettivän, kuka kumma se tyttö oli joka lähti turhia kyselemättä yksinään reissuun. Nyt yksinään matkustaminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta ja jopa sellaisia “en kyllä enää osaisi”-ajatuksia on käynyt mielessä. Tästä kauhistuneena totesin Adamille syksyllä, että mun on lähdettävä reissuun ilman sitä, etsimään sitä tyttöä joka on ollut taustalla melkein siitä lähtien kun tapasimme. Tämä reissu onkin pian jo ovella, mutta siitä lisää toivottavasti ensi viikolla!

Itsevarmuuden kasvamisesta ja itsenäisyydestä on hankala löytää huonoja puolia, mutta tulipa sittenkin mieleen jotain. Se, että joku on varma itsestään ja osaa olla muista riippumaton saatetaan, ihme kyllä, nähdä negatiivisena asiana. Itse olen ainakin aiemmin törmännyt miessukupuolen edustajiin, jotka eivät tiedä mitä tehdä vahvojen, itsenäisten naisten kanssa. Ehkä se on kateutta, vähemmyydentunnetta, mitä lie. Eikä itsevarmuus ole aina niin positiivisesti katsottu luonteenpiirre naistenkaan puolelta, mikä minusta on aivan höpsöä! Itse ainakin ihailen kovasti naisia, jotka ovat parhaita versioita itsestään, joilla on itsetunto oikeilla raiteilla, ongelmanratkaisutaitoja ja muutenkin positiivinen asenne elämään.

Moskeija-synagogassa Hebronissa palestiinalaisalueilla

Matkailu avartaa

Tottahan se on, että kun takana on reissuja muutama niin maailma avartuu, tai pikemminkin avautuu. Kynätaituri Mark Twain sanoi aikanaan loistavan lausahduksen; “Travel is fatal to prejudice, bigotry and narrow-mindedness” ja näinhän se monesti on. Matkan päällä näkee monenlaista elämää ja oppii tarkastelemaan elämää eri kannalta. Köyhissä kehitysmaissa reissatessa länsimainen tuhlaus tuntuu väärältä, mutta toisaalta samalla oppii arvostamaan sitä mitä itsellä jo on, vaikka se olisikin ihan perusjuttu, kuten juomakelpoinen hanavesi tai lämmin suihku. Ja kun maailmaa avautuu, niin suvaitsevaisuus kaikkea erilaista kohtaan kasvaa, mikä on mielestäni yksi tärkeimmistä opeista, jonka matkailusta voi saada. Niin kuin yllä jo vähän todettiin, matkatessa oppii myös itsestä uusia asioita. On ihan ok olla erilainen ja poiketa niiltä poluilta, joita suurin osa tallaa. Samalla voi miettiä uudelleen niitä perinteisiä stereotypioita naisista!

Potentiaalisena huonona puolena voisin sanoa, että matkailu voi avartaa niin paljon, että alkaa tehdä mieli maailmalle hieman pysyvämminkin. Vai onko tämä sitten huono puoli ollenkaan? Ei minusta ainakaan! Mutta ehkä se on huono puoli sille reissaajan perheelle, jos maailma viekin mukanaan pysyvästi.

Mitäs tuumaatte, onko tämä ihan puuta heinää, ja millaisia hyviä ja huonoja puolie te olette matkoillanne huomanneet?