Ollaanhan kiitollisia?

Kiitospäivä on vasta noin kuukauden päästä täällä Kanadassa, mutta halusin kirjoittaa aiheesta jo nyt. Kuulin eilen illalla, että erään tuttavan poikaystävä oli kuollut auto-onnettomuudessa ja se sai kyllä mielen matalalle. He olivat juuri ostaneet talon ja haaveilivat isosta perheestä, mutta niin vain kaikki hajosi pirstaleiksi aivan yllättäen. Tämä sai minut tietysti miettimään omaa elämääni ja kuinka kiitollinen olenkaan niin monesta asiasta. Minä syyllistyn kamalan usein haaveiluun siitä, mitä olisi ihana olla jossain muualla /tehdä jotain erilaista/saada jotain uutta ja niin edelleen. Aina on jotain suunnitelmissa ja haaveissa, mutta pitäisi osata pysähtyä arvostamaan mitä minulla jo on.

Olen kiitollinen siitä, että olen terve. Terveys on varmasti yksi sellaisista asioista, mikä otetaan itsestäänselvyytenä siihen asti, kun tulee ongelmia. En ole onneksi tarvinnut mitään radikaalia herätystä vaan tähän riitti ihan se, että esimerkiksi tuo komeampi puoliskoni ei voi polvivaivansa takia käydä juoksulenkillä. Entisenä juoksijana se kismittää häntä kovasti, joten minä haluan olla kiitollinen siitä, että voin vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille ja jatkaa niin kauan kuin kunto kestää. Pikkujuttu, mutta mielestäni tärkeä.

Olen kiitollinen perheestäni. Vaikka kaikki ovatkin kaukana Suomessa aina olen tervetullut kotiin. Siellä on vanhempieni ja sisarusteni lisäksi neljä pikkuista, jotka kyllä kasvavat niin huikeaa vauhtia, etteivät ne taida kauaa pieninä pysyä! Tietysti sitä toivoisi, että voisi käydä kotona useammin, mutta onneksi on Facebook ja Skype. Ja tähän samaan syssyyn olen kiitollinen ystävistäni, joita on aina ilo nähdä ja joiden kanssa tuntuu siltä, kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan. Aivan jo kihertelen innostuksesta, kun ajattelen seuraavaa tapaamistamme!

Ketään ei varmaan yllätä, että olen kiitollinen siitä, että olen matkustanut ja saanut asua ulkomailla. Kaikille tämä unelma ei syystä tai toisesta ole mahdollinen ja osaan kyllä arvostaa saamiani mahdollisuuksia. Jos saisin mahdollisuuden elää ulkomailla eletyt vuodet uudestaan, niin mielelläni lähtisin toiselle kierrokselle. Kanadassa asuminen ja työlupa on nyt jo itsestäänselvyys, mutta voi kuinka siitäkin voi olla kiitollinen! Niin monet minulta kysyvät kuinka saada työ-tai oleskelulupa Kanadaan ja olen niin onnellinen, että tämä prosessi on omalta osalta takanapäin. Kauanhan siinäkin kesti, mutta lopulta se oleskelulupa tuli. Ja seuraavaksi tulee kaksoiskansalaisuus, vuoden päästä luulisin. Ja tietenkin olen uskomattoman kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden matkustaa mitä upeimpiin paikkoihin!

Ja sokerina pohjalla, olen tietysti kiitollinen siitä, että vuosia sitten täysin suunnittelemattomasti päädyin Québeciin ja tapasin Adamin. Kun koetan pistää itseni tuttavani kenkiin, valtaa minut välitön epätoivo ja suru – Mitä tekisin ilman parasta ystävääni ja elämäni rakkautta? En osaa tai suostu edes kuvittelemaan. Olisin täysin hukassa. Tänä viikonloppuna vietämme viidettä vuosipäiväämme ja olemme nyt kyllä ekstra kiitollisia sekä toisistamme ja siitä, että olemme viettäneet aivan mahtavat viisi vuotta yhdessä. On niin ihanaa, että on joku jonka kanssa jakaa haaveet ja elämän isot ja pienet ilot ja surut.

Tämä postaus meni nyt vähän normaalien matkajuttujen ohitse, mutta saahan sitä joskus poiketa vähän tutulta polulta. Joten rakkaat lukijat, ollaanhan kiitollisia siitä mitä meillä on?