Kun aktiviteetit on olleet sattuneesta syystä viime kuukausina hieman rajoitettuja, mulla on ollut paljon aikaa lukea! Ja voi mitä helmiä on tullutkaan vastaan. Kun matkailukin kuuluu näihin rajoitettuihin aktiviteetteihin, niin luonnollisesti matkailua täytyy etsiä sitten kirjojen sivuilta. Tähän postaukseen keräsin kolme hyvin erilaista kirjaa, jotka kertovat seikkailuista kukin omalla tavallaan, mutta ovat kaikki suomalaisten tosielämän seikkailijoiden kirjoittamia ja mielestäni oikein lämpimän suosituksen arvoisia. Olkaa hyvät!

KOLME KIRJAA MATKAILUN JA SEIKKAILUN YSTÄVILLE

Naiset, joita ajattelen öisin – Mia Kankimäki

Minne menisin? Ketä seuraisin? Mitä nelikymppinen, perheetön, työnsä ja kotinsa jättänyt nainen voi elämällään tehdä?

Tästä asetelmasta alkaa Naiset, joita ajattelen öisin. Kirjailija päättää lähteä seuraamaan muiden naisten jalanjäljissä – olkoonkin, että nämä naiset olivat 1800-luvun tutkimusmatkailijoita. Meitä oman elämän seikkailijoita on näköjään ollut iät ja ajat, ja tämä kirja tuo niistä esille muutamia kiehtovia tapauksia. Kirjan sivut vievät lukijat vuorotellen historiallisten naisten ja kirjailijan oman modernin kokemuksen mukana. 

Tässä kirjassa on sellaista pohdintaa, että se saa ajoittain purskahtamaan nauruun ja ajoittain taas hirvittää, kuinka paljon voin samaistua kirjoittajaan. 

Tuntuu, että olen menossa elämäni kanssa aivan vastakkaiseen suuntaan kuin ystäväni. He sisustavat kotejaan, leipovat toscakakkuja lastensa koulujen myyjäisiin, juoksevat maratooneja, hankkivat kesämökkejä ja matkustavat viettämään hemmotteluviikonloppuja Keski-Euroopassa… Huonona hetkenä tuntuu siltä, etten ole kahdessakymmenessä vuodessa onnistunut saavuttamaan yhtään mitään. Hyvänä hetkenä tuntuu, että olen onnistunut vapautumaan siitä kaikesta.

Matka kotina, lapsiperheen elämää purjeveneessä – Riikka ja Tuomo Meretniemi

Tämä kirja tarjoaa elämänmakuisia paloja suurelta matkalta. Erityisesti tykkään tästä kirjasta, koska siinäkin on lähdetty toteuttamaan unelmia ja elämään omannäköistä elämää, joka totta totisesti poikkeaa siitä “normaalista”. Ja erityisen inspiroivaa tässä on, se että seikkailijat eivät ole parikymppisiä viettämässä välivuotta, vaan ihan tavallinen pariskunta, joilla oli talo, ura ja elämä Suomessa, puhumattakaan kolmesta pienestä lapsesta. Silti lähdettiin toteuttamaan unelmaa. Silti löytyi enemmän syitä lähteä, kuin jäädä. Tässä kirjassa siis seurataan Meretniemen perheen maailmanympärimatkan kahta ensimmäistä vuotta Välimereltä Karibialle, kulkuveneenä 57-jalkainen purjevene Panacea.

