#IG Travel Thursday: Downtown Ottawa

by Annika

Viime päiviin sattui muutama aurinkoinen päivä ja Ottawan keskustaa kiertäessä havahduin katsomaan ympärilleni ainaisen säästä valittamisen ja tylsän taivaltamisen sijasta. Ja kas, Ottawahan on oikeastaan aika nätti kaupunki näin talvellakin! 
2014-03-25_1395776318
Vaikka Ottawa on ennenkaikkea käytännöllinen maan hallintokeskus, niin on täällä ihan kivasti turisteillekin juttuja. Rideaun kanaalista olen tainnut ennenkin mainita, että se on UNESCOn maailmanperintökohde ja kiemurtelee Ontarion läpi aina Kingstoniin asti reilun 200km:n päähän. Venekauden aikana kanaalissa liikkuu yllättävän paljon veneitä, joista suuri osaa seilaa Yhdysvaltojen lipun alla. Itse en ole vielä veneillyt kanaalilla, mutta olen kyllä lipunut siellä Kanadan ylpeyden, kanootin, kanssa. Epäilemättä vuokraan taas ensi kesänä kanootin tai kajakin ja lähden maisemakierrokselle kanaalille, koska se vain on sellainen juttu jota paikalliset täällä tekevät.

Ja koska pääkaupungissa on ainakin vähän perusjäyhä meininki, niin patsaita löytyy joka lähtöön. Tässä patsastelun tyylinäytteitä:

2014-03-26_1395800979

Tammikuussa näiden patsaiden kaulaan oli kiedottu itseneulottuja kaulahuiveja, joista roikkui pieni lappunen jossa luki “I am not lost. If you are stuck out in the cold, take this scarf to keep warm.” Miten ihana ajatus! Kaulahuivit olivatkin hetken aikaa kaupungin puheenaihe, sillä kukaan ei oikein tiennyt mistä ne aina tulivat. Lopulta ystävällisiksi kutojiksia paljastuivat pieni joukko parikymppisiä naisia. Englanniksi tätä kutsuttaisiin random act of kindness, mikä olisi mielestäni oiva termi adoptoida suomeenkin!

2014-03-27_1395880727

Matkakuumetta voi käydä nostattamassa tuttuun tapaan Instagram Travel Thursday tempauksen järjestäjien sivuilla: KaukokaipuuRunning With Wild Horses ja Destination Unknown. Allekirjoittanutta voi seurailla Instamaailmassa Ankkuliini -nimimerkin takaa.

Saattaisit tykätä myös näistä

20 comments

Katja March 27, 2014 - 2:19 am

Täytyy myöntää, että tätä ennen Ottawa tietouteni oli aika heikolla hapella. Joten siis ihan mahtava lukea kaupungista! Ja nuo kaulahuivit aivan ihana idea! 😀 tännekin kaivataan!

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:59 am

Kaikkea sitä siis oppii kuin blogeja lukee 😉 Ottawa on varmasti monelle kanadalaisellekin vähän tuntematon, joten ei ihmekään ettet kovin Ottawaa tunne. Saa nähdä ilmestyykö noita huiveja ensi talvenakin!

Reply
Kaukokaipuun Nella March 27, 2014 - 2:21 am

Mä näitä kuvia ihailinkin jo Instagramissa. Nuo miespatsaat ovat jotenkin omalla tavallaan hieman pelottaviakin, tuijottavat siinä vaan ohikulkijoita.. Huh!

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:54 am

Joo ja noita patsaita on joku melkeen parikymmentä ympyrässä. Osa on ihan kokovartalopatsaitakin ja mukaan mahtuu yksi nainenkin, mutta kaikilla on tosi tuimat ilmeet!

Reply
Annika March 27, 2014 - 6:00 am

Apua, en tiennyt että Rideaun kanaali kulkee tosiaan Kingstoniin asti! 😀 Tosi ihana toi kaulahuivi-idea. Ihan oikea act of kindness 🙂

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:53 am

Hahaha, joo Ottawasta Kingstoniin 🙂 Ja sieltä kai voi sitten jotain vesitietä pitkin jatkaa Yhdysvaltojen puolelle, luulisin…

Reply
Rimma March 27, 2014 - 6:09 am

Oi aivan ihana tuo kaulahuivistoori!

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:52 am

Eikö vain! Huomaavaisia nämä ottawalaiset, etenkin kun täällä on jonkin verran kodittomia, joille huivit varmasti tulivat tarpeeseen!

Reply
Laura March 27, 2014 - 6:12 am

Voi kun ihana idea tuo kaulahuivi! Ja mun taytyy sanoa etta tykkaan esim Ottawasta enemman verrattuna Montrealiin. Mut Toronto voittaa sit molemmat 😀

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:51 am

Jee Montrealin voitosta, mutta että Toronto voittaa molemmat..jaiks! Tosin, en ole vielä(kään) päätynyt Torontoon, joten paha mennä sanomaan 😀 Montreal on kiva, mutta vähän turhan iso. Mutta tykkään niiden vanhasta kaupungista hirveesti ja toivoisin, että Ottawassakin olis jotain vastaavaa.

Reply
lena March 27, 2014 - 6:55 am

Vautsi, Ottawa näyttää todella kauniilta! Mulla on yksi kaveri Ottawasta joka asui Lontoossa mutta palasi kotiin – enkä ihmettele. Lontoosta olisi nyt edullisia lentojakin sinne…. olisi hauska käydä:)

Reply
Annika March 27, 2014 - 7:50 am

Tule ihmeessä käymään 🙂 Suosittelen tosin kevät-tai kesäaikaan, kun kaupunki on parhaimmillaan!

Reply
Teea March 27, 2014 - 8:28 am

Ihania tuollaiset kiltit teot, joita ihmiset harrastavat! Niistä on aina kiva lukea kun tulee itsekin hyvälle tuulelle 🙂

Reply
Annika March 28, 2014 - 7:48 am

Eikö vain Teea! Sitä oli kiva seurata talvella, toivottavasti tekevät saman ensi talvena 😀

Reply
Satu VW / Destination Unknown March 27, 2014 - 11:36 am

Ihana tuo kaulahuivi-idea!! Ottawasta on mulla hyvin hämärät mutta hyvät muistot vaihtarivuodella kun kävin pikaisella viikon Kanadan reissussa missä hutkittiin läpi Ottawan, Toronton, Montrealin ja Quebecin….

Reply
Annika March 28, 2014 - 7:47 am

Huh, aika viikko on ollut jos kaikki nuo kaupungit puhalsit läpi 😀

Reply
Laura March 28, 2014 - 1:30 am

Tuo kaulahuivitempaus kuulostaa huikealta! 😀

Reply
Annika March 28, 2014 - 7:46 am

Eikö vain! Eikun levitykseen ensi talvena 🙂

Reply
Kea | Deep Red Blues March 29, 2014 - 5:23 am

Ottawa näyttää mun silmiin joka kerta niin käsittämättömän ei-kanadalaiselta, mutta ehkä se vaan johtuu siitä, että mun Kanada onkin sitä B.C:tä mantereen ihan toisella puolen. Täytyy ehdottomasti joskus tutustua laajemmalti…

Suomessakin vois viljellä tuollaista “random acts of kindness” -kampanjaa. Sellanen täältä selkeästi uupuu!

Reply
Annika March 29, 2014 - 5:01 pm

Hahah, no täältä puuttuu vuoret, meri ja muutenkin se ylitseampuvan uskomaton luonto mitä muualla Kanadassa on..Mut on täällä sentää jotain vanhahkoja rakennuksia 😀

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.