Ottawassa on meneillään taas se aika, kun rakastetaan talvea. On aurinkoista, on lumista, pakkastakin on riittävästi. Rakkaus talvisiin asioihin kärjistyy aina Winterlude-festivaalin aikaan, koska pitäähän paikallistenkin talvesta tykätä, kun turistit tulevat sitä katsomaan kauempaakin. Kuukauden päästä festivaali on ohitse ja sitten voidaan taas napista purevasta tuulesta ja liian pitkästä talvesta, mutta nyt nautitaan.
Ihan vakavasti puhuttuna, ottawalaiset kyllä tykkäävät talvesta. Ei kai kukaan muuten olisi ennen aamukahdeksaa sunnuntaina luistelemassa, kun mittari näyttää -25? Tai viikolla luistelemassa hiljalleen valottuvassa aamussa töihin? Jonkinlaista hulluutta löytynee kai itsestänikin, koska viime lauantaina uhmasin kuvankaunista talvisäätä (aamulla -25, windchill feels like -37, mutta kyllä se siitä sitten lämpeni) ja lähdin kohti Winterlude festivaalia.
Oli minulla onneksi hyvä syykin tähän, olin nimittäin kutsuttu Ottawa Tourismin toimesta InstaMeet-tapahtumaan ja tarkoituksena oli koota innokkaita Ottawan instagram-ihmisiä ryhmäksi ja lähteä kuvailemaan tätä talvista festivaalia. Aiemmin syksyllä olin Ottawa Tourismin ‘Ottawa Insider’ viikon ajan ja sen myötä kutsuivat mutkin mukaan tähän tapahtumaan. Innokkaita instaajia piti olla paikalla noin 70, mutta pakkanen karsi joukkoa aika reilusti ja ehkä noin puolet saapui paikalle.
Itsekin mietin, että vihtisinköhän lähteä palelemaan, kun kyseessä oli kuitenkin ulkotapahtuma, mutta olin niin aurinkoinen päivä, että päätin lähteä. Olinkin sitten ihan tyytyväinen, että tuli lähdettyä vaikka olinkin ensimmäistä kertaa mukana joukossa, jossa monet tunsivat toisensa. Mukana oli myös kaksi Instagram-maailmassa tunnettua henkilöä, Torontosta kotoisin oleva @punkodelish ja Australiasta tullut @laurenepbath, joilla molemmilla on satoja tuhansia seuraajia. Meno meni lähestulkoon viralliseksi, kun saimme oikein nimikortit ja #MyOttawa-tagilla varustetut talvipipot!
Kovin suurta kuvasaldoa ei tältä reissulta tullut mukaan, koska a) oli pirusti pakkasta ja b) oli niin pirusti pakkasta, että kamerani puolitäysi akku loppui. Tietysti puhelinkin oli mukana, niin tuli silläkin näpsittyä kuvia, mutta kylmähän siinä lopulta tuli. Tämän instameetin kuvasaldoa voi kurkkia instagramista hastagilla #OTWL15 ja Ottawakuvia löytyy #IGersOttawa ja #MyOttawa tagien takaa.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday tempausta. Matkakuumetta voi käydä nostattamassa tuttuun tapaan kampanjan järjestäjien sivuilla: Kaukokaipuu,Wanderlust Expert ja Destination Unknown. Allekirjoittanutta voi seurailla Instamaailmassa Ankkuliini -nimimerkin takaa.
25 comments
Voi kun kiva tapahtuma ja hienoja kuvia (:
Kiitos! On kyllä kiva tapahtuma, sekä tuo Winterlude että tää instameetti 🙂
Miitit on aina mukavia – kivaa, että teilläkin siellä järjestettiin moinen. Hienoja kuvia! 🙂
Kiitos 😀 Oli tosi kiva olla mukana tässä kans!
Mukava tapa tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä! Ja hienoja jääveistoksia 🙂
No älä muuta sano, vaikka olin vähän orpona aluksi kun en ketään tuntenut, mutta onneksi kanadalaiset on ystävällistä sakkia 🙂 Noita jääveistoksia voisi ihailla vaikka kuinka kauan, aivan uskomaton taito noilla artisteilla.
Apua miten kylmä 😀 Juuri pohdin omassa blogissani, miten jää on nykyään niin eksoottinen asia….hienoja veistoksia siitä saa, kun osaa! Mä pitäydyn mieluummin puussa, kun tämä kuvanveistäjä olisi ihan kohmeessa noissa lukemissa 😀
Kyllä, kylmä on todellakin! Jää on aika kaukana eksoottisesta täällä 😀 En kyllä tajua miten kukaan voi puusta tai jäästä muokata mitään noin kaunista!