Mukana muun muassa tällaisia ajatuksia matkan varrelta:

Olemme kohdanneet suisiideja ja homisiideja lentokaloja niin Atlantilla kuin Karibian merellä. Öiseltä mereltä hyökkää lentokaloja kaaressa kohti Panacean takakantta, tähtäimenään kala-allerginen Tuomo. Avotilassa räpisteli parhaillaan neljä isoa lentokalaa ja pikkupoikamaisesti kiljuva kapteeni. Yksi kala koetti räpistellä tietään kohti avonaista oviluukkua ja sisätiloja. Riikan tehtävänä on pyydystellä itsemurhakandidaattikaloja ja suojella kapteenia allergiakohtaukselta. Meren kosto oli suloinen öisellä matkalla kohti Kolumbiaa. Yksi vonkale läjähti pimeältä mereltä suoraan vahdissa valvoneen Riikan poskeen, aiheuttaen melkoisen punelman ja hillittömän hysteerisen hihityskohtauksen. Kypärän käyttö voisi olla hyvä idea?

Tässä kirjassa on myös valloittavia kuvia paratiisirannoista ja elämästä merellä. Kirja on kuvitettu todella viehättävästi ja se käy loistavasti ns. kahvipöytäkirjasta, jota voi selailla teekupin kanssa huokaillen ja kirjan sivuja hiljalleen käännellen.

Yksin Seitsemällä Merellä- Tapio Lehtinen & Ari Pusa

Suomalaiset ovat suhteellisen ylpeitä erakkomaisesta luonteenpiirteistään, mutta yksin maailman ympäri purjehtiminen vaatii kyllä ihan erityisen paljon omalta luonteelta. Tämä kirja pursuaa sitä suomalaista sisua ja tunsin kyllä vähän ylpeyttä tätä kirjaa lukiessa. Yksin Seitsemällä Merellä on kirja siitä, kuinka Tapio Lehtinen purjehtii kirjaimellisesti maailman seitsemällä merellä, maailman ympäri 55,000km. Yksin. Pysähtymättä. 322 päivää merellä näkemättä lähes ketään tai maatakaan kovin usein.

Kyseessä oli kilpapurjehdus, mutta varsin historiaa kunnioittava sellainen, mikä teki tästä kisasta ja Tapion suorituksesta vieläkin ihailtavamman. Kisa oli nimeltään 2018 Golden Globe, ja se tehtiin samalla tavalla kuin edellinen Golden Globe kisa…vuonna 1968. Veneiden tekniikka ja varustelut eivät siis saaneet olla uudempia kuin mitä 50 vuotta aiemmin olisi käytetty.  Joten kuvitelepa itsesi maailman merille, yksin, 322 päivää pysähtymättä, ilman podcasteja, ilman nettiä, ilman puhelinta ja ilman uudempaa musiikkia, kuin mitä C-kasetilta pystyi kuuntelemaan.

Tuuli tyyntyy, ja aurinko paistaa lämpimästi. Merenkäynti on rauhallista. Pinnalla on vain parimetrisiä maininkeja. Vesi on kristallinkirkasta. Nyt tai ei koskaan.

Olin tehnyt esivalmistelut huolella. Olin ommellut yöllä turvaremmistä uudet tikkaat myrskyssä kadonneiden tilalle. Olin myös virittänyt köysiä veneen keulan ali, jotta voisin ottaa niistä tukea operaation aikana…

… Itsenäisyyspäivän 2018 jälkeen lähtökohdat barnakkeleiden poistamiseen ovat täydelliset.

Juuri, kun olen kiinnittämässä uimatikkaita maston kohdalle veneen kylkeen, veneen alta työntyy esiin ison hain pää. Se jää metrin päähän tikkaista. Nykäisin tikkaat ylös vedestä – niitä et syö!

Sillä sekunnilla uimahaluni katoavat. Aika pysähtyy kuin pölyhiukkaset ilmaan.

Kisaan lähti 18 osallistujaa, mutta maaliviivan ylitti vain 5, mukana myös Tapio Lehtinen – tämä ei ole mikään pikkujuttu, eikä tämä kisa mikään läpihuutojuttu. Suosittelen lämmöllä, vaikkei purhjedussanasto olisikaan tuttua (ei ollut minullekaan!). Tämä kirja jos mikä on oikea tosielämän seikkailukirja.