Reissunaisen evoluutio

Ihanaisessa Pingviinimatkat blogissa pohdiskeltiin reissunaisia ja yksin reissaavia neitokaisia ja Millan juttua lukiessa aloin pohtia matkailutavoissani vuosien varrella tapahtunutta muutosta. Matkojen suhteen niin seura, kohteet kuin tyylikin ovat vaihtaneet muotoa moneen otteeseen vuosien varrella, enkä varmasti ole ainoa 30 ikävuotta hipova, joka on läpikäynyt vastaavan henkilökohtaisen matkailun evoluutioprosessin (täsmennettäköön kuitenkin, ettei ikävuoteni oikeasti vielä hivo kolmeakymmentä, siihenhän on nyt aikaa vielä ainakin about 10kk ja 28 päivää, eli 331 päivää. Ei sillä, että tätä kukaan laskisi…).

Nuorempana tuli tietenkin reissattua perheen seurassa, lähinnä Suomessa ja Pohjoismaissa autoillen. Varsinainen matkailijan ura alkoi teininä, samaan aikaan kun matkakärpänen puraisi, jolloin lähdin kahden viikon kulttuurivaihtoleirille Italian Ravennaan. Seurana oli pari hyvää kaveria ja muita nuoria kotikaupungistani, sekä tietysti ‘matkanvetäjä’, joka näin jälkeenpäin ajateltuna oli hänkin aika nuori. Tuttu ja turvallinen reissu matkaseuran ja -tyylin puolesta siis, tästä oli hyvä aloittaa. Monet kavereistani kävivät kielikurssilla yläasteella tai lukiossa, mutta minä fiksuna järkeilin, että vaikka reissuhalu on kova, osaan englantia oikeastaan jo niin hyvin, ettei mun kannata lähteä 😀

Seuraava vaihe on matkailussa on varmastikin kaverin kanssa Euroopassa seikkailu, niin kuin piti minullakin olla. Kaverin kanssa suunniteltiin kovasti reilireissua Eurooppaan, mutta jotain kuitenkin tapahtui (en yhtään muista mitä), eikä kaverini voinutkaan lähteä matkaan. Reilireissuni on edelleen tekemättä! En voi uskoa, että en ole tätä reissujen klassikkoa vieläkään kokenut.

Kohde: Egypti, Matkaseura: Minä ite!

“The woman who follows the crowd will usually go no further than the crowd. The woman who walks alone is likely to find herself in places no one has ever been before” – Albert Einstein

Monet varmasti reissaavat ensin kaverin kanssa ja sen jälkeen yksinään, mutta minä päädyin tekemään tämän olosuhteiden pakosta vähän päinvastaisesti. Lähdin parikymppisenä ensimmäiselle omatoimimatkalle Sloveniaan, Kroatiaan ja Italiaan. Löysin halvat lennot Ljubljanaan ja sinne siis! Kaveripiiristä ei silloin löytynyt seuralaista, joka olisi voinut tai halunnut lähteä mukaani, mutta kaipasin niin kipeästi maiseman muutosta, että lähdin siitä huolimatta. Varmaankin vanhempieni kauhuksi lähdin reissuun yksin, mutta siinä sivussa käytiin myös seuraavanlainen keskustelu:

Äiti: “No missä sinä meinaat sitten yötä olla?” Minä: “Niin meinasin paikallisten luona olla, löysin tuolta netistä sellasen sivuston…”. Hahah, voin vain kuvitella mitä vanhempien päässä liikkuu, kun tytär ilmoittaa tällaisesta ajastuksesta. Mutta todellakin, melkein kolme viikkoa meni couchsurffaten enkä maksanut penninpyörylää majoituksesta. Success! Tosiasia varmaan monellakin on, että joskus ei vain ole kavereita, jotka pystyisivät lähtemään samaan aikaan reissuun, olisivat yhtä innostuneita reissaamisesta tai himoitsemasi matkakohde ei sytytyä reissuliekkiä muissa. Silloin kannattaa mennä ennemmin yksin, kuin jättää menemättä! Ei siellä reissussa yksin tarvitse olla, ellei välttämättä halua yksinäisyyttä ja mielenrauhaa.

Kohde: Nicaragua, Matkaseura: Mitä parhain!

“It doesn’t matter where you are going, it’s who you have beside you”

On kuitenkin ihan luksusta, jos löytää kaverin jonka kanssa suunnitella, fiilistellä ja totetuttaa reissuja. Kiersin Edinburghiin muuton yhteydessä Ranskaa pari viikkoa hyvän kaverini kanssa ja se oli tosi mukavaa. Oli vaihteeksi kiva, kun bussipysäkillä istuskellessa ei tarvinnut yksin miettiä, että olenko väärässä paikassa, myöhässä vai onkohan bussi aikataulusta jäljessä. Yhdessä koetimme opetella lausumaan couchsurfing hostimme kylän nimeä “Peynier”, mutta yrityksestä huolimatta kukaan paikallinen ei ymmärtänyt mitä tarkoitimme. Mokomatkin fransmannit. Tämä reissu oli myös vähän haikea, koska sen lopussa minä lähdin Edinburghiin ja kaverini takaisin Suomeen.