Oih, ihanan talvisia kuvia! Taytyy kylla myontaa etta tallaiset talviset kuvat saa mut kaipaamaan kunnon talvisaata (mut se ei kuitenkaan saisi kestaa liian pitkaan). En kylla tajua miten silloin missasin tuon Winterlude-festivaalin kun asuin Kanadassa.
Joo sellanen kuukauden mittainen kunnon talvi olisi just tarpeeksi! Täällä sitä nyt on sitten se 5 kk liikaa 😛 Teidän pitää tulla uudelleen Kanadaan fiilisteleen talvea, kun nyt on samaan aikaan vielä Quebec cityssä niidenkin karnevaalit!
Aikamoisia nuo jääveistokset! Oon usein haaveillu instameetistä täällä Suomessa. Pitäisköhän järkätä ite? Mulla on ikävä pakkasta, ja tänäänkin ilman ollessa jo hieman viileämpi puin innoissani kunnon talvitakin päälle. Tää loskainen talvi rajoittaa talvipukeutumista ihan liikaa. 😀
Hei järkkää ihmeessä! Tää IGersOttawa ryhmäkin lähti ihan parin ihmisen ajatuksesta ja ne sai siihen onneksi Ottawa Tourismin mukaan sponssaan pikkujuttuja. Mutta ne käy aina muutaman kerran vuodessa ryhmänä kuvaileen esim China Townia jne ja sitten kokoontuvat jossain ravintolassa (Ottawa Tourismin sponssaama) naposteleen jotain.
Täällä tuota talvea tosiaan riittää, joten jos ei siellä ole kelejä niin laitan täällä vierashuoneen valmiiksi, tervetuloa vaan 😀
Vau mitä jääveistoksia! Ja kiva idea tuollainen tapaaminen. 🙂
No älä muuta sano! Oli huikea nähdä kun osaa noista veistoksista vielä oltiin tekemässä. Hurjan näköistä puuhaa 😀
Ihanaa, että jossain reissupostauksessa sanotaan, että nyt on muuten kylmä ja akku loppuu ja sormet on kohmeessa. 🙂 Ja se kylmä mahdollistaa vaikkapa juuri nuo ihanat veistokset.
Hah, musta tuntuu että jokaisessa Ottawa postauksessa voisin sanoa noin 😀 Ihana kyllä miten kylmällä säällä on hyvätkin puolensa, eipähän ainakaan samantien sula nuo veistokset 😉
Upeaa taidetta – jäästä!
No nimenomaan! Kyllä sitä pitää olla aika taiteilija senkin puolesta että suostuu tuntikausia noita työstämään kylmässä 😀
Mullakin tuli tätä lukiessa mieleen, että miten noin kylmällä tarkenee näpit jäässä kuvailla? 🙂 Joulun aikaan halusin Kajaanissa ottaa parit talviotokset, mutta (puolisormi)hanskojen puutteessa kuvailu jäi niillä pakkasilla aika vähiin.
Ihan mielettömän upeita jääveistoksia, ja mahtavia kuvia niistä! 🙂
No ei kyllä oikein tarkenekaan!! Oli kädet kyllä niin kuivina tuon päivän jälkeen..! Mutta kiva noita on kyllä ihailla, kameran kanssa tai ilman.
Noi jääveistokset on upeita! En käsitä miten jotkut osaa tehdä tuollaisia. 🙂
Niinpä, käsittämätöntä käden taitoa 😀
Hurr, kylläpä sielläkin on ollut kylmä! Eikö Kanadassa ollut jotenkin erityisen kylmä talvi tänä vuonna? Jostain muistan ehkä jotain lukeneeni.
Kiva, että instagrammaajia kutsutaan mukaan tällaisiin kuvauksellisiin tapahtumiin! 🙂
Varmasti mahtava tapahtuma (ja upeita kuvia) vaikka noita pakkaslukemia ei käy kateeksi! Yritin itse kuvailla Ranualla vastaavassa talvikelissä ja puhelimelleni kävi ihan samalla lailla, ei se kauaa pakkasta kestänyt!
Ah joo, ei nämä kuvattavia ole nämä tämmöset pakkaset, brrh!! Pysyn edelleen kannassani, että talvi on kaunis -Sisältä lämmöstä katsottuna 😉