Viisi vuotta ja viikonloppu yllätyksiä täynnä

Tämä viikonloppu oli kyllä yllätyksiä täynnä! Oli siis Adamin ja mun viides vuosipäivä, eikä meillä ollut mitään merkillisempiä suunnitelmia, kakkua ja ehkä ulkona syömistä ja sen sellaista. Instagramissa seurailevat varmaan jo huomasivatkin mun eilisillan viininvoittoiset leipomiset ja voin raportoida, että tuli vallan hyvää kakkua! Kun epäilyttää, lisää suklaata ja huikkaa lisää viiniä – Eihän tällä mentaliteetilla voi kovin pieleen mennä.

Yllätyksellinen viikonloppu alkoi siis perjantaina kun tulin kotiin ja meidän pihalla oli auto. Meillähän ei siis tunnetusti autoa ole, joten oletin että naapurimme lainasi meidän parkkipaikkaa, kun se niin teki viime viikollakin. Adamin kanssa tästä vielä puhuttiinkin, että pitää kyllä sanoa sille naapurille, ettei nyt ihan tavaksi ota parkkerata meidän pihalle, kun se on aika kapea ja hankala päästä pyörien kanssa ohitse. Perjantai-iltana vielä ääneen harmittelin, että no oispa ollut hyvä viikonloppu olla auto, kun pitäisi näkyä niitä revontulia meidänkin leveyksillä, mutta eihän niitä näin kaupungissa näe valosaasteelta.

Oltiin lähdössä pienelle iltakävelylle pimeän tultua ja kun päästiin pihalle, niin Adam avasi auton ovet ja tuumasi, että no jos sittekin mennään autolla. Hah, se oli sitten vuokrannut auton viikonlopuksi! Otettiin saman tien suunnaksi hiljainen Gatineau Park, jossa olisi taatusti tarpeeksi pimeää ja mahdollisuus nähdä revontulia. Aikamme tuijoteltiin taivaalle, mutta ei kyllä nähty kuin kirkas tähtitaivas, jota ei sitäkään meidän huudeilta normaalisti näy. Jossain vaiheessa oli niitä revontuliakin näkynyt, kun muutama kuvaaja tuli vastaan ja heillä oli ihan kuvatodisteita. Me sen sijaan leikittiin kameralla muuten vain ja ihailtiin pimeyttä ja kaupungin valoja kaukaa.

Sateista lauantaita juhlistimme syksyn ensimmäisellä pumpkin spice latella, nam! Oli myös ihan pakko hyödyntää autoa ja suunnattiin IKEAan, jonka luulinkin olevan autonvuokrauksen perimmäinen tarkoitus. Syysintoilija sai kynttilöitä ja vähän muutakin, joten valtakunnassa oli kaikki hyvin. Valitettavasti oli liian aikaista glögille, sitä olisin laittanut takakontin täyteen jos olisi ollut mahdollista. Illalla leipasin sen jo mainitun kakun ja loppuilta menikin herkuttelun ja leffan voimin.

Sunnuntaina oli puhe mennä pienelle retkelle Gatineau Parkin metsiin, Adam oli sanojensa mukaan löytänyt jonkun hyvänkuuloisen reitin, jota se halusi kokeilla. Leppoisan aamun jälkeen otettiinkin auton nokka kohti Québeciä ja seurattiin Adamin kirjoittamia ohjeita. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi varmaan pitänyt jotain aavistaa, kun ajoimme pois puistoalueelta. Teitä mutkitellen päädyimmekin maaseudulle ja lopulta parkkeerasimme maatilan pihalle. “Me ei olla vissiin menossa patikoimaan metsään?” kysyin Adamilta epäuskoisena. Nope, me lähdetään ratsastamaan! Iik! Olin niin innoissani, olenhan vannoutunut heppatyttö, joka nyt ei tosin ulkomaille muuton jälkeen ole juuri hevosta nähnytkään. Tämän takia siis kovin hevosaiheiset kuvat tässä postauksessa, heppatyttö villiintyi hieman…

