Lokakuun alussa pyhitin tämän kuun blogissa Kanadalle ja onhan tässä tullutkin vaahterasiirapin maasta kirjoiteltua. Tietysti asiaa helpotti se, että olin…
Kanada
-
-
Kanadasta tulee yleensä ensimmäisenä mieleen pöllyävä lumi, jylhät vuoristot ja loppumattomat metsät. Ehkäpä myös karvaiset ystävämme karhut. Kumpuilevat viinipellot, persikka-,…
-
Olen tällä viikolla reissannut vähän ympäriinsä British Columbian Okanagan alueella, joka tunnetaan miedosta ilmastosta ja viinitiloistaan. Tein kuitenkin pienen yön…
-
Pikainen päivitys taas matkan päältä! Tosin ihan ensin pitää taivastella sitä, että Ottawa on ollut ja on varmaan edelleenkin koko…
-
Niin kuin Facebookissa jo huikkasinkin, tänään alkoi syksyn toinen työmatka ja tällä kertaa näpyttelen teille upeasta British Columbian provinssista Kanadan länsipuolelta.…
-
Nova Scotian pohjoinen Cape Breton on luonnonkaunis alue, jossa aktiivilomailijat iloitsevat. Rantaviivaa riittää niin pitkälle kuin silmä näkee ja vaikka…
-
Olen jo pitkän aikaa haaveillut road tripistä ruska-aikaan, mutta jo monena vuonna se on jäänyt tekemättä. Olin mielessäni kuvitellut, että…
-
Heissan ja terveisiä Kanadan itärannikolta! Pyörähdin tänään töissä vain pikaisesti ja sitten otinkin suunnan lentokentälle ja kone toi minut Halifaxiin…
-
Facebookissa seuraavat saattoivatkin jo huomata, että mainitsin lokakuustani tulevan Kanadassa matkaamisen kuukausi. Ensi viikolla otan suunnan itärannikolle Nova Scotiaan seikkailemaan ja…
-
Tämä viikonloppu oli kyllä yllätyksiä täynnä! Oli siis Adamin ja mun viides vuosipäivä, eikä meillä ollut mitään merkillisempiä suunnitelmia, kakkua…