Tämän jälkeen reissasin Euroopan ja Brittien kaupunkeja hyväksi havaitulla kaverimeinigillä. Joskus spontaanisti, joskus jonkin verran suunnitellen. Yleensä Edinburghista käsin tehdyt reissut alkoivat sillä, että joku löysi halvat liput ja kohta mentiin. Yksin reissaamisen vapaus kuitenkin kutkutti edelleen mielessä ja kun pitkän pitkä kesäloma häämötti, tiesin kysymättäkin ettei kukaan kavereistani olisi lähtenyt kanssani Lähi-Itään. Olin joka tapauksessa lähdössä vaihtoon kesän jälkeen yksinäni, joten en monien kavereideni kauhuksi ollut asiasta moksiskaan, vaan pakkasin rinkan ja lähdin matkaan.

 “I want to travel the world with two things on my hands; a camera on one and your hand on the other”

Kuvittellaanpa seuraava tilanne: Joukko nuoria istuskelee nurmikolla yliopiston kampuksella, on lukukauden ensimmäinen koulupäivä. Puhutaan kesästä ja siitä mitä kukakin teki. Poika kysyy uudelta tytöltä “Mitä sinä teit kesällä”. Tyttö vastaa, “No reissasin vähän. Lähdin toukokuussa Skotlannista ja sitten seikkailin reppu selässä Lähi-Idässä kolmisen kuukautta ja tulin lyhyen Suomen mutkan kautta tänne”. Ryhmä on selvästi yllättynyt vastauksesta ja poika jatkaa vielä kysymällä “Kenen kanssa olit reissussa?”, johon tyttö vastaa “Yksin”. Boom, rakkaustarina sai alkunsa <3

Tarinan poika paljastui myös reissaamisesta tykkääväksi ja seuraavia reissuja alettiinkin suunnitella yhdessä. Toimivan parisuhteen edellytyshän on, että yhdessä reissaaminen onnistuu, muutenhan ei mistään tuu mitään! Ja minä en voisi edes kuvitella olevani sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja jakaisi intohimoani matkustamiseen.

Kohde: Australia, Matkaseura: Oma rakas

“Oh darling, let’s be adventurers”

Ensimmäinen ‘testimatka’ oli road trip Montrealiin ja matkaseura läpäisi sen kunnoitettavasti. Sen jälkeen reissattiin vähän Kanadaa, käytiin muun muassa Ottawassakin road tripillä, tietämättä että muutaman vuoden päässä asuttaisiin täällä. Muutettiin uuteen maahan ja testatiin vähän pidempääkin reissausta. Kun ei neljän kuukauden matkalaukkuelämän jälkeen vielä alkanut toisen naama tympimään, niin tuumin että tästä miehestä täytyy pitää kiinni.

Matkailuni evoluutio ei kuitenkaan tuohon tyssännyt, vaan nykyään reissailen edelleen monella eri tavalla. Tietenkin reissaan Adamin kanssa, reissaan mahtavan kaverini Marin kanssa (psst, Mari eli Marimente blogi viilettää tällä hetkellä Brasiliassa-juttua sieltä on varmasti tulossa pian!) ja viime syksynä reissasin yksin ensimmäistä kertaa sitten kun tapasin Adamin eli yli viisi vuotta sitten. Reissuni Adamin ja Marin kanssa ovat hyvin erilaisia, joten on mahtava että on kaksi täysin erilaista matkakaveria. Esimerkiksi Adam ei iki kuuna päivänä lähtisi New Yorkiin, kun Marille ei tarvi kuin puoli sanaa sanoa ja suunnitelmat alkaa kehittyä Atlantin molemmin puolin. Adamin kanssa me suunnitellaan sitten trekkaus- ja telttailureissuja maailman vuoristoille. Yksinäni en juuri vapaaehtoisesti reissaa, mutta työreissut menee monesti itsenäisesti reissaten. Seuraavaksi haluan yhdistää kaksi ensimmäistä, eli lähteä reissuun sekä Adamin että Marin ja vaikka muutaman muunkin kanssa! Hahah, tästähän se hauska idea syntyisikin.

Kuulostaako yhtään tutulta tällainen henkilökohtainen matkailutyylin ja -seuran kehitys ja muutos? Kenen kanssa sinä reissaat?