Adam oli siis varannut itselleen puolen tunnin pikakurssin ratsastukseen, koska hän ei tosiaan ollut koskaan käynyt hevosen selässä. Ja oli vielä varautunut allergialääkkeinkin, koska se on allerginen maatilaeläimille. Olin jo huolissani, että kohta se aivastelee silmät punaisina siellä, mutta lääkkeet näytti onneksi toimivan. Farmilla oli about 60 hevosta ja satulat oli lännensatuloita, jollaista en ole itsekään kokeillut kuin muistaakseni kerran pari aiemmin. Eniten ihmetystä herätti se, ettei kenellekään tarjottu kypäriä! Tokihan ne ei lännenratsastukseen varsinasesti kuulukkaan, mutta silti se oli mielestäni vähän outoa, kun oli ensikertalaisia mukana.

Itse asiassa minä oli meidän pienen ryhmä ainoa ratsastaja, joka oli ratsastanut aiemminkin, joten odottelin kun muut kävivät opetussession läpi. Sitten tapasin vihdoin oman ratsuni, osuvasti nimetyn Cowboyn, joka oli hauskanvärinen tapaus. Erityistä Cowboyssa oli se, ettei sillä käytetty perinteisiä suitsia ollenkaan, koska se oli ‘necktrained‘ (nyt loppui kyllä kielitaito tämän kääntämiseen..) eli siis lyhyesti sanottuna se oli sen verran herkkä, että se toimi tuollaisilla varsin heppoisen oloisilla viritelmillä. Itseäni kyllä hieman epäilytti, etenkin kun se vaikutti hieman virtaisemmalta versiolta kuin kaverinsa, mutta se toimikin yllättävän hyvin.

Läksimme matkaan ja Adam sai pistää juuri opitut taitonsa testiin heti ennen kuin pääsimme edes farmin pihalta pois. Matkamme nimittäin alkoi hevosaitauksen läpi ja siellä oli noin kymmenkunta hevosta laiduntamassa. Yksi näistä irtiolevista polleista päätti tuli meitä katsomaan ja Adamin ratsu Sienna tästä suimistui ja käänsi takamuksensa ja alkoi potkimaan tätä tunkeilijaa. Toinen polle potki takaisin ja Adamin hevonen jatkoi… Mulla kävi jo mielessä monenlaisia skenaarioita, vaikka tosiasiassa tämä oli kaikki ohi hyvin äkkiä. Adam pysyi loistavasti selässä ja se toinen hevonen häädettiin kauemmas. Phew, tässä vaiheessa olin jo vähän hermostunut!

Reissuhan meni kuitenkin ihan loistavasti. Mitä nyt Adamin ratsu oli vähän enemmän tulisieluinen ja ystävällisesti heitteli jalkojaan taaksepäin, jos joku meni liian lähelle, mutta tämä kun huomattiin niin sen jälkeen reissu etenkin hyvin. Mun ratsu oli aivan loistava tapaus, olin tosi yllättynyt miten hyvin se totteli ilman suitsia. Näin muuten peurojakin ainakin viisi kappaletta parissa erässä, tosin taisin olla ainoa joka niitä keskittymiseltä huomasi. Reissun loputtua olin yhtä hymyä, niin kuin paraskin heppatyttö!

Aivan ihanan yllätyksen oli siis tuo komeampi puoliskoni järjestänyt, en tiedä mistä se oli sen keksinyt! Tai no ehkä siitä, että joka kerta kun telkkarissa joku ratsastaa, niin huokailen aina kuinka ihanaa olisi päästä taas hevosen selkään. Loistavan ihana viikonloppu siis joka tapauksessa, vieläkin olen yhtä hymyä! Ja parasta oli se, että Adam tuli itse mukaan eikä vain laittanut mua hevosen selkään. Hieman erilaisia mikroseikkailuja siis tällä kertaa, mutta aivan ihania sellaisia!

Kivaa viikon alkua kaikille!